L
Leikin loppu
Vieras
Vaimon halut ovat hiipuneet vuosien saatossa, vaikka olen yrittänyt parhaani niin makuuhuoneen kuin keittiönkin puolella. Olen yrittänyt puhua asiasta ja vastaukseni olen vain saanut, että alun intohimo on hävinnyt eikä hän tarvitse enempää hellyyttä seksistä puhumattakaan.
Olen kertonut kärsiväni tilanteesta, mutta se on kuulemma hänen syyllistämistään ja vie loputkin halut. Oken kysynyt, haluaako hän erota, mutta ei missään nimessä halua, koska kaikki on hänestä hyvin.
Läheisyyden ja seksin puute on vain jäätänyt tunteeni häntä kohtaan ja sen seurauksena otin tilaisuudesta vaarin ja petin häntä. Kaiken huipuksi huomaan, ettei edes kaduta. Ei tunnu niin sitten yhtään miltään. Huomaan ajattelevani, että sehän oli vain seksiä tuntemattomien ihmisten kesken, eikä vaikuttanut mihinkään.
Mitähän tässä pitäisi tehdä? Jatkaa toistaiseksi kuin ennenkin? Kertoa ja hakea eroa? Hakea eroa kertomatta? Miten neuvoisitte minua etenemään jatkossa? Jotain tälle tilanteelle kuitenkin täytyy tehdä ennemmin tai myöhemmin.