pihtarimies

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja morsian
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
""jo vain""

Et sitten huomannut, että edellisessä viestissäni kirjoitin juuri siitä, että vaikka seksi olisi loistavaa, voi parisuhde loppua siihen, että ongelmia on muilla osa-alueilla.

Eli että monet muutkin asiat vaikuttavat siihen, onnistuuko liitto vai ei...


""miesnäkökulma""

>>Nimimerkki ""yks"" on huolestunut vaimoni maineesta.

Väärin. Tarkoitin mitä sanoin. Minua säälittää vaimosi, jos puhut teidän intiimiasioista ympäri kylää.
(Ymmärrä: Aiheella ei ole merkitystä.)

Juurihan dogmaattisena ihmisenä itse ehdit tuomita ne, jotka kehuvat omilla (hyvilläkin) seksikokemuksilla.

Sinä et sitten voi ymmärtää tai edes halua yrittää ymmärtää, että jotkut oikeasti nauttivat seksistä ja haluavat sitä yhdessä puolisonsa kanssa.

Joillekin seksi ei ole likaisen syntistä ja toisen mielihaluille alistumista. Ja toisin kuin teillä olisi, kyseessä ei ole pakottaminen mihinkään, eikä toisen koskemattomuuden loukkaaminen, vaan henkinen yhteys MYÖS seksin saralla.

>>En myöskään ole suositelleut kenellekään pariskunnalle, jolla on onnellinen sukupuolielämä, seksin lopettamista.

No, vaikka AP nautti saamastaan seksistä, niin johan hänelle omaa kantaasi mainostit :) ...ja valitessaan tämän neuvon ap joutuu luopumaan nauttimastaan seksistä kokonaan.

Ja minua pidetään ahdasmielisenä, kun totean, että molemmat voisivat (halutessaan) tulla toista puoli tiehen vastaan. Eikö siinäkin voisi olla kyse rakkaudesta, kunnioituksesta, jne.


Kuten olen sanonut, miesnäkökulma ja vaimonsa ovat täydellinen pari keskenään (mikäli nainen hyväksyy täysin miehensä levittelemän seksielämäkuvauksen).

Te olette ainakin seksuaalisesti juuri oikea pari toisillenne, kun ette kumpikaan halua seksiä. Älä silti tuomitse muita toisenlaisesta valinnasta...

Onneksi sinullekaan ei tule paha mieli, kun olet kokenut seksin olevan vain kaksi 15 minuutin rutiinisuoritusta kuukaudessa ;)
 
Piti oikein tarkistaa, mitä ap. kirjoitti ja mitä itse olen vastannut. Ap:n mukaan ""mutta siitä alkaen kun muutimme yhteen, on mennyt kuukausikin että ei ole mitään"". Ja tämä on vähemmän, kuin mihin hän on valmis tyytymään.

Itse vastauksessani totesin, että jos pari sopii muuten hyvin, niin kyllä elämä sujuu ilman seksiäkin. Tämä ei mielestäni merkitse, että kehottaisin ap:ta luopumaan siitä muutamasta kerrasta vuodessa, jolloin hänellä ja hänen miehellään seksiä on. Esitin sitten muutaman kysymyksen itsetutkistelun pohjaksi, jotta ap voisi pohdiskella, mikä osa seksillä hänen mielestään on suhteen kokonaisuudessa.

Olen edelleen sitä mieltä, että jos on löytänyt hyvän kumppanin, niin kannattaa tarkoin harkita, kannattaako tällainen jättää, jos seksikerrat jäävät noin neljännekseen toivotusta. Mistä voi olla varma, että parempaakaan löytää?Elämä voi kulua etsimisessä.

En muistaakseni ole myöskään tuominnut niitä, jotka ovat kehuneet hyvällä seksillään. Todennut vain jo useamman tuttavapiiriimme kuuluneen tällaisen parin jo eronneen.

Kyllä minä ymmärrän, ""että jotkut oikeasti nauttivat seksistä ja haluavat sitä yhdessä puolisonsa kanssa."" Mutta, kuten elävä elämä osoittaa, kaikki eivät nauti - ainakaan yhtä paljon tai yhtä usein tai nautinto ei ole niin suuri, että sen vuoksi viitsittäisiin nähdä se aloittamisen vaiva.

