Pohdintaa tästä.

[EEE]

Muuttaako äitiys naiset? Tätä palstaa selaillessa alkaa ällöttää.

Kaikki mammat,äitylit,äipät,mamit yms.. Miksi ihmeessä äitiyden alkaessa
pitää siirtyä kummalliselle lässytys asteelle..? Miksi ihmeessä pitää jutella ihan kaikesta vauvaan tai lapsiin liittyvästä niin suurella äänellä ja toitottaa sen mahtavuutta niinkuin muuta elämää ei olisikaan? Miksi se oma elämä pitää antaa kokonaan lapselle ja unohtaa itsensä?

Eikö täältä löydy äitejä joiden elämä olisi jotain muutakin kuin 100 prosenttista äitiyttä? En tarkoita vastuun tai välittämisen pakoilua, vaan lähinnä sellaisia äitejä joiden pää ei ole tälle kummalliselle tasolle sumentunut. Eikai kaikkien muiden äitien elämä ole pelkkää hiekkalaatikolla kykkimistä ja "Anssin" äipän kanssa siinä samalla jutustelua?

En tiedä olenko itse sitten poikkeus, vai olenko vain eksynyt väärälle palstalle? ( Joita tosin ei suomenkielisinä montaa löydy..)
Lapsen ohessa (ja ehdoilla) elämääni tuntuu mahtuvan niin paljon liikettä ja glamouria että sitä voisi jakaa muillekkin. Miksei näin ole täällä?
Jos joku muu tuntee samoin ja tämä tyypillinen mamma-lässytys suoraan sanottuna #&%?$!*, ANTAA KUULUA ; )

Hyvää syksyä kaikkille meille

 

[pilviini]

Ei mulla se "lässytys" millään tapaa ärsytä, ja "lässytän" tietyllä tapaa lukuisia kertoja päivässä itsekin. Siltikään en koe, että elämäni olisi 100% pelkkää äiti-lapsi suhdetta, vaan myös minua itseäni ja minä-mies suhdetta, ja nimen omaan lapsen ehdoilla.

 

[äippä27]

Kyllä myönnän että joskus lepertelen lapselleni enkä näe siinä mitään väärää.On äitiys minua muuttanut, olen rauhoittunut huomattavasti.
Käyn kuitenkin ulkona kavereitten kanssa, silloin vien pojan vanhemmilleni hoitoon ja lähen baanalle rentoutumaan.Meillä mies käy töissä ja opiskellee joten pitkää päivää tekee.Usein perjantaina ja lauantaina ollaan perheen kesken ja la vien lapsen hoitoon niin saadan miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa.

 

[Kipinätär]

Mua ärsyttää joskus se kun joidenkin kanssa ei voi puhua mistään muusta kuin lapsista. Eli ei ärsytä lässytys, harrastan sitä itsekin.

 

[jupida]

Ehkäpä täällä "mammat" vain puhuvat vauvoista ja lapsista. Itse ainakin hoidan pääsääntöisesti ammattiini, ystäviini ja eläimiin jne. liittyvät keskustelut aivan muualla.

 

[vaiknäin]

Hei, täällä sitä keskustelee mielellään vauvoista ja niihin liittyvistä asioista. Parisuhde asiat ruoditaan miehen kanssa tai ystävien kanssa.. Muut harrastukseen ja työhön liittyvät asiat myös ystävien ja miehen ja kenen nyt satunkin tapaamaan. Eli maailmani ei ole vain "#&%?$!* ja maitopullon välissä"

 

[taustalla]

Toki aika järkeenkäypää, että vauva-palstalla puhutaan vauva-asioista...

Mutta noin yleisesti ottaen kyllä äidiksi tulo ja lapset on niiiiin suuri ja kokonaisvaltainen elämänmuutos, että enemmän mua järkyttää sellaiset äidit, joiden elämää lapsen tulo ei näytä yhtään muuttavan!

 

[PahaSilmä]

Mitä ihmeen "glamouria"???

Mulla ei taida olla rahaa glamouriin. Tosin en minä mikään mammakaan ole. Vielä teinipojat vislailee

 

[taikatalvi-03]

:wave:
Täällä yksi jota ärsyttää!! Ihan kympillä. Itse kun en ole lapsen tulon jälkeen saanut "äippäpuremaa" tai "muumimammasyndroomaa".. Muiden äitien seurassa hävettää, kun en kuulu joukkoon; en muista koska tyttäreni oppi istumaan tai jätti päivävaipat pois, en tiedä mitä rokotteita hän on saanut, en tunne lastenistuin- ja vaunumerkkejä jne.... Ja näistähän sitä puhutaan muiden äitien kanssa. Häpeän sitä ettei minua kiinnosta.

