Pojan kanssa ei leikitä koulussa, käy niin sääliksi rakasta, aion todella tehdä asialle.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Peuhu:
Jos jätetään usein porukoitten ulkopuolelle niin kai sitä jossain vaiheessa lannistuu ja lakkaa kyselemästä porukoihin. Tai jos esim. alat kaveerata jonku joka on tunnetusti( siis muiden oppilaiden leimaama) on myös epäsuosiossa ja kiusattu sua itseä aletaan kiusata vielä enemmän.
Eli halutaan vain niiden suosittujen joukkoon? Turha silloin vinkua, jos siihen joukkoon ei pääse eikä ole ketään kaveria.

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Kyllä vain:
Ja lapset kyllä vaistoavat että ei nuo oikeesti tykkää, sietävät kun on käsketty.

Jännä miten jotkut ajattelevat lapsista kuin jostain lemmikkieläimistä, "pidetään niitä samassa häkissä vähän aikaa niin ne ystävystyy".
En tiedä sinusta, mutta kyllä minust näyttää, että lapselta sujuu leikit lähes kaikkien kanssa, joita on kotiin tuonut. Aina on kivaa ja jotain yhteistä löytynyt. Kun ei ole ennakkoluuloja eikä puhuta pahaa kenestäkään. Kaikki ovat käyneet luokalta. samaa sukupuolta olevat.

Minä muistan lapsuudestani sen, miten vihasin niitä päiviä, kun vanhempieni ystäväpariskunta tuli kylään tyttärensä kanssa. Minä ja tämä tyttö oltiin suht samanikäisiä, ja kaikki olettivat että meistä tulisi ystäviä, mutta ei meistä tullut. Emme tulleet edes toimeen. Emme sietäneet toisiamme. Ei kaikista vaan voi tykätä. Meillä molemmilla oli omia kavereita, kumpikaan ei ollut kiusaaja, mutta kun kemiat ei pelaa niin ne ei pelaa. Kyllä minä yritin, ja hän myös, siitä ei ollut kyse. Näin aikuisiällä tullaan kyllä hyvin toimeen :)

Omilla lapsilla sujuu ainakin vielä toistaiseksi leikki kaikkien kanssa. Poikkeuksena sellaiset tutut lapset, jotka aina kiusaavat: 5 v sanoo ihan suoraan ettei halua mennä sellaisen luo kylään eikä haluaisi sen lapsen tulevan meille, 3 v toteaa että "se kiusaa kuiteski" mutta yrittää aloittaa leikin & tulee sitten pari kolme iskua saaneena toteamaan että "en mä enää leiki sen kaa, kun se lyö ja kiusaa". Mutta 99% tutuista lapsista on sellaisia (ja tuntemattomista lapsista myös, esim. HopLopissa jne) joiden kanssa noilla sujuu leikki. Tilanne muuttunee, kun kasvavat.

Ei lapsillakaan mene kemiat yksiin aina, kuten ei aikuisillakaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja Data:
Luulisin että kun koulussa ja välitunnilla on kuitenkin käytävä, niin siellä silloin pitää myös toimia yhdessä. Vertaa työpaikkaan, jossa kaikki vaihtavat heti paikkaa kun saavut kahvitauolle tai menet tupakalle yms.
No sitä koitin jo noissa aiemmissa tuoda esille. Koulussa ja välitunnilla opettaja voi pakottaa sietämään jotakuta toista, mutta ei vapaa-aikana. Ihan sama kuin töissä...töissä pitää osata tehdä työt sellaisenkin ihmisen kanssa, jota et voi sietää. Jokaisella on kuitenkin oikeus kaataa kahvinsa viemäriin ja stumpata tupakkansa, jos se sietämätön tyyppi osuu sinne samaan aikaan, mutta ei sanoa sietämättömälle, että et saa tulla nyt kahville tai et saa tulla nyt tupakalle.

joo,kyllä mä pakotan naapurin lapsetki sietämään lastani.
jotain käytöstapoja täytyy olla,heilläkin. ei tarvitse olla kaveri, mutta edes jotenkin kohtelias, en mä nyt paskapäätä yläkerran keski-ikäiselle herrasmiehellekkään huutele.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:

