Ponnistusvaihe --> mies ulos

[Molla]

Olenko mielestänne epäreilu, kun haluan hoitaa ponnistusvaiheen ilman mieheni läsnäoloa? En halua, että kukaan katselee minua irvistelemässä ja puhkumassa tuskissani jalat levällään. Yleensäkin haluan olla tutkimuksissa ja toimenpiteissä yksin ilman yleisöä.

Miehen mielestä se on epäreilua, mutta onhan sekin epäreilua, että minä teen raskaan työn ja hän vain kannustaisi vieressä. Eikö siinä tilanteessa asiat pitäisi hoitaa niin, että minulla olisi mahdollisimman hyvä olla? Vaikka onkin yhteinen vauva, niin mies on kuitenkin siinä synnytystilanteessa ihan ulkopuolinen ja turha. Ainoastaan minä ja kätilöt ollaan tarpeellisia siinä lapsen ulossaattamisessa.

Ajatuskin siitä, että mä kärsisin hillittömiä tuskia ja mies olisi siinä yleisönä kannustamassa ja jakaisi ohjeita kätilöiden kanssa, raivostuttaa mua suunnattomasti.

 

[taustalla]

Sinä päätät ilamn muuta. Jos ei kelpaa, sanot, että menet sitten yksin

Minun ex-mieheni asettui kamalan kätilön puolelle...Olipa kiva kuulla tuskissaan kahdesta suusta, ettei kannata huutaa äitiä, kun on niin kaukana, ettei voi kuitenkaan auttaa...No nyt onkin ex-mies ja monesta muustakin syystä kuin synnytyssalikäyttääytymisestä johtuen!

 

[taustalla]

Toisaalta joo, sinähän asian päätät.. Mutta uskoisin että saattaa olla miehelle tärkeää olla todistamassa lapsensa syntymää. Ja miehestä voi olla suurta apua ponnistusvaiheessa!

 

[minä vain]

Ymmärrän kyllä, että miehesi haluaisi tuon syntymähetkenkin olla paikalla, sen verran kuitenkin on sykähdyttävä kokemus. Eikä synnytys missään vaiheessa ole erityisen kaunista; puhkutaan ja sähistään koko synnytyssalissa olo (ainakin minä ilman kivunlievitystä). Omassa synnytyksessäni miehelläni oli ihan oma tehtävänsä, hän tuki minua takaa kun ponnistin sukka-asennossa sekä pyyhki otsaa eikä kyllä missään vaiheessa mitään ohjeita jaellut.

Mutta siis tämä on ihan vain minun ajatuksiani ja teette niinkuin parhaaksi katsotte. Tsemppiä lähestyvään koitokseen .

 

[joopajoo]

\

Olenko mielestänne epäreilu, kun haluan hoitaa ponnistusvaiheen ilman mieheni läsnäoloa? En halua, että kukaan katselee minua irvistelemässä ja puhkumassa tuskissani jalat levällään. Yleensäkin haluan olla tutkimuksissa ja toimenpiteissä yksin ilman yleisöä.

Miehen mielestä se on epäreilua, mutta onhan sekin epäreilua, että minä teen raskaan työn ja hän vain kannustaisi vieressä. Eikö siinä tilanteessa asiat pitäisi hoitaa niin, että minulla olisi mahdollisimman hyvä olla? Vaikka onkin yhteinen vauva, niin mies on kuitenkin siinä synnytystilanteessa ihan ulkopuolinen ja turha. Ainoastaan minä ja kätilöt ollaan tarpeellisia siinä lapsen ulossaattamisessa.

Ajatuskin siitä, että mä kärsisin hillittömiä tuskia ja mies olisi siinä yleisönä kannustamassa ja jakaisi ohjeita kätilöiden kanssa, raivostuttaa mua suunnattomasti.

Yksilöllistä. Ainakin viime synnytyksessä mies sai oman osansa tuskasta kun puristin kädestä niin lujaa että toisella oli sormet sinisenä kun oli vielä unohtanut sormukset käteensä. Seuraavan lähestyesä on silläkin jotain pelättävää. Oli ihmeissään miten voi pienestä ihmisestä löytyä voimaa niin paljon. Katotaan miten nyt käy ukolle kun on tullut noita käsilihaksiakin harjoitettua =)

 

[kätilö1]

\

Olenko mielestänne epäreilu, kun haluan hoitaa ponnistusvaiheen ilman mieheni läsnäoloa? En halua, että kukaan katselee minua irvistelemässä ja puhkumassa tuskissani jalat levällään. Yleensäkin haluan olla tutkimuksissa ja toimenpiteissä yksin ilman yleisöä.

