Psykologista tms. apua

["Heidi"]

Minulle on ajan myötä muodostunut seuraavanlainen ongelma. Ennen suorastaan nautin saada kierrellä kaupungilla ja ostella kotiin uusia tavaroita, ihania verhoja ym. sekä itselleni uusia kenkiä ja vaatteita. Nykyään asiasta on muodostunut ahdistava asia.

Viime yönä tajusin, mistä ahdistus tulee. Minulla on sellaisia ihmisiä ympärillä, että
aina kun olen ostanut jotain uutta, kuulee erilaisia masentavia kommentteja:
kauhee mitkä kengät, kivat verhot, mut en koskaan ite ostais tollasia, noi oli 50-luvulla muotia,
tai sit tulee vaan semmonen hymäisy äidiltäni, joka ei koskaan pitä mistään, mutta hänen omat ostamansa tuotteet ovat muka aina niin hienoja ja tyylikkäitä. En minä kaikesta itse pitä mitä hänkään ostaa, mutta en halua toisen mieltä pahoittaa. Anoppi on samanlainen ja hänen äitinsä vielä pahempi. Tulee meille aina lapsen syntymäpäiville ja katseellaan mittaa asuntoa ja kävelee kauemmas olohuoneen ovelle katsomaan kokonaisuutta. Siskoni on samaa sorttia, itse käyttää vain helvetinmoisia piikkareita ja mieletäni ehkä vähän paljastavia asuja ja minun vaatteitani ei ole iki maailmassa voinut kehua tai edes noteerata kuin huonossa mielessä.

Olenkin miettinyt, miksi minusta on muodostunut oikea arvostelun kohde? En itse arvostele ihmisiä koskaan sisustuksen tai vaatetuksen tai hiustyylin perusteella. Mielestäni ihmisen "arvo" tulee muista asioista. Anoppi myös puhuu äitinsä kanssa ihmisistä mielestäni aika inhottavasti: "no se on vähän semmonen reppana", " niillä on niin pieni asunto", " ei se oo sen tyylinen tai no se on just sen tyylinen"... siis anteeksi mutta mistä ne tietää mikä on kenenkin tyyliä ja mikä ei?

Itse tykkään laajalti asioista eli esim. romanttisista tuotteista sekä pelkistetyistä, rennoista vaatteista kuten collegehousut mutta myöskin kauniista mekoista. Myös kauniista korkokengistä sekä gore tex- ulkoilukengistä.
Äitini mielestä ei ilman meikkiä voi lähteä ulos talosta eikä ainankaan ilman korkokenkiä.
Mulkaisi uusia ruskean mokan talvisaappaitani, että hyi helvetti.

Näin ollen en enää lähde kaupungille, enkä osta mitään uutta. Pelkään uusia kommentteja ja mielessäni pyörii ainoastaan se, mitä ne sanoisivat tästäkin paidasta jos tämän ostan.
Tuntuu, että oma itsetuntoni on kadonnut ja en luota enää omiin taitoihini tai itseeni. jos ostan mielestäni kauniin mekon ja joku haukkuu sitä, alan itsekin ajatella että se on ruma asia vaivaa jo päivittäin ja välillä tajuan, että taapero kutsuu äitiä ja minä vain mietin tätä

 

[Kepsis]

Ongelmasi on enemmänkin huono itsetunto kuin toisten kommentit, ei toisten kommenteista kannata välittää jos ne on jatkuvasti negatiivisiä. Sehän on vain todiste siitä että he eivät kykene olemaan iloisia toisen puolesta, joten aivan sama mitä teet hankintojen saralla nämä ihmiset sanovat ikävästi, joten heille asioista ei kannata mainita sanallakaan. Jos joku tulee arvostelemaan ilman kysymättä niin voithan aina sanoa, että et pyytänyt mielipidettä, se on sinun asiasi eikä kuulu muille.

Ei minusta siinä ole mitään vikaa että ei suostu tietyissä asioissa kuuntelemaan ikävää palautetta, makuasiat ovat juurikin näitä, jokaisella on oma makunsa, joten niistä kiisteleminen on ajan hukkaa.

