Perheväkivalta

[surullinen]

Alkaa tässä jo terveys pettää. Miten saan pois ukosta sairaaloisen musta sukkaisuuden?? Miten voin olla taas niin, etten pelkää häntä. Miten voin
saada itsetuntoni takaisin?
On ihan hukassa. Pakko oli tulla purkaamaan :ashamed:
Kaikkeni yritän. On lapsi. Epäreilua häntä kohtaan kun äiti on hajalla henkisesti. Olen onnellinen iloinen hänen seurassa.
Odotusaika meni v:tuiksi, mies hakkasi ja tekia kaikkea p*skaa.

tämä S..tanan alkoholi. Pilaa elämän totaalisesti. On niin helppoa sanoa että jätä se kusipää ja hanki uusi elämä. Oppisinpa edes vihaamaan miestä, olis helpompaa, mutta ei.. ei niin ei...!! Rakastan sitä luuseria.
Selvinpäin mitä ihanin,kiltein mies, mutta alkoholipäissään....huhhuh.
Taas itken tässä kun mikäkin...Oli riita ja uhkauksia. Mies lähti ryyppäämään takas.Syyttää pettämisestä, mitä en ole koskaan tehnyt..Tää on niin sekavaa ja masentavaa.. Typy iloitsee leluunsa vieressä.
Tekis mieli muuttaa kauas, toiselle paikka kunnalle ja aloittaa kaikki alusta.
Onko muita jotka samassa tilanteessa tai on ollut? :\|

 

[Piika-äiti]

Rakastatko sinä sitä luuseria ihan oikeasti niin paljon, että haluat lapsen näkevän, kun äitiä heitellään pitkin seiniä? Haluatko lapsen näkevän miten äidillä on mustelmia ja miten hän itkee? Haluatko lapsen seuraavan vieressä voimattomana kun äiti hajoaa? Haluatko itse nähdä, kun joku päivä lastasi lyödään?

Minä olen nähnyt ja kokenut tämän kaiken 6-13-vuotiaana, ja olen sitä mieltä, että jos se lapsi ja hänen tulevaisuus on sinulle vähääkään tärkeä, niin sinä lähdet ja nopeasti sittenkin. Voitte palata yhteen kun mies on eheytynyt kylliksi viettämään sinun ja lapsesi arvoista elämää, mutta sitä ennen sinun on pidettävä huoli itsestäsi ja lapsestasi.

Itse toivon nyt, että minut ja siskoni olisi huostaanotettu sen väkivallan ja apatian keskeltä. Maailmassa olisi kolme huomattavasti helpommin tasapainoiseksi ihmiseksi kasvanutta naisihmistä.

Piika-äiti

 

[äiti minäkin]

