Pohtii.. elämää ja kaikkee..

[Pätsmaruu]

:flower: ja lämpimät :hug: päälle. Hieno kirjoitus, herättelevät - osin ravistelevatkin pohdinnat. Puhdistavaa, eikö totta?

Sulle on todellakin tapahtunu lyhyessä ajassa hurjan paljon. Sulla on ollu montakin pysäytystä. Ja nyt sä oot tässä. Oikeesti niin paljon vahvempana ja niin monta kokemusta ja elämystä rikkaampana. Sulla on mistä ammentaa...ja sä myös ymmärrät, minkä voit menettää...Niin moni täällä menee ravihevosena laput silmillään...

Sä oot uniikki :heart:.

:heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :$ :heart:

Ja mitä helkattia mun kone täällä oikein sössii??? |O |O Ei tohon missään vaiheessa pitäny mitään :$ örvelöitä tulla :ashamed: ....god, damn it!!

 

[Heavyfreak]

Kiitos :hug:

Tuo runo oli ihana, itku tuli.. :'( Otan sen talteen.

Tiibetiläistä alkuperää tuo runo. Ihana minunkin mielestäni. Ja hyvin ihmisten toimintatapoja kuvaava. En kuitenkaan halunnut saada sinua itkemään
:ashamed:

Ei se haittaa, se oli sellasta hyvää itkua

 

[Istafra]

Ei se haittaa, se oli sellasta hyvää itkua

No hyvä!
Runon nimi on: "Omaelämäkerta viidessä jaksossa".

 

[Heavyfreak]

:flower: ja lämpimät :hug: päälle. Hieno kirjoitus, herättelevät - osin ravistelevatkin pohdinnat. Puhdistavaa, eikö totta?

Sulle on todellakin tapahtunu lyhyessä ajassa hurjan paljon. Sulla on ollu montakin pysäytystä. Ja nyt sä oot tässä. Oikeesti niin paljon vahvempana ja niin monta kokemusta ja elämystä rikkaampana. Sulla on mistä ammentaa...ja sä myös ymmärrät, minkä voit menettää...Niin moni täällä menee ravihevosena laput silmillään...

Sä oot uniikki :heart:.

:heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :$ :heart:

Ja mitä helkattia mun kone täällä oikein sössii??? |O |O Ei tohon missään vaiheessa pitäny mitään :$ örvelöitä tulla :ashamed: ....god, damn it!!

Kiitos :hug:

Kyllä se todellakin on puhdistavaa. Mä oon aatellu et mun pitäs oikeesti taas alkaa kirjottamaan. Sillä tavalla saa niin hyvin asioita järjestykseen tuolla pääkopassa. Ja saa asioita ihan eri tavalla käsiteltyä.

Ja kyllä se menettämisen pelko on todella pysäyttävää. Silloin ihan oikeasti alkaa miettimään että mikä elämässä on tärkeetä. Sitä pitää tietyllä tavalla varmaan aina sitä toista ihmistä siinä rinnalla itsestäänselvyytenä, kunnes sen oikeesti melkeen menettää. Terveyttä pitää aina itsestäänselvyytenä, kunnes sen menettää.

Pitäis osata olla onnellinen siitä mitä on eikä surra sitä mitä ei ole.. Se pitäs aina muistaa..

 

[TrueBlood]

Heippa muruseni :heart:

Mä pystyn samaistumaan sinuun ihan täysin Sä teit sen, mitä mä vielä mietin ja mietin ja pähkäilen. Monta vuotta miettimistä takana.
Mä olen jämähtäny täysin paikalleni nykytilanteeseen endon kans. Kukaan ei osaa antaa varmoja vastauksia eikä kukaan enää pysty auttamaan...

Mutta mä oon onnellinen sun puolesta ja hengessä mukana Jotain fiksua pitäs kirjottaa, mutta en mä osaa :ashamed: :headwall: |O

 

[Heavyfreak]

Heippa muruseni :heart:

Mä pystyn samaistumaan sinuun ihan täysin Sä teit sen, mitä mä vielä mietin ja mietin ja pähkäilen. Monta vuotta miettimistä takana.
Mä olen jämähtäny täysin paikalleni nykytilanteeseen endon kans. Kukaan ei osaa antaa varmoja vastauksia eikä kukaan enää pysty auttamaan...

