Kannattaa ehkä soitella sinne postimyyntifirmaan, jonka paketissa lähetys oli. Jos siis tiedät, mikä firma kysessä. Minulle kävi nimittäin näin:
kirjakerhosta tuli minulle kuukauden kirja, kun olin unohtanut perua. Ajatelin, että laitan sen äidille äiteinpäivälahjaksi. Äitini kuitenkin asuu eri kaupungissa, joten päätin lähettää kirjan hänelle. Ajattelin käyttää samaa pahvipakkausta ja HUOLELLISESTI suttasin paketista kaikki kirjakerhon tunnukset ja muut. Lisäksi laitoin äitini osoitteen paketin MOLEMMILLE puolille KISSANKOKOISILLA kirjaimilla.
Jonkin ajan päästä soittelin äidilleni ja kysyin, onko paketti tullut. No ei ollut ja postissakaan ei asiasta ollut tietoa. Viimein äitini päätti soittaa tänne kyseiseen kirjakerhoon ja mitä häh, paketti oli kuulemma siellä ja he olivat siellä ihmetelleet mikä paketti se tämä oikein on.
Eli mitä opimme tästä: postissa ei paljon osoitteita katsella tuollaisten pakettien kohdalla. Opin myös sen, että jos tuollaisia pakkauksia lähetyksissäni käytän, käärin paketin vielä paperiin niin ettei yksikään logo tai muu hämää lähetyksen kuljettajaa.
Ihmettelen kyllä, eikö sinun pakettiasi ole mahdollista jäljittää, jos siinä kerran seurantakoodikin on.