pienen tytön ylipaino

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kolmen tytön äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kolmen tytön äiti

Vieras
Heippa! Minulla on kolme tyttöä. Esikoiseni menee syksyllä eskariin ja hän kävi kasvukontrollissa samalla kun pikkusiskolla oli 4-vuotis tarkastus. Esikoisen paino oli noussut ja kääntynyt ylipainoksi, on siis 21,7 kg ja pituus 111cm.
Tuli todella syyllinen olo, kun terveydenhoitaja kyseli mitä lapsi syö jne. Minä itse olen aina ollut lapsena hoikka, eikä syömistäni ole tarvinut vahtia. Jotenkin tuntuu nyt pahalta ruveta syynäämään. Tyttö on todella vilkas ja liikkuu paljon. En oikein itse käsitä miten painoa voi silti kertyä niin kovasti. Nyt on sitten ohjeena, että ennen ruokaa pitäisi juoda lasi vettä ja vihannesten määrää on lisättävä. Yritän tehdä kaiken siten, ettei lapsi pahoita mieltään. Hän on aika herkkä. Pelkään, että kohta joku typerys alkaa huomauttelemaan hänelle.
Olisiko kellään kokemuksia vastaavasta, siis siitä että lapsi lihoo vaikkei erityisemmin syö herkkuja, siis tavallista ruokaa vaan? Voiko kasvuun liittyä esim. väliaikainen painon nousu, joka lähtee esim. kouluikään mennessä?
 
Neuvolassa ollaan aika tarkkoja, usein turhankin tarkkoja, melken hysteerisiä...

Itse katsoisin, että saa tarpeeksi liikuntaa ja syö normaalia kotiruokaa. Enkä alkaisi lapsen nähden enkä kuullen mitään muuttelemaan.
 
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1017539

meillä tilanne noin 101cm ja paino 20kg. palstan mukaan olen typerä paska äiti, ja teen vain huonoa lapselleni jos katson syömisien perään. mutta, onneks mulla on omatkin aivot..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Villi viisikko:
Meillä oli nyt jo teini-ikäinen poika sellainen että pyöristyi aina ennen pituuskasvun pyrähdystä, ruokavaliossa ei ollut muutoksia.

Hmm. Tulipa tuossa mieleen, kun mainitsit asiasta, että hänellä oli jo vauvana kasvukäyrä aaltoileva. Aina paino nousi ensin ja pituus seurasi perässä. Muistan kuinka silloinen neuvolatäti oikein mainitsi siitä erikseen. Sitten meidän oma neuvola lopetettiin ja täti vaihtui. Olisikohan tämä sitä samaa aaltoilua edelleen??
 
Toiset ovat pulleampia ja toiset taas hoikempia. Jos tyttö on liikkuvainen ja aktiivinen, niin syömistä ei ole mitään syytä alkaa kyttämään. Kun koko perhe syö samaa terveellistä ruokaa, niin kaikki pysyvät kunnossa. Kyllä tyttö varmasti hoikistuu omia aikoijaan, saattaa olla että kesällä kokoo oikeen kunnollisen kasvupyrähdyksen ja saa monta senttiä pituutta :)
 
