M
"Meri"
Vieras
Olen 27-vuotias nainen, jonka kuukautiset ovat aina olleet ERITTÄIN epäsäännölliset. Jo teini-iässä sain "ongelmaan" Diane Nova -pillereitä, jotka tottakai säännöllistivät kierron. Sittemmin olen käyttänyt e-pillereitä kausittain, nyt en kuitenkaan taas pitkään aikaan. Ilman pillereitä kuukautiseni tulevat noin 2-4 kertaa vuodessa.
(Sen verran on tutkittu, ettei mitään ns. rakenteellista vikaa ole, muuten syy menkkojen epäsäännöllisyyteen/puuttumiseen on hämärän peitossa.)
Nyt minulla on ollut ikään kuin menkkakipuja jo n. viikon, mutta vuotoa ei kuulu eikä näy; ei merkkiäkään. Yleensä kuukautiskivut ovat alkaneet noin pari päivää ennen vuotoa, eikä vuoto ole koskaan jäänyt tulematta. Lisäksi olen aina kärsinyt todella kovista kivuista - nyt tunne on kenties aavistuksen laimeampi, ja ennen kaikkea juilimiset ovat vain hetkellisiä. Saatan tuntea kipua max. pari minuuttia, ja sitten se menee jälleen ohi.
Juiliminen tuntuu sekä kummallakin sivulla, että keskellä alavatsaa - milloin missäkin. Lisäksi kylkiäni viiltelee ajoittain. Rinnat ovat olleet kipeät/arat, tuo "oireilu" alkoi jo ennen menkkakipuja. (Toisaalta rintojen aristaminen kuuluu enemmän tai vähemmän aina asiaan.) Rintoja myös ikään kuin pistelee aina välillä.
Täällä tuskin kukaan lääkäri tai muu asiantuntija on, enkä ole koskaan miltään palstalta neuvoja kysellyt, mutta nyt ajattelin kokeilla, josko ihmisillä olisi vastaavia kokemuksia ja siten jonkinlaisia vastauksia/arvauksia.
Hämmentää, kun kipuja tulee ja menee, ja jo monta kertaa olen ollut varma, että "no nyt ne menkat alkavat". Vaan ei.