Mutta mä oon onnellinen sun puolesta ja hengessä mukana Jotain fiksua pitäs kirjottaa, mutta en mä osaa :ashamed: :headwall: |O

Kiitos! :hug: :heart: Sä oot ollu mulle niin isona tukena ettet varmasti uskokaan! Endon kans taistelu on silkkaa epävarmuutta tulevasta ja sehän siinä musertaa, mua ainakin..

Ei sun tarvii mitää fiksua kirjoittaa, mä tiedän :hug:

 

[Beep]

pitää paikkansa tuo sanonta "vastoinkäymiset kasvattaa."

Toisia kasvattaa ja vahvistaa, toisia lamaannuttaa ja tekee heikoksi. Riippuu aivan asioiden suuruudesta ja ihmisen persoonasta. Mut yleispätevänä sanontana toi on täysin perseestä, sillä se ei pidä paikkaansa.

 

[Beep]

Ai niin ja koville otti kyllä myös se että tyttö sai monimuotoisen kehitysviiveen diagnoosin viime syksynä, se otti mulla tosi koville, silloin koin yhdenlaisen hermoromahduksen josta kyllä nopeeta selvisin.

Näitä ei kaikki tunnu ymmärtävän. Muistan miten ihanasti mua ymmärrettiin lasten klinikalla (hoitsut, ei lääkärit) kun hieman sekosin, kun lapsi sairastui krooniseen sairauteen ja sinne jouduttiin. Ja kotona jo alkoi helpottamaan, siis kun sai lapsen kotiin. Myöskin se, kun lukee lapsen diagnooseja paperilta, se vain TUNTUU pahemmalta, luettuna.

Kiva oli lukea sun tekstisi, harvoin tänne kukaan mitään "oikeaa" kirjoittaa.

 

[Heavyfreak]

Ai niin ja koville otti kyllä myös se että tyttö sai monimuotoisen kehitysviiveen diagnoosin viime syksynä, se otti mulla tosi koville, silloin koin yhdenlaisen hermoromahduksen josta kyllä nopeeta selvisin.

Näitä ei kaikki tunnu ymmärtävän. Muistan miten ihanasti mua ymmärrettiin lasten klinikalla (hoitsut, ei lääkärit) kun hieman sekosin, kun lapsi sairastui krooniseen sairauteen ja sinne jouduttiin. Ja kotona jo alkoi helpottamaan, siis kun sai lapsen kotiin. Myöskin se, kun lukee lapsen diagnooseja paperilta, se vain TUNTUU pahemmalta, luettuna.

Kiva oli lukea sun tekstisi, harvoin tänne kukaan mitään "oikeaa" kirjoittaa.

Joo mun suuntaan oltiin kans tosi ymmärtäväisiä. Mä ehkä tunsin sen koko tilanteen niin epäreiluks. Mä vuosikaudet taistelin lapsettomuuden kanssa enkä mä loppupeleis saanut edes tervettä lasta aikaseks. Toki, mä rakastan mun lasta just sellaisena kuin se on. Jos se olis toisenlainen, ni sit se ei olis se mun lapsi.. :heart: Mut sillon se vaan tuntu jotenki niin pahalta.. Mutta niin ne asiat muuttuu, nykyään mä en asiaa edes ajattele, tietyissä asioissa sen huomaa että tyttö on erilainen kuin muut lapset ja todella haastavakin mutta silti se on mun oma rakas tyttö :heart:

 

[essi2008]

Voi ymmärrän sua niin hyvin. Itsekkin "taistelen" lapsettomuuden kanssa tai siis en nyt ihan lapseton ole, mutta lisää saisi tulla. Sitten vielä tutut ja sukulaiset hokevat, että tehkäänyt vielä lapsia, tehkää nyt vielä tyttö, tekö haluutte päästä helpolla niin ette hommaa lisää lapsia ym. ym...niin kannustavaa. Työkavereille ja muillekkin kyselijöille olen suoraan pamauttanut itku kurkussa, että voi kun kaikki olis noin helppoa. Jopa jotkut "viisaat" ovat kysyneet melko suoraan, että eikö me harrasteta lainkaan s....kun meille ei tuu vauvoja. |O
Samoin meillä mies haluasi lisää lapsia(tai sitä ei haittais vaikka olis 5 tai enemmänkin) mutta ei mua kanssa painosta yhtään, koska tietää että tälle asialle ei voi mitään. Olen kanssa sanonut välillä, että pitää vaihtaa vaimoa(puoliksi huumorilla puoliksi tosissaan) mutta huomannut että mies ei tykkää yhtään ehdotuksestani.

