Puolisossa vikaa - mutta kummassa?

[Ihanpihalla]

Kiitoksia kaikesta palautteesta! Oikeastaan kaikki kulminoituu juuri lapsiin. Olen jokusen kerran miettinyt mikä olisi lasten kannalta paras vaihtoehto. Jos tiemme eroavat, miten lasten käy? Puhtaan fyysisesti ja taloudellisesti varmaan ihan hyvin, mutta miten on henkinen puoli? Puolisoni kun on melkoisen dominoiva ja "tuhkahduttava". Tuntuu usein, että minun roolini on tasapainottava ja hillitsevä jotta pahimmilta ylilyönneiltä vältyttäisiin. Vanhempi lapsemme alkaa olla jo aika ahdistunut siitä, että hänelle ei suotaisi minkäänlaista yksityisyyttä. Olen yrittänyt rouvalle selittää, että loputtomiin emme voi lasta vahtia, suojella ja kontrolloida. Kyllähän lapsen virheet harmittavat ja pahasti, suututtavatkin, mutta jokaisen on elettävä elämäänsä itse (vanhin on jo täysi-ikäinen vaikka kotona vielä asuukin). Nuorempi on vielä melko pikkuinen ja tarvitsee tukea pitkään.

Hassua kyllä tiedän, että itse pärjäisin kyllä jos tiemme eroaisivat. Oman vaatimukseni ovat todella pienet ja olen vähään tyytyväinen. Enemmän pelottaa toisten pärjääminen. Vaikka olen sählä ja saamaton monessa asiassa, olen kuitenkin kykeneväinen itsestäni huolehtimaan.

Puhumisen tärkeydestä on usein huomautettu. Mielestäni minulle ei puhuminen ole mitenkään erityisen vaikeaa jos vain joku suostuu kuuntelemaan. Mutta jos ei yhtä kokonaista lausetta saa sanottua ennenkuin toisella jo naama punoittaa ja otsasuoni sykkii, niin kyllä siinä puhehalut katoavat. Olen jo vuosia yrittänyt puhua siitä, että haluaisin saada itseni kuntoon ja kasaan, mutta puolisoni ei tätä pidä tärkeänä. Tai ehkä pikemminkin niin, että hän katsoo asiakseen määritellä mikä minussa on vikana ja ehdottaa omat ratkaisunsa...

 

[Kuntoutustäti]

No eiköhän aivovamman sovittaminen ensimmäisenä ap:lle ole vähän yliampuvaa.

Hänen koulutustaustansa ei viittaa synnynnäiseen ongelmaan esim. ADHD ja lisäksi hänen ensimmäinen suhteensa oli ongelmaton.

Alan ammattilaisena tämä tuli yhtenä vaihtoehtona mieleen, tarkoitukseni ei missään nimessä ollut olla yliampuva. Neurologiset häiriöt ovat hyvin, hyvin yleisiä, eikä niissä ole mitään hävettävää tai pahaa. Aivovammahan esim. ei ole synnynnäinen ongelma, niin kuin ei moni muukaan neurologinen häiriö, esim. aivoverenkiertohäiriöt. Ihan kuin nimimerkki "no" jotenkin pitäisit erilaisista sairauksista/vammoista kärsiviä jotenkin "huonoina", toivottavasti tulkitsen sinua väärin. Olen työni kautta - ja ihan muutenkin - tavannut paljon esim. aivovammaisia, aivohalvauksen saaneita, ms- ja parkinsonintauteja sairastavia, adhd-ihmisiä, alzheimerin saaneita ja lisäksi vielä esim. selkäydinvammaisia, eikä se, että heillä on joku "vika", tee heistä huonoja ihmisiä. Pointtini oli se, että jos on esim. joku neurologinen sairaus, asialle voi tehdä paljon esim. toimintaterapialla, erilaisilla kuntoutuksilla, sopeutumisvalmennuksilla jne.

