L
Lauraana
Vieras
Ollaan oltu yhdessä 8 vuotta, vuosipäivä lähestyy ihan kohta. Kaikki on periaatteessa, siis noin niin kuin periaatteessa hyvin: Meillä on samanlaiset arvot ja kiinnostuksen kohteet, ei ole luottamuspulaa eikä väkivaltaa, ei päihdeongelmaa tai rahahuolia, viihdymme yhdessä ja ennen kaikkea rakastamme toisiamme. Jokin nyt kuitenkin tökkii ja pahasti ja varsinkin minulla on pinna tiukalla. Pienet asiat ja miehen tekemiset ärsyttävät suunnattomasti, haaveilen toistuvasti omasta rauhasta ja omasta asunnosta, jossa ei tarvitsisi siivoilla toisen jälkiä. Kaipaan enemmän omaa tilaa, vaikka sitä minulla kaiken järjen mukaan on ihan hyvin, ei ole lapsia. Seksiä meillä on todella harvoin, ehkä kerran kolmessa kuukaudessa ja harvemminkin, uskomattomalta tuntuu, että joskus suhteen alkuaikoina emme malttaneet suunnilleen pitää näppejämme toisistamme erossa. Mihin se vapautunut halu katosi? Aikaisemmin ajattelin, että välillämme vallitseva hellyys, pussailu ja halailu korvaavat seksinpuutteen, mutta nyt hellyyskin on vähentynyt dramaattisesti, ei paljon enää paijata tai supatella mukavia korvaan. Elämä tuntuu tällä hetkellä tosi ahdistavalta tässä suhteessa. Mitä voin tehdä?