Meillä myös ihan sama tilanne samanikäisellä tytöllä vuosi sitten...paino oli lähtenyt todella jyrkkään nousuun....reipas, liikkuvainen tyttö. Samoilla ruuilla kuin siskonsakin(joka taas on "liian laiha"). Meillä onneksi ihana neuvolantäti, joka mitenkään syyllistämättä asiasta meille jutteli ja saatiin kontrolliaika puolen vuoden päähän.
Miträän suuria muutoksia ei ruokavalioon tehty, koska meillä kuitenkin syödään ihan perus "normaalia kotiruokaa". Ehkä vähän tiukempi li nja jäätelöiden yms. kanssa, mutta puolen vuoden kuluttua kontrollissa tyttö oli venähtänyt pituutta reilusti ja paino oli pysynyt ennallaan, eli kyllä se pituuskasbu korjaa tuota painonnousua. Tai näin ainakin meillä ;)
Tsemppiä teille, älä ota stressiä ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja kolmen tytön äiti:
Heippa! Minulla on kolme tyttöä. Esikoiseni menee syksyllä eskariin ja hän kävi kasvukontrollissa samalla kun pikkusiskolla oli 4-vuotis tarkastus. Esikoisen paino oli noussut ja kääntynyt ylipainoksi, on siis 21,7 kg ja pituus 111cm.
Tuli todella syyllinen olo, kun terveydenhoitaja kyseli mitä lapsi syö jne. Minä itse olen aina ollut lapsena hoikka, eikä syömistäni ole tarvinut vahtia. Jotenkin tuntuu nyt pahalta ruveta syynäämään. Tyttö on todella vilkas ja liikkuu paljon. En oikein itse käsitä miten painoa voi silti kertyä niin kovasti. Nyt on sitten ohjeena, että ennen ruokaa pitäisi juoda lasi vettä ja vihannesten määrää on lisättävä. Yritän tehdä kaiken siten, ettei lapsi pahoita mieltään. Hän on aika herkkä. Pelkään, että kohta joku typerys alkaa huomauttelemaan hänelle.
Olisiko kellään kokemuksia vastaavasta, siis siitä että lapsi lihoo vaikkei erityisemmin syö herkkuja, siis tavallista ruokaa vaan? Voiko kasvuun liittyä esim. väliaikainen painon nousu, joka lähtee esim. kouluikään mennessä?

no ei tuo mikää ylipainoinen ole!! pituuttaki on noin paljon!

meil o tyttö jotain 102-103cm pitkä ja painaa sen 18-20kg eikä tuo nyt mikään paksu ole..

ei kannata välittää vaikka rasittaaki. tiedän.. meillä on varmaan samat saarnat tiedossa.
 
Meillä lasten paino on aaltoillut myös. Välillä tulee painoa, välillä pituutta, mutta en neuvo kuitenkaan menemään piiloon sen taakse.

Olen itse ollut lihava lapsi ja lihava aikuinen, ja se ei ole helppo tie. Lapsi, tyttö, nuori ja nainen - itsetunto, menestys ihmisten joukossa - tee minkä voit lapsesi painon normalisoimiseksi, sillä silloin teet lapselle palveluksen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja minttu:
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1017539

meillä tilanne noin 101cm ja paino 20kg. palstan mukaan olen typerä paska äiti, ja teen vain huonoa lapselleni jos katson syömisien perään. mutta, onneks mulla on omatkin aivot..

Joo. Vähän sellanen fiilis mulla itelläkin on. Etenkin kun mediassakin selitetään, että äidit antaa lasten vaan pelata tietokonetta ja katsoa telkkaria yms. mutta kun näin ei ainakaan meillä ole. Ja kai ne mun kaikki lapset olis ylipainoisia, jos mä jotenkin antaisin sit niiden tolkuttomasti syödä.
 
Onko tuo nyt vielä niin kovasti ylipainoa... Meillä oli poika 114 cm ja 21.5 kg. Tarjoat normaali ruokaa ja herkkuja rajoitat/katsot mitä syö. Ja, jos lapsi kerran liikkuu paljon niin ei siinä minusta kovin suurta ongelmaa ole.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kolmen tytön äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Villi viisikko:
Meillä oli nyt jo teini-ikäinen poika sellainen että pyöristyi aina ennen pituuskasvun pyrähdystä, ruokavaliossa ei ollut muutoksia.

Hmm. Tulipa tuossa mieleen, kun mainitsit asiasta, että hänellä oli jo vauvana kasvukäyrä aaltoileva. Aina paino nousi ensin ja pituus seurasi perässä. Muistan kuinka silloinen neuvolatäti oikein mainitsi siitä erikseen. Sitten meidän oma neuvola lopetettiin ja täti vaihtui. Olisikohan tämä sitä samaa aaltoilua edelleen??

