pikkuisen väsyttää (vauvan unikoulusta)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja emmi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

emmi

Vieras
Pian 6 kk vauvani heräilee öisin tunnin välein. Alan olla kyllä aika puhki ja varmaan vauvallekin tekisi hyvää nukkua öisin pidempiä jaksoja. Jokaisella heräyksellä mikään muu ei auta kuin tissi suuhun. Nälkä pojalla ei joka kerta ole ja nukahtaakin sitten hyvin pian uudestaan kunhan saa sen tissin. Jonkinlainen (lempeä) unikoulu olis varmaan paikallaan, mutta en oikein tiedä mistä aloittaisi. Toisaalta vauva ei vielä kunnolla syö edes kiinteitä, joten noista yösyötöistä ei kai voi vielä kokonaan luopua. Mutta parannusta olisi sekin jos söisi vain esim. pari kertaa yön aikana.

Tassuttelu unikoulua olen harkinnut, mutta en tiedä onko lapsi vielä liian pieni siihen. Ja kyllä hieman hirvittääkin, koska tiedän että siitä seuraisi vähäunisia öitä ainakin hetkeksi. Joskus olen yrittänyt silitellen ja vieressä maaten saada lapsen uudestaan uneen, mutta siitä on seurannut vain se että lapsi herää kokonaan ja virkistyy. Sitten uudelleen nukuttamiseen saattaakin vierähtää tunti tai pari. Vauva on erittäin temperamenttinen tapaus, joten sekin varmaan vaikuttaa siihen kuinka nopeasti tassuttelu alkaa toimia.

Mitä ihmettä tuon kanssa oikein tekisi? Onko jollain kokemuksia onnistuneesta unikoulusta?
 
mun ehdotukseni olisi että antaisit illalla velliä tuttipullosta.. ja sit vielä vaikka (jos mahdollista) niin isä heräämään muutamana yönä vauvan kans, silloin vauva hokaa, ettei voikaan saaha aina herätessään tissimaitoa yöllä :) ...otatko herkästi pienestäkin itkusta/äännähdyksestä rinnalle?
..meilläkin nimittäin joskus muksut herää kesken yötä ja havahdun siihen, mut jos ei hätää ole ja kuuluu vain pientä ähinää/kitinää, en ole moksiskaan... jos ääni kovenee tai muuttuu itkuksi niin sit koitan sitä tuttia, ja montakin kertaa! tsemppiä sinne

Itellä muksut nukkunu tosi hyvin, poika alkoi nukkumaan 3kk iästä yöt putkeen, kun illalla nukkumaan mentäessä annoin pullollisen velliä :)

Tietysti lapset erilaisia eikä välttämättä samat konstit toimi toisella... |O :flower:
 
Anna enemmän kiinteitä, meillä auttoi vähän. Ja sitten tuttia vaikka joka toisella tai kolmannella syötöllä? Meillä meni viikko, kun antoi tuttia enemmän ja maitoa vain pari kertaa ja sen jälkeen heräili 1-3 kertaa yössä. Vauva voi myös olla ylisyötetty, huomasin sen itse omastani, kun ei antanut niin paljon maitoa...
 
Mä tyrkkäsin samaisessa tilanteessa tuttia vaan uudestaan ja uudestaan suuhun. Käänsin vauvan myös toiselle kyljelle eli minusta poispäin, mutta pidin silti lähellä. Maito ei haissut suoraan naaman edessä vauvalla, joten uni tuli helpommin.
 
Kiitos vastauksista!

Tuota velliä olen yrittänyt iltaisin syöttää ennen nukkuman menoa, mutta vaihtelevasti sitä syö. Luulisin, että enemmän tuo heräily on vain läheisyyden kaipuuta ja sitä että ei osaa nukahtaa itse uudelleen kun havahtuu unesta.

Yleensä kuuntelen hetken ähinää ja menen hakemaan vauvan vasta kun ensimmäinen itkuhuudahdus tulee. Mutta siinä kyllä menen siitä mistä aita on matalin että tarjoan tissiä aina kun vauva herää. Toinen vaihtoehto kun on se pitkään kestävä kanniskelu, kun vauva hermostuu ja nostaa äläkän kun ei saa mitä haluaa.
 
moi.tassuhoito on puolivuotiaasta eteenpäin. ja jos pelkäät et yöt menee vähäunisiksi, niin eikös ne ole sitä nytkin jos tunnin välein heräätte? vois oppia muutamas yössä kuitenkin..
lelluriina, annoitko 3-kuiselle velliä???
 
Mulla hiukan vanhempi kuin sulla,ap,mutta annan syödä yöllä sitä tissiä sillonku haluaa.On minusta niin pieni vielä ja tarvitsee sen maitonsa vielä jostain kun päivällä ei niin paljon malta/jaksa imeä.Tissi on noin pienen (6 kk) pääravintoa vielä.

Velli on yllytystä kätkytkuolemaan jollekin 6 vkoselle
 
Joo no eipä tässä nytkään kauheasti tule nukuttua öisin, jotta pitäisi vaan rohkaista mielensä ja aloittaa se tassuhoito. Miehen kun sais mukaan niin olis vähän helpompaa, mutta kun tuo tekee jo muutenkin epäsäännöllisesti yötöitä ja reissuhommaa, niin kyllä tuo minun kontolle taitaa jäädä.

Taitaakin olla pikapuoliin taas tissittelyn aika, joten parasta mennä nukkumaan...
 
celia kyllä annoin 3kk velliä! ..suositushan niissä on että 4kk->, mutta se on vain suositus... Oma pikkukakkoseni kun oli hyvin huono syömään maitoa ja kun kiinteätkään eivät menneet niin tämä velli oli hyvä vaihtoehto, koska sai juoda pullosta ja täyttyi nopeampaa ja pysyi pidempään kylläisenä! Miksi en olisi antanut? ..meillä ei mitään ongelmia/ vauvalla allergioita siitä...
 
tisumami et voi noin vain yleistää. Mitä jos tämä 9vkon ikäinen lapsi ei yksinkertaisesti juonut maitoa, ottanut rintaa??! ..nälkäisenäkö mieluummin pidät?
Ehei, mieluummin annan lapselle ruokaa mitä syö (maalaisjärkeä käyttäen) ja nukun yöni hyvin, kuin että yritän syöttää tunnin välein maitoa jota ei tule tai muuten ei maistu. Sitä on ennenvanhaa syötetty alle kk:n ikäiselle jo perunaa ja porkkanaa! ...ei ne lapset totu eikä opi jos ei opeta! Ja nykyään on enemmän allergioita kuin ennen, mistähän johtuu?! ..kun vanhemmat eivät tohdi antaa lapselleen kaikenlaisia ruokia, myös niitä joista ei itse piittaa tai on allerginen! Itse olen koittanut lapselleni monipuolisesti kaikkea ainakin maistattaa ja vasta sen jälkeen todeta jos allergiaa, että myöhemmin uusi kokeilu, tuleeko vielä oireita.
 
Kannattaa harjoitella sitä tassuttamista. Mun mielestä silittely ei vaan toimi jos vauva ei nuku mahallaan. Ja silloinkin meillä auttoi parhaiten kunnon tömpsytys takapuoleen.

Meillä tosin tuo ei vähentänyt yöheräilyjä, vieroitti vain tissistä. Lopulta päädyttiin siihen että lasta käydään vain hyssyttämässä, ei kosketa lainkaan, ja poistutaan nopeasti huoneesta ja palataan sitten uudelleen hyssyttämään jos tarpeen.
 

Yhteistyössä