Puhumaton nainen

[koominen ooppera]

"Jos (kuten epäilen vahvasti) käytöksesi syynä on huono itsetunto ja olet oppinut olemaan kiltti tyttö (vaikka sisällä kiehuu koko ajan pidätettyä raivoa), niin mieti, mitkä voisivat olla ne keinot, jolla vahvistaisit itsetuntoasi ja oppisit pitämään omista oikeuksistasi kiinni. Valitettavasti sinulla ei ole parisuhteessa isää, äitiä, parasta kaveria, juristia, psykologia tai muuta henkilöä puhumassa asioista puolestasi. Tietysti yksi vaihtoehto on se, että hakeudut psykologin juttusille. Ei siksi, että mielenterveydessäsi olisi mitään vikaa, vaan siksi, että haluaisit saada sisäisen minäsi ja tahtosi kuuluville. Ammattiavun turvin pääsisit sisälläsi vellovasta raivosta eroon."

Pitää lainata toistamiseen tuota kappaletta yllä. Omasta kokemuksesta (varmaan muillakin on samanlaisia) kertoisin, että kun tilanne on tosi paha ja loukkaukset ovat saaneet itsetunnon käymistilaan, niin vellova raivo on kyllä "kiltin tytönkin suusta" purkautunut huutamisena, haukkumisena ja kiroiluna. Tavallisesti hyvin käyttätyvänä ja perustelemaan pyrkivänä ihmisenä kokemus on ollut myös itselle erikoinen. Tavallaan puhdistava ja tavallaan ahdistava. Lopputulos ei uskoakseni kuitenkaan ollut kaiken väärtti. Ehkäpä se vain vei muilta jalat alta niin, etteivät he uskoneet sitä todeksi.

Ei huutamalla ja kiroamalla saa yhtään sen enempää tulosta kuin puhumalla ja rauhallisesti perustellen kertomalla mielipiteensä. Ainut seikka mitä raivoaminen hyödyttää on, että se saattaa yllättää muut, pelästyttää lapset ja ehkäpä hieman helpottaa oman raivon ulospääsyä. Mutta ellei oleellisesti muuta käytöstään ja puhetapaansa ja ala kiroilla ja ladella totuuksia kovaäänisesti, ei yksittäinen suutahtaminen merkitse muutoin kovaäänisessä ja sadattelevassa sakissa mitään.

Parasta keino saada tahtonsa läpi, on tehdä ja toimia. Sen voi tehdä myös aivan hiljaa ja ääneti.

 

[hiiri vai ihminen]

Kirjoitinkin jo, että alussa mies oli toisenlainen; kiinnostunut kaikenlaisista asioista, keskusteltiin paljon, käytiin teatterissa, elokuvissa yms. ja hän vaikutti ihan fiksulta, normaalilta mieheltä. Tosin erilaiselta kuin mihin olin tottunut, mutta ei hän mikään möykkäävä raivopääkään ollut.

Joku sanoi, että itseä korostava, kovaääninen, käyttäyminen voidaan kokea aitoutena. Näin on ollut omalla kohdallanikin. Ajattelin, että ihanaa äijämäisyyttä. Voi, miten naiivia minulta... Olisi pitänyt tuntea itsensä paremmin.

Raivoa on sisälläni paljonkin, ja yhä lisääntyvää. Joskus, kun sanon jotain hänen lapsilleen, tunnen hirveää ahdistusta, että miksi en voinut pitää suutani kiinni, asia ei kuulu minulle. Heidän vanhempansa haluavat kasvattaa heidät tietynlaisiksi ihmisiksi, ei minun mieleni mukaisesti ja se on hyväksyttävä. Mutta ei minun kai tarvitse hyväksyä häneltäkään oman käytökseni väheksymistä?

Vahvistuu käsitys, että liian erilaisia olemme. Mitä siitä, jos se olisi vain todettu asiantila, mutta kun kumpikin pyrkii sitä muuttamaan ja tuntee olonsa epämiellyttäväksi.

Miksi kolahti "heippa hei"? Olit itsekin väärässä valitessasi vääränlaisen naisen. Pistä hänet menemään, ole nyt se rohkea, jota kovasti ja kovaäänisesti esität.

