Perheväkivallalla on kaava.

["vieras"]

Perheväkivallalla on kaava. Kaava on havaittu tutkimuksissa, sen tunnistavat ongelmaisten perheiden kanssa työskentelevät ja sen kuulee Naisten linjalla puhelussa toisensa jälkeen.

Kaava ei suinkaan koostu yhtäkkisestä pimahduksesta tai hetken mielenhäiriöstä. Kaava koostuu vuosista ja lukuisista teoista, joista vain osa on fyysistä väkivaltaa.

Kaava selittää, miksi nainen ei lähde, kun ensimmäinen lyönti vihdoin tulee, ja kaava kertoo, että viina ei ole väkivallan syy, vaikka viimeinen isku annettaisiinkin kaatokännissä.

Perheväkivaltaa työkseen torjuvat ihmiset ajattelevat kaavaa usein, kun he lukevat lehdistä tapahtumista, joiden lähestymistä kukaan ei juttujen mukaan olisi voinut aavistaa.

Kaava toimii näin.



Mies ja nainen ryhtyvät yksiin. Aluksi kaikki saattaa olla hyvin.

Sitten, pikkuhiljaa, mies alkaa nakertaa naisen itsetuntoa. Hän nimittelee naista, vähättelee tämän tekemisiä ja haukkuu tätä milloin mistäkin.

Hän eristää naisen. Mies ei lähde sukujuhliin, ärsyyntyy naisen ystävistä ja huomauttelee naisen harrastuksista.

Pian mies alkaa kiristää naista raha-asioilla. Talo on miehen nimissä, nainen saa käyttää autoa vain miehen luvalla, mies ottaa lapsilisät itselleen. Mies uhkailee ehkä satuttavansa kotieläimiä tai vievänsä lapset. Miehen mielialat muuttuvat yhtäkkiä, joten naisen on oltava aina varuillaan.

Kun fyysinen väkivalta sitten vihdoin alkaa, puolet työstä on jo tehty. Naisen itsetunto on mennyt, hänellä ei ole uskottuja miehen lisäksi, hän on tai tuntee olevansa riippuvainen miehestä taloudellisesti ja lapsiakin on ehkä jo kuvioissa.

Väkivalta alkaa sekin pikkuhiljaa: mies tönii, pitää kiinni ranteista, estää naisen liikkumista. Ensimmäinen lyönti ei ole niin kova, etteikö sitä voisi antaa anteeksi.

Koska kaikki tapahtuu vuosien varrella, naisen käsitys normaalista käytöksestä ja parisuhteesta hämärtyy. Pariskunta elää omassa kahden ihmisen universumissaan, ja mies syyttää tapahtumista naista. Naisella ei ole parisuhteen ulkopuolista vertailukohtaa, joten hän ei enää ole edes varma, tekeekö mies väärin vai onko hän itse todella syypää tapahtumiin, kuten mies väittää.

Nainen yrittää kaikin keinoin elää ja toimia niin, että syytä väkivaltaan ei olisi. Mies keksii aina syyn jostakin.

Nainen myös häpeää omaa tilannettaan ja pelkää miehensä sosiaalisen ja yhteiskunnallisen aseman puolesta, eikä hän halua kertoa asiasta ainakaan viranomaisille.

Vuosien varrella väkivalta lisääntyy ja pahenee. Kun se lopulta etenee niin rankkaan pahoinpitelyyn, että mies joutuu selittämään tekojaan, hän puhuu pimahduksesta. Jokin ”naksahtaa”, eikä mies voi kontrolloida itseään.

Tai sitten hän selittää tekojaan viinalla: känni vie eikä mies voi mitään. Silti ”pimahtaessaankin” mies pystyy usein kontrolloimaan itseään niin paljon, ettei lyö kasvoihin tai jätä muita näkyviä jälkiä.

Kuulostaako tutulta?

Aivan tavallinen perhe | Image.fi

 

[entinen hakattu]

Kuulostaa niin tutulta.

Ensin mies oli oikein unelma mutta pikkuhiljaa kaikki alkoi, juuri noin. Kukaan ei olisi "niin kivasta" miehestä uskoa moista ja eron jälkeenkin moni tuli mulle ihmettelemään miksi erosin hyvästä miehestä...

 

["vieras"]

...mulla mies oli ensin ihana. sitten nakersi minua, haukkui ulkonäköäni yms, ei tykännyt kavereistani... nauroi kun minulla ei ollut kavereita enää... nakkasi humalassa minut lumihankeen, raahasi jalasta lattialuutuna. MIKSI mä jäin suhteeseen ja tehtiin vieläpä lapsia. Mutta onneksi toisen raskauden aikana tajusin että Ei, tästä ei tule mitään ja lähdin. (Molempien päätös) ... Nyt olen Niin onnellinen lasten kanssa !!!! Haukkui vielä erommekin jälkeen... onneksi löysi uuden naisen, niin saan olla rauhassa.