Vihaan leikkipuistoja, perhekerhoja ja muskareita. Varmaan tyttäreni olisi pitänyt siitä että olisin häntä sellaisiin kiikuttanut, mutta en pysty. Pakolliset puistoilutkin hoidan naama irveessä. Onneksi hän menee tarhaan vuodenvaihteessa, saa ainakin siellä sitten sydämen kyllyydestä laulaa lastenlauluja ja peuhata muiden lasten kanssa. Minä en ole kotona kyennyt hänelle näitä asioita tarjoamaan, vaan meidän päivät on täyttyneet askartelusta, piirtämisestä ja leikkimisestä, metsäretkistä ja kirjastoreissuista. Tästäkin poden huonoa omaatuntoa, vaikka toisaalta uskon että kotonaolo on vain tehnyt hänelle hyvää, en kai muuten olisi häntä kotona hoitanut..

Äidinmalli tässä yhteiskunnassa on aika tiukka ja periksiantamaton. Minunlaisilleni ei ole siinä muotissa tilaa, vaikka lapseni oli hyvin toivottu ja rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta. Tunnen hänet ihmisenä, tiedän kuka hän on, mistä hän pitää, mitä hän ajattelee ja tuntee, mutta en jaksa hössöttää hänestä. En ymmärrä kuinka sellaiset asiat voivat ihmisiä kiinnostaa, että minkämerkkisiä vaatteita joku käyttää, toimiiko vatsa säännöllisesti jne. Rakastanhan kumppanianikin, mutta en ole kiinnostunut niinkään tällaisista yksityiskohdista.

Minä haluaisin puhua kasvatuksesta ja pohtia lapsen psyykettä, sellaiset asiat minua kiinnostaa. En vielä ole löytänyt foorumia jossa näistä asioista ja yleensä lapsista voisi puhua ilman kilpailua ja sitä kaikkea hömppää reimanpuvuista ja uuden sohvan väreistä. Ehkä vielä joskus sellaiselle sivulle eksyn tai löydän perheellisen ystävän joka ajattelee samoin kuin minä. :\| Olisi niin mukavaa jakaa asioita jonkun toisen kanssa jolla myös on lapsi/lapsia, mutta ilman sitä tunnetta että minua pidetään outona ja huonona äitinä.

Tämä ei ole kritiikkiä muumimammoja kohtaan. Jos jotain, niin tunnen kateutta, kun katselen teidän luontevaa keskustelua ventovieraiden äitien kanssa puistoissa, kuinka voitte ystävystyä niin helposti ja että teillä on esim. tälläkin sivustolla niin paljon ihmisiä joiden ajatuksiin voitte samaistua.. Se on arvokasta.

 

[EEE]

Wow! Enpä olisi uskonut että noin samanlaista tekstiä kirjoittavaa löytyy!
-Vihdoinkin joku tajusi pointtini takertumatta tuohon "lässytykseen".

Samaa voin sanoa itsestäni, en todellakaan muista koska lapseni oppi istumaan tai mikä oli ensimmäinen sana.. En myöskään ole kerännyt ympärilleni niitä äitejä jotka kaiken muistavat. ( No, sama varmasti toisin päin..) En myöskään halua osallistua mammakerhoihin jossa pälätetään vain ja ainostaan lapsista. Minulla on paljon muutakin pälätettävää,, lapseen liittyvät asiat KYSYN kumppaniltani, vanhemmiltani, neuvolasta, that´s it noin suunnilleen..

Aika paljon olen pohtinut tätä,, mikä helv. toi muumimamma (osuva!) syndrooma oikein on. Miksi kaikki mitä suusta tulee liittyy lapseen, tai jotenkin sitä sivuaa? Tai jos ei ihan heti liity, niin pian siihen kuitenkin mennään.. ääääh. Luulen että näissä piireissä on yksinkertaisesti niin vähän tapahtumia, tehdään vähän tai paljon, mutta aina samanlaisia juttuja. Ei kerhosta tai lenkistä koiran kanssa riitä jutun juurta. On palattava niihin jotka niitä juttuja tekee; Lapsiin.. En sano että tälläisten ihmisten elämä olisi tylsää, kukin tyylillään. Itselläni on kuitenkin menevä elämä, paljon ystäviä, ihania harrastuksia, tuttavia, juhlia,, ah kaikkea mitä "normaalilla" lapsiperheellä ei ole. Ehkä se on juuri se ero. Riittää muutakin kerrottavaa.