Kyllä varmaan.
Meillä tuollainen aaltoilu loppui vasta kun poika oli noin 13-14v, nyt on vain laiheliini joka kasvaa pituutta
=)
Ja tosiaan saman perheen lapset voivat olla hyvinkin erilaisia kasvuasioissa.
 
Meillä tuolla pojalla on aina ennen pituuskasvu pyrähdystä paino noussut ja maha kasvanut ja sitten on taas tasaantunut kun on kasvanut pituutta. On hyvin mahdollista jos kontrolli olisi ollut myöhemmin tai aikaisemmin olisi paino ollut ok.

Minun mielestä ei ole mitään hätää koska jos hän liikkuu paljon eikä syö epäterveelliseti.
Sitä paitsi on niin terveydenhoitajasta kiinni miten asiaan reakoi.
Meillä oli nuorempi tosi lihava vauva ja oma terveyden hoitaja huomautteli painosta koko ajan sitten sattui olemaan sijainen jota tytön mitat vaan nauratti ja nyt hän on sopusuhtainen 4v.
Itse varmaan huolestuisin jos painoa olisi jatkuvasti liikaa. Jos tämä oli ainut kerta kun tytön painosta huomautettiin niin sehän voi hyvinkin tasaantua pituuskasvun yhteydessä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja chrissy:
Alkuperäinen kirjoittaja kolmen tytön äiti:
Heippa! Minulla on kolme tyttöä. Esikoiseni menee syksyllä eskariin ja hän kävi kasvukontrollissa samalla kun pikkusiskolla oli 4-vuotis tarkastus. Esikoisen paino oli noussut ja kääntynyt ylipainoksi, on siis 21,7 kg ja pituus 111cm.
Tuli todella syyllinen olo, kun terveydenhoitaja kyseli mitä lapsi syö jne. Minä itse olen aina ollut lapsena hoikka, eikä syömistäni ole tarvinut vahtia. Jotenkin tuntuu nyt pahalta ruveta syynäämään. Tyttö on todella vilkas ja liikkuu paljon. En oikein itse käsitä miten painoa voi silti kertyä niin kovasti. Nyt on sitten ohjeena, että ennen ruokaa pitäisi juoda lasi vettä ja vihannesten määrää on lisättävä. Yritän tehdä kaiken siten, ettei lapsi pahoita mieltään. Hän on aika herkkä. Pelkään, että kohta joku typerys alkaa huomauttelemaan hänelle.
Olisiko kellään kokemuksia vastaavasta, siis siitä että lapsi lihoo vaikkei erityisemmin syö herkkuja, siis tavallista ruokaa vaan? Voiko kasvuun liittyä esim. väliaikainen painon nousu, joka lähtee esim. kouluikään mennessä?

no ei tuo mikää ylipainoinen ole!! pituuttaki on noin paljon!

meil o tyttö jotain 102-103cm pitkä ja painaa sen 18-20kg eikä tuo nyt mikään paksu ole..

ei kannata välittää vaikka rasittaaki. tiedän.. meillä on varmaan samat saarnat tiedossa.

Meillä lapsi kans 19kg/102cm ja saarnat tuli mutten välitä.
Lapsi kumminkin liikkuu ja syö terveellisesti... herkkuja hyvin hyvin harvoin ja sitäpaitsi tuo lapsi ei edes ole mikään paksukainen!
 
Alkuperäinen kirjoittaja kolmen tytön äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Villi viisikko:
Meillä oli nyt jo teini-ikäinen poika sellainen että pyöristyi aina ennen pituuskasvun pyrähdystä, ruokavaliossa ei ollut muutoksia.

Hmm. Tulipa tuossa mieleen, kun mainitsit asiasta, että hänellä oli jo vauvana kasvukäyrä aaltoileva. Aina paino nousi ensin ja pituus seurasi perässä. Muistan kuinka silloinen neuvolatäti oikein mainitsi siitä erikseen. Sitten meidän oma neuvola lopetettiin ja täti vaihtui. Olisikohan tämä sitä samaa aaltoilua edelleen??