 

[säpäle harmaana]

Koskeekohan sama kaava myös naisia? Ja miten "aukoton" tuo kaava on, onko poikkeukset kaavasta miten yleisiä?

 

[Silja.S]

Minä tajusin lähteä ajoissa. Yritti eristää perhettämme muista, mutten suostunut luopumaan ystävistäni. Päinvastoin, hankin lisää ystäviä, ihan uhallakin. Nakersi itsetuntoani ja teki sen kuin huomaamatta, vaivihkaa, pienin teoin, mutta hyvin tehokkaasti. Minulla on väkivaltainen perhetausta, isäni oli sitä pahinta luokaa, eikä äitini tajunnut lähteä ajoissa. Ajattelin, että minä en tule toistamaan äitini virhettä. Joskus ärähdinkin exälle, että "nyt sä kusipää valitsit väärän uhrin"! Kun aloin voida tosi huonosti, pakkasin laukut ja koppasin lapset kainaloon, ja lähdin. Luojan kiitos, otin sen askeleen.

Älkää tekään samaa vaihetta elävät jääkö odottamaan sitä ensimmäistä lyöntiä!

 

["vieras"]

tuo kuulostaa tutulta, isäpuoleni teki noin äidilleni.

 

[vikuri]

Tutulta kuulostaa.

Yleensä elämässäni olleet miehet ovat olleet sellaisia vähän nössyköitä. Heillä ei ole ollut kovinkaan paljon kunnianhimoa ja eivät ole olleet lainkaan "alfauroksia". Kerran sitten tutustuin tyystin erilaiseen mieheen ja olin niin tyytyväinen, kun kerrankin minulla oli miesystävä jolla oli esim. omistusasunto ja auto (uuu, kuinka hienoa..).

No, melko pian paljastui, että eipä se niin hyvä saalis ollutkaan. Alkoi juurikin tuo vähättely, ja että kaikki oli minun syytä. Olin kuulema mielisairas ja vanhempani ja ystäväni myös, ja pitäisi katkaista välit suunnilleen kaikkien kanssa. En jaksanut enää pannna hanttiinkaan, niin kuluttava ihminen tuo mies oli. Hän nukkui noin 4h yösssä ja minä sitten saman verran, kun kokoajan piti olla jonnekin menossa, jotakin tekemässä. Hän taisi olla aika maaninen. Sairasti siis kaksisuuntaista mielialahäiriötä..

No, onneksi kerran, kun olin juonut muutaman siiderin, uskalsin väittää vastaan, että hanen vaatimuksensa olivat aivan kohtuuttomia. No, turpaanhan siinä tuli. Onneksi tämä suhde kesti vain n.2kk, ja olen iloinen että tuo väkivalta tuli kuvioihin mukaan näin nopeasti, että tajusin lähteä. Tajusin tosiaan, että enhän minä se mielisairas ollut..

Tämä mies halusi myös heti tehdä lapsia kanssani ja minä idiootti jätin ehkäisyn pois. Siis heti kun tavattiin, niin ihana mies oli! Taivaan kiiitos, että en tullut raskaaksi!!!! Miehellä oli jo aikaisemmin yksi lapsi ja oli tietenkin sitä mieltä, että lapsen äitikin oli hullu.. Kuinka yllättävää.. Siis kun muistelen kyseistä aikaa, niin sitä ihan ihmettelee, että kuinka tyhmäksi sitä ihminen voikaan muuttua jonkun sulavasanaisen miehen edessä.. AArgh, oikeein hävettää.

Nyt minulla on 1,5v poika tuollaisen nössykkämiehen kanssa ja olen oikein onnellinen! Välillä kun muistelee tätä miestä niin harmittaa kyllä hänen lapsensa puolesta tosi paljon. Nyt kun on oma lapsi ja vähän tajuaa tuota lapsen mieltä ja elämän rytmiä, niin kyllä kauhistuttaa, että minkälaista tuolla lapsella ol,i kun isänsä luona kävi. Ei siis mitään väkivaltaa, mutta välinpitämättömyyttä, ei mitään rytmiä ja ruokaakin sai milloin sattuu.

 

[anonym]

Mun exä oli samanlainen, kaava tuttu.

Lopulta eroon päästyäni - vaikeaa ja rankkaa se oli, läheisetkään ei tajunnu miksi toimin kuten toimin intuitioni varassa ja tein elämästäni hankalaa.

Jälkeenpäin sama kaveri tappoi naisensa mustasukkaisuuksissaan. Nyt ne läheisetkin tajuaa.