"Pitäisikö" edes jonkun lapsen nimistä olla sellainen joka jollain sukulaisella on tai on ollut?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tuut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Tuut

Vieras
Ristiäisiä ei vielä ole ollut mutta nimi on valmiina ja nyt kun aloin miettiä niin "kaikki" tuntuvat antavan ainakin toiseksi nimeksi jonkun suvussa kulkevan tai oman mummonsa nimen lapsen toiseksi nimeksi tai sitten isommon nimen etunimeksi tai jotain muuta vastaavaa. Meillä nimi on perinteinen suomalainen mutta sellainen ettei suvussamme ole ollut tietääkseni sen nimisiä. Nyt aloin miettiä onko jotenkin perinteiden vastaista kun ei ole mummon tai muun vastaavan nimeä laisinkaan? Kaikki tuntuvat tuovan esille, että lapselle on valittu nimi sen ja sen sukulaisen mukaan. Mietimme kyllä löytyykö suvuistamme jotain kauniita nimiä mutta ne eibät tuntumeet kauniilta tai sopivilta, siksi päädyimme valitsemaamme nimeen.
 
Minusta ei, ellei itse erityisesti halua. Meillä kaikilla lapsilla "omat" nimet, ei mitään perintönimiä. Tosin aina joku keksii jonkun kaiman jommankumman suvusta jostain kaukaa :D , mutta ei siis olla mitenkään yritetty miettiä suvussa kulkevia nimiä. Ehkä jos lähtee sille tielle, että joku nimistä on perintönimi, niin sitten pitäisi minusta kaikilla lapsilla olla sellainen. Ja jos siis olette jo tykästyneet ja päätyneet johonkin nimeen, niin ei kai sitä sen vuoksi kannata vaihtaa, ettei ko nimeä löydy suvusta? Minusta nimiasia on sellainen, minkä vanhemmat saavat päättää parhaaksi katsomalla tavalla. Toiset tykkää perintönimistä ja toiset ei pidä sitä merkityksellisenä asiana.
 
Ei tarvitse.
 
  • Tykkää
Reactions: Akaatti
Mulle selvisi vasta tyttösen ristiäisten jälkeen, että "jokaisen" suvussamme syntyneen tytön toisen nimen tulisi alkaa M-kirjaimella! Ihan ok muuten, mutta olisi ollut aikasta reilua kertoa se meillekin , eikä olla pahastuneita sitten nimen tultua julki!Sumsummarum; meidän tyttönen nyt sitten suvun musta lammas, kun toinen nimi alkaakin J;lla, eikä M:llä ala se kolmaskaan, hih!
 
Meillä ei ole valittu ollenkaa nimeä suvusta meidän pojalle, eikä valita suvun nimiä tulevillekaan lapsille. Itse ensin mietin suvusta löytyviä nimiä, mutta mies sanoi ettei halua antaa sellaista nimeä. Valittiin nimi pelkästää sillä perusteella että kuulostaa kivalta ja on harvinainen.
 
Ei pidä. Siskojen lapsilla ei ole yhtäkään sukujen nimeä, meijän pojalla on sama kun isällään, ei sekään ole sen laajemmalla. Me vaan tykätiin siitä nimestä ja se sopii valitun etunimen kanssa.
 
Ei tietenkään. Meidän lapsilla on, ja he ovat ylpeitä siitä että heillä on jonkun esi-isän nimi =) mutta jos ette tee siitä numeroa, niin ei lapsi siitä pahastukaan =) (niinkuin että sitten seuraavalle annattekin nimen Bertta-tädin mukaan ja kaikki tykkäävät sit hänestä sen takia enemmän)
 
Mulla on ollut ehdoton kriteeri se, että lapsilla on omat nimet eikä mitään perintönimiä. Esikoinen tosin on poikkeus, koska mies halusi ehdottomasti oman toisen nimensä pojalle. Siksi pojalla on sitten vielä kolmaskin nimi. Keskimmäisellä ja kuopuksella on sitten vain kaksi nimeä ja niitä ei sukulaisilta löydy.
 

Yhteistyössä