Pottailusta, milloinka päiväunilta vaippa pois?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Lapsi siis 2 vuotta nyt. Päivällä pärjätty pikkuhousuilla kun muistutetaan potalle menosta. Kakasta ilmoittaa itse. Päiväunille olen laittanut vaipan ja se onkin sitten ollut aika märkä aina.

kysymys kuuluu, mitenkä jatkan tästä eteenpäin? milloinka lapsi yleensä oppii pidättämään myös nukkuessaan? selkeästi kyllä osaa hereillä ollessa pidättää, voi olla pari tuntia pissaamatta jne.

Milloinka kokeilisin sitä että itse ilmoittaa myös pissasta että milloinka mentävä potalle. Nyt olen muistuttanut ja silloin kun on hätä sanoo että ei pissi tai ei potalle ja sitten kun on, ja kysyn niin sanoo että joo ja sitten mennäänkin istumaan.
 
Mun poika luopui kokonaan vaipasta (uni- ja päivävaipasta) 2 ja puoli vuotiaana. Osasi tuolloin heti pidättää pitkiäkin aikoja ja osasi mennä. myös itse potalle. Muistutella ei ole tarvinnut
 
Meillä pojan univaipat oli ollu muutaman päivän peräkkäin kuivat ja sanoin pojalle, että viikkon jos jatkuu, niin sit voidaan kokeilla ilman vaippaa. Hereillä ollessa on käyttäny pikkareita vuoden alusta alkaen ja on nyt oppinu ite ilmottamaan hädästään. Päätti sitten ite yhtenä iltana jättä vaipan pois eli halus välttämättä pikkarit... Nyt on ehkä viikon verran nukkunu pikkarit jalassa eikä o yhtään vahinkoa tullu. (huomenna täyttää 2 vuotta) En jättäis vaippaa pois ennen ku univaipat pysyy kuivina.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
ok. Mutta olenko mielestänne edes oikeilla linjoilla, että tässä alussa opetellaan niin että muistuttelen tyttöä potalle ja houkuttelen sinne?

Meillä se johti siihen, ettei enää jaksanut ainaista potalle menosta muistuttamista. Yhtäkkiä sitten oppi homman itse.
 
no minusta ihan hyvä tapa muistutella, sitten lapsi itse oppii hissukseen hoksaamaan homman nimen, vaikkei vielä sitä ihan omatoimisesti osaakkaan ilmaista tai suoraan mennä potalle.

Vaipan jättäisin kokonaan pois vasta kun univaipat on olleet kuivat pidemmän ajan jo. Senkin jälkeen kyllä suojaisin sängyn, kun vahinkoja saattaa sattua.

Meillä on nyt alkamassa pojalla harjoittelu potalle...pitää vain ostaa toisenlainen potta, tuo penkkimäinen potta on pojan mielestä pelottava, joten pikkupotta lienee parempi, ehkä =)

 
no meillä lapsi on ollut päiväkuiva noin viime vuoden syyskuusta lähtien. univaippa silti ihan litimärkä aina. pariin kertaan olen ajatellut kokeilla yövaipan pois jättämistä, mutta lapsi on pissaillut tosi tiheästi, eikä se näin ollen ole tuntunut olleen ajankohtaista. myöskin kaikenlaista sairastelua ollut paljon, niin en ole halunnut lapselle uutta asiaa siihen vielä päälle.

toissailtana ajattelin taas kokeilla. yöllä lirahti sänkyyn ihan pieni määrä, nousi käymään pissalla sitten, nyt seuraavana yönä ei heräillyt, ja peti oli aamulla ihan kuiva! eli nyt näyttää kyllä siltä, että voisi olla oikea hetki..
 

Similar threads

Yhteistyössä