S
seksi
Vieras
Voiko näin toimia ja onko teillä pornosta ja seksistä sopimuksia keskenänne?
Suhteemme alussa en tiennyt ja olin sinisilmäinen miehen pornotarpeista.
Ajattelin jokseenkin niin että meidän välinen seksi riitti ja sitä oli riittävästi.
Itse ajattelin edellämainitulla tavalla.
Tuli sitten esille eräänä päivänä että viikottain kun poistuin lapsen kanssa kotoota mies haki pornoa netistä ja runkkasi itsekseen. Sanoi kuitenkin että näiden aktiensa aikana mietti minua ja meidän sekstailua...
Mitenköhän tämä yleensä on, ajatteleeko mies muita naisia vai todellakin silloin myös omaansa?
En ole vastaan pornoa tai sen tyylisiä seksijuttuja mutta halusin niitäkin itse yhdessä mielummin.
No ajattelin sitten puhua asioista toimintaperiaatteita julki. Puhuttiin siitä että yhteinen seksi on tärkeää, mutta omaa kivaa olisi myös vaikken itse siitä niin täysillä saakkaan kuin mitä toisen kanssa. Hankin oman dildon ja puhuttiin että silloin vähänäkin vapaa-aikanani itselläni on mahdollisuus "lukittautua" makkariin ja touhuilla. No mies sitten tästä muuttui kovin arvelevaksi. Ei ollutkaan ilmeisesti hyvä asia, vaan toivoi kuitenkin mielummin yhteistä olemista ja sanoi että keskittyy vastedes vain meidän seksiin, koska ilmeisesti ajatteli että jää sitten minusta paitsi. (Mistään tällaisesta ei kuitenkaan ollut kyse, vaan hän itse järkeili näin)
No syntyi sitten sopimus että hän itse haluaa jatkossa vain yhteistä seksiä ja pornoa jos jompikumpi haluaa pornoa mukaan.
Voikohan tämä puhe toimia näin ja "riittääkö" se meille? En vielä tiedä vastausta, mutta miltä teistä kuulostaa.
Mies on kovin estoinen puhumaan aiheesta ja pornonkatselua tai erikoisempia seksi juttuja ei minulle ole puhunutkaan. En siis tiedä ottaisiko itse puheeksi jos kokee kuitenkin ettei seksielämä näin toimi.
Minusta kuitenkin kaikkea melkein voi kokeilla kun vain on yhteiset pelisäännöt ja tietoisuus asioista molemmilla miten ja missä mennään.