Jos tällainen ihminen lähtee mukaan seksiin toista miellyttääkseen, niin tietynlaisesta uhrautumisestahan on kysymys. Sitä tuskin voi kieltää. Se voi tietenkin olla rakkauden osoitus, mutta onko toisella oikeutta sellaista rakkaudenosoitusta vaatia? Ja voiko se toinen nauttia oikeasti, jos tietää toisen olevan mukana velvollisuudesta ja itse asiassa haluavan tehdä jotakin muuta (nukkua, lukea, katsella televisiota, lähteä lenkille jne).

Tuo kaksi suoritusta kuukaudessahan oli muistaakseni se nimierkin ""yks"" ap:lle suosittelema kompromissi. Ymmärrän tämän niin, että nimimerkin mielestä nuo kaksi kertaa kuussa pelastavat liiton, ja norminmukaiset seksivelvoitteet tulevat nipinnapin täytetyiksi. Jos taas tuo kaksi kertaa kuukaudessa (30 - 120 minuuttia kuukauden n. 43 200 minuutista) jäävät väliin, niin silloin liiton piru nokkii.
Vähästä on sitten kiinni.
 
Sääliksi käy sinua morsmaikku, mutta kai se on elämän tosiasia, että me ihmiset ollaan eroottisesti niin erilaisia.

Olen varmasti kanssasi samaa maata, mutta olen saanut onneksi sen haluttavimman ja ihanimman naisen, joka myös haluaa minua aivan yhtä paljon.

Emme kumpikaan voisi kuvitellakkaan kuukauden seksitöntä aikaa. Ei edes viikon. Tosin huomioidaan, kosketellaan ja sanotaan joka käänteessä rakastavamme toisiamme.

Hellyyttä ja läheisyyttä kerroit löytyvän, mutta miksi se ei johda mihinkään? Kuvittelisin pienten kosketusten, suudelmien ja toisen huomioimisen johtavan ainakin joskus sänkyyn, jos lapsetkaan eivät vielä rajoita tuhmia hetkiänne.

Oma lukunsa on sitten väsymys ja tressi. Helposti testaat asian viikonloppuina ja lomina. Silloin pitäisi seksin kukoistaa.

En halua olla ilkeä, eikä tähän voi vastata, mutta harkitse tarkkaan. Kyllä hyviä miehiä riittää, eroottisiakin.

 
>>Tuo kaksi suoritusta kuukaudessahan oli muistaakseni se nimierkin ""yks"" ap:lle suosittelema kompromissi.

Joo, tässä tapauksessa ehdotin ap:lle korjaamaan mielipahaa suhteessa. Voihan myös mies kärsiä siitä, että nainen kärsii seksin puutteesta...
(esim. rakkaudesta tai myötätunnosta)

Käsitin sinun myös omalta kohdaltasi laskevan tuon ""normin"" mukaan, mistä itse jäät paitsi / olet luopunut :)

Ns. normit ja tilastot ei vaikuta ainakaan omaan seksimäärääni, vaikka tilastojen valossa ne näyttäisivät täysin epänormaaleilta... ;)


>>Ymmärrän tämän niin, että nimimerkin mielestä nuo kaksi kertaa kuussa pelastavat liiton, ja norminmukaiset seksivelvoitteet tulevat nipinnapin täytetyiksi.

Nuo eivät missään nimessä ole normin mukaiset vähimmäismäärät, jotka pelastavat liiton kuin liiton :)
Liiton normithan luo jokainen pariskunta itse ;)

Tuo oli kompromissi ap:n tämänhetkisestä tilanteesta.

Ja tuolla määrällä myös ap saisi vähän enemmän sitä, mitä pitäisi riittävänä seksin määränä, eikä miestäkään rasitettaisi liikaa tai ainakaan uuvuksiin asti :)


>> Jos taas tuo kaksi kertaa kuukaudessa (30 - 120 minuuttia kuukauden n. 43 200 minuutista) jäävät väliin, niin silloin liiton piru nokkii. Vähästä on sitten kiinni.


No, jos haluat käyttää verukkeena seksin pois jättämiseen sitä, että seksiin menee niin vähän aikaa ja siksi ei kannattaisi edes aloittaa, niin tuohon lääkkeenä ehdotan tietenkin seksin määrän lisäämistä !!! ;)

Todentotta, voisi auttaa AP:n tilannetta oikeastikin. Rentouttavaan tantraseksiin saa menemään aikaa vaikka kuinka paljon ja se on paljon muutakin kuin sitä pelkkää seksiä. Voisi samalla rentouttaa miestäkin ja auttaa siirtämään ajatukset kokonaan pois työstä ym. stressistä ja sitä kautta virkistyisi koko mieskin :) ja tietenkin nainen, joka saisi paljon läheisyyttä itsekin.

Suosittelen ainakin kokeilemaan!
 