Luulen että siitä on nimenomaan kysymys. Ainakin meillä on tuon pojan kasvu mennyt samalla kaavalla.
Ja nyt kun mietin tuota nuorempaa hän on 4v ikään kasvanut tasaiseti, mutta nyt tuli ensimmäinen pituuskasvu pyrähdys 2cm kahdessa kuukaudessa ja samalla hävisi pömppö masu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Annuska:
Meillä lasten paino on aaltoillut myös. Välillä tulee painoa, välillä pituutta, mutta en neuvo kuitenkaan menemään piiloon sen taakse.

Olen itse ollut lihava lapsi ja lihava aikuinen, ja se ei ole helppo tie. Lapsi, tyttö, nuori ja nainen - itsetunto, menestys ihmisten joukossa - tee minkä voit lapsesi painon normalisoimiseksi, sillä silloin teet lapselle palveluksen.

Joo. Olen seurannut sivusta omaa pikkusiskoani. Ja se on ollut todella surullista. Kun itse olin aina hoikka, tuntui että kaikki ne kilot tuli mun siskolle. Painoin ite olin 10 vuotta, niin nelivuotias siskoni painoi minua enemmän. Isä haukkui häntä aina, ja yrittivät saada mut viemään sitä lenkille ja uimaan yms. Mutta ei siitä mitään apua ollut, kun äitini (ylipainoinen myös) raahasi kaupasta karkkia ja herkkuja. Vanhemmat eivät itse ottaneet mitään vastuuta lapsesta. He eivät vieneet pikkusiskoa mihinkään liikkumaan. Laittoivat vaan videot päälle. Hänellä ei ollut edes kavereita. Nyt kun on täysi-ikäinen yllytin hänet muuttamaan pois kotoa. Asuu toisella paikkakunnalla ja joutuu kävelemään pitkän matkan kouluun. Ja on nyt laihtunut 5 kiloa ekana kouluvuonna.
 
Minäkin olin lapsena niinkun hylkeenpoikanen (=lihava :)) ) ja nuorenakin vielä lihava, välillä vähän enemmän ja välillä vähemmin, aina kuitenkin ylipainoinen. Teini-iän kylilläjuoksuvuodet kuitenkin pudotti painon normaalilukemiin ja siellä normaalissa se on pysynyt aikuisiälläkin. Ei kyllä oikeen liittynyt aiheeseen, mutta yritin vaan sanoa että ei kaikki pullerot lapset oo lihavia aikuisena :/
 
Jos kerran liikkuu ja syönti on terveellistä niin eipä ton ikäselle juuri muutakaan voi/kannata tehdä mun mielestä. Siis tarkotan et mitään sen suurempia laihdutusjuttuja alkamaan. Kattoo vaan et on enemmän kasviksia ja vähemmän herkkuja, niin ja ruokailut ovat säännöllisesti. Meilläkin on toi nuorempi tanakamman olonen. Minusta on vaan hyvä et neuvolassa puuttuvat jo lieväänkin ylipainoon koska mitä enemmän sitä tulee sen vaikeampi siitä on päästä eroon ja ongelmat lisääntyvät. Tämä lähinnä niille jotka kokevat et neuvolassa vaan saarnataan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Mua ärsytti se tyyli mikä th:lla oli... "Oot tainnut joutuu anteleen makupaloja?" -Juu, en ole antanut. Nimenomaan en ole, kun olen pyrkinyt terveelliseen ruokavalioon. Ja hämmästytti koko "saarna" koska olin niin hämmästynyt tytön lihavuudesta, hän kun ei ole yhtään lihavannäköinen!
 
