A
Avuton Yössä
Vieras
Monia suhteita takana, epäonnistuneita. Mieli maassa, enkö koskaan kelpaa kenellekään pidemmäksi aikaa? Mikä minussa on vikana? Tiedän ettei ulkonäössä ole mitään vikaa, minua usein pyydetään drinkeille. Pidetäänkö minua vain kauniina nukkena, jota ei tarvitse edes ihmisenä pitää?
Olen jo pitkään ollut väsynyt. Miesten kanssa saa osakseen vain pelkoa ja epävarmuutta. Miesten kanssa oleminen syö energiaani. Hauras itsevarmuuteni särkyy kun minut aina dumpataan.
Kuvittelin että hän olisi oikea. Ikäeromme ei minua haitannut, hän oli minua nuorempi mies. Ikäistään kypsemmän oloinen. Nautin olostani, rakastuin. Mutta hän ei ollutkaan tosissaan, puhui vain maireita sanoja tarkoittamatta niitä todella. Suhteemme ei kestänyt kauan, kuten niin moni ennen sitä. Olen täynnä tätä.
Häntä kaipaan niin paljon vieläkin. Uskoin itseeni. Ja hän jätti minut kuin tiskirätin, se uskoni itseeni häilyi. Oliko hän vain joku illuusio, täynnä valheita? Nyt yököttää, en halua enää että kukaan mies tunkeutuu sisälleni. En enää vastaa miesten kutsuihin, en halua treffeille.
Hän, jonka piti rakastaa minua, oli ahdistunut seurassani. Miksi ei voinut puhua siitä? Olisimme ehkä voineet selvittää tämän kaiken. Tuska syvenee, pitävätkö miehet minua aina kauniina kuvana, niin täydellisenä, etten ole totta edes? Ettei minua tarvitse todella rakastaa ja kunnioittaa?
Olen jo pitkään ollut väsynyt. Miesten kanssa saa osakseen vain pelkoa ja epävarmuutta. Miesten kanssa oleminen syö energiaani. Hauras itsevarmuuteni särkyy kun minut aina dumpataan.
Kuvittelin että hän olisi oikea. Ikäeromme ei minua haitannut, hän oli minua nuorempi mies. Ikäistään kypsemmän oloinen. Nautin olostani, rakastuin. Mutta hän ei ollutkaan tosissaan, puhui vain maireita sanoja tarkoittamatta niitä todella. Suhteemme ei kestänyt kauan, kuten niin moni ennen sitä. Olen täynnä tätä.
Häntä kaipaan niin paljon vieläkin. Uskoin itseeni. Ja hän jätti minut kuin tiskirätin, se uskoni itseeni häilyi. Oliko hän vain joku illuusio, täynnä valheita? Nyt yököttää, en halua enää että kukaan mies tunkeutuu sisälleni. En enää vastaa miesten kutsuihin, en halua treffeille.
Hän, jonka piti rakastaa minua, oli ahdistunut seurassani. Miksi ei voinut puhua siitä? Olisimme ehkä voineet selvittää tämän kaiken. Tuska syvenee, pitävätkö miehet minua aina kauniina kuvana, niin täydellisenä, etten ole totta edes? Ettei minua tarvitse todella rakastaa ja kunnioittaa?