Pystyykö opettaja pakottaa leikkiä koulussa kaikkien kanssa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja karoline76
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tälläkin hetkellä voisit kääntää asian hyväksi, mutta alennut niin alas, että haukut pientä lasta ja hänen vanhempiaan täällä...ei ymmärrä. Ole aikuinen ja vanhempi ja toimi äläkä kitise kuin kertomasi pieni tyttö.
 
Alkuperäinen kirjoittaja LepikonHeta:
Jos nyt en ihan puuta heinää puhu niin,

varhaisnuoruudessa lapsen perheen roolin syrjäyttää hiljalleen kaverit. Lapsena pukeutumis-, käyttäytymis- ym. mallit tulevat kotoa. Nuoret alkavat yhä enemmän samaistua omaa sukupuoltaan oleviin kavereihin, pukeutumis"koodi", musiikki-ym. maku yhdenmukaistuvat kavereiden kanssa. Vanhemmista tulee hiljalleen "seniilejä", jotka eivät ymmärrä enää mistään mitään.

Edellisen pointti on se, että JOS tälle tytölle ei ole muodostunut mahdollisuutta tulla kuulutuksi ikäistensä seuraan, ei ole saanut olla oman ikäinen, niin mistä ne ikätovereille tyypilliset asiat sitten tulevat. Ei kaikki vanhemmat ymmärrä tai tiedä miten nykyinen 3.luokkalainen pukeutuu, mitkä asiat on in tai out. Lisäksi vanhemmat voivat vielä pitää lastaan pienenä. Lähes kaikki lapset irtautuvat symbioottisesta tilasta vanhemmistaan kapinan kautta. Mutta tuo tyttöhän tuntuu tarvitsevan turvaa, suojelusta omilta vanhemmiltaan. Miten silloin voi olettaa tytön turvallisin mielin "liittyvän" ikäisiinsä kun häntä ei sinne huolita ?!?!

Ihan totta ap, ei se avun vastaanottaminen tai hakeminen ole sinun tehtäväsi. Luulen, että paljon tuota varmana pitämääsi tietoa perheestä onkin oletusta.

pieni kaupunki jossa kaikki tuntee jos ei toisensa niin kaveri tuntee jne..... et kyl nää mitä kirjoitin on ihan totta... ei tästä perheestä ole varmaan kukaan pahaa koskaan puhunut ja tytöllä on taatusti kotona hyvä olla... ja tiiän et miunkin tytön kaverit on monia monia kertoja ollu heil kylässä ...jne.... et kyl täl tytöl on ollu mahdollisuus ottaa onkeensa sitä mitä hänenkin ikäiset tekee... vaikea juttu mutta kohtapas olenkin sitten viisaamoi et missäs mennään.... mutta hienoa et olette kirjoittaneet erinlaisia kantoja ja mielipiteitä... koitan kääntää ne itelle hyväksi jotta jotenkin alkaisin ymmärtää tätäkin asiaa eri kannoilta...
 
Alkuperäinen kirjoittaja nap:
Tälläkin hetkellä voisit kääntää asian hyväksi, mutta alennut niin alas, että haukut pientä lasta ja hänen vanhempiaan täällä...ei ymmärrä. Ole aikuinen ja vanhempi ja toimi äläkä kitise kuin kertomasi pieni tyttö.

opettele ensin lukemaan ...
 
Siis mä oon varmaan monen mielestä ihan superp***a, mutta en vaan käsitä, että missä vaiheessa aikuiset unohtavat millaista on olla lapsi? En mä ainakaan osannut lapsena ajatella että mun täytyy olla jonkun kaveri koska se on yksin, mä olin yksin usein. Vasta yläasteella tuo toisten pakottaminen minun seuraani hiipui, ja sen jälkeen olen ollut hyvinkin haluttua seuraa.

