M
"Maiskis"
Vieras
Meillä ei ole kovin iso olohuone ja ristiäisissä jo tuntui, että 22 on ihan maksimi vierasmäärä ettei tule liian ahdasta. Tuolloin siirsimme muutamua huonekaluja makuuhuoneeseen ja toimme tuoleja varastosta tilalle.
Nyt olisi jo kolmen viikon päästä 1 v synttärit ja ongelma ketä kutsumme. Olimme ajatelleet, että kutsumme lapsen kummit, isovanhemmat (eronneet ja uudestaan naimisissa), meidän sisarukset (muutama nsimisissa), sekä minun ja mieheni kummankin mummon koska toinen sattui sairastumaan ristiäisten aikana ja oli tästä hyvin harmissaan niin ajateltiin, että olisi kiva nyt kutsua synttäreille. Lisäksi olin ajatellut kutsua kaksi minun serkkua joilla muutamaa kuukautta vanhemmat lapset ja olemme hyvin paljon tekemisissä olleet lapsista asti ja nyt lastemme synnyttyä nähdään todella usein ja mekin olimme juuri heidän lasten 1 v syntyäreillä.
Tästä joukosta tulisi jo 19 vierasta. Anoppi oli etukäteen kysynyt minä viikonloppuna aiomme juhlia synttäreitä ja on meiltä kysymättä kutsunut omat sisaruksensa (8 kpl) synttäreille. Nämä tulevat aina puolisonsa ja aikuisten lastensa kanssa kenellä sellaisia on eli vieras joukko kasvoi, anopin meiltä kysymättä kutsumia henkilöitä on 16 sellaista joita emme ajatelleet kutsua.
Ei nyt oikein kehtaisi soitella ja sanoa, että ette ole tervetulleita varsinkaan kun en heitä kovin hyvin tumne (nähdään vain juhlissa harvakseltaan). Eikä kyllä voi laskea senkään varaan ettei suurinosa kutsutuista pääsisikään. Pitäisikö tuo meidän suunnittelema vieraslista lyhentää esim. pelkkiin isovanhempiin ilman puolisoja? Toisaalta ne ketä ajattelimme kutsua ovat kaikki sellaisia joiden kanssa olemme paljon tekemisissä ja jotka vauva tuntuu muistavan. Vai pidämmekö kahdet juhlat perättäisinä viikonloppuina? En jaksaisi kyllä tähän alkaa ja vauvalle taas varmaan raskasta jos on kahtena peräkkäisenä päivänä talo täynnä vieraita.
Miten tekisitte tässä tilanteessa?