Pitäisköhän vaan tajuta vihje, ettei meidän kanssa haluta kaveerata...

[yksinäinen]

Kerron lyhyesti. Meillä on 2 kaveripariskuntaa ja meitä kaikkia yhdistää samoina vuosina syntyneet lapset. Nämä kaverit eivät ole kutsuneet meitä lastensa ristiäisiin, omiin häihin, varpajaisiin, ei mihinkään. Me ollaan kyllä kutsuttu heidät. Myöskään meillä ei vierailla KOSKAAN, joko me käymme heillä tai sitten ei tavata ollenkaan. Kun meidän kuopus syntyi ja odotimme heitä sitten kylään, he kävivät vain ovella eivätkä edes vilkaisseet vauvaa.. Puhelimitse ei pidetä yhteyttä, ellemme ME sitten soita sinne.

Mistäköhän kiikastaa? Ihan normaali perhe ollaan.

 

[vieras]

Voiko tuossa oikein puhua kavereista kun toiset on ihan selkeästi haluttomia kanssakäymiseen? Anna yhteydenpidon olla, veikkaan että ottavat yhteyttä jos oikeasti tahtovat kavereita olla.

 

[toinen yksinäinen]

Mulla samantapainen tilanne, ei tosin lapsia vielä. Useimmiten minä olen se, joka ottaa yhteyttä ystäviin, ei koskaan päinvastoin. Omasta mielestä ystävyyden pitäisi olla molemminpuolesta, mutta useimmat taitavat olla eri mieltä..

 

[kiukku]

niin tuttua.meil käydään kylässä mutta vahingossakaa ei pyydetä meitä kylään.erään kans tekemisis viikottain mut me ollaan oltu heil viimeks ennen kesää.vituttaa.

 

[nönnönnön]

musta tuossa oli outoa vaan toi viimeinen juttu.
eli eivät vilkaisseet vauvaa.
muuten meilläkään ei ole kyllä kavereita, mutta joillain on, jos ovat asuneet samalla paikkakunnalla tai lähistöllä ikänsä, niin paljon tuttuja ja kavereita, eivätkä niin tarvitse uusia, eli heillä on kaikki sukulaiset ja ikivanhat koulukaverit ja mummon mummon kumminkaiman tukiverkot jne eli sukupolvien verkostot, l

ja sitten on me, joilla ei mitään.
joten nuo joilla on, eivät tarvitse uusia ystäviä tai ristiäisiin ei mahdu enempää kun vanhat tutut pitää kutsua, kavereille on jo niiden vanhojen kavereiden lapsia liuta leikkimässä ja odottamassa kyläilyvuoroa, joten niitä uusia ei koskaan kutsuta...

ja itsekään en osaa juoruta puhelimessa yhtään.

enkä pidä yhtyettä mutta autan jos kaveri tarvitsee apua jne.
eli ainoa outo seikka että olitte sopineet kyläilystä mutta kävivät vaan ovella.

 

[aika näyttää]

Kokeile olla hetken omissa oloissasi. Kyllä oikeat ystävät ottavat yhteyttä.

 

[vieras]

Mulla taas on sellainen tilanne, että kavereita on todella paljon. Kaikkien kanssa en ehdi olemaan niin paljon tekemisissä, kuin haluaisin. Ja pakko tunnustaa, että tosi usein ne mun kaverit ottaa yhteyttä muhun, enkä mä niihin. Ihan johtuen siitä, että välillä tuntuu, että haluan vain olla rauhassa oman perheen kesken, enkä aina tapailemassa ystäviäni. Ja todellakin siis välitän ystävistäni, mutta kun niitä on niin paljon.
Voisiko tässäkin tapauksessa olla kyse siitä, että näillä teidän kavereilla on paljon muitakin kavereita, niin ettei aika riitä kaikkien kanssa yhteydenpitoon?

 

[tähtisilmä]

Ei meilläkään ole ketään,tosin en kaipaakaan kun olen tottunut ettei ole ketään. Lapset pysyy terveinä ja ei tartte leipoa kuin omiin tarpeisiin helppoa!

 

[vieras]

Kokeile olla hetken omissa oloissasi. Kyllä oikeat ystävät ottavat yhteyttä.