Olen mäkin vaatinut lapsiani sietämään ihmisiä, joista eivät pidä. Se kun on ihan äärettömän hyvä taito työelämässä. Mutta ei niiden sietämättömien ihmisten kaveri tarvitse olla. Riittää, kun hoidetaan yhteiset hommat asiallisesti ja vapaa-ajan alkaessa voi sanoa vaan "huomiseen". Vapaa-ajalla sitten kaverataan niiden kanssa, joiden seurassa viihtyy.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja Peuhu:
Jos jätetään usein porukoitten ulkopuolelle niin kai sitä jossain vaiheessa lannistuu ja lakkaa kyselemästä porukoihin. Tai jos esim. alat kaveerata jonku joka on tunnetusti( siis muiden oppilaiden leimaama) on myös epäsuosiossa ja kiusattu sua itseä aletaan kiusata vielä enemmän.
Eli halutaan vain niiden suosittujen joukkoon? Turha silloin vinkua, jos siihen joukkoon ei pääse eikä ole ketään kaveria.
Jos lapsi pelkää tulevansa vielä enemmän kiusatuksi kun kaveraa jonkun toisen kiusatun kanssa , eikö hän ole oikeutettu pelkoonsa? Vai pitäisikö kaveerata tämän toisen kiusatun kanssa ja ottaa suosituilta kaikki vastaan mitä tulee? Varmaan on mielummin vaikka yksin. Jokainen yksinäinen on mun mielestä liikaa ja noi teidän kiusattujen vähättelyt osoittaa miten empatia kyvyttömiä olette. Minkälainen aikuinen pitää kusaajan puolta?

Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
joo,kyllä mä pakotan naapurin lapsetki sietämään lastani.
jotain käytöstapoja täytyy olla,heilläkin. ei tarvitse olla kaveri, mutta edes jotenkin kohtelias, en mä nyt paskapäätä yläkerran keski-ikäiselle herrasmiehellekkään huutele.

Samaa mieltä siitä, että sietää täytyy eikä saa huudella paskapäätä yms, mutta sietämiseen ei mun mielestä kuulu esim. se, että naapurin lasten on pakko ottaa mun lapset pihassa leikkiin mukaan vaikka eivät halua. Ei, ei ole pakko ottaa leikkiin, mutta sitä, että samassa pihassa on muitakin lapsia leikkimässä, pitää sietää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
joo,kyllä mä pakotan naapurin lapsetki sietämään lastani.
jotain käytöstapoja täytyy olla,heilläkin. ei tarvitse olla kaveri, mutta edes jotenkin kohtelias, en mä nyt paskapäätä yläkerran keski-ikäiselle herrasmiehellekkään huutele.
Olen mäkin vaatinut lapsiani sietämään ihmisiä, joista eivät pidä. Se kun on ihan äärettömän hyvä taito työelämässä. Mutta ei niiden sietämättömien ihmisten kaveri tarvitse olla. Riittää, kun hoidetaan yhteiset hommat asiallisesti ja vapaa-ajan alkaessa voi sanoa vaan "huomiseen". Vapaa-ajalla sitten kaverataan niiden kanssa, joiden seurassa viihtyy.

