Pitääks MUN erota?

[samma här]

sulle ei siis merkkaa mitään se, että miehesi haluaa asua siinä paikassa, lapsuudenkodissaan (ilmeisesti maalla kun on aitat sun muut). Ehkä tällä paikalla on miehellesi suuri tunnearvo.

Mulla on aviomies joka ei ole koskaan halunnut muutoksia elämäänsä.
Johtuu varmaan siitä kun mieheni on pienenä joutunut olemaan 4 vuotta isovanhempiensa hoivissa erossa isästään, äidistään ja sisaruksistaan. Näki vanhempiaan ja siskojaan muutaman kerran vuodessa. Mummolasta hänet 6 vuotiaana riipaistiin kaupunkiin tosta noin vaan takaisin kotiin ja saman tien kouluun. Isä, äiti, siskot liki tuntemattomia, vieraita ihmisiä.
Ehkä sieltä on jäänyt jotain turvattomuuden tunnetta hänelle syvälle sisimpään.
Olen mieheni toinen vaimo. Ensimmäisestä hän oli eronnut jo ennen kuin tunnettiin. Meilläkin on yhä esim. eksän otekemiä mattoja lattioilla, on eksän ompelemat pellavaiset ikkunaverhot jne.

Olen avioliiton aikana rempannut omakotitalomme, miehen lapsuuden koti, moneen kertaan. Muutokset on saatu aikaan rakkaudella, ei pakottamalla, vaatimalla eikä käskien.
Vanhaa on säilytetty, vanhaa on ylimaalattu, tavaraa on tullut ja on mennyt. Koti on muuttunut vuosien saatossa minun, meidän näköiseksi. Kummallakin on hyvä olla.

Mun mielestä sinä et osaa muuttaa omaa ajattelutapaasi nykyisessä kodissasi olevia miehesi tavaroita kohtaan. Kaikki ne huonekaluthan ovat miehesi tavaroita, eivät hänen äitinsä, eivätkä eksien. Ne ovat miehesi historiaa, hänelle tuttuja esineitä joita hän rakastaa tai ei ainakaan osaa/halua olla ilman. Vaadit niitä poistettaviksi vain sen vuoksi kun ne muistuttavat miestäsi hänen entisistä vaimoistaan ja lapsuudesta. Poissa silmistä, poissa mielestä-tyyliin.
Sun motiivisi ovat täysin väärät. Tää on se pointti tässä hommassa.

Miksi sun miehesi ei halua muuttaa pois kodistaan, sitä en osaa sanoa.
Ehkä miehesi haluaa pitää tutun ja turvallisen lapsuusympäristönsä juuri siksi, kun te naiset vaihdutte...näin hänellä pysyy ainakin koti, paikka jossa hänen on ollut hyvä olla. On kiintopiste elämässä.

Etkö sinä voisi hyväksyä sitä ja pikkuhiljaa, sitten kun liittonne on vakiintunut ja miehesi on tottunut sinun läsnäoloosi ja kokee olonsa turvalliseksi, niin sen jälkeen voit muuttaa lisää huoneita oman sisustusmakusi mukaiseksi ja totuttaa miehesi niihin.

Jos miehesi alistaa ja käskyttää sinua eikä kohtele hyvin ja rakastavasti.. se on kokonaan toinen juttu.

 

[samma här]

muille minua kommentoineille.

Mun mielestä kun pakottamalla ei voi toista ihmistä, ei edes sitä puolisoaan, muuttaa.
Jos kyse on "vain" huonekaluista jotka mies on entisessä elämässään ostanut eksiensä kanssa, niin aika vähästä on oma viihtyminen toisen kanssa kiinni.

Ymmärtäisin asian, jos mies hokisi päivittäin.. tämä sohva me ostettiin "maijan" kanssa, tämän pöydän päällä me seksiteltiin "liisan" kanssa v. 1995 kesällä, oli se vaan kivaa.. jne.
Eli jos mies toisi eksiään esiin jatkuvasti uudelle naiselleen.

Mutta käsittääkseni tästä ei ollut kyse, vaan pelkästään siitä, että huonekalut ärsyttää Sallamaaritia sen vuoksi kun mies on hankkinut ne eksien kanssa/ne ovat anopin vanhoja.

 

[Sallamaarit]

muille minua kommentoineille.

Mun mielestä kun pakottamalla ei voi toista ihmistä, ei edes sitä puolisoaan, muuttaa.
Jos kyse on "vain" huonekaluista jotka mies on entisessä elämässään ostanut eksiensä kanssa, niin aika vähästä on oma viihtyminen toisen kanssa kiinni.

Ymmärtäisin asian, jos mies hokisi päivittäin.. tämä sohva me ostettiin "maijan" kanssa, tämän pöydän päällä me seksiteltiin "liisan" kanssa v. 1995 kesällä, oli se vaan kivaa.. jne.
Eli jos mies toisi eksiään esiin jatkuvasti uudelle naiselleen.

Mutta käsittääkseni tästä ei ollut kyse, vaan pelkästään siitä, että huonekalut ärsyttää Sallamaaritia sen vuoksi kun mies on hankkinut ne eksien kanssa/ne ovat anopin vanhoja.

Miten osaisin selittää miehelle miltä minusta tuntuu, kun sinäkään (naisena?) et tunnu ymmärtävän. Ei viihtyminen omassa kodissa ole vähäpätöinen juttu. Teen vaativaa työtä ja haluaisin kotona levätä, rentoutua ja tuntea oloni niin hyväksi kuin mahdollista, pyytää ystäviä, sukulaisia kylään yms. Mutta tilanne ei nyt vaan ole tämä. Miten kauan pitäisi olla koeajalla lunastaakseen paikkansa?