Olen ollut samassa tilanteessa, kuin lapsesi.
Muistan tänäkin päivänä jokaisen lyönnin ja kuristusotteen jonka kotonani näin. Aikaisimmat muistoni ovat ajalta jolloin olin alle 2-vuotias. Syvät haavat ovat minuun jättäneet vanhempani. Tietäisivätpä mitä ovat tehneet. Olin sisaruksista vanhin, ja kaikkeni tein jotta pienempäni eivät olisi nähneet ja kuulleet niin paljon, jotta olisivat päässeet edes vähän vähemmällä. Meillä oli viikonloput yhtä kaaosta. Aloin jo keskiviikkona pelätä viikonloppua, perjantaina koulusta tullessa puntit tutisivat ja kauhu ja epätoivo valtasi mielen. Oli turha kuvitella että perjantaina annetut läksyt olisivat maanantaina kunnolla tehty, kaikki energia ja aika meni pelkäämiseen. Mieheni ei ole koskaan lyönyt minua, vaikka alkoholi onkin tiivisti mukana kuvioissa. Silti pelkään häntä aina kun hän tulee juovuksissa kotiin, odotan iskuja. Alkoholi ja väkivalta kulkevat mielessäni käsi kädessä.
Herkkä siskoni kärsii mielenterveydellisitä ongelmista, ja häntä auttava ammattihenkilö on tullut siihen johtopäätökseen että syy voi hyvinkin olla lapsuudessa ja sen traumoissa.
Varmasti veljeni kärsii myös lapsuudenkokemuksistaan, mutta vielä enemmän kärsii hänen perheensä, sillä hän on ottanut oppia isästään ja jatkaa surullista "perinnettä".
Aikuisiässä olen usein miettinyt sitä millaista elämämme olisi ollut jos äitini olisi ottanut ja lähtenyt lasten kanssa. Enkä voi kieltää sitä tosiseikkaa että se olisi ollut varmasti kaikille paras ratkaisu. Kumpa vanhempani olisivatkin eronneet, harva tätä toivoo, mutta minä olisin nähnyt sen täysin oikeana ratkaisuna.
En halua pelotella sinua jutuillani, vaan saada sinut ymmärtämään että jos vain saat kerättyä voimasi, ota ja lähde, äläkä katso taaksesi! Tee se lapsesi takia! Lyöminen ei lopu koskaan, ainakaan niin kauan kuin alkoholi kuuluu elämään. Älä vie lapseltasi onnellista lapsuutta. Yhden kanssa on vielä suhteellisen helppo lähteä, mutta jos perhe vielä kasvaa se tekee lähtemisestä aina vaikeampaa.
Jaksa tehdä hyviä päätöksiä, ja pidä myös itsestäsi huolta, sinä et ansaitse tätä!
Rakkaus ei pelasta kaikkea, se ei ole vahvin voima, ainakin viina vie siitä voiton, sen olen oppinut elämäni varrella.
Jaksamista sinulle! :hug: :hug:

 

[Sinisilmä]

Minulla taas on ollut samanlainen tilanne kuin ap-kirjoittajalla: sairaalloiseksi kasvanut miehen mustasukkaisuus ja vainoharhaisuus sekä siihen mukaan tullut väkivalta. Olen monesti kysynyt itseltäni, mistä mustasukkaisuuden aiheet lähtivät, annoinko itse pientäkään "vihjettä" taikka aihetta mustasukkaisuuteen. Vastaus on aina EI. Mies näki kaikissa kaupankassajonoissakin vaaroja vaimonsa menettämiseen. En koskaan käynyt ns. omia menoja tyttöjen kanssa, en ole koskaan ollut innostunut ravintoloista ja kävimme niissä vain yhdessä. Kuitenkin jostain kumpusi suunnaton epäluuloisuus luotettavuuteeni: hän tutki puhelimen, kukkaron, taskut, auton kilometrit, tiliotteet, kävi tarkkailemassa työpaikallani jne jne. Ja lopulta kuvaan tuli hallitsematon väkivalta, lyöminen syyttelyiden ja haukkumisten "tueksi". Alkoholi ei ollut ongelma perheessämme, mutta jos sitä mies oli ottanut, tilanne aina riistäytyi käsistä. Sen verran fiksu hän oli, ettei lasten nähden lyönyt mutta haukkui ja syytteli kylläkin.

Kerran minulla vaan mitta täyttyi, kun hakkaamista seuraavana päivänä tuntui kuin joku olisi laittanut valot päälle. Yöllä maatessani lattialla toisen hakatessa ja potkiessa, tunne kuolemasta ja tuskasta tuntuu todella pitkältä. Se kauhu...
Tein päätöksen, että lähden: ennenkuin tuo minut tappaa vainoissaan taikka minä hänet puolustaessani itseäni. Päätös oli erittäin rankka, koska kuitenkin tunsin, että rakastin miestäni. Ja rakastinkin. Ja kun asiat oli hyvin, ne olivat todella hyvin ja hän oli ja on hyvä isä lapsille. Kuitenkin lähdin.