Tee ihmeessä niin kuin itseäsi huvittaa, jos sinulla ei ole mukavia ihmisiä ympärillä jotka osaisivat myös antaa positiivistä palautetta, niin ehken olisi aika vaihtaa "lähipiiriä" sukulaisistakin pystyy olemaan erossa jos oikeasti haluaa, ei niistä pysyvästi eroon pääse, mutta kyllä aika minimiin pystyy kanssakäymisen vähentämään. Jos joku sitten kyselee miksi sinua ei näy / kuulu niin voit sanoa ihan suoraan mistä se johtuu. Tuskin nuo mainitsemasi ihmiset edes tajuaa tekevänsä tuota, mutta sehän on hieman narsistista käyttäytymistä silloin, en nyt väitä että suoranaisesti narsisteja, mutta luonteenpiirteenä sellaista käytöstä se on jos keskitytään itsensä korostamiseen ja haukutaan toisen vastaavia asioita.

Ehkä näillä ihmisillä voi olla myös jonkintasoista kateutta sinua kohtaan, ainakin jollakin heistä, mene ja tiedä, kumminkin ei kannata liiemmin korvaansa lotkauttaa jos palaute on aina negatiivistä.

 

["alkup."]

Ongelmasi on enemmänkin huono itsetunto kuin toisten kommentit, ei toisten kommenteista kannata välittää jos ne on jatkuvasti negatiivisiä. Sehän on vain todiste siitä että he eivät kykene olemaan iloisia toisen puolesta, joten aivan sama mitä teet hankintojen saralla nämä ihmiset sanovat ikävästi, joten heille asioista ei kannata mainita sanallakaan. Jos joku tulee arvostelemaan ilman kysymättä niin voithan aina sanoa, että et pyytänyt mielipidettä, se on sinun asiasi eikä kuulu muille.

Ei minusta siinä ole mitään vikaa että ei suostu tietyissä asioissa kuuntelemaan ikävää palautetta, makuasiat ovat juurikin näitä, jokaisella on oma makunsa, joten niistä kiisteleminen on ajan hukkaa.

Tee ihmeessä niin kuin itseäsi huvittaa, jos sinulla ei ole mukavia ihmisiä ympärillä jotka osaisivat myös antaa positiivistä palautetta, niin ehken olisi aika vaihtaa "lähipiiriä" sukulaisistakin pystyy olemaan erossa jos oikeasti haluaa, ei niistä pysyvästi eroon pääse, mutta kyllä aika minimiin pystyy kanssakäymisen vähentämään. Jos joku sitten kyselee miksi sinua ei näy / kuulu niin voit sanoa ihan suoraan mistä se johtuu. Tuskin nuo mainitsemasi ihmiset edes tajuaa tekevänsä tuota, mutta sehän on hieman narsistista käyttäytymistä silloin, en nyt väitä että suoranaisesti narsisteja, mutta luonteenpiirteenä sellaista käytöstä se on jos keskitytään itsensä korostamiseen ja haukutaan toisen vastaavia asioita.

Ehkä näillä ihmisillä voi olla myös jonkintasoista kateutta sinua kohtaan, ainakin jollakin heistä, mene ja tiedä, kumminkin ei kannata liiemmin korvaansa lotkauttaa jos palaute on aina negatiivistä.

Niin, tuo kommenttisi huonosta itsetunnostani todellakin osui oikeaan. senkin olen tajunnut vasta pikku hiljalleen. Se mikä harmittaa eniten, on omien, ennen nautintoa ja mielihyvää tuottavien asioiden muuttuminen ahdistukseksi. Kun tapasin anoppini ja tämän äitinsä ensimmäisiä kertoja, rakastin ostaa ja hankkia uutta, enkä ajatellut koskaan, mitä muut ajattelevat ostoksistani. Osasin silloin ajatella vain, että omalla mielipiteelläni on väliä. Sitten kommenttien myötä asia alkoi vaivaamaan välillä esim. suurten hankintojen yhteydessä, koska jos he haukkuvat sohvamme, ei ole varaa ostaa uutta. Nyttemmin ongelma alkaa olla joka vaate- kenkä osto tilanteessa mukana.