Tokihan ymmärrän, että paikalla ja tavaroilla on miehelle oma arvonsa. Mutta miksi esim. hänen tädiltään saamat lautaset piti ehdottomasti läjäyttää keittiön seinälle, mutta minun 100 v. vanhat arabialaiset saava lojua varastossa? Eivät sovi, kuulemma. yms. monta muuta samanlaista asiaa ja siksi en enää edes tyrkytä sinne mitään omaani. Joskus käyn yksin aukomassa laatikoita, tutkimassa tavaroitani ja itken oman elämän ikävää.

 

[sama här]

Minä ymmärrän erittäin hyvin sen, että ihminen tarvitsee paikan jossa viihtyy ja tuntee kodikseen.
En ymmärrä sitä, ettette te ole ilmeisesti keskustelleet ennen yhteen muuttoanne asiasta.
Ilmeisesti ette ymmärrä toisianne lainkaan, jos se yhdessä eläminen on noin vaikeaa, että sun tavaroita ei voi olla missään näkyvillä ja sun pitää itkeä ikävääsi.

Seurustelitteko kauankin ennen yhteen muuttamista?

Me seurustelimme 4 vuotta ennenkuin muutin mieheni kotiin. Seurustellessamme vietimme öitä/viikkoja vuorotellen kummankin kotona, kävimme yhdessä lomilla, kyläilimme molempien ystävien ja sukulaisten luona kymmeniä kertoja. Opettelimme antamaan toiselle oman tilan kummassakin kodissa. Toki vääntöä oli, mutta ei meidän kummankaan tarvinnut koskaan itkeä.
Mieheni tavaroita oli minun luonani ja minun tavaroita oli hänen kotonaan. Siis muutakin kuin hammasharja.

 

[samma här]

myös mieheni ystävät kävivät minun kotonani ja minun ystäväni kävivät mieheni kotona seurusteluaikoina. Emme me eläneet vain kaksin. Kumpikin kävi ja käy yhä omissa harrastuksissaan. Kumpikin käy töissä. Elämää on molemmilla sekä kotona, että kodin seinien ulkopuolella. Matkustelemme myös sekä kotimaassa että pari kertaa vuodessa ulkomailla.

Jotenkin tuntuu siltä, että te olette käpertyneet yhteen paikkaan, miehen taloon + sinä töihin.
Onko se liian vähän?

 

[magarenki]

Parisuhde on kompromisseja puolin ja toisin. Eri ihmisille ne kompromissit vain ovat eri arvoisia. Mieskin on varmaan jonkun kompromissin tehnyt, mutta voithan kysyä mistä hän on luopunut sinun takiasi.

Valitettavasti jollekin talo voi olla ihmissuhdetta tärkeämpi. Jos mies rakastaisi sinua ja ymmärtäisi ette koe taloa kodiksesi, hän varmasti suostuisi muuttamaan johonkin, missä voisitte luoda oman kotinne. Miehellä tuskin olisi paha olo neutraalilla maaperällä. Mutta on väärin odottaa jonkun asuvan paikassa, jossa nimenomaan voi huonosti.

Sinuna juttelisin miehen kanssa vielä kerran, ja jos ei mene perille etkä saa vastakaikua, rauhanomaisissa merkeissä muuttaisin pois.

 

[kyssäri]

mikä sua Sallamaarit estää kutsumasta ystäviäsi ja sukulaisia kotiinne?
Kieltääkö miehesi heidän tulemisen "hänen" kotiinsa?

Vierailetteko te pariskuntana ystävienne/sukulaistenne luona, käyttekö naapurissa kahvilla tai harrastatteko mitään muutakaan sosiaalista kanssa käymistä (teatterissa, ihan vaan päiväkävelyllä käymistä tai raflassa syömistä ) yhdessä?

Jotenkin tuntuu siltä, että te olette toisillenne täysin vieraita ihmisiä.

 

[Sallamaarit]

mikä sua Sallamaarit estää kutsumasta ystäviäsi ja sukulaisia kotiinne?
Kieltääkö miehesi heidän tulemisen "hänen" kotiinsa?

Vierailetteko te pariskuntana ystävienne/sukulaistenne luona, käyttekö naapurissa kahvilla tai harrastatteko mitään muutakaan sosiaalista kanssa käymistä (teatterissa, ihan vaan päiväkävelyllä käymistä tai raflassa syömistä ) yhdessä?

Jotenkin tuntuu siltä, että te olette toisillenne täysin vieraita ihmisiä.

En pyydä juuri koskaan ketään kylään (2-3 krt/vuosi) , minä tunnen oloni vaivautuneeksi ja tuntuu, että pitää pyytää anteeksi mieheltä vaivaa ja häiriötä. Silloinkin vain pariskuntia tai perheitä. Ystävättäriäni en kutsu koskaan, heitä tapaan muiden kodeissa tai muualla.
Käymme yhdessä joskus jossakin sukulaisissa ja matkustelemme jonkin verran. Leffassa tai teatterissa käymme joskus.

Tämä eri arvoisuus kotona on aiheuttanut sen, että en enää halua miestä mukaani joka paikkaan. Jos ei hänen alueelleen kelpaa, en minäkään huoli häntä omalleni.

Me seurustelimme 2 vuotta. Ajattelin naiivisti, että muutan sitten sitä kotia mieleisekseni kun asun siellä. Alusta alkaen oli selvää, että minä muutan sinne, jostakin syystä?

Minulla on ystäviä ja harrastuksia ja niihin pääsen onneksi pakenemaan, kun ahistaa liikaa.

Ikävää lukea tätä omaa tekstiä, onhan se melkoista ruikutusta. Eikä totuus varmaan ihan noin synkeä ole muuta kuin minun mielessäni.
Mutta en taida osata sitä muuttaakaan muuta kuin muuttamalla.