 

[Eteenpäin päästävä]

Raivoa on sisälläni paljonkin, ja yhä lisääntyvää. ... hänen lapsilleen ... Heidän vanhempansa haluavat kasvattaa heidät tietynlaisiksi ihmisiksi...
Vahvistuu käsitys, että liian erilaisia olemme. Mitä siitä, jos se olisi vain todettu asiantila, mutta kun kumpikin pyrkii sitä muuttamaan ja tuntee olonsa epämiellyttäväksi.

Eikös tuo jo riitä syyksi muuttaa erilleen? Miksi jatkaisit väkisin suhdetta, jossa on vielä toisen lapsia hankalaksi kokemasi miehen lisäksi?

 

[joskus minäkin]

miehen kanssa, joka kiroili, melkein joka toisen sanan jälkeen ja huusi ja möykkäsi ja hänen koko sukunsa oli samanlaista, melkein käsikähmässä selvittelivät asiansa!
Se on kotoa opittu tapa ja jatkuu iänkaiken.
Sen ainoan kerran löin nyrkin pöytään ja huusin minäkin, kun ilmoitin saaneeni tarpeekseni, oli vielä sukuakin koolla...huoneeseen laskeutui täysi hiljaisuus ja kaikki katsoi minua kuin mielipuolta, sitten mies kysyi ihmeissään ja ihmeen hiljaa "mikä sulle nyt tuli?" ;-)) Ensimmäinen lause, kuukausiin, jossa ei ollut yhtään kirosanaa!..mutta liian myöhään.

 

[hiiri vai ihminen]

miehen kanssa, joka kiroili, melkein joka toisen sanan jälkeen ja huusi ja möykkäsi ja hänen koko sukunsa oli samanlaista, melkein käsikähmässä selvittelivät asiansa!
Se on kotoa opittu tapa ja jatkuu iänkaiken.
Sen ainoan kerran löin nyrkin pöytään ja huusin minäkin, kun ilmoitin saaneeni tarpeekseni, oli vielä sukuakin koolla...huoneeseen laskeutui täysi hiljaisuus ja kaikki katsoi minua kuin mielipuolta, sitten mies kysyi ihmeissään ja ihmeen hiljaa "mikä sulle nyt tuli?" ;-)) Ensimmäinen lause, kuukausiin, jossa ei ollut yhtään kirosanaa!..mutta liian myöhään.

Hauska ja lohdullinen kertomus, vaikka ei tietenkään kannaltasi niin hauska.
Sekin tässä pelottaa, että alan käyttäymään samoin kuin muutkin. Viime viikolla jo kauppatavaroita purkaessani ja kuunnellessani heidän eläimellistä mellastustaan, sanoin hampaideni välistä, että pitäkää joskus suunne pienemmällä, paiskasin kassin lattialle ja painelin ulos keittiöstä.

Kiltisti olivat laittaneet tavarat kaappiin ja katselivat syrjäsilmin, pitääkö soittaa ambulanssi, olenko tullut hulluksi. Minulta odotetaan ja vaaditaan enemmän, rasittavaa.

 

[Naikkonennn]

Hei "hiiri vai ihminen". Mulla ja miehelläni on itseasiassa samantyyppinen ongelma.
Hän mainitsee "tarunhoitoisen" eksänsä joskus ja kaihoisasti muistelee tämän temperamenttia, niinkuin se moukkamainen käytös huutaminen ja riitely olisi jotenkin hyvästä. Itsellä tulee juuri silloin aina se nyhverö olo...
Osaan minä mielipiteen ilmaista, en vaan käytä radikaaleja keinoja viestini perillemenemiseen!

Itse olen elänyt raivoisassa parisuhtteesa myös aikaisemmin, nähty koettu ja mielipaha oli aikoinaan suunnaton.

Nykyään riitatilanteissa koen että helpompi antaa toisen vaahdota ja pysyä järkevänä ja säädyllisenä itse... ikäänkuin ajattelen aina askeleen pitemmälle enkä lähde turhanpäiväisiin kätinöihin mukaan - ja tämähän miestä tosiaan raivostuttaa entistä enemmän.

Kaipa ne yhteiset tappelutaidotkin hitsautuu joskus yhteen... EIpäs auta kun uskoa siihen