Miehen mielestä se on epäreilua, mutta onhan sekin epäreilua, että minä teen raskaan työn ja hän vain kannustaisi vieressä. Eikö siinä tilanteessa asiat pitäisi hoitaa niin, että minulla olisi mahdollisimman hyvä olla? Vaikka onkin yhteinen vauva, niin mies on kuitenkin siinä synnytystilanteessa ihan ulkopuolinen ja turha. Ainoastaan minä ja kätilöt ollaan tarpeellisia siinä lapsen ulossaattamisessa.
Ajatuskin siitä, että mä kärsisin hillittömiä tuskia ja mies olisi siinä yleisönä kannustamassa ja jakaisi ohjeita kätilöiden kanssa, raivostuttaa mua suunnattomasti.

Ymmärrän kyllä miehesi tunteet, onhan kyseessä yhteisen lapsenne syntymä. Mieti vielä asiaa, en uskokaan että miehesi haluaa lähteä sinua sinne "kiusaamaan". Kyllä se on miehellekin kovaa työtä nähdä sinut tuskissa. Miehesi voi auttaa sinua antamalla juotavaa, tukemalla asentoa, pitämällä jalkaa, pyyhkimällä hikeä, mitä kätilö ei voi tehdä hanskat kädessä. Voittehan sopia että miehesi antaa kätilön opastaa, niin kuin olisi hyvä kaikkien miesten tehdä. Ja loppujen lopuksi vaikka suunnitteletkin ponnistavasi ilman miestä, voi tosi paikan tullen tulla sellainen mieli että et haluakaan miehesi poistuvan huoneesta.
Keskustelkaa yhdessä.

 

[hello]

Voi olla siinä tilanteessa sua ei haittaa miehesi läsnäolo, päinvastoin. Teet sitten niinkuin tuntuu. Mun miehelle oli tosi tärkeää että sai leikata napanuoran ja pestä vauvan. Näkeepähän mies mitä puoliso joutuu kestämään ja kokemaan, ja tekemään että lapsi tulee ulos..jne.

 

[Kohta 3 äippä]

Mulle on tuon rakkaan ukkelin läsnäolo ollu tosi tärkeetä. En ole kummassakaan synnytyksissä halunnut mitään ylimääräsiä lääppimisiä vaan olen itekseni puhkunu ja metelöiny. Mutta aina välillä tuli tarve että se rakas ihminen otti kädestä kiinni tai silitti päästä kun kivut oli #&%?$!*. Mies on ite synnytysten jälkeen sanonu että pahinta siinä on just katsoa miten rakas ihminen kärvistelee kamalissa tuskissa eikä itse pysty muuta kun olemaan läsnä. Nyt tähän seuraavaankin synnytykseen on tulossa mukaan alusta loppuun. Mutta näissäkään ei ole vain yhtä ja oikeeta tapaa. Kyllä siinä miehen pitää ymmärtää jos et sitä sinne halua.... =)

 

[ÄITYLIINI]

Miusta taas oli ihana kun mies oli mukana koko ajan. Oli hänestä ihan konkreettista hyötyäkin, pyysin selästä tukemaan kun olin puoli-istuvassa asennossa, niin sain tosi hyvin ponnistettua. Ja jotenkin tuntuu et kun on lapsi yhessä alulle pantiin niin yhessä ollaan sitä maailmaan saattamassakin, vaikka suurin työhän siinä äitille jää

 

[vierailija_]

Olin itsekin ajatellut haluavani olla tutkimuksissa yksin ilman miestä, mutta synnytystilanteessa ei miehen läsnäolo vaivannut. Mutta itse synnytyksessä ei hänestä ollut mitään hyötyä. Miestä pyysin pitelemään jalastani, mutta siitä ei useasta pyynnöstä huolimatta tullut mitään.

