Pitäisikö mun miehen erota musta?

[Tarinna]

Olen ns. "ikuinen opiskelija"; mun on vaikea lopettaa yhtäkään monista projekteista joita aloitan, koski se sitten työtä, opiskelua, sisustusta, remonttia,..

Minulla ei ole tuloja, mieheni elättää minua. Raskaaksi emme ole yrityksistä huolimatta tulleet. Olen vissiin maanis-depressiivinen tai jotain; innostun asioista, mutta sitten aina välillä masennun, kun ei mun elämä mennytkään niin kuin toivoin. Olen tosi levoton luonne; aina pitäisi olla matkustelemassa ja näkemässä uusia paikkoja, tai siis tästä olen aina haaveilemassa. Arki tuntuu vaikealta.

Olen sis tosi saamaton, päämäärätön ja laiska, miehen siivellä eläjä. Näiden nettikeskustelujenkin perusteella päätellen moni vaimo olisi minut jo jättänyt jos olisin mies.

Mutta jos olisittekin mun mies, jättäisittekö mut? Olemme naimisissa.

 

[manta76]

Miks ihmeessä sen pitäis jättää sut?

 

[Simple]

En jättäis, menin kanssasi naimisiin rakkaudesta! =)

Jos lapsia haluaa, voi adoptoidakin.

 

[vieras]

En jättäis mutta pistäisin ns kovan kovaa vasten, joko opiskelet jotain loppuun ja menet sen jälkeen töihin tai menet nyt töihin. Ei koko elämää edes kannata käyttää haahuiluun vaikka joku kustantaisikin. Mistä sä saat nyt onnistumisia?

 

[Tarinna]

Miks ihmeessä sen pitäis jättää sut?

No monet ei varmaankaan tällaista jaksaisi katsella...

 

[tsykoloki]

Maanis-depressiivinen kuulostaa aika rajulta diagnoosilta. Entäs ADD?

 

[Tarinna]

Mistä sä saat nyt onnistumisia?

Enpä oikeastaan mistään. Taidan olla Masentunut. Mutta kun ei se musta oikeastaan ulospäin näy: olen ihan sosiaalinen ja pidän huolta itsestäni, mutta mua ei vaan tunnu oikeastaan kiinnostavan muu kuin kotona oleminen ja miehen kanssa oleilu - rakastan sitä yli kaiken ja pelkään, että kohta se varmaan tukehtuu muhun, kun KAIKKI mitä elämässäni pidän tärkeänä, liittyy häneen.

 

[vieras]

No en mä ehkä tuollaista osaisi juurikaan arvostaa kumppanissa. Saa olla lyhyt pinna ja aloittaa projekteja, joita ei saa loppuun. Mutta jollakin tavalla tulee ansaita edes osa elannostaan. Mäkin tein töitä koulun ohella opiskeluaikoina, vaikka mitä hanttihommia. Ja jos ei opiskele, on oltava töissä. Sori mutta kovin pitkään en olisi kanssasi ollut suhteessa..

 

[vieras]

Anna miehesi tehdä itse päätös siitä, että jaksaako elää sun kanssa, jookosta?

Sun omaa oloasi voisi helpottaa käydä tsekkaamassa esim. tuo ADD tai käydä vaikka terapiassa juttelemassa asioistasi...?

 

[vieras]

Mistä sä saat nyt onnistumisia?

Enpä oikeastaan mistään. Taidan olla Masentunut. Mutta kun ei se musta oikeastaan ulospäin näy: olen ihan sosiaalinen ja pidän huolta itsestäni, mutta mua ei vaan tunnu oikeastaan kiinnostavan muu kuin kotona oleminen ja miehen kanssa oleilu - rakastan sitä yli kaiken ja pelkään, että kohta se varmaan tukehtuu muhun, kun KAIKKI mitä elämässäni pidän tärkeänä, liittyy häneen.

Ajattele että miehellesi tapahtuu jotain. Miten selviät arjesta, laskuja myöten? Miten selviät elämässä, jos koko olemassaolosi edellytys on se toinen?

Mitä mietit mistä tulet onnelliseksi jos koti ja mies unohdetaan? Vapaaehtoistyö, eläimet, harrastukset, mikä? Ja sitten mietit saisiko siitä tuloja, esim jos pidät lapsista, voisit olla vaikka aluksi kerho-ohjaajana ja kun työ on tuttua niin kokopäiväisemmäksi.

www.mol.fi on myös testejä, mihin ammattiisn sopisit, käy kurkkaamassa

 

[Tarinna]

Ajattele että miehellesi tapahtuu jotain. Miten selviät arjesta, laskuja myöten? Miten selviät elämässä, jos koko olemassaolosi edellytys on se toinen?

Mitä mietit mistä tulet onnelliseksi jos koti ja mies unohdetaan? Vapaaehtoistyö, eläimet, harrastukset, mikä? Ja sitten mietit saisiko siitä tuloja, esim jos pidät lapsista, voisit olla vaikka aluksi kerho-ohjaajana ja kun työ on tuttua niin kokopäiväisemmäksi.

Niin mä jattelenkin, ja olen siksi niin huolestunut. Kun ei mulla ole mitään muita rakkauksia tai intohimoja kuin mieheni. Ja oman perheen (lapsien) saaminen olisi ihan unelmieni täyttymys; kotona olemiselleni olisi järkevä ja hyväksytty syy. Lisäksi jotenkin pidän ajatuksesta, että saisin mieheni lapsen, siis jotain mikä olisi meidän molempien lihaa ja verta. Kyllä, taidan palvoa miestäni sairaalloisesti.

Vapaaehtoistyö kiinnostaisi, mutta kaikki, missä pitää sitoutua aikatauluihin (projektit, kurssit jne.) tuntuvat mulle todella vaikeilta. Kätilön työstä haaveilin, mutta enpä sitäkään jaksaisi enää lähteä opiskelemaan, kun se mitä mieluiten nyt haluaisin, olisi iso perhe mieheni kanssa. Ja jos se vaikka toteutuisi, niin en usko että sitten enää jaksaisin opiskella. Elän nyt siis jatkuvaa odotusta, kun vain ajattelen, että "sitten kun tulen raskaaksi" - samaan aikaan muita vaihtoehtioja viuhuu koko ajan ohi, mistä masennun enstisestään.

 

[vieras]

Mistä sä saat nyt onnistumisia?

Enpä oikeastaan mistään. Taidan olla Masentunut. Mutta kun ei se musta oikeastaan ulospäin näy: olen ihan sosiaalinen ja pidän huolta itsestäni, mutta mua ei vaan tunnu oikeastaan kiinnostavan muu kuin kotona oleminen ja miehen kanssa oleilu - rakastan sitä yli kaiken ja pelkään, että kohta se varmaan tukehtuu muhun, kun KAIKKI mitä elämässäni pidän tärkeänä, liittyy häneen.

Tuo on ihan normaalia. Ennen nainen sai rakastaa vain miestä ja lapsiaan ja hoitaa omaa kotia.
Nykyän pitää olla kiinnostunut jostain turhasta duunista. Josta ei mitää hyötyä kenellkeään (paitsi se raha)

 

[vieras]

Lapsia ei kannata tehdä jos laiska olet.

 

[Tarinna]

www.mol.fi on myös testejä, mihin ammattiisn sopisit, käy kurkkaamassa

Hei, arvatkaa mitä: Mä MENIN molliin ja täytin yhden työhakemuksenkin! Ehkä se tästä... Pikkuhiljaa.