Olen samaa mieltä, että minun täytyy kai alkaa vähentää aikaa näiden sukulaisten kanssa. Ikävältä tuntuu, että ei voi äidin tai siskon tai anopin kanssa viettää aikaa ja vaikka tyttäreni kanssa kolmistaankin, mutta ei se vain ole kannattavaa enää tässä vaiheessa.

Pääsenköhän ongelmasta koskaan eroon?

 

[alkuperäinen]

Myöskin tunnen itseni heidän seurassaan lähinnä ällöttäväksi. Tässä konkreettinen esimerkki
Sanoin heillä, että meidän lapsi ei syö nyt tänään täällä kylässä kun on juuri kotona syönyt, minulle sanottiin, että oli sitten viimeinen kerta kun lapselle nostetaan syöttötuolia esille ja nyt minä pahoitin lapsen 1 v 6 kk mielen, kun se ei pääse pöytään.
Minusta äitinä voin päättää tällaisia asioita, mutta heidän mielestään olin ilkeä ja he eivät voi hyväksyä minulta tuollaista.

 

[Kepsis]

[QUOTE="alkup.";23075260]Niin, tuo kommenttisi huonosta itsetunnostani todellakin osui oikeaan. senkin olen tajunnut vasta pikku hiljalleen. Se mikä harmittaa eniten, on omien, ennen nautintoa ja mielihyvää tuottavien asioiden muuttuminen ahdistukseksi. Kun tapasin anoppini ja tämän äitinsä ensimmäisiä kertoja, rakastin ostaa ja hankkia uutta, enkä ajatellut koskaan, mitä muut ajattelevat ostoksistani. Osasin silloin ajatella vain, että omalla mielipiteelläni on väliä. Sitten kommenttien myötä asia alkoi vaivaamaan välillä esim. suurten hankintojen yhteydessä, koska jos he haukkuvat sohvamme, ei ole varaa ostaa uutta. Nyttemmin ongelma alkaa olla joka vaate- kenkä osto tilanteessa mukana.

Olen samaa mieltä, että minun täytyy kai alkaa vähentää aikaa näiden sukulaisten kanssa. Ikävältä tuntuu, että ei voi äidin tai siskon tai anopin kanssa viettää aikaa ja vaikka tyttäreni kanssa kolmistaankin, mutta ei se vain ole kannattavaa enää tässä vaiheessa.

Pääsenköhän ongelmasta koskaan eroon?[/QUOTE]

Aivan varmasti pystyt pääsemään asiasta eroon, sitä edesauttaa terveemmät ihmissuhteet, mahdollisesti puolison kanssa keskustelua ja tuen saamista, jos mahdollista, ei pakko tietenkään. Voihan tuon tiimoilta varata kunnallisen terapia ajankin, ei ollenkaan huono syy jos kärsii siitä kun muiden mielipiteet vaikuttaa elämääsi. Ainakin arviointi aika voisi olla hyvä, siinä terapeutti arvioi sen mikä tarve sinulla on mahdollisille terapia-käynneille.

Jotkut pystyvät tuosta jopa yksin nousemaan, mutta se vaatii aikamoista tsemppaamista ja oman asenteen / ajatusmaailman muutosta tietoisesti. Yksin sen kanssa ei ole pakko jäädä kumminkaan.

Joskus jopa ihan pelkkä jutustelu fiksun kaverin kanssa voi auttaa jo paljon.

Kaikki lähtee siitä että luotat itseesi sen suhteen että sinun ajatuksesi on sinun ajatuksia, sinulla on niihin oikeus, muiden mielipiteillä ei ole merkitystä sen suhteen mitä sinä pidät kauniina tai kivana. Tuon kun pystyy omaksumaan niin on jo pitkällä. Ja vaikka olisi kuinka hyvä itsetunto niin joskus muiden sanat silti satuttaa, se on fakta, joten siihen ei kannata jäädä jumimaan jos tuntee loukkaantuvansa ajoittain, se on normaalia eikä pidä ajatella sitä jonain taantumisena. Omia tekojaan ei vaan saa alkaa muokkaamaan sen mukaan mitä muut ajattelee, silloin on ongelma. Toki mielipide asioissa voi osoittaa jonkinlaista joustoa tai sensurointia kevyesti, mutta jos ei toinenkaan sitä tee, niin miksipä sinäkään, tämä on ajoittain hyvin ikävä maailma, joskus itsekkin pitää vähän näyttää kynsiään jotta toiset ymmärtää missä rajat menee.

