Ä
äiti
Vieras
Taas tämä sama aihe, sori.... Mutta... Kaverini sai mut huolestumaan jokin aika sitten kertomalla jostain lääkäristä, jonka mukaan n. 1v 8kk:n ikäisellä pitäisi olla jo kymmeniä sanoja (20-30 muistaakseni) sanavarastossaan (siis mitä hän itse sanoo). Jos ei ole, pitäisi kuulemma jo jollain tavalla puuttua asiaan.
Mä olen tähän asti suhtautunut suht huolettomasti oman poikani kielenkehitykseen (hän on 1v 7kk), mutta nyt siis huolestuin. Poika ei ole vielä sanonut ensimmäistä sanaansakaan. Hän käyttää oikeastaan yhtä ainutta äännettä, se on suurin piirtein "äää".
Hän ymmärtää kyllä paljon (halutessaan ainakin). Osaa esim. osoittaa kysyttäessä korviaan tai varpaitaan. Kirjoja katsellessa hän osoittelee asioita. Ei omaehtoisesti ole kiinnostunut kirjoista, mutta jaksaa sylissä niistä olla minuutin-pari kiinnostunut. Hän pitää musiikista, joten laulan hänelle paljon ja yhdessä myös kuunnellaan musiikkia ja tanssitaan sen tahtiin.
Jos poika haluaa jotain, hän nostaa käden ylös (ei osoita mihinkään tiettyyn) ja sanoo tuon ainoan äänteensä. Siitä ei todellakaan voi päätellä, mitä hän tarkoittaa. Jos yritän sanoa hänelle, että näytä äidille mitä kaipaat, hän turhautuu (alkaa itkeä ja heittäytyy maahan pitkälleen).
Mitä voisin itse tehdä auttaakseni pojan puheen kehittymistä?