tätä mä just tarkotan. elämään yleensäkin, se sietämisen taito on aika hyvä.
ja kun otin vertaukseksi naapurin (ihan tosi asia oli meillä). En mäkään pidä naapurin papasta, mutta nähdessäni toki hänet sanon päivää, huomenta tai jotain muuta. Vaihdan jopa pari sanaa, jos niikseen tulee. Vaikken hänestä pidä. Enkä hänen kanssaan vapaa-aikaa vietä, ei mun tarvitse vaikka onkin naapuri, mutta sietää tarvitsee, ja olla kohtelias kumminkin. Jos jostakusta ei pidä, ei sitä tarvitse ääneen huutaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Peuhu:
Jos lapsi pelkää tulevansa vielä enemmän kiusatuksi kun kaveraa jonkun toisen kiusatun kanssa , eikö hän ole oikeutettu pelkoonsa? Vai pitäisikö kaveerata tämän toisen kiusatun kanssa ja ottaa suosituilta kaikki vastaan mitä tulee? Varmaan on mielummin vaikka yksin. Jokainen yksinäinen on mun mielestä liikaa ja noi teidän kiusattujen vähättelyt osoittaa miten empatia kyvyttömiä olette. Minkälainen aikuinen pitää kusaajan puolta?
Pelko on ihan ymmärrettävää, mutta ei lapsi silloin ole yhtään sen parempi kuin nekään lapset siinä porukassa, jotka kiusaa. Jos ei nyypelöt kelpaa kaveriksi ja kovisten jengiin ei pääse, niin silloin on tosiaan parasta olla vaan yksin.

Alkuperäinen kirjoittaja Peuhu:
Jos lapsi pelkää tulevansa vielä enemmän kiusatuksi kun kaveraa jonkun toisen kiusatun kanssa , eikö hän ole oikeutettu pelkoonsa? Vai pitäisikö kaveerata tämän toisen kiusatun kanssa ja ottaa suosituilta kaikki vastaan mitä tulee? Varmaan on mielummin vaikka yksin. Jokainen yksinäinen on mun mielestä liikaa ja noi teidän kiusattujen vähättelyt osoittaa miten empatia kyvyttömiä olette. Minkälainen aikuinen pitää kusaajan puolta?

Mun mielestä se kiusattu lapsi on sitten itsekin kiusaaja, jos kieltäytyy olemasta toisen kiusatun kaveri, oli syy mikä tahansa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:

Samaa mieltä. Eli kiusaajien porukka kyllä kelpaa, mutta ei kiusattujen.

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
heti jotain. Rakas kertoi tänään minulle, pitkän aikaa jo kuulema ollut sellaista, että toiset juoksevat pois hänen luotaan ja huijaavat että "mee käymään tuolla, me odotetaan sua tässä" ja sitten juoksevat pois.

Poika sanoi minulle pää painuksissa " äiti, onkohan niillä itsellä jokin murhe kun ne minua äiti kiusaa?". Silloin minulle tuli itku ja halasimme. Kerroin kuinka ihana poika hän on ja että äiti auttaa ja menee vaikka niille pojille juttelemaan koululle.

Ovat ekalla luokalla.

http://www.youtube.com/watch?v=66hxlEOgDlM

En ehdi nyt koko ketjua lukea läpi, ja varmaan moni on jo tätä samaa sanonut, mutta kuitenkin... Sydämeen sattuu tällainen, ja voin kuvitella, miten sattuu sinua, hänen äitiään. Ota heti yhteyttä opettajaan ja puhu asia läpi hänen kanssaan, ja vaadi, että koulussa tehdään kiusaamiselle loppu. Opettajille näitä tilanteita tulee varmasti eteen usein, joten kouluissa pitäisi tietää, miten asiaa lähestytään. Voit itsekin tarjoutua auttamaan, jos tuntuu sille, esim. puhumaan lapsille tms. Tietenkin lapsella voi olla kavereita muuallakin kuin koulussa, mutta ei kiusaamista kenenkään lapsen tarvitse koulussa kestää. Uskon ja toivon, että keinot löytyvät. Tämä asia tulee niin lähelle, että itku tuli, minulla on oma arka 6-vuotias... Voimia ja jaksamista teille koko perheelle, halaukset pienelle urhealle pojalle ja äidilleen!
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
joo,kyllä mä pakotan naapurin lapsetki sietämään lastani.
jotain käytöstapoja täytyy olla,heilläkin. ei tarvitse olla kaveri, mutta edes jotenkin kohtelias, en mä nyt paskapäätä yläkerran keski-ikäiselle herrasmiehellekkään huutele.
Olen mäkin vaatinut lapsiani sietämään ihmisiä, joista eivät pidä. Se kun on ihan äärettömän hyvä taito työelämässä. Mutta ei niiden sietämättömien ihmisten kaveri tarvitse olla. Riittää, kun hoidetaan yhteiset hommat asiallisesti ja vapaa-ajan alkaessa voi sanoa vaan "huomiseen". Vapaa-ajalla sitten kaverataan niiden kanssa, joiden seurassa viihtyy.