Totta kai miehelle on tärkeää olla läsnä lapsen syntymässä, muttei niistä mitään hyötyä ole. Ole tiukkana, jollet halua miestä synnytykseen mukaan ja voithan vaihtaa mielipidettäsi tilanteen kuluessa. Tsemppiä tulevaan!

 

[monisynnyttäjä]

Itse nimenomaan ponnistusvaiheessa olen kokenut, että miehestä on tavattomasti apua ja henkistä tukea. Olen ponnistanut jakkaralla, jolloin mies on ollut takanani pitelemässä kiinni, ihan konkreettisesti. Ei siinä asennossa mies edes näe jalkoväliin tms... sitäpaitsi on ihanaa, kun voi ponnistussupistusten välissä huilata päätä miehen rintaa vasten... ja sitten, kun pikkuinen on maailmassa, on mies heti paikalla näkemässä oma vauva! sekin on mielestäni tärkeää. Näin siis meillä ja minun kokemukseni.

(ja on mies monesti synnytyksen jälkeen ihmetellyt ääneen sitä, mikä voima naisella on, kun pystyy punnertamaan vauvan ulos... kun toinen näkee sen, varmasti arvostaa vaimoaan entistä enemmän )

 

[Gerbeera]

Meillä mies pelkäää verta ja epäröi synnytykseen tulemista. En pakottanut tulemaan mutta hän halusi itse tulla. Ei siinä tilanteessa mieti, onko noloa vai ei. Jos ukon kommentit ärsyttää niin #suu kiinni"- kommentti auttoi. Jälkeen päin ajatellen, oli hyvä että mies oli paikalla. Hän auttoi tsemppaamaan, sai kosketuksen tyttöön heti ja ymmärsi minua toipusmisen suhteen tosi hyvin.

Mutta sinulla on oikeus päättää asiasta. Ja voihan olla kun tillanne on käsillä, et halua laskea miehestä irti. Minusta oli ihana kun oli yhdet tutut kasvot vieressä. Onnea kovasti etukäteen.

 

[Craviz]

Oletko koskaan kysynyt mieheltäsi kuinka paljon se hänelle merkitsisi?
Nähdä oman lapsensa maailmaan tulo?

Ei minustakaan ole ihana näyttää itseäni heikoimmillani mutta se on sitä rakkautta se. Aivan sama näkyvätkö minun ihanat selluliittiset jalat raskausarpineen, kuulkoon minun huutoni ja tuskani ja kipuni.
Pääasia on se, että mies todellakin tajuaa että ei se ole niin helppoa se tähän maailmaan tulo, ja hän on siinä tukemassa ja kannustamassa minua.

En mistään nimestä veisi sitä kokemusta mieheltäni pois, en mistään hinnasta!!

Craviz 36+5

 

[sipmma]

Eiks olis sit parasta miehen jäädä kokonaan pois? Mä kun puolestani just ajattelin, että vaik mies ei ehtis avautumisvaiheeseen, niin edes siihen ponnistamiseen!

 

[Molla]

^ Ei, koska siinä avautumisvaiheessa voi käydä aika pitkäksi ja silloin miehestä voi olla seuraa. Ponnistaminen taas on kovaa työtä, johon en seuraa kaipaa. Mikä siinä ulostyöntymisessä on niin ihmeellistä.. Kyllähän sen vauvan ehtii näkemään tunnin ikäisenäkin, jolloin mä olen rauhassa saaanut hoitaa oman osuuteni.

 

[pulle]

Tietenkin teet niinkuin itsestäs parhaalta tuntuu.

Meillä mies oli mukana avautumisvaiheen,aina siihen asti ku täyty alkaa ponnistaan.Siks aikaa mies meni käytävään oottamaan.
Heti ku tyttö päästi ekan parkaisunsa,nii mies hyökkäs huoneeseen

Ihan tyytyväinen oli mun äijä tuohon järjestelyyn.Mieheni olisi kyllä halunnut olla tukena ponnistuksessa,mut kuunteli mun tahtoani.
En pitänyt ajatuksesta et hän olisi ollut vieressä.

Onnea synnytykseen!Toivottavasti sinäkin saat sellaisen synnytyksen kuin haluut.

