pojan kireä esinahka

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Eli kyse on 4,5-vuotiaan pojan ahtaasta esinahasta. Selailin tuossa nettiä, ja monessa kohdassa sanottiin, ettei asialle tehdä mitään alle kouluikäisillä vaan sitten jos vaiva jatkuu murrosiässä. Olen asiasta joskus neuvolassa maininnut ja sanottiin, että asiaa tarkastellaan uudestaan 5v tarkastuksessa.
Tulehduksia ei ole ollut, mutta poika välillä valittelee, että pippeli on kipeä. Etenkin aamuisin, kun jöpöttelee. Silloin kiskoo aluspöksyjä ja irvistelee ja sanoo, että sattuu. (Meillä suositaankin mahdollisiman löysiä pöksyjä) Pää punottaa aina välillä ja ollaan kylvetelty ja neuvolan ohjeen mukaan laitettu niin bepanthenia kun sinkkivoidettakin, ne vie punotuksen hetkeksi pois.

Mietinkin, odotellaanko kouluikään siltikin, jos on siinä välillä kipuja? Ympärileikkausko se vaihtoehto sitten olisi? Äitiä vähän hirvittää moinen.

Onko kellään kokemusta, mitä ohjeita teille annettu?
 
Meillä samanikäinen poika, ja esinahka myöskin kireä. Ei valita muuten kipua, kuin silloin jos koittaa vetää sitä taakse. Pissiessäkin pippeli pullottaa, ja on päästä ihan suippo. ELi esinahka "täytyy" pissillä.
 
Minulle aikanaan neuvoi sairaanhoitaja, joka oli kummipojallaan hoitanut ongelman. Otin vanupuikon ja pyöritin sen vauvaöljyssä. Sitten vain puikko pissareiästä sisälle ja vähitellen venytin esinahan niin, että meni terskan taakse. Kiinnikkeitä oli pitkään, mutta ei kuulemma enää ole niitä, kun hormonit ovat tehtävänsä tehneet. Jos sitä ei tee lapsena, mies tekee sen itse aikuisena. Se vaan, että kun hoitaa lapsen, pysyvät tulehdukset poissa, kun terskaan kertyvän töhnän voi pestä joka päivä pois. Joskus oli pientä kirvelyä, niin laitoin ensin sinistä Helosania ja kun poika kasvoi, hän laittoi sitä itse.
 
[QUOTE="pojan äiti";22300664]Minulle aikanaan neuvoi sairaanhoitaja, joka oli kummipojallaan hoitanut ongelman. Otin vanupuikon ja pyöritin sen vauvaöljyssä. Sitten vain puikko pissareiästä sisälle ja vähitellen venytin esinahan niin, että meni terskan taakse. Kiinnikkeitä oli pitkään, mutta ei kuulemma enää ole niitä, kun hormonit ovat tehtävänsä tehneet. Jos sitä ei tee lapsena, mies tekee sen itse aikuisena. Se vaan, että kun hoitaa lapsen, pysyvät tulehdukset poissa, kun terskaan kertyvän töhnän voi pestä joka päivä pois. Joskus oli pientä kirvelyä, niin laitoin ensin sinistä Helosania ja kun poika kasvoi, hän laittoi sitä itse.[/QUOTE]

siis pissareiästä? Herranjestas, eihän virtsaputkeen nyt mitään puikkoja tungeta, eikä ne ainakaan terskaa levitä...
 
Joo itse olen 12v poika ja en tiedä oikein mitä tehdä, saan esinahan kyllä vedettyä aika hyvin taakse mutta en kuitenkaan loppuun, tulee aina vastaa joku kohta jossa "kiinnike" joka estää esinahan alas pääsyn, olen koittanut tehdä venyttelyä yms. muttakun ei onnistu? Olisi ihan mukavaa jos jollain olis neuvoja. :ashamed:
 

Similar threads

V
Viestiä
1
Luettu
700
A
V
Viestiä
15
Luettu
15K
1

Yhteistyössä