M
Mamma+3
Vieras
Hei!
Sellaisesta ajattelin kysyä, että onko muillakin ollut tällaisia oireita : eli varsinkin töissä eli liikkeessä ja rasituksessa vatsa tuntuu pinkeältä ja puristavalta. Tuntuu kuin kaksi kättä puristaisi mahaa/kohtua. Asentojen vaihtelu ei tunnu auttavan ja selkää väsyttää. Maha on vaan kireänä koko ajan. Lisäksi onglema tuntuu reippaassa kävelyssä puristuksena ja paineena alavatsassa, niin että pitää kävellä hajareisin ihan niinku olisi ratsastamasta juuri tullut.
Eli onko näillä viikoilla normaalia ja varsinkin kun toista lasta odottelen? Pitäisikö huolestua? Vatsaa rasvaan joka pvä ja kyseessä tosiaan toinen lapsi eli ihon kireydeltä tämä ei tunnu. Voisiko nämä olla harjoitussupistuksia? Esikoista odottaessa en muista tunteneeni tällaista. Mutta silloin olinkin koko raskauden alusta loppuun työttömänä ja kotona, eli toisin sanoen lepäsin vain. Nyt yksi uhmaikäinen huollettavana, paljon töitä ja pääasiassa seisomatyötä ( tälläkin viikolla 6 pvää töitä joista 5 iltaa. Myös viime yön olin töissä yötä kun oli iltavuoro ja siihen perään aamu), illat ja viikonloput melkein pokkeuksetta pois kotoa, mies töissään 12-14 tuntia aina kun minä olen vapaalla tai aamuvuorossa. Vanha omakotitalo huollettavana ja remontoitavana. Eli vähän tuota stressiä, väsymystä ja parisuhdeongelmia pukkaa.. :/ Mutta muuten suht tyytyväinen olo, nämä tukalat mahan pinkeydet ja alavatsan kipuilut vaan vähän huolestuttaa..
Ensi viikolla on neuvolakäynti edessä ja ajattelin silloin kysäistä mitä tämä on ja pitäisikö minun levätä enemmän. Erehdyin tänään mainitsemaan olostani lähimmälle esimiehelleni joka tietysti heti ajatteli että jään sairaslomalle ja hänelle tulee siitä taas extraduunia joten "lohdutteli" ja sanoi että minun pitäisi nyt vaan ajatella positiivisesti eikä pahinta. Tuntui että haluaa vaan pitää minut hinnalla millä hyvänsä töissä...
En haluaisi olla pois töistä mutta loppujen lopuksi vauva on nyt kaikista tärkein.
Mitä mieltä täällä ollaan?