 

[Onnitar]

Itse mietin vähän samansuuntaisia ennen synnytystä, mutta salissahan se mies urheesti oli alusta loppuun asti. eikä kyllä todellakaan käynyt mielessä siinä kieriskellessä ja lopulta ponnistaessa että kuka näkee ja mitä näkee ja tuleeko huudettua vai ei. Tosin synnytykseni kesti yhteensä 7 tuntia, joista salissa vietimme työntouhussa reilut 2 tuntia.

Ite en kärsinyt olla ollenkaan koskettuna, välillä mies uskalsi vähän silittää. ihan onnelliseltahan tuo näytti tytön pullahdettua maailmaan, eikä tainnut jäädä mitään traumojakaan meikäläisen näkemisestä tai vastasyntyneestä vauvasta.

 

[jutsjuts]

en usko että mietit kyseistä asiaa silloin kun se on aiheellista. Et kyllä tuskies alta mieti ollenkaan että missä irvistyksessä sun naamas on ja ketä sitä on kattomassa.. ei sitä noin "hienohelma" saa olla.

 

[just joo]

\

en usko että mietit kyseistä asiaa silloin kun se on aiheellista. Et kyllä tuskies alta mieti ollenkaan että missä irvistyksessä sun naamas on ja ketä sitä on kattomassa.. ei sitä noin "hienohelma" saa olla.

näitä taas jotka kertoo mitä muut ihmiset omissa synnytyksissään miettii ja mihin kiinnittää huomionsa. minä ainakin mietin kaikkea vaikka miten tuskien alta ja työn touhussa, ja onhan sitä pitänyt jatkaa elämää sen jälkeenkin, eikä ne muistot mihinkään katoa. tiedän tasan millaista synnytyksessä oli ja että mieheni näki kaiken. toista kertaa en ota.

 

[vierasisi]

mä ihmettelen teidän parisuhteita kun noin kainostuttaa että mies näkee irvistyksen :/ ja #&%?$!* kyllä jos oisin sun mies enkä näkis lapseni syntymää.

 

[Oliviini]

Minä olen tominut juuri näin. Mies ollut synnytyksessä mukana kolme kertaa ja jokaisella kerralla kun olen alkanut ponnistaa niin olen halunnut olla "yksin".

Ja nyt olen menossa neljättä kertaa ja haluan toimia taas näin. Inhoan silittelyjä ja "kullitteluja" siinä tilanteessa, haluan yksin olla tuskissani.

Kun taas vauva on pihalla niin haluan että mies on mukana.

Sinä otse päätät mikä sinulle on parasta.

 

[jenni87 harmaana]

Mä ajattelin vähän samoin, kun lähin ekaa synnyttään...toivoin ettei mies näkis mun ähkimistä ja ponnistamista, mutta en kieltänyt häntä tulemasta ja hänestä olikin lopulta korvaamaton apu juuri ponnistusvaiheessa kun tuli minua jakkaralla ponnistaessa (itse avautumisvaiheessa hieroi kyllä selkää mut kehotti kokoajan ottamaan "sen epiduraalin" jotta pystyis ite nukkumaan). Nyt kun toista lähetään synnyttään, on mies totenu et haluis NÄHDÄ sen kun lapsi tulee ulos... mut mikäli mahollista, synnytän taas jakkaralla ja hän tulee olemaan takakani joten ei nää syntymää aitiopaikalta.

 

[tytsy83]

ei tuota asiaa kannata miettiä ennen synnytystä, sen näkee sitten, h-hetkellä, tahdotko miehesi olevan paikalla vai et...

itsekkin odotus aikana mietin usein, miten rumalta tms näytän sitten synnytyksessä,mutta ihan turhia pelkoja...
ei tullut salissa mileenkään koko ajatukset ja mies oli minusta huolissaan ja vauvasta,että vielä malttamattomana ootti,millonkas saadaan pieni ulos!

 

[myyrä]

Supistusvaiheessa en halunnut, että muhun kosketaan ollenkaan. Ponnistusvaihe olikin toista. Auttoi tosi paljon, kun mies oli hengessä mukana, piti kädestä kiinni ja "ponnisti" mukana. Auttoi saamaan sen viimeisenkin sisun ja voiman käyttöön. En tiedä kuinka olisin jaksanut ilman miehen tukea.