Polttareiden järjestelyä ja ihmettelen ihmisten ideoita

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Tosi monien mielestä on vuosisadan paras idea se, jos polttarisankari onnistutaan hakemaan töistä. Moni ei tunnu käsittävän sitä, että työpaikkoja on erilaisia. Jos on pomon kanssa sovittu niin jostain konttorista kai voi hakeakin, mutta kun toiset on vähän hektisemmissä töissä.

Ja itseäni nyppii vieläkin joskus se miten omat polttarini hoidettiin. Olen parturi-kampaaja ja teen töitä vuokratuolilla eli minulla on toiminimi. Polttariporukkani tai oikeastaan kaasoni oli soittanut työkaverilleni ja pyytänyt perumaan kaikki minun lauantain asiakkaani ja tulivat hakemaan minua sitten aamulla kotoa. En kehdannut sanoa mitään, mutta kyllä siinä 200 euroa varmaan meni taivaan tuuliin. Olisi ollut minusta ihan kiva, jos olisivat kysyneet että mahtaako se sopia minulle että asiakkaita perutaan.
 
No eiköhän ne ajat kuitenkin vain siirretty ja sait ne samat rahat sitten myöhemmin. Voit kuvitella minkä verran polttariporukka oli käyttänyt rahaa sinun yllättämiseesi ja ilostuttamiseesi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja voi vitjat:
Eikö työkaverisi voinut sanoa, että ei käy..?

No ei ollut sanonut. Ensin oli kaasoni ehdottanut, että työkaverini esittäisi että minulla on ne asiakkaat siellä vielä ja että tulen töihin niitä tekemään ja siihen ei ollut suostunut.
 
On kyllä tosi v-mäistä :(
Mä just järjestelen tässä polttareita siskolleni ja hänen kanssa polttaripäivä on sovitu jo kauan sitten, koska hän on kiinteistönvälittäjä ja takoo tietysti juurikin viikonloppuisin rahaa. Ei siis käynyt mun mielessäkään tyriä häneltä työnsä ja mahdollisesti ison summan rahaa vain koska "Haluaisin yllättää".
Ihmiset ei vaan aina tajua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja huh:
No eiköhän ne ajat kuitenkin vain siirretty ja sait ne samat rahat sitten myöhemmin. Voit kuvitella minkä verran polttariporukka oli käyttänyt rahaa sinun yllättämiseesi ja ilostuttamiseesi.

Minun yllättämisellä ja ilostuttamisella ei kuitenkaan osteta ruokaa kaupasta ja makseta laskuja.

Ja oli niistä osa siirretty, osa oli halunnut aiemmin joten työkaverini oli laittanut itselleen. Ja ne siirretytkin on sitten pois kuitenkin muista ajoista. Ottaahan ne sen paikan sieltä muualta sitten ja sillä ajalla olisin tehnyt jo toisia asiakkaita.
 
Nää on niin hankalia. Mua harmitti omien polttareiden suhteen se, etten olisi edes halunnut koko polttareita. Mulla ei ollut kaasoa, eikä miehellä bestmania, koska me haluttiin ihan hirmusen simppelit häät. Hääjoukkokin oli sen vuoksi suhteellisen pieni, ihan vain lähimmät ystävät ja sukulaiset. Ja sitten yksi kaveri halusi järjestää ne polttarit.. ei siinä mitään, ihanasti ajateltu, mutta se oli kutsunut sinne polttareihin vaikka ketä avoimella kutsulla.. oli siinä sitten selittelemistä, että kun osa oli kutsuttu häihin ja osa ei ja miksi ei.. Mua oikeasti nolotti aika lailla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tosi monien mielestä on vuosisadan paras idea se, jos polttarisankari onnistutaan hakemaan töistä. Moni ei tunnu käsittävän sitä, että työpaikkoja on erilaisia. Jos on pomon kanssa sovittu niin jostain konttorista kai voi hakeakin, mutta kun toiset on vähän hektisemmissä töissä.

Ja itseäni nyppii vieläkin joskus se miten omat polttarini hoidettiin. Olen parturi-kampaaja ja teen töitä vuokratuolilla eli minulla on toiminimi. Polttariporukkani tai oikeastaan kaasoni oli soittanut työkaverilleni ja pyytänyt perumaan kaikki minun lauantain asiakkaani ja tulivat hakemaan minua sitten aamulla kotoa. En kehdannut sanoa mitään, mutta kyllä siinä 200 euroa varmaan meni taivaan tuuliin. Olisi ollut minusta ihan kiva, jos olisivat kysyneet että mahtaako se sopia minulle että asiakkaita perutaan.

Toisaalta olisit voinut esittää kaasolle toiveen, että et halua yllätyspolttareita vaan sopia hänen kanssaan milloin polttarit järjestetään. Ajattelemattomuuttahan tuo on kaasoilta, mutta olisit voinut asiaan itsekin vaikuttaa jos olisit asiaa ajatellut etukäteen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
Ihan aiheesta sua on harmittanut.. ymmärrän, sun kaverit ei oo tajunneet ollenkaan tai halunneet tajuta mistä on kyse..

Normaalisti en olisi tuollaista jäänyt harmittelemaa, mutta olihan siinä pari viikkoa ennen häitä nyt aika paljon muitakin ylimääräisiä kuluja mitä ei normaalisti joten tuo oli yksi iso miinus lisää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tosi monien mielestä on vuosisadan paras idea se, jos polttarisankari onnistutaan hakemaan töistä. Moni ei tunnu käsittävän sitä, että työpaikkoja on erilaisia. Jos on pomon kanssa sovittu niin jostain konttorista kai voi hakeakin, mutta kun toiset on vähän hektisemmissä töissä.

Ja itseäni nyppii vieläkin joskus se miten omat polttarini hoidettiin. Olen parturi-kampaaja ja teen töitä vuokratuolilla eli minulla on toiminimi. Polttariporukkani tai oikeastaan kaasoni oli soittanut työkaverilleni ja pyytänyt perumaan kaikki minun lauantain asiakkaani ja tulivat hakemaan minua sitten aamulla kotoa. En kehdannut sanoa mitään, mutta kyllä siinä 200 euroa varmaan meni taivaan tuuliin. Olisi ollut minusta ihan kiva, jos olisivat kysyneet että mahtaako se sopia minulle että asiakkaita perutaan.

Toisaalta olisit voinut esittää kaasolle toiveen, että et halua yllätyspolttareita vaan sopia hänen kanssaan milloin polttarit järjestetään. Ajattelemattomuuttahan tuo on kaasoilta, mutta olisit voinut asiaan itsekin vaikuttaa jos olisit asiaa ajatellut etukäteen.

Joo en tullut tosiaan ajatelleeksi, että joku alkaisi perua minun asiakkaitani. Tiesin koska polttarit on, koska ajankohta oli venähtänyt niin että muista syistä johtuen tuo oli ainut mahdollinen viikonloppu ennen häitä jolloin ne saattoi pitää. Mutta silti en käsittänyt, että minulta asiakkaat vietäisiin noin. Ja kun olin kuitenkin valmis lähtemään töistä heti yhden jälkeen niin päivääkin olisi vielä ollut hienosti jäljellä.
 

Yhteistyössä