tätä mä just tarkotan. elämään yleensäkin, se sietämisen taito on aika hyvä.
ja kun otin vertaukseksi naapurin (ihan tosi asia oli meillä). En mäkään pidä naapurin papasta, mutta nähdessäni toki hänet sanon päivää, huomenta tai jotain muuta. Vaihdan jopa pari sanaa, jos niikseen tulee. Vaikken hänestä pidä. Enkä hänen kanssaan vapaa-aikaa vietä, ei mun tarvitse vaikka onkin naapuri, mutta sietää tarvitsee, ja olla kohtelias kumminkin. Jos jostakusta ei pidä, ei sitä tarvitse ääneen huutaa.
peesi. Keittiönoita ihan selvästi harrastaa kiusaamista, jos kaataa kahvit viemäriin kun työkaveri tulee huoneeseen. Muutenkin on jutut sitä tasoa että hyi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:
Alkuperäinen kirjoittaja Peuhu:
Jos lapsi pelkää tulevansa vielä enemmän kiusatuksi kun kaveraa jonkun toisen kiusatun kanssa , eikö hän ole oikeutettu pelkoonsa? Vai pitäisikö kaveerata tämän toisen kiusatun kanssa ja ottaa suosituilta kaikki vastaan mitä tulee? Varmaan on mielummin vaikka yksin. Jokainen yksinäinen on mun mielestä liikaa ja noi teidän kiusattujen vähättelyt osoittaa miten empatia kyvyttömiä olette. Minkälainen aikuinen pitää kusaajan puolta?

Mun mielestä se kiusattu lapsi on sitten itsekin kiusaaja, jos kieltäytyy olemasta toisen kiusatun kaveri, oli syy mikä tahansa...

Ei kieltäydy vaan ei HAKEUDU kiusatun kaveriksi koska itsesuojelu vaisto toimii. Näin lapset syrjäytyy ja vanhmpien luvalla kun kaikkien kanssa ei tarvitse olla. Mä yritän omille lapsille opettaa käytöstapoja että ketään ei saa jättää ulkopuoliseksi eikä kiusata muutenkaan , kiusaajaa ei tarvitse sietää vaan siitä tulee kertoa vanhemmille.

Alkuperäinen kirjoittaja hönöhönö:
Täällä on taas curling vanhempia..kaikki ongelmat pitää silotella pois tieltä. Ei se,että sä meet sinne valittaan lopeta poikien käytöstä. He ovat huomanneet että sun lapsesi on höynäytettävissä,voisit kehottaa poikasi hankkimaan muuta seuraa ja ratkaisemaan asia itse kun että sinä menet sinne hoidat ongelman hänen puolestaan.Ei elämässä asiat vaan niin mene. Sun pojan pitää "ns.kasvattaa setti" ja hoitaa asia itse..tällaiset lapset valitettavasti joutuvat myöhemmin kouluvuosina ja elämässä alakynteen jos eivät opi puolustatumaan.

Kyllä vanhemmat voi puuttua asiaan. Leikkiinottoon ei voi pakottaa mutta kiusata ei saa.
Mun poika uhattiin hakata kun ulos vain kotoa astuu.
Otin yhteyttä opettajaan, olivat muun koulun oppilaita. Onneksi niin sai koulussa olla rauhassa.
Reksi käski tehdä ilmoituksen poliisille uhkauksesta ja teimme sen. Poliisilaitoksen sostyöntekijä oli yhteydessä poikien vanhempiin ja uhkailut loppui siihen. Antoi vielä suoran numeronsa jos vielä toistuu. Olivat kuudes ja seitsenluokkalaisia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Peuhu:
Ei kieltäydy vaan ei HAKEUDU kiusatun kaveriksi koska itsesuojelu vaisto toimii. Näin lapset syrjäytyy ja vanhmpien luvalla kun kaikkien kanssa ei tarvitse olla. Mä yritän omille lapsille opettaa käytöstapoja että ketään ei saa jättää ulkopuoliseksi eikä kiusata muutenkaan , kiusaajaa ei tarvitse sietää vaan siitä tulee kertoa vanhemmille.