 

[Kepsis]

Myöskin tunnen itseni heidän seurassaan lähinnä ällöttäväksi. Tässä konkreettinen esimerkki
Sanoin heillä, että meidän lapsi ei syö nyt tänään täällä kylässä kun on juuri kotona syönyt, minulle sanottiin, että oli sitten viimeinen kerta kun lapselle nostetaan syöttötuolia esille ja nyt minä pahoitin lapsen 1 v 6 kk mielen, kun se ei pääse pöytään.
Minusta äitinä voin päättää tällaisia asioita, mutta heidän mielestään olin ilkeä ja he eivät voi hyväksyä minulta tuollaista.

Itse en pahemmin moisten ihmisten kanssa olisi tekemisissä. Turhaa mielipahaa tuntuvat tarjoilevan mitättömistä syistä.

 

[BitchAl]

Vaikka ap sulla olisi maailman huonoin itsetunto, niin ei se ole ole minkään sortin puolustus muiden huonoille käytöstavoille. Olin jokseenkin samassa tilanteessa viisi vuotta sitten, vaikka kommentit eivät koskeneet ulkonäöllisiä asioita.

Mulla ratkaisuna oli rajojen vetämisen opettelu. Opettelin sanomaan:"Tuntuipa pahalta Sinun kommenttisi"... "Olen tehnyt paljon töitä tämän eteen, sinä teit sen tyhjäksi"..."Vaikka tarkoitatkin hyvää, niin toiminnallasi kävelet auktoriteettini yli"

Harjoittelin etukäteen sopivia kommentteja eri tilanteisiin, jotta osasin avata suuni tilanteessa. Sanoin niitä jopa ääneen, etteivät olisi niin vieraita uudessa tilanteessa. Jos lamaannuin, niin vedin henkeä päivän tai kaksi ja soitin perään ja kerroin mielenpahoituksesta.

Kommentit loppuivat siihen. Anoppi on ainoa, jolle pitää yhä kertoa, kun hän moukkailee. Otin myös hieman välimatkaa... Ja oli tosi vaikeaa oppia tällainen asiallinen suoraan puhuminen aikuisiällä. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja jälkeenpäin oksetti. Siihen tottui ja en voisi olla tyytyväisempi =)
:hug:

 

[BitchAl]

Mä olen myös sitä mieltä että välimatkaa voi ottaa vähän, mutta välien katkaisemiseen en usko kuin ääritilanteissa. Lapseni ansaitsevat isovanhemmat, vaikka mulle tulisi paha mieli. Ihmisten kanssa on opitttava olemaan. Olen sanonut anopille, että en mene sinne ilman miestä, koska minua pelottaa olla hänen kanssaan kahdestaan. Sanoin myös, että meillä menee paremmin, kun ei nähdä niin paljon. Mutta minä nyt sanon nykyään yhtä ja toista kaikille =)

 

[a.p...]

Vaikka ap sulla olisi maailman huonoin itsetunto, niin ei se ole ole minkään sortin puolustus muiden huonoille käytöstavoille. Olin jokseenkin samassa tilanteessa viisi vuotta sitten, vaikka kommentit eivät koskeneet ulkonäöllisiä asioita.

Mulla ratkaisuna oli rajojen vetämisen opettelu. Opettelin sanomaan:"Tuntuipa pahalta Sinun kommenttisi"... "Olen tehnyt paljon töitä tämän eteen, sinä teit sen tyhjäksi"..."Vaikka tarkoitatkin hyvää, niin toiminnallasi kävelet auktoriteettini yli"

Harjoittelin etukäteen sopivia kommentteja eri tilanteisiin, jotta osasin avata suuni tilanteessa. Sanoin niitä jopa ääneen, etteivät olisi niin vieraita uudessa tilanteessa. Jos lamaannuin, niin vedin henkeä päivän tai kaksi ja soitin perään ja kerroin mielenpahoituksesta.