""...Olen varmasti mies, ja opintojeni vuoksi nähnyt oman y-kromosominikin...""

Niinpä niin, muka mies!? Pikemminkin tohvelisankari, lapatossu ja selittelevä nahjus. Sinunlaisellasi ""miehellä"" on nainen vierellään vain siksi ettei vaimollasi ole kokemusta mistään paremmasta, tai sitten hän ei vain enää kelpaa kenellekään oikealle miehelle.

Säälittävää...
 
Ehkä olen jonkun mielestä pinnallinen, itserakas hedonisti, mutta ainakin tiedän mitä haluan.

Minä nimittäin rakastan hyvää seksiä. En ole ikinä pettänyt, vaan rakastan ja nautin hyvästä seksistä kumppanini kanssa.

Monta kertaa olen seurustellut miehen kanssa, joiden kanssa tämä asia ei ole mennyt yhteen. Ihan oikeasti kaikille seksi ei ole tärkeää, vaan pelkästään suoritus. Monelle seksiin edelleen sekoittuu häpeä, monet eivät ole löytäneet omia seksuaalisuuteensa liittyviä ""avaimia"". Jokainen taplaa tyylillään. Minä vain tarvitsen viriilin ja seksistä nauttivan kumppanin.

Minulle seksi on niin suuri osa toimivaa parisuhdetta, että en tyytyisi huonoon seksiin, vaikka suhde olisi muuten toimiva. Ja onnekseni lopulta löysin miehen josta tuli paras ystäväni, elämänkumppani, ja meillä on ihana, hauska ja toimiva seksisuhde. Kannatti siis vaihtaa! Nyt olen tyytyväinen jokaisella elämänalueella.
 
No, jos nimerkin ""mies"" mukaan mieheksi pääsee naimalla (ja haluttoman naisen väkisinmakaamisella), niin osoittaa sitten miehuuttaan vain niin paljon kun pystyy, kunhan ei joudu poliisin kanssa tekemisiin.

Kuten sanoin, minulle miehuudella (ja ihmisyydelle yleensä) ihan eri kriteerit.
 
Mikäpä siinä, jos olet tyytyväinen.

Mutta entäpä, jos vaikka vuosien kuluttua, elämä, omat hormonit, yleinne terveydentila, tuntematon tekijä ym. heikentäisii jommankumman seksuaalista aktiivisuutta?Teillä olisi kuitenkin muotoutunut yhteinen elämä, mahdollisesti lapset, kokemukset yhteisesti läpikäydystä arjesta ja sen koettelemuksista. Taistelutoveruus elämäntaistelussa.

Eikö kaikki tuo olisi kuitenkin niin arvokasta, että sen uhraaminen palkän seksin vuoksi olisi lyhytnäköistä - jopa sydämetöntä ja julmaa toista osapuolta kohtaan.
 
""..No, jos nimerkin ""mies"" mukaan mieheksi pääsee naimalla (ja haluttoman naisen väkisinmakaamisella), niin osoittaa sitten miehuuttaan vain niin paljon kun pystyy, kunhan ei joudu poliisin kanssa tekemisiin...""

Kuka puhui mistään tuollaisesta? Jo tuo lauseesi itsessään osoittaa kuinka eksyksissä olet.

Ei ole olemassa haluttomia naisia, sen sijaan on miehiä jotka ovat niin pitkästyttäviä ja/tai osaamattomia sängyssä, ettei naista enää pidemmän päälle haluta.

Voit lässyttää täällä vaikka maailmanloppuun asti henkisistä arvoistasi ja periaatteistasi, mutta kylmä tosiasia on se että jos vaimosi löytää jonain päivänä miehen joka kiinnostaa häntä SEKÄ henkisesti ETTÄ fyysisesti, olet historiaa! Piste.
 
No, vaimolla on ollut 31 vuotta aikaa sellainen löytää. Liekö hänellä sitten niin korkeat kriteerit sille sekä henkiselle että fyysiselle vetovoimalle, ettei ole sopivaa vastaan tullut.
 
Onhan niitä erilaisia seksuaalivietin voimakkuuksia. Jotkut harvat ovat jopa täysin a-seksuaaleja. Ehkäpä miesnäkökulma on sellainnen ja hänen vaimonsa myös. Mikäs siinä, mutta oletko ihan varma miesnäkökulma, että vaimosi on kanssasi täysin samaa mieltä?

Itse haluan seksiä paljon, usein ja intensiivisesti enkä sitä avioliitossani saa. Surullista.
 

Similar threads

Yhteistyössä