Pitäisikö kestää vaiko jättää kaikki?

[mikään ei tunnu miltään]

Olen naimisissa. Olen ollut jo 16 vuotta naimisissa. 20 vuotta yhdessä mieheni kanssa. Parisuhteessa on koettu kaikkea, mutta aina on selvitty asioista kuitenkin eteenpäin. Yhdessä on perustettu perhe, hankittu omaisuutta mitä on haluttukin hankkia. Mielenkiinnot ja harrastukset on täyttäneet vapaa-ajan ja yhdessä viihdytään edelleen ja hyviä ystäviäkin löytyy. Mutta sitten tulee se mun ongelma! Seksi ei enää suju. En saa mitään tyydytystä enää seksielämästämme. Tämä on johtanut siihen, että en enää halua edes seksiä, koska kammoan sitä pettymyksen tunnetta mikä tulee yhdynnän jälkeen En taaskaan saanut tästä yhtään mitään! Juu no meidän sitten varmaan pitäisi keskustella. Mutta arvatkaapas mitä! Huomasin, että meidänpä suhteessa ei vissiin 20 vuoden aikana ole koskaan keskusteltu. Olemme hoitaneet kaiken aina seksillä, joka on silloin tuntunut aina hyvältä. Ja nyt sitä ei ole enkä tiedä mitä teen? Eikä kyse ole siitä etteikö minun ylipäätään tekisi mieli vaan kyse on nyt siitä, että minun ei tee puolisoani mieli! Hän on jo asian huomannut, mutten ole osannut hänelle asiaa selittää miksi näin on. Minulla on paha mieli siitä, että hän saa minulle aikaan pahan mielen tästä asiasta. Pystynkö muuttumaan vai pitääkö elää näin ja näivettyä paikoilleen vai pitääkö muuttaa elämää ja etsiä uusi alku?

 

["minna"]

Mä opettelisin keskustelemaan mieheni kanssa. En voisi heittää kirvestä kaivoon noin monen vuoden jälkeen, jos en edes yrittäisi puhua. Jos ette tähän mennessä ole puhunut, voisi olla aika jo...?

 

[mietteitä täälläkin]

Kuin kynästäni. Minulla seksi tökkii, koska se puoli elämästä ei vain enää kiinnosta. Muutenkin olen tässä jo kesästä alkaen kanssa pyöritellyt että lähteäkö vai jäädäkö?? Kun koen, että kaikki kotihommat saan tehdä aivan yksikseni. Toki kyllä tiettyinä hetkinä mies osaa yllättää ja tekee jonkun kotihomman tai jos tulee vieraita, niin silloinkin auttelee huushollin laitossa. Kuitenkin koen, että ei minulla ole oikeutta lapsilta viedä tätä perhettä. Että pakko tässä on vain olla ja elää.

Toisekseen isona ongelmana pidän sitäkin, että jos tästä lähtisin, niin sitten olisi pakko laittaa pienempi hoitoon ja se ei tuntuisi kovin kivalta jutulta. Saatikka, että mistä itse töitä löytäisin? Ei taatusti ole töitten löytyminen tämmöisenä aikana kovinkaan helppoa. Kuitenkin pitäisi sitten kaikki laskut itse hoitaa, ne on tähän mennessä pääsääntöisesti mies maksanut. Niin jos ei töitä löydy, niin pulassa olisin.

Joten tuonkin asian takia tähän on vain jäätävä. Ei sitä kannata elämäänsä täysin piloille sössiä. Kyllä tässä taatusti parempiakin hetkiä tulee, kun vain malttaa odottaa.

 

[mietteitä täälläkin jatkaa]

Tosin pohtinut olen, että pistänkö tässä elämällä oman elämäni hukkaan, mutta sitten mietin sitäkin, että ei olisi hääviä viettää vanhuuttaan yksin. Sitäkin harmittelen miehessä, kun hän on niin sanavalmis ihminen huomauttelemaan milloin sun mistäkin asiasta. Se välillä suurestikin harmittaa, kun parhaansa on yrittänyt ja siltikin tulee sanomista. Enkä oikein osaa kanssa mitään syvällisiä toisen kanssa jutella. Toki joskus otan tiettyjä asioita tapetille, mutta mies vain sanoo, että kaikki on hyvin eikä ole mitään korjattavaa / parannettavaa, niin juttu jää siihen.