Aikaa on nyt kulunut lähes viisi vuotta enkä ole koskaan ollut näin tasapainoinen kuin tänä aikana. Eron jälkeen puolen vuoden "suruaika" oli kyllä elämäni raskainta aikaa, mutta sen jälkeen kaikki on kääntynyt voitoksi. Olen tasapainoinen äiti lapsilleni. Lapsistani on kasvanut kunnollisia murrosikäisiä ja meillä pystytään puhumaan kaikista asioista. Energiani voin suunnata omaan elämääni ja lapsiini. Välit lasten isään ovat ihan hyvät; asiat menevät sopimusten mukaan eikä mitään katkeruuksia ole päästetty asioita hallitsemaan.

Toivottavasti tästä erittäin raskaasta kokemusvuodatuksesta mutta onnellisesta lopusta on ajatuksissasi hyötyä. Ei kukaan ole ansainnut huonoa kohtelua ja äiti (ainakin) on vastuussa itsensä lisäksi myös lasten hyvinvoinnista ja heidän tulevaisuudestaan.

:hug:

 

[taustalla]

Luin sinun tekstisi nyt sitten, meilläkin selvinpäin todella ihana mies, tekee aiankin puolet kotitöistä ja lapset hoitaa yms. Mutta, iloa ei kestä pitkään, ja nykyään yhä vähemmän. En jaksa tätä riepottelua, koskaan ei voi tietää, miten pitkälle suunnitella omaa elämää ja menoja, koska juopottelu sotkee kaiken. Ja en enää halua jättää lapsia hänelle, koska vauvaa hoitanut humalassa. vanhempi oli silloin onneksi muualla. Voin hyvin kuvitella, että ottaa mukaan johonkin anniskelupaikkaan, kahviloistakin kun saa. Tai jättää vauvan yksin kotiin, kun nukkuu ja käy pikaisella. Luotto mennyt nyt täysin. Mies tekee todellisia tempauksia. Pelkään vaan huoltajuuskiistaa sekä sitä että joudun luovuttamaan hänelle tapaamisiin. Haluan ehdottomasti valvotut, ja vasta korkeintaan teini-iässä ilman. Koska en usko "pikatervehtymisiin".

En tiedä enää rakkaudesta. Hän priorisoi itsensä lasten turvallisuuden edelle. Olen sanonut, että jos juot, niin minä hoidan lapset. Ilmoittaa vaan.
En voi rakastaa, jos jatkuvasti haukkuu ja mustamaalaa. En varmasti ole "huonompi kuin muut".

 

[lumikki2]

Minullakin oli mies, jonka mustasukkaisuus vain kasvoi päivä päivältä... Lähdin suhteesta, kun mies alkoi repiä tukasta, huoritella ja paiskoa sängylle. Irtisanouduin töistä, ja ilmoitin toiselta puolelta Suomea (jonne myös jäin), että se on loppu nyt. PÄin naamaa sitä ei olisi uskaltanut sanoa. Mies huuti, raivosi ja uhkasi lähettää työnantajalleni puolialastonkuvia (!!!) minusta, mutta kaverinsa saivat rauhoittumaan, eikä mitään tapahtunut. Olen onnitellut tästä päätöksestä itseäni. Tällaisen ihmisen kanssa tuhoaa vain itsensä. Myöhemmin kuulin, että huolimatta siitä, että hän tonki vainoharhaisena puhelimeni, kuittini jne., ja vahti, että tulen heti kotiin töistä, se oli ollut hän, joka oli pettänyt. Se ei tuntunut yhtään miltään, ei edes liikuttanut.

Arvon naiset (ap. lähinnä) , älkää viitsikö antaa toisen polkea ihmisarvoanne. Kunnioittakaa itseänne ja lapsianne, lähtekää pois tuollaisista suhteista. On totta, että näin on helppo sanoa. Mutta loppujenlopuksi: voisitte yllättyä, kun tietäisitte, miten helppoa lopulta on myös lähteä! Ja jättää kaikki, taakseen katsomatta...