Pikkusiskolleni sanoin kun hän meni ensimmäiselle luokalle ja itki sitten kun kukaan ei halua hänen kanssaan leikkiä koulussa. Sanoin että leiki yksin, tee omia juttuja ja jossain vaiheessa muut tulevat sinun luoksesi. Aika pitkälti koko ensimmäisen kouluvuoden sisko leikki yksin pihalla, pikkuhiljaa muut kiinnostuivat kuitenkin hänestä.. Onhan se outoa, kun toisella ei ole kavereita, vaan hän viihtyy ihan omissa leikeissään :D Siskolla oli koulussa näinollen kavereita jo toisesta vuodesta lähtien, kun kukaan ei häntä työntänyt toisten leikkeihin tai pakottanut muita säälistä leikkimään hänen kanssaan.

Siskostani tuli huimasti suositumpi ja sosiaalisempi kuin minusta ikinä.
 
Sä et voi mistään tietää miksi todellisuudessa itkee. Voi olla että yrittää kaikin tavoin saada edes pientä hyväksyntää muiden osalta, epäonnistuminen tuo sen itkun. Jos kukaan ei häntä ohjaa, vaan aletaan syrjimään, mitä siinä muuta tulee herkältä kuin itku?
 
Siinä olen ap:n kanssa samaa mieltä, että ei tyttö, hänen vanhempansa tai opettaja ei voi vaatia muita luokkatovereita leikkimään tytön ehdoilla. Leikit pitää leikkiä yleisillä säännöillä ja jos toinen alkaa itkeä, niin ei muut voi aina sen takia leikkiä lopettaa tai muuttaa tytön mieleisiksi.

Mutta tosiaan jos toiset eivät ota leikkiin mukaan, niin se on syrjimistä ja sitä ei voi sallia eli esim. välitunneilla kaikille pitäisi antaa mahdollisuus tulla leikkiin mukaan, vaikkakin sillä riskillä, että itkulla tyttö taas onnistuisi pilaamaan leikit. Ehkä parasta olisi, että aikuiset antaisivat vähän neuvoja, miten toisten lasten pitäisi reagoida tytön käytökseen ilman, että tarvitsisi kokonaan häntä alkaa hylkimään.
 
Hmm. Tiedän just samanlaisen tapauksen ja jöin miettimään onkohan sama tyttö kyseessä... Mut toi on vaikea asia kyllä kaikkien kannalta. Kerrothan sitten miten kokous meni, toivottavasti keksitte keinon miten kaikkien ois parempi olla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ope:
Opettaja ei voi vaatia olemaan toisen kaverina välitunnilla, ruokatunnilla tai kouluajan ulkopuolella, mutta tunnilla ope voi vaatia/määrätä olemaan toisen pari jne.

Mulla itsellä oli viime vuonna aika kinkkinen tapaus yläkoulun puolella ja koulutoimenjohtajakin oli mukana rauhoittelemassa vanhempia...

kannattas open miettiä vähän sanojaan sillä juuri ope antaa ohjeet ja raamit koulussa ololle! joten kyllä ope voi sanoa et kaikkien kanssa leikitään mut open tulee ohjata kuinka siitä tulee siedettävää kaikille osapuolille! koti leikeistä olkoot vanhemmat vastuussa ja toimivat taitojensa sekä ymmärryksensä mukaan... tuo "opettaja ei voi vaatia" kuulostaa juuri open laiskuudelta ja haluttomuudelta puuttua asiaan, hyvä keppihevonen mihin vedota kun iteltä loppuu keinot :) oikeastaan just tuo asenne tekee kiusaamisesta vielä hiljaisesti sallittua ... kun ei tarvi leikkiä jos ei halua, ope sano.... aikas helvetillinen tilanne kiusatulle! vaikka olisikin erilainen lapsi ei se oikeuta kiusaamiseen ja aikuiset on vastuussa että lapset oppivat tulemaan toimeen ja sietämään erilaisia ihmisä... se on kasvattamista ja uusien taitojen oppimista!
 