 

[cothis]

Ihan oikeanlaisia mietoksia sulla. Fiksua ei tästä päästä irti nyt saa vastaukseksi, samanlaisia mietoksia ilman minkäänlaista sopeutumista, kun on vähän auki vielä kaikki.

Mutta kaikkea hyvää sulle, miehellesi ja tytöllesi.. nyt kun kivut on ilmeisesti sitten mennyttä, katse tulevaisuuteen ja nauttikaa kivuttomista päivistä. Paranemisia!

 

[Beep]

Joo mun suuntaan oltiin kans tosi ymmärtäväisiä. Mä ehkä tunsin sen koko tilanteen niin epäreiluks. Mä vuosikaudet taistelin lapsettomuuden kanssa enkä mä loppupeleis saanut edes tervettä lasta aikaseks. Toki, mä rakastan mun lasta just sellaisena kuin se on. Jos se olis toisenlainen, ni sit se ei olis se mun lapsi.. :heart: Mut sillon se vaan tuntu jotenki niin pahalta.. Mutta niin ne asiat muuttuu, nykyään mä en asiaa edes ajattele, tietyissä asioissa sen huomaa että tyttö on erilainen kuin muut lapset ja todella haastavakin mutta silti se on mun oma rakas tyttö :heart:

Samat sanat. Ja saakin tuntea kaikkia tunteita, ei ne oo mikään heikkouden merkki ainakaan. Kyllähän erityislapsen elämä tulee aina olemaan vaikeampi kun perusterveen. Jos ei sitä yhtään murehtisi, niin täytyy olla kyllä aika piinkova ihminen.

 

[IhanaValo]

Saako kysyä minkäikäinen tyttös on ja millaisia oireita?Miten hoidetaan?

 

[Heavyfreak]

Mun täytyy nyt mennä, tyttö näki painajaisia (on saanut äitinsä vilkkaan unimaailman) ja kaipailee äitiä viereen. Mutta tuun huomenna katselemaan ketjua ja vastailemaan viesteihin joihin en nyt ehtinyt vastata

Hyvää yötä kaikille ja kiitos!

 

[Madicken04]

:hug: Hatunnosto jaksamisestasi kaiken keskellä ja aurinkoisempaa (=helpompaa) tulevaisuutta toivottelen koko perheellenne!

 

[Heavyfreak]

Voi ymmärrän sua niin hyvin. Itsekkin "taistelen" lapsettomuuden kanssa tai siis en nyt ihan lapseton ole, mutta lisää saisi tulla. Sitten vielä tutut ja sukulaiset hokevat, että tehkäänyt vielä lapsia, tehkää nyt vielä tyttö, tekö haluutte päästä helpolla niin ette hommaa lisää lapsia ym. ym...niin kannustavaa. Työkavereille ja muillekkin kyselijöille olen suoraan pamauttanut itku kurkussa, että voi kun kaikki olis noin helppoa. Jopa jotkut "viisaat" ovat kysyneet melko suoraan, että eikö me harrasteta lainkaan s....kun meille ei tuu vauvoja. |O
Samoin meillä mies haluasi lisää lapsia(tai sitä ei haittais vaikka olis 5 tai enemmänkin) mutta ei mua kanssa painosta yhtään, koska tietää että tälle asialle ei voi mitään. Olen kanssa sanonut välillä, että pitää vaihtaa vaimoa(puoliksi huumorilla puoliksi tosissaan) mutta huomannut että mies ei tykkää yhtään ehdotuksestani.

Tuo tuttujen ja sukulaisten painostus on niin kamalaa Mä itte sillon aikoinaan, sellasille joille viitti kertoo niin kerroin lapsettomuudesta jotta välttyisin noilta kommenteilta. Sellasille ihmisille joiden kans oli enemmän tekemisis. Mutta kyllähän niitä aina kuuli. "Nooh, millonkäs sitä teille..? " oli se nii tyypillinen kommentti joka riepo mua suunnattomasti.

