Tunnen itseni aivan surkeaksi ja epäonnistuneeksi äidiksi, kun poikani (13) lähti joulukuun alussa perhekotiin. Yläkouluun siirtymisen myötä joutui ysiluokkalaisten painostuksen ja uhkailun seurauksena pihistämään kaupasta tupakkaa, joita nämä isommat sitten myivät. Poika ei uskaltanut kotona puhua asiasta vaan tuli ilmi koulussa kun ihmettelivät, mistä porukka sai tupakkaa. poikani sitten tunnusti. Sosiaalityöntekijöiden kanssa palaveeratessamme pohdimme, että tilanteeseen on reagoitava nopeasti, ennen kuin jotain vielä pahempaa tapahtuu. äidin sysän oli verellä vaikka tiesin perhekodin toisella paikkakunnalla olevan pojan parhaaksi. Nyt poika on ollut siellä reilut kaksi viikkoa ja on kuulemma kuin kala veessä muun porukan kanssa ja ymmärtää, miksi sinne joutui. Helpotti vähän omaa syyllisyyttäni. Sanoka mulle, että en ole ihan kamalan huono äiti, kun ajattelen poikani parasta. Tuntuu vaan niin pahalta...