Kommentit loppuivat siihen. Anoppi on ainoa, jolle pitää yhä kertoa, kun hän moukkailee. Otin myös hieman välimatkaa... Ja oli tosi vaikeaa oppia tällainen asiallinen suoraan puhuminen aikuisiällä. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja jälkeenpäin oksetti. Siihen tottui ja en voisi olla tyytyväisempi =)
:hug:

Niin, minulla kun ei ole vielä ollut rohkeutta sanoa ikinä mitään, koska sitten olen heidän mielestään ihme moukka, joka on tuppautunut sukuun. Olen huomannut, että menemällä virran mukana ja heidän tapojen ja tottumusten mukaan, kaikki on helpompaa. Juurikin siksi en uskalla sanoa mitään, että sydän meinaa tulla ulos rinnasta jo pelkästä ajatuksesta ja pahaolo ja käsien tärinä alkaa... ehkä harjoittelen itsekin erilaisia, tilanteisiin sopivia kommentteja. Sitten kun vielä uskaltaisi todellisuudessa toteuttaa...

 

[Kepsis]

Rohkea rokan syö, kyllä se siitä BitchAl kommentoi hirmu hyvin tähän.

 

[a.p...]

Itse en pahemmin moisten ihmisten kanssa olisi tekemisissä. Turhaa mielipahaa tuntuvat tarjoilevan mitättömistä syistä.

Näitä olisi loputtomiin. mm. minulle on sanottu, että kun kerran kielsin lastamme niin anopille tuli paha mieli, kun kielsin. Muistaakseeni en antanut enää keksiä, kun ei niitä koko ajan voi syödä. Ja heille ei saa enää mennä ellei ole lapsen ruoka-aika....mutta silti viikottain vaativat tulemaan

 

[Kepsis]

Aika käsittämätön tapaus

 

[BitchAl]

Auttaisiko jos harjoittelisit jollakulla, joka ei ole se pelottavin? Ei se mullakaan auttanut kuin aloittaa jostakin. Mä ajattelin myös, että musta ei pidetä uudessa suvussa ja muille tulee paha mieli. Ei se sen oikeammin ole että mullakaan on paha mieli. Ja mitä loukkaavaa siinä on, että sanoo, että tuli paha mieli? Sillä oli muuten mun mielestä helpoin aloittaa.."Mulle tuli tosi paha mieli". En selitellyt päätöksiäni tai muutakaan. Kukaan ei voi sun tunteista päättää, eli olet oikeassa kun sanot niin, siitä on turha alkaa vänkäämään.

Sain myös vastineeksi näitä tälläisia, että olen turhan herkkä sun muuta. Siihen sanoin, että niin olenkin, joten voisitteko ottaa sen huomioon.

 

[a.p...]

Auttaisiko jos harjoittelisit jollakulla, joka ei ole se pelottavin? Ei se mullakaan auttanut kuin aloittaa jostakin. Mä ajattelin myös, että musta ei pidetä uudessa suvussa ja muille tulee paha mieli. Ei se sen oikeammin ole että mullakaan on paha mieli. Ja mitä loukkaavaa siinä on, että sanoo, että tuli paha mieli? Sillä oli muuten mun mielestä helpoin aloittaa.."Mulle tuli tosi paha mieli". En selitellyt päätöksiäni tai muutakaan. Kukaan ei voi sun tunteista päättää, eli olet oikeassa kun sanot niin, siitä on turha alkaa vänkäämään.

Sain myös vastineeksi näitä tälläisia, että olen turhan herkkä sun muuta. Siihen sanoin, että niin olenkin, joten voisitteko ottaa sen huomioon.

Kai se on sitä vastareaktiota mitä itse pelkään. Ja juuri noita no älä nyt ota ittees-kommentteja. Siihenkin tekis joskus raivostuneena mieli sanoa, että älä nyt oo noin paskamainen itse, mutta ei musta siihen ole. Hiljaa hyvä tulee..