Mulla oli ekan miehen kans (jonka kans olin naimisissa) 5 vuotta aktiivista yritystä eikä yhtään mitään tapahtunut. Noh, asiaa sen kummemmin selittelemättä on ihan hyvä ettei siitä liitosta lasta tullut. 8 vuotta on nyt tän nykyisen kans oltu yhdessä ja yritetty on aina sillon tällön, kuukausien pätkiä mutta mun endo on välillä vaatinu myös hoitoja joten kokoajan ei oo voinu yrittää. Ja muhun lapsettomuus jätti niin syvät arvet että mä en oo enää tytön saannin jälkeen halunnut ees alkaa "tekemällä tekemään" sitä toista. Nyt yritettiin kovasti ennen mun leikkausta ja mä huomasin että kaikki ne lapsettomuuden aikaiset tunteet palas.

Mutta joo, onnellinen olen että sain yhden ihanan lapsen, sekin kun oli niin epätodennäköistä. Mä toivon että teillekin suotais lisää lapsia :hug:

 

[Heavyfreak]

pitää paikkansa tuo sanonta "vastoinkäymiset kasvattaa."

Toisia kasvattaa ja vahvistaa, toisia lamaannuttaa ja tekee heikoksi. Riippuu aivan asioiden suuruudesta ja ihmisen persoonasta. Mut yleispätevänä sanontana toi on täysin perseestä, sillä se ei pidä paikkaansa.

Näinhän se on. Toinen onnettoman surkee sanonta, mitä mä vihaan yli kaiken on tää hurskastelu "Kyllä se herra antaa sen verran mitä jaksaa kantaa.." |O |O |O Kun on koko helvetin elämänsä oikeesti taistellu ja useemman kerran oikeesti ollu kuilun reunalla niin tuon sanonnan ku kuulee niin eka mitä tulee mieleen, on HV!

 

[Heavyfreak]

Ihan oikeanlaisia mietoksia sulla. Fiksua ei tästä päästä irti nyt saa vastaukseksi, samanlaisia mietoksia ilman minkäänlaista sopeutumista, kun on vähän auki vielä kaikki.

Mutta kaikkea hyvää sulle, miehellesi ja tytöllesi.. nyt kun kivut on ilmeisesti sitten mennyttä, katse tulevaisuuteen ja nauttikaa kivuttomista päivistä. Paranemisia!

Kiitos

 

[Tyyris Tyllerö]

:hug: Hienoja ajatuksia ja kypsää mietintää. Mistäs sitä tietää minne elämänpolku vielä johdattaakaan! Ehkä sulla on joku päivä adoptio- tai sijoituslapsia. Tiedä vaikka perhekoti. Rakkautta ja syliä tarvitsevia lapsia on maailmansivu täynnä :heart:

 

[Heavyfreak]

Saako kysyä minkäikäinen tyttös on ja millaisia oireita?Miten hoidetaan?

Tyttö on nyt 5 v 7 kk. Kehitysviivettä on monilla osa-alueilla. Karkeamotoriikassa, kehon hahmotuksessa, puheessa, vuorovaikutuksessa.. en taida ees muistaa enää kaikkia.. :snotty: Käy jaksoittain toiminta- ja puheterapiassa ja on hoitojaksoilla Lastenlinnassa. Ekan kerran oli viikon jakso syksyllä millon sai sitten diagnoosin ja seuraava on tulossa loppuvuodesta. Silloin tekevät jonkinlaisen kromisomitutkimuksen missä selvittävät että onko siellä jotain häikkää ja sillon katsotaan sitten että miten ja milloin tyttö koulun aloittaa. Mutta se jo tiedetään että vähintäänkin pienluokkaan tulee menemään ja mahdollisesti vuoden myöhempään. Haasteellisuutta tytössä vielä lisää tytön luonne. On erittäin temperamenttinen, omaehtoinen ja kovaluontoinen. Testaa todella voimakkaasti rajoja ja tarvii todella jämäkkää kasvatusta.

