Raivostuttaa niin hemmetisti! Mies otti lopputilin!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vihanen akka
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Vihanen akka

Vieras
Sitä kun toivoisi joskus voivansa vaikuttaa toisen ihmisen päätöksiin...
Mies otti lopputilin töistä tänään. Ja minä raivosta kihisten odotan häntä kotiin, jotta pääsen saarnaamaan ja kiukkuamaan. Että voi suututtaa tuollainen typeryys!!!!! Mistäköhän aikoo töitä tällaisena aikana saada?!

Ymmärrän kyllä, että hän on hyvin väsynyt: reissaa 500 kilometrin päässä töissä - on viikot toisella puolen Suomea, tulee viikonlopuksi kotiin (ehtii olla lauantain kotona, kun perjantai-iltana tulee ja sunnuntaina päivällä pitää lähteä.).

Mutta silti. :headwall:
 
No miksette muuttaneet kaikki sinne miehen työn perässä, jos kerran halusi olla lähellä teitä? Moni nainen olisi kyllä iloinen, että mies pistää perheen etusijalle, eikä aina vain ajattele töitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Syylä:
Rauhotu ja kuuntele miestäsi.
Tässä meidän maassa liian moni mies on päätynyt narun jatkoksi kun ei enää jaksa.

Aivan!!! Mä itse en vois edes kuvitella et minä tai mies kuljettais tollanen matka töissä, ennemmin sit vaikka elää vähän säästeliäämmin.
 
Peesaan Syylää. Eikä se nyt maailmanloppu ole, kyllä elämä kantaa. Itse ainakin olen tähän ikään (kohta 40 v. ) oppinut, että kyllä sitä selviää kaikenlaisesta kun ei turhia hötkyile. Ja kaipa lopputili on parempi kuin loppuunpalaminen, vai?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vihanen akka:
Sitä kun toivoisi joskus voivansa vaikuttaa toisen ihmisen päätöksiin...
Mies otti lopputilin töistä tänään. Ja minä raivosta kihisten odotan häntä kotiin, jotta pääsen saarnaamaan ja kiukkuamaan. Että voi suututtaa tuollainen typeryys!!!!! Mistäköhän aikoo töitä tällaisena aikana saada?!

Ymmärrän kyllä, että hän on hyvin väsynyt: reissaa 500 kilometrin päässä töissä - on viikot toisella puolen Suomea, tulee viikonlopuksi kotiin (ehtii olla lauantain kotona, kun perjantai-iltana tulee ja sunnuntaina päivällä pitää lähteä.).

Mutta silti. :headwall:

ja sinä olet iloinen ettet nää miestäsi ollenkaan kun aina töissä!! ymmärrän kyllä miestäsi.. ei kuulosta hyvältä tuo sen työ, ettei kerkiä ikinä kotona olemaan.
 
Ei, siitä en ole raivoissani, että saamme taas alkaa elää normaalia perhe-elämää ja viettää aikaa yhdessä. Hermoja on raastanut se, että yhteistä aikaa ei ole ollenkaan ja näemme vain vilaukselta ja että minä pyöritän huushollia yksikseni miehen ollessa toisella paikkakunnalla.
Vuoden verran tätä olisi pitänyt vielä kestää.

Mutta kun ei ole työtä ei ole myöskään rahaa. Se tässä on se suurin ongelma. Muutoin olen ihan äärettömän onnellinen siitä, että saan mieheni kotiin.
 
Taitaa ap:ta korveta se, että ukko jääkin kotiin eikä ole viikkoa muualla. Ehkä ap:lla on salarakastaja, joka käy hoitelemassa ap:ta viikolla ja nyt se ei enään onnistu.
 
meillä mies meinas tehä saman tempun,mutta pyörsi päätöksen,ku puhuin sille järkeä..tämmösenä aikana on hankala löytää uutta työpaikkaa!ymmärrän ap täysin sun tuntees,itekki kihisin kiukusta!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vihanen akka:
Ei, siitä en ole raivoissani, että saamme taas alkaa elää normaalia perhe-elämää ja viettää aikaa yhdessä. Hermoja on raastanut se, että yhteistä aikaa ei ole ollenkaan ja näemme vain vilaukselta ja että minä pyöritän huushollia yksikseni miehen ollessa toisella paikkakunnalla.
Vuoden verran tätä olisi pitänyt vielä kestää.

Mutta kun ei ole työtä ei ole myöskään rahaa. Se tässä on se suurin ongelma. Muutoin olen ihan äärettömän onnellinen siitä, että saan mieheni kotiin.

Mitä jos menisit itse töihin?
Irtisanoutuminen ei kyllä kannata ellei ole uusi duuni odottamassa :/ Mutta Suomessa ei kukaan kuole nälkään, sossuun sitten vain ja toivotaan että uusi työ löytyy :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja opiskelija:

Valitettavasti se ei ole niin yksinkertaista vain marssia töihin, muuten. :whistle:
Olen osa-aikatyössä, eli tienaan hieman,mutta sillä emme elä. :/
 
Taas yksi avaus, jossa paistaa naisten jatkuva päällepäsmäys. Miehen on vain jaksettava ja tuotava rahaa kotiin. Hankalaa elämää toisella puolen maata yksin. Viionloppuna vaino valittaa kuinka raskasta on lasten kanssa olla viikot kotona. Varmaan on mies yrittänyt aikaisemmin puhua asiasta, mutta vaimo se vaan jaksaa räyhätä. Voi fidöö. Onneksi aika moni näyttää ajattelevan imiehenkin loppuunpalamista ja enemmänkin perheen yhdessäpysymistä.
 
Itse loppuunpalamisen juuri kokeneena voin sanoa että työstä ja sen tekemisestä tai tekemättä jättämisestä kuuluu olla päätösvalta miehelläsi ja vain hänellä. Ymmärrän että tilanteesi on hankala mutta perheellinen ihminen on muutenkin tiukilla ja jos ei edes työstä
voi lopputiliä ottaa vaikeassa tilanteessa on aika heikoilla. Toki olisi toivonut miehen ensin keskustelevan kanssasi asiasta, niin minä tein ja päätin jatkaa töitä. Etsin uuden työn sitten kun löydän sopivan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Neiti Narina:
Miksi te ette muuttaneet työ perässä toiselle paikkakunnalle, siis sinne missä miehes käy töissä?

Koska mies on keikkahommissa (vaikkakin tuo "keikka" nyt sitten venähtikin). Emme viitsineet/halunneet pysyvää ja uomiinsa asettunutta elämää täällä hylätä, varsinkin kun vasta valmistunut tänne talo.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:

Okei ihan ymmärrettävää, mut jutustelkaahan rauhassa. Voihan se olla, et miehes on oikeesti miettynyt asiat loppuunasti ennen irtisanoutumistaan. Kuuntele mitä hällä on sanottavaa :hug: Jaksuja ja asiat tuppaavat kuitenkin aina tavalla tai toisella järjestymään ensijärkytyksen jälkeen :hug:
 
Kiitos. Tulevaisuus vaikuttaa vain melko synkältä, ei täällä ole töitä! :( Mutta mies ehti jo sanoa minulle, että hän on päätöksensä tehnyt ja sen loppuun asti miettinyt.
 
Ymmärrän ap:ta hyvin :hug: vaikka onkin ihanaa että mies ajattelee perhettä ja haluaa olla lähellä teitä, niin ei sitä kuitenkaan kukaan pelkällä pyhällä hengellä elä. Toivottavasti miehellä on tiedossa jotain työtä.
 
Yhteistyössä