Pitääkö iän mukana muuttua

[mietintää...]

Onko se välttämätöntä ja vaadittua,että iän mukana pitää jotenkin muuttaa tekemisiään, elämäänsä ja kaikenlaista, että on ns. "kelvollinen"

Siis nyt en puhu mistään vastuuttomuudesta ja sellaisesta, vaan asioista, jotka eivät sinällään vaikuta suuremmin mihinkään, mutta joiden tekemistä paheksutaan tietyn ikäisiltä ihmisiltä. Siis näitä tyyliin "nelikymppisen naisen ei sovi käyttää minihametta" "kolmikeymppinen näyttää huvittavalta clubilla, joka on suunnattu parikymppisille", "Kyllä aikuisella pitää olla omistusasunto tai ainakin haluta sellaista".

Siis luonnolisesti ihminen muuttuu iän myötä, ja niin saa ollakin, mutta joskus vaan ihmettelee, että moniko muuttuu oikeasti ja moniko ulkopuolisesta painostuksesta ja sikis, että pelkää joutuvansa naurunalaiseksi ja sosiaalisen piirinsä hylkäämäksi, jos ei tee niinkuin kaikki muutkin.

 

[Onnellinen Villasukka]

Oikein hyvä kysymys.
Mun mielestä kannattaa kyseenalaistaa, kaikenlaisia "pakkoja",
joilla pyritään lähinnä saamaan ulkopuolisten hyväksyntä.

 

[tjaah]

En ajattele, että minun olisi koskaan pitänyt muuttua ulkopuolisesta painostuksesta minkäänlaiseksi.

Mutta sisäiset järjestykseni ja identiteettini kylläkin ovat vuosien mukana muuttuneet, ja hiukanpa se on vaatinut omaa työtäkin!!!

Lisäksi ajattelen, että jos ei ns. suostu muuttumaan, jää ns. seisovaksi vedeksi, eli alkaa haista. Eli parempi on funtsia ja suostua kasvamaan ja muuttumaan, miksipä sitä sitten on muuttuaksen.

 

[Mythago]

Vastuullisuutta ja henkistä kasvua on hyvä tapahtua, mutta kenenkään ei tartte laittaa omakotitaloa ja 1,6:tta kultaista noutajaa ollakseen aikuinen.

Itse asiassa olen tuntenut paljon ihmisiä, jotka ovat huolella hankkineet nämä "aikuisuuden" ulkoiset puitteet ja se henkinen kasvu on jäänyt aika minimiin...

 

["vieras"]

Ei pidä muuttua. Ei ihminen ole onnellinen, jos tekee asioita vain miellyttääkseen muita tai jotain yleistä "vaatimustasoa", onhan sitä oikeus olla oma itsensä.

 

["vieras"]

Ihminen muuttuu tavalla tai toisella vaikka ei sitä haluaisikaan. Elämän eläminen tuo elämäkokemusta ja varmasti ainakin virheistään oppii jos ei muuten.
Minä olen ollut omasta mielestä 15v:nä jo aikuinen ja olisin osannut huolehtia itse itsestäni ja omasta elämästäni, näin 35 :na tuo ajatus tuntuu lähinnä teinien naurettavalta höpötykseltä.
Kuitenkin edelleen haluan olla itsenäinen ja päättää ihan kaikista omista asioistani, eikä kukaan saa minua määrätä, periaatteessa ihan samat ajatukset kuin 15v :kin
Ajatusmailma on kuitenkin muuttunut...vähemmän itsekeskeiseksi kun on omia lapsia ja mies.
Ajattelen ensin muita ja viimeisenä itseä, ennen lapsia olisin aina ajatellut ensin itseä sitten vasta muita, jos silloinkaan.