Tottakai lapsista on ihana puhua, sulostuttaahan ne päivät niin hauskoiksi.
Mutta sitten puhuessa se LÄSSYTYS. Taisin itse lässyttää ja leperrellä kun lapseni oli ihan vauva. Sehän on täysin luontaista. Mutta hit. kun noita mammoja näkee lässyttämässä ihan vanhemmillekkin lapsille.

Sanoit myös aika osuvasti kateudesta. Olisihan se älyttömän mahtavaa
jos olisi "taantunut" samalle asteelle muiden äitien kanssa. Olisi paljon helpompaa. Löytyisi oikeita ystäviä myös lapsiperheistä,, tällä hetkellä kun niitä ei ole, ( ainakaan liikaa..) eikä se loppujen lopuksi kuitenkaan ole ihan sama kelle puhuu.

Pitää vaihtaa ajatuksia lisää!

 

[puhkarhu]

Hmmm.. Oliskohan sama syndrooma, joka vaivaa opiskelijoita, armeijassa olevia, rakastuneita/juuri seurustelun alottaneita, jne, jne. Eli siitä puhutaan, mikä on ajankohtaista omassa elämässä.

Kyllä itsekin jutustelen muiden äitien kanssa puistoissa usein lapsista. Mutta omien ystävien, sukulaisten ja miehen kanssa puhutaan paljon muutakin (harrastuksista, maailman menosta, elokuvista, kirjoista, psykologisista jutuista, elämästä yleensä). Eipä minua innosta puolitutuille kerhossa tms. kertoa mitään kovin yksityisiä asioitani.

 

[tollompi]

Omituista Mä taisin olla samaa mieltä kaikkien kanssa

 

[tollompi]

Paitsi mulle ei kyllä vislaile ne vanhemmatkaan miehet

 

[taustalla]

\

Wow! Enpä olisi uskonut että noin samanlaista tekstiä kirjoittavaa löytyy!
-Vihdoinkin joku tajusi pointtini takertumatta tuohon "lässytykseen".

Samaa voin sanoa itsestäni, en todellakaan muista koska lapseni oppi istumaan tai mikä oli ensimmäinen sana.. En myöskään ole kerännyt ympärilleni niitä äitejä jotka kaiken muistavat. ( No, sama varmasti toisin päin..) En myöskään halua osallistua mammakerhoihin jossa pälätetään vain ja ainostaan lapsista. Minulla on paljon muutakin pälätettävää,, lapseen liittyvät asiat KYSYN kumppaniltani, vanhemmiltani, neuvolasta, that´s it noin suunnilleen..

Aika paljon olen pohtinut tätä,, mikä helv. toi muumimamma (osuva!) syndrooma oikein on. Miksi kaikki mitä suusta tulee liittyy lapseen, tai jotenkin sitä sivuaa? Tai jos ei ihan heti liity, niin pian siihen kuitenkin mennään.. ääääh. Luulen että näissä piireissä on yksinkertaisesti niin vähän tapahtumia, tehdään vähän tai paljon, mutta aina samanlaisia juttuja. Ei kerhosta tai lenkistä koiran kanssa riitä jutun juurta. On palattava niihin jotka niitä juttuja tekee; Lapsiin.. En sano että tälläisten ihmisten elämä olisi tylsää, kukin tyylillään. Itselläni on kuitenkin menevä elämä, paljon ystäviä, ihania harrastuksia, tuttavia, juhlia,, ah kaikkea mitä "normaalilla" lapsiperheellä ei ole. Ehkä se on juuri se ero. Riittää muutakin kerrottavaa.

Tottakai lapsista on ihana puhua, sulostuttaahan ne päivät niin hauskoiksi.
Mutta sitten puhuessa se LÄSSYTYS. Taisin itse lässyttää ja leperrellä kun lapseni oli ihan vauva. Sehän on täysin luontaista. Mutta hit. kun noita mammoja näkee lässyttämässä ihan vanhemmillekkin lapsille.

Sanoit myös aika osuvasti kateudesta. Olisihan se älyttömän mahtavaa
jos olisi "taantunut" samalle asteelle muiden äitien kanssa. Olisi paljon helpompaa. Löytyisi oikeita ystäviä myös lapsiperheistä,, tällä hetkellä kun niitä ei ole, ( ainakaan liikaa..) eikä se loppujen lopuksi kuitenkaan ole ihan sama kelle puhuu.

Pitää vaihtaa ajatuksia lisää!

Miten joku aerobictunti tai juhlat on parempi puheenaihe kuin vaikka mitä teki lasten kanssa aamupäivällä?

Todella pinnallinen kirjoitus oli tämä.

