P
pitkästä aikaa
Vieras
No niin, tästä alkaa melkoinen avautuminen, lukekoon ken jaksaa.
Seurustelin neljä vuotta avopuolisoni kanssa.
Sairastuin vaikeaan masennukseen ja olin tietenkin sairaslomalla käytännössä lähes kolme vuotta. Miehelläni oli edellisestä liitosta lapsi, jota hoidin, kun kotona satuin olemaan. Itselläni on myös kaksi kouluikäistä lasta. Vaikeuksia oli reilusti lapsen oman äidin kanssa ja se myös raastoi melkolailla hermojani. Vaikka miten yritti tehdä, niin aina se oli jonkun mielestä väärin. Lapsi vietti meillä enemmän aikaa kuin omalla äidillään. Koitin aina parhaani mukaan rakastaa, olla reilu ja tasapuolinen.
Viimeisen vuoden aikana kuitenkin ongelmat kasaantuivat, meillä oli töysin erilaiset säännöt, kuin lapsen omalla äidillä ja lapsi alkoi oireilemaan, olemaan todella mustasukkainen isästään yms.. Keskustelu lapsen äidin kanssa ei onnistunut, sillä hän ei nähnyt omassa toiminnassaan mitään väärää.
Avopuolisoni ei alkuun juurikaan ryypännyt, mutta vauhti kasvoi kovaa vauhtia loppua kohti. Sattui kaikkea ikävää, ei tullut yöksi kotiin pariin kertaan, eikä myöskään koskaan osannut kertoa, että missä oli yönsä viettänyt, hän sai myös pari pahoinpitelysyytettä. Avopuolisoni lupasi olla juomatta, mutta ei siihen kuitenkaan pystynyt. Tämä oli yksi iso syy eroon, sillä olen itse alkoholistin lapsi ja kynnys katsella tuollaista örvellystä on aika matala.
Nyt olemme laittaneet talon myyntiin ja asun tällä hetkellä tässä omien lapsieni kanssa. Mieliala on todella syvissä vesissä tällä hetkellä ja olen niin poikki huolehtimaan yksin kaikesta. Nyt kun tämä talo pitäisi myydä, miestä ei näy missään. Kaikki harrastusvälineet ja duunikamat lojuu ympäri nurkkia. Pitäisi vähän maalata ja listoittaa yms. ja olen sitä mieltä että tämä talonmyynti on meidän yhteinen projekti, johon myös hänen pitäisi osallistua, mutta herraa ei näy.
Uskomatonta, että miten kylmäksi ja välinpitämättömäksi voi ihminen, jota olen rakastanut, voi muuttua. Olen niin niin niiiiiiiiin pettynyt.
Seurustelin neljä vuotta avopuolisoni kanssa.
Sairastuin vaikeaan masennukseen ja olin tietenkin sairaslomalla käytännössä lähes kolme vuotta. Miehelläni oli edellisestä liitosta lapsi, jota hoidin, kun kotona satuin olemaan. Itselläni on myös kaksi kouluikäistä lasta. Vaikeuksia oli reilusti lapsen oman äidin kanssa ja se myös raastoi melkolailla hermojani. Vaikka miten yritti tehdä, niin aina se oli jonkun mielestä väärin. Lapsi vietti meillä enemmän aikaa kuin omalla äidillään. Koitin aina parhaani mukaan rakastaa, olla reilu ja tasapuolinen.
Viimeisen vuoden aikana kuitenkin ongelmat kasaantuivat, meillä oli töysin erilaiset säännöt, kuin lapsen omalla äidillä ja lapsi alkoi oireilemaan, olemaan todella mustasukkainen isästään yms.. Keskustelu lapsen äidin kanssa ei onnistunut, sillä hän ei nähnyt omassa toiminnassaan mitään väärää.
Avopuolisoni ei alkuun juurikaan ryypännyt, mutta vauhti kasvoi kovaa vauhtia loppua kohti. Sattui kaikkea ikävää, ei tullut yöksi kotiin pariin kertaan, eikä myöskään koskaan osannut kertoa, että missä oli yönsä viettänyt, hän sai myös pari pahoinpitelysyytettä. Avopuolisoni lupasi olla juomatta, mutta ei siihen kuitenkaan pystynyt. Tämä oli yksi iso syy eroon, sillä olen itse alkoholistin lapsi ja kynnys katsella tuollaista örvellystä on aika matala.
Nyt olemme laittaneet talon myyntiin ja asun tällä hetkellä tässä omien lapsieni kanssa. Mieliala on todella syvissä vesissä tällä hetkellä ja olen niin poikki huolehtimaan yksin kaikesta. Nyt kun tämä talo pitäisi myydä, miestä ei näy missään. Kaikki harrastusvälineet ja duunikamat lojuu ympäri nurkkia. Pitäisi vähän maalata ja listoittaa yms. ja olen sitä mieltä että tämä talonmyynti on meidän yhteinen projekti, johon myös hänen pitäisi osallistua, mutta herraa ei näy.
Uskomatonta, että miten kylmäksi ja välinpitämättömäksi voi ihminen, jota olen rakastanut, voi muuttua. Olen niin niin niiiiiiiiin pettynyt.