Ap, Suomessa toimivat sekä Aivovammaliitto että ADHD-liitto, molemmista voi tilata tukun esitteitä, joihin voi perehtyä. Esitteiden avulla ei tietenkään voi diagnoosia tehdä, se on sitten neurologin heiniä.

 

[osaat]

Oikeastaan kaikki kulminoituu juuri lapsiin. Olen jokusen kerran miettinyt mikä olisi lasten kannalta paras vaihtoehto. Jos tiemme eroavat, miten lasten käy?

Lapset tarvitsevat suojelua ja huolenpitoa. Onko lapsia 1, 2, vai 3?

Aikaisemmin et lähtenyt suhteesta, kerrot säälineesi puolisoasi, jonka naama punoittaa ja otsasuoni sykkii jo vajaasta lauseesta. Tuntuuko hän olevan sosiaalisesti avuton, henkisesti lapsi, joka tarvitsee suojelua ja huolenpitoa? Myötätunto säälii. Omatunto ei jätä heitteille.

Nyt et lähde suhteesta hyvästä syystä, jäät edelleen lasten takia. Vanhempi lapsi on nuori aikuinen, joka alkaa olla jo aika ahdistunut siitä, että hänelle ei suotaisi minkäänlaista yksityisyyttä. Aikuisten välinen huolenpito on arvostettava ja hyvä asia. Yrität suojella aikuista, toisen aikuisen tekemisiltä.

Yrität tehdä sen puhumalla aikuiselle joka ei suostu kuuntelemaan. Miksi toistat tätä tuloksetonta järjettömyyttä KUN ymmärrät ettei lasta ja varsinkaan aikuista voi suojella ja kontrolloida loputtomiin? Täytyy olla jotain mihin vahvasti uskot, esimerkiksi että:
a) hän alkaa kuunnella, ymmärtää ja hyväksyä
b) hän aikanaan tuntee tekevänsä vääryyttä toiselle
c) hän muuttaa käyttäytymistään, enemmän toisia huomioivaksi, vähemmän itsekkääksi

Tämä edellyttää häneltä (narsistille epätyypillisiä ominaisuuksia):
a) vertailua kestävää itsetuntoa, kykyä ymmärtää, hyvän olevan itsensä ulkopuolella, hyväksyä se ja haluta sitä (pos. kateus)
b) kykyä asettua toisen asemaan, myötätuntoa (empatia, sympatia), halua muutokseen
c) sovittaa käytöstään omatuntonsa ohjaamana toisenKIN hyväksi

Perusarvosi ovat kunnossa, mutta uskossasi on joko toivomisen tai säätämisen varaa. Nyt kai varaat uskosi siihen toivoon ettei hän ole paha vaan että hän ja jokainen on pohjimmiltaan hyvä. Yleisen dualistisen ajattelun mukainen vastakohtaisuus. Entä jos säätäisi? Hyvän vastakohta ei ole paha. Kummankin vastakohta on neutraali (ei-paha, ei-hyvä, tyhjä, nil).

Nuorempi (ainoa?) lapsi, kuinka hänen käy? Tarkoitin että, yleisen mielipiteen vastaisesti, ottaisit lapsen kainaloon ja lähtisit. Voisi käydä hyvin. Suhtaudut tähänkin suurella varauksella. Ei ole mitenkään päivänselvää että niin voi muitta mutkitta tehdä. Olet vaikean valinnan edessä. Rouvan päätös on jossain määrin ennustettavissa:

Tai ehkä pikemminkin niin, että hän katsoo asiakseen määritellä mikä minussa on vikana ja ehdottaa omat ratkaisunsa...

Tai pikemminkin sanelee ehtonsa… päättä asian puolestasi. Sunun huolenasi on kantaa vastuuta hänenkin puolestaan. Sen katsot asiaksesi, mikä myös hyväksesi katsottakoon!