Itse en ole harrastanut muskareita vauvauinteja leikkipuistoja perhekerhoja... en muista milloin lapseni (2kpl) oppivat mitäkin enkä ole välittänyt milloin he oppivat mitäkin. LUotan siihen, että kun he ovat neuvolan mukaan "normaaleja" kehityksessään, he kuitenkin joskus oppivat kaiken sen, mitä tarvitsee oppia: puhumaan, istumaan, seisomaan kävelemään ovat oppineet joskus, ei kiinnosta milloin. En tainnut edes huomata noita, en myöskään hampaita. Oppivat varmasti myös lukemaan, koska kaikki normaaliälyiset ihmiset oppivat, kun heille opettaa. Aivan sama milloin se tapahtuu.

Minuakin kiinnostaa lapseni millaisia ihmisiä he ovat. Huippuhienoja, mutta noita "virstanpylväitä" kuten seisomista tai hampaita en muista.

Minusta ei ole normaaliksi äidiksi, joka juttelee noista. Sen sijaan omalle lapselle lässytys on minun asiani.

Miksi lasten kanssa tekeminen olisi vähemmän kuin sinun harrastus? Lapselle kirjan lukeminen on ihan yhtä tärkeä puheenaihe kuin sinun pinnalliset juhlat tai harrastus tai sinun "menevä" elämä. Mitä hienoa on siinä sinun "menevyydessä"? Kaikilla ei ole mahdollisuutta viedä lapsia hoitoon, eikä se tee heistä yhtään sen tylsempiä tai huonompia ihmisiä.

 

[aakoo83]

no mulla ainaki tulee mieleen, sillon harvoin ku tänne kirjotan, niin kirjotan jatain lapsiin liittyvää...enhän mä muuten täällä pyöris.
Ja esim. täällä palstalla tai puistossa ihmiset yleensä on ei-tuttuja, niin ei tulis mieleenkään alkaa puhumaan jostaki tosi henk.kohtaisista jutuista sellasten kanssa. Eli lapset on hyvä puheen aihe sellasissa tilanteissa..
Mut minä en kyllä kans tykkää puistoiluista, muskareista, äiti-vauvahömppäjumpista tms... Kotoa ja pihalta ja sukulaisista/kavereista löytyy meille kyl ihantarpeeksi aktiviteettiä..
Kyllä monesti tuntee ittesä tosi huonoksi äitiksi ku en oo samaa muottia ku "normi"äipät.. :ashamed:
Säälin niitä 0-2 vuotiaita lapsia, joille pitää olla lukujärjestys, et muistaa kaikki "harkat"..siis just nämä muskarit vauvauinnit, äiti/isi-lapsi jumpat..

Tätä mieltä olen MINÄ

 

[taustalla]

Olipa naurettava kirjoitus.Pidätkö itseäsi muiden äitien yläpuolella?
En välitä perhekerhoista,muskareista ja mammapiireistä.Juttelen lapsista,mutta myös muista asioista.Yleensä jutut alkaa lapsista (luonnollisesti),sitten kun tutustuu ihmisiin paremmin niin tulee muutakin juteltua kuin vaippamerkeistä.Ehkäpä sun kannattaa etsiä jokin muu keskustelupalsta kuin tämä kaksplus,jos et jaksa näitä juttuja?!?

Tuntemani äidit ovat kaikkea muuta kuin "muumimammoja"

 

[tantsu80]

no huhhuh... minä olen äiti,joka vie lapsiaan perhekahvilaan,koska jos en veisi, pääni leviäisi totaalisesti. Ja oon huomannu pojistani,että he tykkäävät olla muitten lasten seurassa.
Olen seurallinen ihminen ja koska en tunne täältä asuinseudultani ketään (suku ja ystävät satojen kilsojen päässä), ainoa paikka tutustua uusiin ihmisiin luonnollisesti on puistot ja kerhot.
Jutustelu lähtee tietty siitä mikä on helpoin eli lapset,mutta minä ainakin olen löytänyt muitakin juttelun aiheita kuin naperot.
Ja koska en käytä merkkivaatteita ja kalliita vaunuja yms. en myöskään keskustele tai kersku meidän vehkeillä.
Kaipaan omaakin aikaa ja sitä onneksi olen nyt jonkin verran saanut, aloittamalla harrastuksen. Mitään mahiksia tai edes haluja menevään bailuelämään ei ole.
Jokainen puhuu lapselleen niin kuin omakseen kokee, ite en lässytä,höpötän vain.
Kaikkien ei todellakaan tartte kulettaa lapsiaan julkisilla paikoilla,jos ei halua ja vaikka kulettaski, ni ei nuissa paikoissa tartte kellekkään puhua jos ei halua. Pääasia että lapsi/lapset ja ite viihtyy.

Aurinkoista syysmieltä kaikille! =)