Pikku ongelma oman äidin kanssa

[mitä teen]

Eli olen jo ihan aikuinen ihminen (yli kolmekymmentä siis), asun omillani ja elätän itseni. Valitettavasti en kuitenkaan ole sieltä varakkaimmasta päästä, olen ollut työttömänä ja tehnyt hyvin epäsäännöllistä keikkatyötä. Ja tämä tarkoittaa siis sitä, että rahavarani eivät koskaan ole erityisen suuret. (Perusmenot saan toki hoidettua, mutta kaikki ylimääräinen tuo ongelmia). Ja tästä seurauksena olen sitten joutunut lainaamaan vanhemmiltani rahaa erinäisiä kertoja. (Mitkä toki olen maksanut takaisin heti kun vain olen pystynyt.)

Ongelma on nyt sitten siinä, että äitini on hieman liiankin innokas auttamaan minua. Esimerkiksi viime kesänä hän halusi maksaa minun juhlavaatteeni sisareni häihin. (Mistä olin köyhänä tietysti kiitollinen). Ainoa vaan, että äitini piti saada päättää mitä vaatteita ostan. (Ja ikävä kyllä, näytin niissä aivan kammottavalta). Eli vähän ristiriitainen olo. Saat rahaa avuksi, kunhan näytät rumalta. Ja muutenkin äitini haluaa esimerkiksi maksaa joitain ostoksia puolestani.

Nyt sitten tietysti moni sanoo, että minun pitää yksinkertaisesti kieltäytyä avusta ja muusta sellaisesta. Vaan sepä ei olekaan ihan niin helppoa. Äitini nimittäin loukkaantuu todella syvästi, jos hänen apunsa ei kelpaa. Ja hän ei useinkaan edes välitä siitä, että en joihinkin asioihin apua tarvitse, sillä hän uskoo niin syvästi toimivansa oikein, ettei siinä muiden (tai ainakaan minun) mielipidettäni
tarvitse kuunnella saati muistaa.

 

["Piika-äiti"]

Kuule. Syvän rakkauden ja suuren huolenpidon kuolettaa vain syvä loukkaantuminen. Sinun pitää nyt vaan uskaltaa loukata äitiäsi ja ottaa askel kohti itsellisempää elämää.

Siitä avautuu aikanaan huomattavasti tasa-arvoisempi ja kauniimpi ystävyys äitisi kanssa.

 

[nöppäri]

No kyllä minä tossa tilanteessa ihan suoraan sanoisin, että apu on tervetullutta en sillä sano, mutta valitsen ihan itse mitä päälleni pistän.

 

["vieras"]

Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.
Näin se vähän on, mä oon itse tiukassa elämäntilanteessa lainannut vanhemmiltani, maksoin takaisin vähitellen. Tästä on aikaa jo vuosia, ja edelleen mä tunnen oelvani jollain tapaa kiitollisuudenvelassa. Tällä kokemuksella en olisi lainannut tai ottanut apua vastaan keneltäkään jos ei ihan pakko.
Mä itse autan ihan mielelläni muita ilman vastinetta, mutta en halua enää olla tilanteessa jossa auttamisen/rahan varjolla kenelläkään on valtaa mun elämän pieniin tai isoihin ratkaisuihin, ikävän usein pyyteettömänkin avun takana on ajatus et sit se auttaja voi määrätä jostain.

 

["vieras"]

Anna hänen maksaa sinun itsesi valitsemia ostoksia, silloin kun haluaa. Mutta kieltäydy kohteliaasti, jos hän haluaa ostaa jotain sellaista vaatetta esim., mistä et pidä ja mitä et tule käyttämään, sanot, että siinä menee vain rahat hukkaan. Tuollaisessa tapauksessa yrittäkää löytää jotain vaatetta, joka kelpaa teille molemmille, ei ainoastaan sinulle tai ainoastaan äidillesi.