 

[Vaimo minäkin olen]

Jo keskustelun avaavasta kommentista tunnistin meidän perheen ja ajattelin, "mies on selvästi adhd". Ja kommentissa nro 7 sanoitkin sen jo itse.
Minä olen se vaimo, jolla otsasuoni sykkii nykyään aika usein. Noihin kotitöihin voisin sanoa, että ei ole kysymys siitä, että mies on tehnyt ne jotenkin väärin, vaan hän ei ole tehnyt niitä ollenkaan. Sitten kun asiasta on keskusteltu ja tapeltu ja ohjeistettu 5 vuotta, alkaa esim. tiskikoneen täyttäminen ja tyhjentäminen onnistua. Ei tosin 16 vuodenkaan jälkeen sitä tahtia, mitä 6 hengen talous edellyttäisi, vaan tiskit kasaantuvat. Pyykkejä ei pese muu kuin vaimo, lasten vaatteista, ruokkimisesta, hoitamisesta ja harrastuksista vastaa vaimo, koska mies ei muista. Vaimo hoitaa autojen huollot ja katsastukset, koska mies ei muista. Vaimo hoitaa omakotitalon remontit, huollot ja ylläpidon, koska mies ei muista ajallaan tehdä mitään. Vaimo muistuttaa maksamaan laskut ajallaan, koska mies ei muista. Ja molemmat puolisot käyvät töissä. Onko ihme, jos vaimo alkaa olla väsynyt ja ärsyyntynyt jokapäiväiseen elämään?
Meillä on vaan se ero, että mies ei suostu puhumaan. Minulle ei kuulemma voi enää puhua, kun hermostun. Olen sanonut monta kertaa, että anna palaa vaan siitä huolimatta, asioita ei voi jättää puhumatta ja selvittämättä, ei huutaminen ketään vahingoita. Nykyään se meneekin sitten niin, että minä aloitan puhumisen, mies puhuu aikansa, kunnes suuttuu nanosekunnissa jostakin, heittää minua jollain käteen sattuvalla tavaralla, haistattelee ja nimittelee lastenkin kuullen ja on ajamassa minua pois kodistamme. Pariterapiassa käyty ja adhd-lääkitys on käytössä. Ei siis ole ihme, että vaimolla otsasuoni sykkii. Mutta jos sinä adhd-diagnoosisena haluat puhua ja selvittää asiat, olet todellakin "voitolla" tuossa taistelussa.

 

[huh heijaa]

huh heijjaa en muista enää kuka sinä olit tuossa yläpuolellani...
Sulla on ihan hirvee mies, sitä on pitänyt vuosikaudet, jopa viisi (5) vuotta miten astianpesukone tyhjennetään ja täytetään.

Itse hoidat kaiken, kotityöt, asioista huolehtimisen jne...
Onko tuo kaikki tullut sinulle yllätyksenä??

Ihmettelen tätä sen takia kun 4 lastakin olette maailmaan pukanneet ilmeisesti kimpassa..
varmaan ne kaikki tulivat yhdellä kertaa.. muutenhan tuo asia ei ole mitenkään selitettävissä!

Älä hitto vieköön vingu miehesi saamattomuutta ja tekemättömyyttä! Kai tuo nyt oli nähtävissä jo vuosia sitten!
Ihan itse sinä olet tuollaisen tyypin riesaksesi ottanut ja ihan itse sinä olet kasvattanut perhettäsi tietoisesti, eli lisännyt sitä omaa työtaakkaasi.
Vai onko ne lapset kaikki "vahinkoja", itsestään teidän talouteenne tulleet?

Että riepoo tuollaiset kitisijät!

