"Raiskaaminen pönkittää miehisyyttä Etelä-Afrikassa"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
ILMIÖITÄ: Raiskaaminen pönkittää miehisyyttä Etelä-Afrikassa
julkaistu 05.08. klo 13:25


Kuva: Lääkärit ilman rajoja -järjestö
Syvään luutunut uskomus, että raiskaus on miehinen teko, rumentaa edelleen Etelä-Afrikan raiskaustilastoja. Kansainvälisen poliisiviranomaisen Interpolin tutkimuksen mukaan Etelä-Afrikassa raiskataan ihminen joka 17:s sekunti.

Interpolin mukaan Etelä-Afrikassa tehdään eniten raiskauksia suhteessa väkilukuun. Tilastojen mukaan vuonna 2006 maassa tehtiin lähes 55 000 raiskausta.

Kansallisen rikosseuraamusviraston arvion mukaan määrä on vain jäävuoren huippu, sillä vain noin joka 20:s raiskaus ilmoitetaan. Virasto arvioi, että Etelä-Afrikassa raiskataan päivittäin noin 1 300 naista, ja vuodessa raiskauksia tehtäisiin kaikkiaan noin 494 000 kappaletta.

Luku ei sisällä lasten raiskauksia.

Ongelmana joukkoraiskaukset
Yksi syy korkeisiin raiskauslukuihin on kulttuurinen ilmasto, joka korostaa miehisyyttä ja miesten seksuaalisuutta. Ison-Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan raiskaamisesta on muodostunut lähes sosiaalinen peli.

Etelä-Afrikassa on kehittynyt oma nimike miehelle, joka johtaa tätä peliä. Marhasimanilla tarkoitetaan henkilöä, joka ostaa naiselle muutaman oluen klubilla. Tämän jälkeen mies vie naisen jonnekin, missä he harrastavat seksiä.

Miehen ystävät puolestaan piiloutuvat sängyn alle. Kun ensimmäinen mies poistuu huoneesta, toinen mies ottaa hänen paikkansa ja harrastaa seksiä naisen kanssa.

- Huone on pimeä, joten tyttö ei edes tajua, että hän harrastaa seksiä toisen miehen kanssa, eräs ystäväporukan mies kuvaili toimintaa BBC:n haastattelussa.

- Ei kyse ole hänestä (tytöstä). Me ostamme hänelle juomia - ja ne maksavat, toinen kuvaili.

- Ei tätä voi pitää raiskauksena. Joskus meidän täytyy huumata tyttö, mutta näin ei tehdä joka kerta, kolmas sanoo.

Taustalla kulttuuriset stereotyypit
Ongelmaa selittävät syvälle juurtuneet kulttuuriset stereotyypit. Etelä-Afrikassa on totuttu siihen, että miehet ovat merkittävämpiä kuin naiset. Lisäksi ajatellaan, että miehet omistavat naiset.

Esimerkiksi eteläafrikkalaisten homoseksuaalien etuja ajava Triangle-järjestö sanoo, että vuoden 1998 jälkeen maassa on raiskattu reilut 30 lesbonaista. Näistä "korjaavista raiskauksista" kaksi on päätynyt oikeuteen ja vain toisessa annettiin tuomio. Korjaava raiskaus sisältää ajatuksen, että miehen raiskaama lesbonainen muuttuisi heteroksi.

Apartheid hyväksyi väkivallan
Etelä-Afrikassa monet uskovat, että tylyt raiskausluvut johtuvat 15 vuotta sitten päättyneestä apartheid-rotusortohallinnosta. Valkoisten harjoittama väkivalta, nöyryyttäminen ja mustien köyhyys jättivät jälkensä.

- Apartheid teki väkivallasta hallinnan välineen, ja väkivallasta muodostui normi, sanoo paikallinen ihmisoikeusaktivisti Mbuyiselo Botha The Mail & Guardian -lehden haastattelussa.

Bothan mukaan apartheid-hallinto väheksyi mustia miehiä. Vihaiset miehet kohdistivat turhautumisensa ja kostivat kaikkein heikoimmille, eli naisille ja lapsille. Botha sanoo, että tämä opittu toimintatapa on pitänyt pintansa.

Esimerkiksi maan presidenttiä Jacob Zumaa syytettiin raiskauksesta vuonna 2006. Kolmesta vaimostaan ylpeää Zumaa syytettiin raiskauksesta sen jälkeen, kun hän myönsi harrastaneensa suojaamatonta seksiä perhetuttujensa HIV-positiivisen tyttären kanssa.

YLE Uutiset / Teemu Toivola
 
Esimerkiksi eteläafrikkalaisten homoseksuaalien etuja ajava Triangle-järjestö sanoo, että vuoden 1998 jälkeen maassa on raiskattu reilut 30 lesbonaista. Näistä "korjaavista raiskauksista" kaksi on päätynyt oikeuteen ja vain toisessa annettiin tuomio. Korjaava raiskaus sisältää ajatuksen, että miehen raiskaama lesbonainen muuttuisi heteroksi.

:o:o:o:o:o
 
Tostahan tuli ihan dokumentti telkustakin. Elukat...
Myös se että makaa ( sukupuoliyhteys ) tyttövauvan voi parantaa aidsin. Sekin tuli hyvin selväksi..
Sitten dokumentissa näytettiin 4kk vanha vauva jonka suoli oli revennyt pahasti kun tyttö oli maattu. Tytön äiti oli antanut luvan naida vauvaansa.
 
Sanompa vaan taas että: :o ja ettei tullut kyllä yllätyksenä. Vieläkö täällä porukka ihmettelee sitä, jos joku sanoo hiukankaan rasistista kommenttia tämmöisiin? Lisää Suomeen heikäläisiä? Juu, lisää lisää. Joku älähtää kohta tähänkin että ei ne kaikki oo tommosia. No kukas kertoo: KETKÄ NIISTÄ EI OLE? Sitä kun ei päälle näe.
niin paljon tämän tyylistä tietoa tulee tuutista jos toisestakin ja sitä ei pidä painaa villasella. |O
 
Alkuperäinen kirjoittaja ÄitiysLomaIainen:
Tostahan tuli ihan dokumentti telkustakin. Elukat...
Myös se että makaa ( sukupuoliyhteys ) tyttövauvan voi parantaa aidsin. Sekin tuli hyvin selväksi..
Sitten dokumentissa näytettiin 4kk vanha vauva jonka suoli oli revennyt pahasti kun tyttö oli maattu. Tytön äiti oli antanut luvan naida vauvaansa.


*hiljaisuus*- En ois halunnu kuulla tota :'( |O |O |O |O |O vaikkei toikaan ollut mitään uutta.

 
Nämähän ovat näitä monikulttuurisia huippuosaajia joita Astrid-täti kumppaneineen haalii maailmalta Suomeen rikastuttamaan kulttuuriamme ja tuomaan hyviä geenejä sukurutsaiseen kansaamme.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Nämähän ovat näitä monikulttuurisia huippuosaajia joita Astrid-täti kumppaneineen haalii maailmalta Suomeen rikastuttamaan kulttuuriamme ja tuomaan hyviä geenejä sukurutsaiseen kansaamme.

Monikulttuurisuus on rikkaus. Harmi vaan, ettei jostain syystä mamuja ole otettu ruotsinkieliselle alueelle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kiertää kaukaa:
afrikkalaisissakin on varmaan ihan normaaleja ihmisiä, mutta toi kulttuuri ero on kyllä niiin suuri, etten ihan hevillä luottais noihin mustiin.

Varmasti saattaa olla ihan normaalejakin ihmisiä, mut kuka hän on?
 

Yhteistyössä