Ymmärrän kyllä ap:n pointin ja on varmasti hankala tilanne. Onkohan tuo itkeskelevä tyttö kovin herkkä vai onko tuo tosiaan vain tapa hakea huomiota. Ensisijaisesti mä näkisin että tytön vanhempien pitää puuttua asiaan ja luulisi asian olevan myös heille niin tärkeä ja panostamisen arvoinen että voisivat jotakin tehdä. Ainakin omien lasten kohdalla koitan heitä ohjata niin että sopeutuvat porukkaan ja minulla vanhempana on velvollisuus huolehtia siitä että lapsellani on edellytykset kuulua ryhmään jonka osana joutuu päivittäin olemaan. Ikävä tosiasia on se että jopa vaatteet ovat osa sitä sopeuttamista mutta samalla myös se henkisen kehityksen taso pitää pitää ikäisellään tasolla jos kyseessä on normaalisti kehittyvä lapsi. Jos yksi porukasta on ihan eri tasolla kuin muut niin ei varmasti pysy muun porukan mukana ja se on mielestäni ihan ymmärrettävää ja luonnollistakin. Jos muita kiinnostaa vaikka videopelit ja yhtä nuppipalapelit niin kyllä siinä yhteinen tekeminen on vähissä.

Kyllä tuollaisessa tilanteessa ongelma on tuolla yhdellä lapsella eikä muilla ja ehkä hänen olis hyvä saada jotain käytösterapiaa tai jotakin neuvontaa jolla voisi oppia ymmärtämään oman käytöksensä seurauksia ja sitä miltä se muista tuntuu. Lapset on koulussa lähes joka päivä ja jos yksi terrorisoi koko ryhmää niin kyllähän asialle jotain pitää tehdä ja se jokin ei ole jatkuva jousto ja ymmärrys kaikilta muilta.

Kuulostaa hienolta ajatukselta ja euroviisubiisiltä että kaikki on kaikkien kavereita mutta tosielämässä se ei aina mene niin ja niin ikävää kuin se onkin niin yksilöllä on suurin vastuu omasta paikastaan maailmassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja terapeutti:
Alkuperäinen kirjoittaja ope:
Opettaja ei voi vaatia olemaan toisen kaverina välitunnilla, ruokatunnilla tai kouluajan ulkopuolella, mutta tunnilla ope voi vaatia/määrätä olemaan toisen pari jne.

Mulla itsellä oli viime vuonna aika kinkkinen tapaus yläkoulun puolella ja koulutoimenjohtajakin oli mukana rauhoittelemassa vanhempia...

kannattas open miettiä vähän sanojaan sillä juuri ope antaa ohjeet ja raamit koulussa ololle! joten kyllä ope voi sanoa et kaikkien kanssa leikitään mut open tulee ohjata kuinka siitä tulee siedettävää kaikille osapuolille! koti leikeistä olkoot vanhemmat vastuussa ja toimivat taitojensa sekä ymmärryksensä mukaan... tuo "opettaja ei voi vaatia" kuulostaa juuri open laiskuudelta ja haluttomuudelta puuttua asiaan, hyvä keppihevonen mihin vedota kun iteltä loppuu keinot :) oikeastaan just tuo asenne tekee kiusaamisesta vielä hiljaisesti sallittua ... kun ei tarvi leikkiä jos ei halua, ope sano.... aikas helvetillinen tilanne kiusatulle! vaikka olisikin erilainen lapsi ei se oikeuta kiusaamiseen ja aikuiset on vastuussa että lapset oppivat tulemaan toimeen ja sietämään erilaisia ihmisä... se on kasvattamista ja uusien taitojen oppimista!


tässähän ei ollut kyse kiusaamisesta.... et sinäkään ole ihmisten kanssa joitten kanssa sinulla ei ole hyvä olla...
 

Yhteistyössä