Ei mun mielestä hyvä idea tämäkään. Mua on aina ärsyttänyt, kun yksi kaveri sanoo, että hän se aina joutuu ottamaan yhteyttä. Sama kai se on, että kumpi ottaa yhteyttä, pääasia, että yhteyttä pidetään

 

[juu]

niin ja toisten kersat eivät käy hajottamassa paikkoja... joskus on kutsuttu ja lapset itkevät pitkään kun kaverit hyppivät ruokapöydillä ja pitkin seiniä. pengotaan kaikki tavarat.

lapsia ei oikeinnykyään kasvateta ollenkaan vaan saavat olla kylässä kuin kotonaan tai huonommin kuin kotonaan (tuskin kukaan koko ajan kotonaan penkoo tuttuja paikkoja, kylässä pengotaan) joten en edes halua lapsiperheitä kavereiksi.

 

[Lex]

Kokeile olla hetken omissa oloissasi. Kyllä oikeat ystävät ottavat yhteyttä.

Kuinka pitkä tää hetki on?

 

[ap]

Taidan tosiaan ymmärtää jo vihjeen. Harmittaa vaan. Näillä kavereilla on kyllä paljon ystäviä ennestään, ehkä me ei vain sovita mukaan.

Ja vielä sellainen asia, että meiltä on kuollut yksi vauva. Voiskohan tämäkin karkottaa kaverit, kun ei tiedetä mitä kaikkea voi sanoa jne.ettei loukkaa? Vaikkei sellaista pitäis ajatella...

 

[jörn]

Taidan tosiaan ymmärtää jo vihjeen. Harmittaa vaan. Näillä kavereilla on kyllä paljon ystäviä ennestään, ehkä me ei vain sovita mukaan.

Ja vielä sellainen asia, että meiltä on kuollut yksi vauva. Voiskohan tämäkin karkottaa kaverit, kun ei tiedetä mitä kaikkea voi sanoa jne.ettei loukkaa? Vaikkei sellaista pitäis ajatella...

Voi tietysti johtua tuosta. Ihmiset ovat niin typeriä! Pelkäävät joutuvansa tuntemaan myötätuntoa tai joutuvansa olkapääksi.

 

[Kowalski]

Meillä on eräs kaveripariskunta/tuttavapariskunta. Ei läheisiä ystäviä, vaan sellaisia "nähdään satunnaisesti"- tuttuja.

He ovat kutsuneet meidät häihinsä, ristiäisiin, yms. Se tuntuu....no, kiusalliselta :snotty: koska koen että tiettyihin juhliin kutsutaan vain ne oikeasti läheiset, mitä me emme koe olevamme. Samasta syystä emme kutsu heitä lastemme synttäreille, emme ole kutsuneet lastemme nimiäisiin, tms: emme koe heitä tarpeeksi läheisiksi. Emme soittele heille, sattumalta törmäämme kaupungilla tms ja menemme kahville, tai joskus he soittavat meille ja pyytävät käymään (menemme, jos ei ole muuta).

Ihan kivoja he ovat kyllä, sitä ei voi kiistää, eikä ole kyse siitä ettei seura kiinnostaisi tms.

Voisiko olla niin, että te olette heille ihan kiva tuttavapari, mutta ette niin läheisiä, että teidät kutsuttaisiin vaikkapa ristiäisiin, ja että kanssanne oltaisiin enemmänkin tekemisissä? Ihmisten elämä on aika hektistä, on vaikea saada aikatauluja sovitettua yksiin, ja kun on viikonloppu tms niin se vietetään oman perheen kanssa, tai niiden läheisempien ystävien kanssa.

 

[Lex]

Meillä on eräs kaveripariskunta/tuttavapariskunta. Ei läheisiä ystäviä, vaan sellaisia "nähdään satunnaisesti"- tuttuja.

He ovat kutsuneet meidät häihinsä, ristiäisiin, yms. Se tuntuu....no, kiusalliselta :snotty: koska koen että tiettyihin juhliin kutsutaan vain ne oikeasti läheiset, mitä me emme koe olevamme. Samasta syystä emme kutsu heitä lastemme synttäreille, emme ole kutsuneet lastemme nimiäisiin, tms: emme koe heitä tarpeeksi läheisiksi. Emme soittele heille, sattumalta törmäämme kaupungilla tms ja menemme kahville, tai joskus he soittavat meille ja pyytävät käymään (menemme, jos ei ole muuta).