Alkuperäinen kirjoittaja jenni87:
Alkuperäinen kirjoittaja chrissy:
Alkuperäinen kirjoittaja kolmen tytön äiti:
Heippa! Minulla on kolme tyttöä. Esikoiseni menee syksyllä eskariin ja hän kävi kasvukontrollissa samalla kun pikkusiskolla oli 4-vuotis tarkastus. Esikoisen paino oli noussut ja kääntynyt ylipainoksi, on siis 21,7 kg ja pituus 111cm.
Tuli todella syyllinen olo, kun terveydenhoitaja kyseli mitä lapsi syö jne. Minä itse olen aina ollut lapsena hoikka, eikä syömistäni ole tarvinut vahtia. Jotenkin tuntuu nyt pahalta ruveta syynäämään. Tyttö on todella vilkas ja liikkuu paljon. En oikein itse käsitä miten painoa voi silti kertyä niin kovasti. Nyt on sitten ohjeena, että ennen ruokaa pitäisi juoda lasi vettä ja vihannesten määrää on lisättävä. Yritän tehdä kaiken siten, ettei lapsi pahoita mieltään. Hän on aika herkkä. Pelkään, että kohta joku typerys alkaa huomauttelemaan hänelle.
Olisiko kellään kokemuksia vastaavasta, siis siitä että lapsi lihoo vaikkei erityisemmin syö herkkuja, siis tavallista ruokaa vaan? Voiko kasvuun liittyä esim. väliaikainen painon nousu, joka lähtee esim. kouluikään mennessä?

no ei tuo mikää ylipainoinen ole!! pituuttaki on noin paljon!

meil o tyttö jotain 102-103cm pitkä ja painaa sen 18-20kg eikä tuo nyt mikään paksu ole..

ei kannata välittää vaikka rasittaaki. tiedän.. meillä on varmaan samat saarnat tiedossa.

Meillä lapsi kans 19kg/102cm ja saarnat tuli mutten välitä.
Lapsi kumminkin liikkuu ja syö terveellisesti... herkkuja hyvin hyvin harvoin ja sitäpaitsi tuo lapsi ei edes ole mikään paksukainen!

nii just:D mä oon kuunnellu likimain noita saarnoja pian 4v.. alkoi jo 3kk ku käskettiin antaa vettä maidon sijaan, et täytyy taas sulkee korvat.

Mä itse lihoin tuolleen tokan ja kolmannen luokan välissä. Tosi liikkuvainen olin minäkin, mutta söin kyllä vähän normaalia enemmän pieniä välipaloja (kuin siis siihen asti). Leipää puputin...
Tarkista, ettei sun tyttö syö hirveesti kuitenkin pieniä juttuja (ottaako itse ruokaa kaapista, kun et huomaa?) Tee ennemmin pari lämmintä ruokaa (vähemmän perunaa, enemmän kasvista) ja koita saada välipalat pois. Välipaloista tulee helposti paljon ylimääräistä hiilihydraattia eikä ne pidä nälkää kuitenkaan samalla tavalla kuin kunnon ruoka.

Mut muutoin en vielä olis niin huolissani. Omakin paino kääntyi äkkijyrkkään laskuun, kun yhtenä keväänä hurahdin 4 cm pituutta lyhyessä ajassa lisää.
 
Niin ja sekin piti vielä sanoa, et eihän ne pituus- ja painokäyrät kaikkea kerro. Jos tytöllä ei selkeästi ole liikaa rasvaa, sitä ei ole. Silloin se paino on kiinni lihaksista, joita aktiivinen tyttö on saattanut kerätä kroppaansa jo enemmän kuin ikätoverinsa. ;)

Verratkaapa mielessänne kahta lasta, jotka painaa saman verran, mutta joista toinen pelaa tietokoneella/kattelee telkkaa ja toinen liikkuu ja leikkii aktiivisesti. Vaikka paino ois sama, kyllähän sen kropasta näkee, kumpi on pullamössöä ja kummalla paino on kiinni lihaksista, jotka vaan painaa enemmän kuin rasva. :)
 
Similar threads

Yhteistyössä