Hurjaa vauhtia tyttö kehittyy. Vuorovaikutus oli viime syksynä eli vajaa vuosi sitten todella heikkoa, lisäksi tyttö puhui pääosin kaikupuhetta. Vuorovaikutteisesti ei jutellut juuri ollenkaan eikä esim. osannut kertoa mitään. Nyt ollaan ihan eri tilanteessa. Vuorovaikutteisuus on lisääntynyt, tyttö juttelee ihan oikeesti ja kertoo asioita. Ja kaikupuhe on hävinnyt ihan kokonaan. Fraaseja tyttö kyllä nappailee edelleen mutta käyttää niitä sitten oikeissa asiayhteyksissä. Eli vajaassa vuodessa todellakin radikaali muutos!

Ja mä oon siitä niin onnellinen! Moni ku tollasenki asian ottaa itsestäänselvyytenä, itte on tajunnu ettei mikään tässä elämässä ole itsestäänselvää, ei edes se puhuminen joka monesti tuntuu sellaselta asialta että se nyt vaan tulee.

 

[vippis]

No siit on vasta viikko - se on tosi vähän. Anna ittelles aikaa. Ei sun vielä mun mielestä tarviikaan "tarttua mihinkään": teet sitä mitä mieli millonkin tekee. :flower:

:flower: Mä olin kans tätä tulossa sanomaan. Odota.

..saanko udella, et onko sulla nyt kesken jotain työtä tai opintoja vai pitääkö sekin "keksiä" ennen kun voit tarttua toimeen?

 

[Heavyfreak]

:hug: Hienoja ajatuksia ja kypsää mietintää. Mistäs sitä tietää minne elämänpolku vielä johdattaakaan! Ehkä sulla on joku päivä adoptio- tai sijoituslapsia. Tiedä vaikka perhekoti. Rakkautta ja syliä tarvitsevia lapsia on maailmansivu täynnä :heart:

Kiitos :hug:

 

[Tyyris Tyllerö]

Minkälainen koulutus sulla on? Minka alan ihmisiä? Tuli vaan mieleen, että sulle vois omien kokemusten kautta sopia erityiskasvatukseen liittyvät hommat, lasten parissa. Luovuus ei ole pahasta sillä saralla. Kysypä jostain pääsisitkö esim. jollekin ko. puolen leirille avustamaan, saisit tuntumaa. Tämmönen ajatus mulle tuli jostain syystä hirveen vahvana visiona mieleen, kun luin sun kirjotusta...

 

[Heavyfreak]

:flower: Mä olin kans tätä tulossa sanomaan. Odota.

..saanko udella, et onko sulla nyt kesken jotain työtä tai opintoja vai pitääkö sekin "keksiä" ennen kun voit tarttua toimeen?

Opintoja ei oo tällä hetkellä mutta jossain vaiheessa kyllä. Sosiaalialaa haluaisin opiskella mutta nyt ei oo vielä sen aika.

Töitä mulla kyllä on. Kesän ajan oon työttömänä mutta jo viime lukukauden olin erityislasten pieniltapäiväkerhon vastaavana ohjaajana ja syksyllä jatkan siellä samassa paikassa. Mä tykkään siitä työstä todella paljon vaikka se aika raskasta onkin. Mulla on hyvin pitkälti vapaat kädet suunnitella toimintaa jne. ja siellä mä pääsen tekemään just sitä mistä mä tykkään ja nautin eli auttamaan niitä lapsia jotka apua ja tukea tarvitsevat. Vaikkakin jo ekan vuoden aikana näin sen että kaikkia lapsia ei pysty auttamaan, ongelmat on niin suuria. Mutta se on sitten vain hyväksyttävä.

 

[Heavyfreak]

Minkälainen koulutus sulla on? Minka alan ihmisiä? Tuli vaan mieleen, että sulle vois omien kokemusten kautta sopia erityiskasvatukseen liittyvät hommat, lasten parissa. Luovuus ei ole pahasta sillä saralla. Kysypä jostain pääsisitkö esim. jollekin ko. puolen leirille avustamaan, saisit tuntumaa. Tämmönen ajatus mulle tuli jostain syystä hirveen vahvana visiona mieleen, kun luin sun kirjotusta...

Mä oon koulunkäyntiavustaja ammatiltani, lukenut erityispedagogiikan apron ja muutenki paljo erityispedagogiikkaa, psykologiaa ja kasvatustieteitä. Ja tuohon toiseen tekstiin just kirjoitin työstäni Eli ihan oikeenlaisen vision sä sait