Ihan kivoja he ovat kyllä, sitä ei voi kiistää, eikä ole kyse siitä ettei seura kiinnostaisi tms.

Voisiko olla niin, että te olette heille ihan kiva tuttavapari, mutta ette niin läheisiä, että teidät kutsuttaisiin vaikkapa ristiäisiin, ja että kanssanne oltaisiin enemmänkin tekemisissä? Ihmisten elämä on aika hektistä, on vaikea saada aikatauluja sovitettua yksiin, ja kun on viikonloppu tms niin se vietetään oman perheen kanssa, tai niiden läheisempien ystävien kanssa.

Juuri näinhän se varmasti menee.
Useimmilla on olemassa ne läheiset ystävät, jolloin ei niinkään uusia ystävyyssuhteita tule solmittua vaan ne jäävät tuttavuustasolle.

Toisilla nyt ei kuitenkaan ole läheisiä ystäviä, ja he ovatkin kaikille vain näitä tuttavia. Yhteydenpito tuntuu hankalalta, koska vastaanotto on monesti torjuvaa, ja vaikka tavattaisikin kerran tai kaksi ei yhteydenpitoa koskaan synny vastavuoroisesti. Sitten luovutetaan, ja jäädään jälleen yksin... :/

Mutta ei sillä että se olisi kenenkään vika, näin se kai vaan menee..

 

[Cinnamon Lee]

Kokeile olla hetken omissa oloissasi. Kyllä oikeat ystävät ottavat yhteyttä.

Kuinka pitkä tää hetki on?

Mun mielestä vaikka lopun elämää. Jos se siis häiritsee että itte pitää enemmän yhteyttä kuin toinen.

 

[Lex]

Kokeile olla hetken omissa oloissasi. Kyllä oikeat ystävät ottavat yhteyttä.

Kuinka pitkä tää hetki on?

Mun mielestä vaikka lopun elämää. Jos se siis häiritsee että itte pitää enemmän yhteyttä kuin toinen.

No siinä tapauksessa ollaan hyvällä alulla. Lieneeköhän tulossa pitkäkin elämä? :/

 

[Kowalski]

Juuri näinhän se varmasti menee.
Useimmilla on olemassa ne läheiset ystävät, jolloin ei niinkään uusia ystävyyssuhteita tule solmittua vaan ne jäävät tuttavuustasolle.

Toisilla nyt ei kuitenkaan ole läheisiä ystäviä, ja he ovatkin kaikille vain näitä tuttavia. Yhteydenpito tuntuu hankalalta, koska vastaanotto on monesti torjuvaa, ja vaikka tavattaisikin kerran tai kaksi ei yhteydenpitoa koskaan synny vastavuoroisesti. Sitten luovutetaan, ja jäädään jälleen yksin... :/

Mutta ei sillä että se olisi kenenkään vika, näin se kai vaan menee..

Kysyntä ja tarjonta eivät niinsanotusti aina kohtaa :/

Tulkintakysymyksiä nämä ovat; ketkä ovat läheisiä ystäviä ja ketkä tuttavia. Meille kävi kerran niin, että erään pariskunnan naispuolinen jäsen piti mua parhaimpana ystävänään ja hänen miehensä piti miestäni kuin veljenä, kuulemma. Me taas emme ajatelleet heitä ystävinä, tai kavereina, vaan tuttuina ja jopa hieman vastenmielisinä sellaisina :ashamed:. Oli aika kolkkoa tajuta, että he pitivät meitä hyvinä ystävinään (vaikka emme kyllä mielestämme antaneet syytä niin olettaa). Tunsin syyllisyyttä, vaikka tiesin ettei siihen ollut syytä. Tapasimme heitä sitten hieman useammin, mutta sääli on kovin huono perusta ystävyydelle/kaveruudelle, joten lopetimme tapaamiset kokonaan, todettuamme ettei meillä ole heille mitään annettavaa tai heillä meille.

Uskon, että jokaiselle löytyy myös niitä ystäviä. Ehkä työn tai harrastuksen kautta, jos ei muuten. On tärkeää, että kaveripariskunnat ovat jollain lailla samanhenkisiä, ja on yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Pitää olla tarpeeksi kiinnostunut toisesta, muttei yliaktiivinen, sillä se saattaa karkottaa kaverin. Vaikeita asioita.