M
Muisto
Vieras
Olemme olleet mieheni kanssa nyt kaksi vuotta naimisissa ja yhteensä yhteiseloa on kertynyt viitisen vuotta. Olen aina pitänyt suhdettamme hyvänä (samaa mieltä on mieskin ollut), olemme pystyneet puhumaan lähes kaikista maailman asioista, olemme selvinneet konflikti tilanteista, seksielämämme on sujunut hyvin, eikä oikeastaan mistään ole koko suhteen aikana ollut suurempaa valittamista, normaalia hyvää suhdetta, tai ainakin näin luulin.
Viikonloppuna päätimme mieheni kanssa rentoutua ja viettää rauhallista koti-iltaa alkoholin säestämänä. Aamuyöstä mieheni sitten alkoi itkemään ja vakuuttelemaan kuinka paljon hän minua rakastaa ja kuinka hyvä meillä on yhdessä olla, että olen ainoa jonka kanssa hän voisi kuvitella elävänsä lopun elämäänsä. Mutta, että olisi asia joka hänen on pakko saada pois omaltatunnoltaan, asia joka kovasti kalvaa. Ilmeisesti polttari iltanaan, viikko ennen häitä, olivat porukalla käyneet strippibaarissa jossa mieheni paras ystävä oli maksanut privaesityksen, joka oli päättynyt maksettuun stripparin suorittamaan käsityöhön. Mieheni oli kuulemma liian humalassa estääkseen tätä kovin hanakasti tapahtumasta (uskoo ken haluaa). Strippibaarissa käynnistä tiesin, koska siitä mieheni oli ollut rehellinen, enkä sitä pahana kokenut aikoinaan.
Nyt tunnen oloni turraksi, en tunne surua enkä vihaa, ilmeisesti olen jonkinasteisessa sokki tilassa. Mieheni anoo anteeksiantoa (ja katuu humalapaljastelujaan), itse en ole pystynyt sanaakaan hänelle tuon jälkeen sanomaan. Tiedän, että jossakin vaiheessa luhistun täysin, nyt en osaa ajatella muutakuin sitä, että olisinko tyytyväisempi jos en olisi koskaan saanut tietää vai onko hyvä, että mieheni todellinen luonne paljastui. Olen sekaisin.
Kohtalotovereita?
Viikonloppuna päätimme mieheni kanssa rentoutua ja viettää rauhallista koti-iltaa alkoholin säestämänä. Aamuyöstä mieheni sitten alkoi itkemään ja vakuuttelemaan kuinka paljon hän minua rakastaa ja kuinka hyvä meillä on yhdessä olla, että olen ainoa jonka kanssa hän voisi kuvitella elävänsä lopun elämäänsä. Mutta, että olisi asia joka hänen on pakko saada pois omaltatunnoltaan, asia joka kovasti kalvaa. Ilmeisesti polttari iltanaan, viikko ennen häitä, olivat porukalla käyneet strippibaarissa jossa mieheni paras ystävä oli maksanut privaesityksen, joka oli päättynyt maksettuun stripparin suorittamaan käsityöhön. Mieheni oli kuulemma liian humalassa estääkseen tätä kovin hanakasti tapahtumasta (uskoo ken haluaa). Strippibaarissa käynnistä tiesin, koska siitä mieheni oli ollut rehellinen, enkä sitä pahana kokenut aikoinaan.
Nyt tunnen oloni turraksi, en tunne surua enkä vihaa, ilmeisesti olen jonkinasteisessa sokki tilassa. Mieheni anoo anteeksiantoa (ja katuu humalapaljastelujaan), itse en ole pystynyt sanaakaan hänelle tuon jälkeen sanomaan. Tiedän, että jossakin vaiheessa luhistun täysin, nyt en osaa ajatella muutakuin sitä, että olisinko tyytyväisempi jos en olisi koskaan saanut tietää vai onko hyvä, että mieheni todellinen luonne paljastui. Olen sekaisin.
Kohtalotovereita?