No, ei se sitten ole kiusaamista :)
Mutta jos oma lapseni olisi tuossa tilanteessa, niin yrittäisin rohkaista häntä etsimään ystäviä muusta porukasta kuin siitä oman luokan klikistä. Muista yksinäisen oloisista, vuotta alemmalla luokalla olevista, rinnakkaisluokkalaisesta...Kiusaaminenkin on pienempi tuska, kun on kaveri jonka kanssa voi jakaa sen ikävän kokemuksen.
Mutta eihän pieni koululainen osaa vielä niin loogisesti asiaa ajatella :/
 
Mulle tuli mieleeni, että tekeekö nykyvanhemmat ja nykyinen päivähoitosysteemi lapsille karhunpalveluksen siinä, että aikuiset aina järjestää kaverin? Ja puuttuu joka ainoeeseen nahinaan? Milloin lapselle kasvaa kyky selvittää itsenäisesti ristiriitansa muiden lasten kanssa tai solmia hyviä ystävyysshteita, jos aina aikuiset ratkaisevat ongelmat ja osoittavat lapselle kaverin? Voi olla, että nykyinen systeemi on ihan hyvä..en tiedä. Mutta ne oman lapsenkin kanssa viettävät ihmisolennot ovat yksilöitä eikä mitään esineitä, joita voidaan jakaa jokaiselle tarvitsijalle.
 
siksihän ne kaikki muutkin syrjivät sitä yhtä, kun pelkäävät pääjehun taholta tulevansa itse kiusatuksi, jos eivät suostu kiusaamaan. samalla tavalla se toinen yksinäinen on kiusaaja, jos pitää päästä siihen suosittujen klikkiin mutta ei voi olla kiusatun kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Mulle tuli mieleeni, että tekeekö nykyvanhemmat ja nykyinen päivähoitosysteemi lapsille karhunpalveluksen siinä, että aikuiset aina järjestää kaverin? Ja puuttuu joka ainoeeseen nahinaan? Milloin lapselle kasvaa kyky selvittää itsenäisesti ristiriitansa muiden lasten kanssa tai solmia hyviä ystävyysshteita, jos aina aikuiset ratkaisevat ongelmat ja osoittavat lapselle kaverin? Voi olla, että nykyinen systeemi on ihan hyvä..en tiedä. Mutta ne oman lapsenkin kanssa viettävät ihmisolennot ovat yksilöitä eikä mitään esineitä, joita voidaan jakaa jokaiselle tarvitsijalle.

Pakko jälleen kerran kehua meidän tytön päiväkotia :)

Siellä aikuiset eivät puutu jokaiseen pieneen nahinaan, vaan kannustavat lapsia selvittämään asiat itse. Esimerkiksi jos Noora sanoo Miskaa pallinaamaksi, niin hoitaja ei ryntää heti väliin, vaan seuraa tilannetta sivusta ja katsoo miten Miska asian hoitaa: sanooko että "hei, älä sano mulle noin, se ei oo kivaa!" vai alkaako alahuuli väpättää & vetäytyykö lapsi sivuun. Eli jos on tarvetta, niin tottakai puuttuvat tilanteeseen, mutta antavat lapsille myös mahdollisuuden oppia pitämään puoliaan ja selvittämään pikkuriitoja. Ryhmän lapset ovat vuosikertaa 2003-2004 (taitaa olla pari 2002:sta joukossa myös).

Antavat lasten myös itse muodostaa kaveriryhmiä, esim. ruokailussa ei ole ennalta määrättyä istumajärjestystä vaan kukin istuu siihen pöytään mihin tahtoo & missä tilaa on.

