M
Mahdotonta
Vieras
Tuolla oli pitkäksi venynyt ketju, että miksi perusopetus pitää olla sidottuna uskonnolliseen ideologiaan ja miksi ei voisi olla sitoutumatonta.
Vastauksia tulee taatusti puolesta ja vastaan, en jaksa lukea, vaan aloitan oman viestini ja oman ajattelukantani esittelyn tässä uudessa ketjussa.
Ajatus siitä, että peruskoulutuksessa ei olisi minkäänlaista ideologiaa, on mahdoton. Semmosta yhteiskuntaa ei olekaan.
Me Suomessa olemme kristillinen - krsititty - kristillisellä arvopohjalla oleva yhteiskunta.
Joku muu maa on islamilaisella, toinen maa hindeulaisella arvopohjalla. Nekin jotka eivät usko tai ole uskonnollisia, elävät siinä yhteiskunnassa ja niillä arvopohjilla joilla se yhteiskuna on luotu.
Ei-uskonnollisia yhteiskuntiakin on. Kiina ja entinen Neuvostoliitto esim. Molemmissa on / oli kuitenkin omansa ja varsin totalitäärinen ja poliittinen arvopohja johon lapset kasvatetaan - aivopestään - jo kohdusta alkaen.
Meillä on kuitenkin Suomessa se etu, että meillä on ihan oikeasti yksilön vapaus eikä ketään vangita eriävän mielipiteen takia. Jokainen saa valita itselleen sopivan mallin ja siihen on mahdollisuus nykyään koulussakin.
Kulttuuriperinne on kuitenkin kristillinen arvopohja ja minusta sitä pitäisi kunnioittaa.
Mitä huonoa siinä on? Se, ettet Sinä usko siihen? Älä usko sitten. Siihen sinulla on oikeus. Mutta kulttuuria pitäisi ylläpitää eikä kumartaa joka suuntaan, se on mahdotonta, olla kaikille ajattelukannoille mieliksi. Joku yleinen linja on jokaisessa maassa eikä tämä länsimainen kristillinen ole ollenkaan huono.
Katso maailman karttaa ja mieti, mitkä olot on ihmisillä missäkin maassa, mikä on bruttokansantuote, miten paljon köyhyyttä, onko koulutusta, onko sananvapautta jne jne jne ja mieti sitten, mikä ko. maan ideologia on.
Huomaat, että kristillisen ajattelun länsimailla menee hyvin. Kaikin puolin.