 

[oot sairas]

Jo keskustelun avaavasta kommentista tunnistin meidän perheen ja ajattelin, "mies on selvästi adhd". Ja kommentissa nro 7 sanoitkin sen jo itse.
Minä olen se vaimo, jolla otsasuoni sykkii nykyään aika usein. Noihin kotitöihin voisin sanoa, että ei ole kysymys siitä, että mies on tehnyt ne jotenkin väärin, vaan hän ei ole tehnyt niitä ollenkaan. Sitten kun asiasta on keskusteltu ja tapeltu ja ohjeistettu 5 vuotta, alkaa esim. tiskikoneen täyttäminen ja tyhjentäminen onnistua. Ei tosin 16 vuodenkaan jälkeen sitä tahtia, mitä 6 hengen talous edellyttäisi, vaan tiskit kasaantuvat. Pyykkejä ei pese muu kuin vaimo, lasten vaatteista, ruokkimisesta, hoitamisesta ja harrastuksista vastaa vaimo, koska mies ei muista. Vaimo hoitaa autojen huollot ja katsastukset, koska mies ei muista. Vaimo hoitaa omakotitalon remontit, huollot ja ylläpidon, koska mies ei muista ajallaan tehdä mitään. Vaimo muistuttaa maksamaan laskut ajallaan, koska mies ei muista. Ja molemmat puolisot käyvät töissä. Onko ihme, jos vaimo alkaa olla väsynyt ja ärsyyntynyt jokapäiväiseen elämään?
Meillä on vaan se ero, että mies ei suostu puhumaan. Minulle ei kuulemma voi enää puhua, kun hermostun. Olen sanonut monta kertaa, että anna palaa vaan siitä huolimatta, asioita ei voi jättää puhumatta ja selvittämättä, ei huutaminen ketään vahingoita. Nykyään se meneekin sitten niin, että minä aloitan puhumisen, mies puhuu aikansa, kunnes suuttuu nanosekunnissa jostakin, heittää minua jollain käteen sattuvalla tavaralla, haistattelee ja nimittelee lastenkin kuullen ja on ajamassa minua pois kodistamme. Pariterapiassa käyty ja adhd-lääkitys on käytössä. Ei siis ole ihme, että vaimolla otsasuoni sykkii. Mutta jos sinä adhd-diagnoosisena haluat puhua ja selvittää asiat, olet todellakin "voitolla" tuossa taistelussa.

Mun mielestä sinä olet se teidän perheen sairas. Nalkutat 16 vuotta samoista asioista! Eikö sulle ole tullut pieneen mieleen, että jos miehesi ei muista tehdä jotain, niin sitten ei muista!
Ei se ukkosi muisti nalkuttamalla eikä huutamalla eikä edes riitelemällä parane. Hän nyt ei vaan kykene hahmottamaan tuollasia asioita niin ei kykene.



Tyttärentyttäreni ei muista ottaa talvipakkasilla lapasia eikä pipoa mukaan. Hän ei muista ottaa mukaan koulukirjojaan. Vanhempien on ne pakko joka ikinen päivä tarkistaa. Hän ei muista minne jättää esim. polkupyöränsä. Asiat eivät korjaannu vaikka niistä sanottaisiin hänelle satakymmenkertaa ja toiset satakymmenen kertaa peräkkäin.
Lääkäri totesi, että se on elämän realiteetti. Tyttärentyttären aivoissa on pieni vika tuolla alueella. Joko rakenteellinen tai syntymässä saatu vamma joka ei huutamalla parane.
Lääkäri totesi, että tämä lapsi on tällainen yksilö ja that's it, sen kanssa on elettävä. Muistutti moneen kertaan, että olettehan huomanneet miten tällä lapsella on mielettömät vahvuudet tällä ja tällä alueella. Hän on myös keskimääräistä älykkäämpi ja hänellä on täydet mahdollisuudet tehdä jotain todella suurta elämässään.

Käyttäisit sinäkin ainaisen riitelyn sijaan hyödyksesi niitä vahvuuksia joita miehelläsi on ja unohtaisit hänen heikkoutensa. Ei ole mukavaa jos toinen nalkuttaa tai huutaa parisuhteessa koko ajan.
Arjen pyörityksen voi järjestää hyvin monella tavalla. Lapset osaavat tehdä kotitöitä jo pienestä pitäen. ostettua apua on saatavana. Elämä on vain järjestelykysymys ja se on liian lyhyt käytettäväksi tappelemiseen.