Ä
"äiti-78"
Vieras
olo on niin helpottunut, viime perjantaina oli palaveri koululla ja silloin puhuttiin että poika kertaa ekan luokan.
Tänään soitti psykologi että pojalle järjestyi paikka pienryhmästä ja pääseekin näin siirtymään toiselle luokalle tosin eri luokassa.
Pojalla on kielellistä vaikeutta,diagnoosia ei ole eikä neurologi ottanut kantaa.
Ennen kouluunlähtöä tehtiin kouluvalmiustestit ja siinä ilmeni vaikeutta sekä eskarin aikana.
Muuten pojalla koulu sujuu hyvin ja muuta aineet ovat helppoja mutta lukeminen ja kirjoittaminen on vaikeaa,tosin siinäkin on nyt edistytty kevään aikana huomattavasti