 

[ap.]

Minulla on taloudelliset puitteet hyvin kasassa. En jäisi tyhjän päälle. Silti kaiken tämän tavaran jakaminen olisi ahdistava homma. Lapset on isompia ja heillä kohta jo oma elämä, mutta eihän sitä voisi kuitenkaan tässä herkässä teini-iässä repiä heitä juuriltaan. Mutta voisinhan minä vaan lähteä kai? Hoitaisiko mies silti asioita mitenkään kun ei nyt ainakaan huolehdi lasten jutuista mitään, ei tiedä harrastuksista, ei ole yhteydessä opettajiin koulussa, ei hoida lääkärikäyntejä jne. Emme silti riitele miehen kanssa ja olemme ihan ystäviä. Mielenkiinnon kohteet on samat ja yhdessä voi tehdä asioita, mutta riittääkö se kun kipinä on aivan kadoksissa. Vaivaudun nykyään jos hän koskettaakin minua. Ja miten voi sanoa toiselle, että en halua tätä enää koska et tyydytä minua seksuaalisesti? Kun en kuitenkaan halua riitaa, jos tämä suhde nyt hajoaa. Mutta voiko sitä välttää jos syy on tällainen?

 

["vrs"]

Kuulostaa hurjalta jos noin pienen asian takia oot rikkomassa perheenne. Opetelkaa juttelemaan, vaikka ammattiauttajan avulla. Mullekin seksi on tärkeää, mutta silti valitsisin ehjän perheen selibaatinkin uhalla. Sellasia vaiheita voi suhteessa tulla, ettei toista himoitse kuten ennen.. itse asiassa yllättävän pitkään teillä on se kipinä pysynyt jos vasta 20v yhdessäolon jälkeen on tollasia ongelmia. Puhuminen auttaa, voi hyvin olla jo aika "tutustua" uudelleen toisienne, ehkä ne tunteetkin palaa tai syttyy uudelleen. Ainakin kannattaa tehdä töitä suhteen eteen eikä luovuttaa.

 

["asdf"]

Voiskohan sellainen parisuhdeviikonloppu auttaa? Kataja ry:llä on kursseja eri teemoilla, googlaa. Niitä on ihan tavallisillekin pareille, ei tarvitse olla mitään kauheita ongelmia.

Mun mielestä niillä on esim joku kurssi joka keskittyy nimenomaan aikuisten parien seksuaalisuuteen. Asiaa kannattaa ehkä lähestyä niin, että haluaisit jotain uutta, eikä niin, että vanhassa on vikaa

 

[ap.]

Ei se 20 vuotta nyt ihan ilman ongelmia seksin suhteen ole mennyt, mutta ne aiemmat kerrat on aina olleet niin, että tahtoa ratkaista asiat on löytynyt. Nyt olen umpikujassa enkä tiedä miten päästä pois! Olen hukannut tahdon haluta enää ratkaista sitä ongelmaa kun en halua. Ja pelkään sitä pettymyksen tunnetta tosissaan. Jostakin on tullut myös ajatus, että kun olen vielä hiukan alle 40-vuotias niin voisin vielä kokea monta vuotta seksuaalista tyydytystä. En usko, että voi elää selibaatissa katkeroitumatta.

 

[vierass]

Tuntuu vähän ilkeältä sanoa, mutta kirjoituksesi perusteella ajattelet musta hirveän itsekkäästi. Jos ette ole puhuneet aiemmin niin nyt hyvä aika aloittaa. Kauan tilanne on jatkunut? Voisiko olla kyse jostain henkilökohtaisestakin kriisistä eikä vain parisuhteesta? Kuulostaisi, että teillä on kuitenkin asiat tosi hyvin ja ero olisi tosi turha ja julma varsinkin lapsia kohtaan. Puhukaa ja jos ei onnistu niin kokeilkaa terapiaa tai käy vaikka yksin seksuaaliterapeutin juttusilla. Tahtoa yrittää pitäisi löytyä edes lasten takia. Eri juttu jos olisi paljon ongelmia muillakin alueilla, mut jos seksikin on joskus toiminut niin epäilen, ettei olisi korjattavissa.

 

[ap.]