Lyömiseen ja ihan oikeaan kiusaamiseen kyllä puuttuvat, tottakai.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
peesi. Keittiönoita ihan selvästi harrastaa kiusaamista, jos kaataa kahvit viemäriin kun työkaveri tulee huoneeseen. Muutenkin on jutut sitä tasoa että hyi.
Väärä olettamus =) Mä olen aina tullut loistavasti toimeen työkavereitteni kanssa. En ole koskaan stumpannut röökiäni tai kaatanut kahviani viemäriin, vaikka työpaikan pahin juoruämmä ja selkäänpuukottaja olisikin saapunut paikalle. Mutta kuten entinen esimieheni sanoi: työkavereiden kanssa pitää tulla toimeen, mutta niitä ei tarvitse rakastaa. Minusta erittäin hyvä ohje =)

Niin ja joo...jos olen kutsunut työkavereitani meille illanistujaisiin, sen työpaikan pahimman juoruämmän ja selkäänpuukottajan olen jättänyt kutsumatta. Kiusaamista tai ei, mutta en ole halunnut kotiini järjestämiini juhliin yhtäkään ilonpilaajaa. Kerran olen sen virheen tehnyt ja silloin vasta meillä aloittanut parikymppinen kollega lähti kesken juhlien itkien kotiinsa sen eukon ilkeistä sanoista loukkaantuneena. Toiste en ole moista virhettä tehnyt.

Mulle taas tuli mieleen että kuoluttaisikohan vanhemmat jo pienestä pitäen vahingossa lapsista kuisaajia kun tuolla leikkipuistoissa kuulee harmittavan usein että mä en leiki ton kanssa kun se on tyttö/poika tai pienmpi kuin mä ja vanhemmat ei oikaise vaan hyväkyy asian. Mun yksi kaveri kouluttaa lastaan että pikuuveli saa mennä isonveikan leikkkeihin, helposti siinä lapsi oppii että aina löytyy tekosyy miksi ei tarvitse jotain ottaa leikkin mukaan. Todella surullista musta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Peuhu :

Meillä ei kyllä ole aikoinaan 3 v saanut mennä sörssimään 8 v isosiskonsa ja siskonsa kaverin leikkejä. Mutta ei myöskään likka ole saanut mennä sörssimään pikkuveljensä ja tämän kaverin leikkejä.

Mä sanon aina tuolle 5-vuotiaalle, että ei hänen ole mikään pakko leikkiä kaikkien kanssa, mutta kiusata ei saa, eikä ole mikään pakko todeta ääneen että "en tykkää susta enkä leiki sun kanssa", vaan sen tiedon voi pitää itsellään, ja kohdella sitä toista silti kivasti vaikkei siitä erityisemmin tykkäisikään.
Ja tilanteesta riippuen voin todeta, että leikkikää kaikki yhdessä, tms. Usein olen todennut, että kyllä kaikki lapset mahtuvat tähän hiekkalaatikolle/liukumäkeen/pallopeliin.

Tuota pikkuveli-isoveli- esimerkkiä en oikein tajunnut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja Peuhu :
Mulle taas tuli mieleen että kuoluttaisikohan vanhemmat jo pienestä pitäen vahingossa lapsista kuisaajia kun tuolla leikkipuistoissa kuulee harmittavan usein että mä en leiki ton kanssa kun se on tyttö/poika tai pienmpi kuin mä ja vanhemmat ei oikaise vaan hyväkyy asian. Mun yksi kaveri kouluttaa lastaan että pikuuveli saa mennä isonveikan leikkkeihin, helposti siinä lapsi oppii että aina löytyy tekosyy miksi ei tarvitse jotain ottaa leikkin mukaan. Todella surullista musta.
Meillä ei kyllä ole aikoinaan 3 v saanut mennä sörssimään 8 v isosiskonsa ja siskonsa kaverin leikkejä. Mutta ei myöskään likka ole saanut mennä sörssimään pikkuveljensä ja tämän kaverin leikkejä.
Mitä jos ikäero on 2v

Yhteistyössä