Itsekästä juu. Kysehän on mun tunteista, jotka kertoo minulle että en halua enää tätä ihmistä. Se on itsekästä ja se on henkilökohtaista. Onnellisuus on itsekästä loppujen lopuksi, onnellisuudessa on kyse omista tunteista ja mun omat tunteet olikin nyt yhtäkkiä näitä. Olen siis itsekäs. Jos luovun itsekkyydestäni ja pysyn paikallani ja voin huonosti niin onko sekään perheelle ja lapsille oikein?

 

["jep"]

ymmärrän ap:tä, jotenkin. olet mielestäni ihan terveelllä tavalla itsekäs. silti suosittelen, että puhu miehesi kanssa ns asiat halki poikki ja pinoon, ettei jää mitään hampaan koloon, kummallekaan. kerro tuntemuksistasi (joo vaikeeta on mutta ei voi mitään), kuuntele miestäsi jos hän haluaa puhua. tarjoa ammttiauttajalle lähtöä, vaikka ehtona sille että jatkatte yhdessä oloa.. tee se mitä jaksat. koska saatat myöhemmin katua ettet yrittänyt laittaa asioita reilaan.

ja sitten, jos ei mikään auta tai muutu. niin ei muuta kuin menoksi! tsemppiä! sä pärjäät, niin sun lapsesikin, ja kyllä se mieskin tulee pärjäämään. yritätte vaan sen minkä voitte ja jos ei tuota tulosta, niin ainkin voit sanoa yrittäneesi. se ei kai ole koskaan pahasta. sen jälkeen on helpompi aloittaa puhtaalta pöydältä, ihan varmasti.

 

[vierasa]

Todellakin kannattaa puhua miehen kanssa. Ei tietystikään sanoa suoraan, että en halua sua enää ja mietin jo eroa sen takia. Vaan sano, että seksielämä ei tyydytä sinua enää. Älä syytä miestä, koska sitten hän lähtee puolustuskannalle ja keskustelusta ei tule mitään. Sun kannattaa myös miettiä itseksesi, että mistä ongelmat oikein johtuu? Miksi olet yhtäkkiä vain lakannut haluamasta miestä, jota olet halunnut 20 vuotta? Voisiko syy johtua jostain muusta parisuhteen osa-alueesta? Tai ikäkriisistä? Onko seksistä vaan tullut tylsää, pitäisikö kokeilla jotain uutta?

 

[ap.]

Kunpa osaisinkin vastata kysymykseen miksi seksistä on tullut yhtäkkiä tylsää. Ja miksi en saa siitä tyydytystä puolisoni kanssa? En syytä miestäni asiasta, tiedän, että kyse on minun tuntemuksistani, en ole koskaan ollut sellainen, että asioista on tehtävä vaan minulle, olen tehnyt itsekin töitä kaiken eteen, mutta nyt vaan en enää saa irti sitä itsestäni. Suhteessamme on ollut aiemminkin kriisejä, jotka on saatu sitten jollakin tavoin lakaistua jonnekin ja asiat taas toimimaan. Sanon siksi näin kun en ole varma olemmeko koskaan keskustelleet. Viimeiset kaksi vuotta olemme eläneet vaikeaa aikaa, emme mitään parisuhdekriisiä, mutta siis elämässä on ollut vaikeita juttuja koko ajan. Tokihan sekin voi vaikuttaa, mutta loppuuko sen myötä myös rakkaus? Tai kun siis välitän kyllä miten asiat menee enkä halua puolisolleni pahaa missään nimessä. En vaan näe tulevaisuutta enkä yhtään halua miestäni seksuaalisesti. Ja seksi on tylsää minusta hänen kanssaan. Mutta eipä se auta, että koittaa keksiä jotain piristystä kun kyse on minun tunteistani eikä vaan jostain piristyksen tarpeesta.

 

[Mörköäiti]

Jos seksi on ainoa ongelma, en lähtisi ensimmäisenä miettimään eroa. Opetelkaa keskustelemaan ja etsimään tapoja piristää seksielämäänne. Seksi on tosi tärkeä, eikä sen tarvetta saa väheksyä, mutta tuossa tapauksessa kokeilisin ensin, saisiko tilanteen korjattua. Suostuisiko mies tulemaan kanssasi jonnekin seksuaaliterapeutille?