Rakastatteko kaikkia lapsia? Myös muitten lapsia? Tuovatko lapset onnen?

["Onnellinen"]

Onko muille tullut tällaista äitiyden myötä?

Mun esikoinen siis nyt vuoden, ja olen alkanut rakastaa muittenkin lapsia tosi paljon. Lapset on vaan niin uskomattoman ihania ja suloisia, niin vilpittömiä ja huvittavia. Ennen omaa suhtauduin lapsiin lähinnä suopean välinpitämättömästi.

Omani on toki kaikista ihanin, mutta muidenkin lapset vauvasta koululaisiin ovat vain niin suloisia ja liikuttavia. Aina alkaa hymyilyttää, kun näen lapsia, ja kovin mielelläni sylittelen ja silittelen muittenkin pieniä (toki vain läheisimpiä oikeasti).

Nyt on jo tullut olo, että haluaisin ainakin kolme omaa. Tuntuu, että elämään on tullut ihan uutta rikkautta lapsen ja lasten myötä!

Ja olen kyllä ollut tosi onnellinen ennen äitiyttäkin, elänyt rikasta elämää, opiskellut pitkälle, hyvä työpaikka, matkustellut paljon jne. Mutta tämä on jotain ihan muuta Tällaista onnea ihan arkena, joka päivä! <3

 

["vieras"]

En rakasta muiden lapsia. Omien lasten tehtävä ei ole tuoda onnea, mutta tekevät sen silti.

 

[Phoebsi]

Rakastan vain omia lapsiani, välitän muutamasta muusta lapsesta ja kaikki muut maailman lapset on sitten melkeimpä hällä väliä - osastoa

Tietysti kaikki pitää kohdella hyvin, en minä sitä..

 

[minmin]

No ei minussa kyllä täysin ventovieraat lapset herätä mitään tuntemuksia, kuten ei ventovieraat aikuisetkaan. Ei lapset tuo onnea vaan se että elää sitä elämää jota itse haluaa elää. Jollekin se on lapset, jollekin ei. Ja kyllä sitä onnea mun elämään tuo moni muukin asia kuin lapset.

 

[up&go]

Pidän ylipäätään lapsista, olen aina pitänyt. Mutta en rakasta muiden lapsia. En edes ihan lähipiirissä olevia hyvien ystävien lapsia ym.
Ja jos jonkun lapsi käyttäytyy todella huonosti niin kyllä ärsyynnyn siitä.

Omat lapset taas ovat äärettömän rakkaita ja rikastuttavat elämää (ainakin puolet ajasta, toisen puoli taas koittelee kärsivällisyyttä). Olen onnellinen, että olen saanut lapsia ja haluaisin vielä ainakin yhden <3

 

[piina]

Mitä tarkoitat sanalla rakkaus?

Itse en rakasta kuin omaa perhettäni, mutta mielelläni ihailen kaikkia lapsia. Lapset vain on lähes aina niin syötävän suloisia... ennen murkkuikää. Jopa huutopotkuraivarit saanut lapsi on ihana.

 

["uuu"]

Rakastan omiani, en muiden. Jotkut ovat oikein ärsyttäviäkin....Yleensä ihan hauskoja ja kivoja.

 

[up&go]

Ja paha mieli ja kiukku tulee kyllä jos näkee/kuulee jotain lasta kohdeltavan kaltoin. En ymmärrä ihmisiä jotka voivat tehdä pahaa puolustukyvyttömälle lapselle.

 

["joopajoo"]

Muiden lapset välillä jopa inhottavat ja tämä on ihan normaali piirre ihmisluonteessa, sillä vieraiden (poika)kakarathan on tavallaan oman suvun kilpailijoita.

 

["..."]

Useimmat lapset ovat mielestäni todella rasittavia, ärsyttäviä ja monet jopa rumia. Eihän sitä kellekään äidille voi ääneen sanoa, joten pakko vain leikkipuistossakin hymyillä ja kehua, kuinka suloinen vesseli toisella on.

 

["vieras"]

[QUOTE="joopajoo";27219180]vieraiden (poika)kakarathan on tavallaan oman suvun kilpailijoita.[/QUOTE]

Millä tavalla?

 

[Phoebsi]

[QUOTE="...";27219192]Useimmat lapset ovat mielestäni todella rasittavia, ärsyttäviä ja monet jopa rumia. Eihän sitä kellekään äidille voi ääneen sanoa, joten pakko vain leikkipuistossakin hymyillä ja kehua, kuinka suloinen vesseli toisella on.[/QUOTE]

Minäkin joudun väkisin välillä hymyilemään, mutta kehumaan en väkisin sentään ala

 

[ffff]

En, vaikka lapsista pidän, välitän, huolehdin.

 

["Onnellinen"]

Niin, ehkä rakkaus on siitä väärä sana, että on se mullakin varattu omalle perheelle. Mutta myös muiden lapset saavat aikaan rinnassa sellaisen läikähtävän tunteen, että juuri tuollaisia ne ovat, pikku räkänokat ja puuronaamat Kaikkine myssyinen, haalareineen ja pikku sormineen.

Lasten _tehtävä_ ei missään tapauksessa ole tuoda onnea. Lapset tuovat sen tietämättään, vähän kuin vahingossa, ihan vain sillä kun ovat olemassa! Ehkä siksi mulle onkin tullut tavallaan yllätyksenä se, kuinka onnelliseksi voi tulla lapsesta.

Mulla on myös yksi todella ärsyttävä näsäviisas 5-vuotias tyttö lähipiirissä, mutta tästäkin tytöstä tykkään, äitinsä sen sijaan on TODELLA ärsyttävä, ja lasken tytön ärsyttävyyden äidin piikkiin Tämänkin tytön kanssa on mukavaa, kun voidaan kahdestaan jutella tai leikkiä, mutta äitiä en oikein siedä. Ja tosiaan, huutopotkuraivarit saanut lapsikin on ihana

Ehkä mulla on tällainen euforiavaihe päällä, voisiko olla että tasoittuu jossain vaiheessa

 

[aapp]

[QUOTE="...";27219192]Useimmat lapset ovat mielestäni todella rasittavia, ärsyttäviä ja monet jopa rumia. Eihän sitä kellekään äidille voi ääneen sanoa, joten pakko vain leikkipuistossakin hymyillä ja kehua, kuinka suloinen vesseli toisella on.[/QUOTE]

Mäkin oikeasti ajattelin, että suhtautuisin näin muiden lapsiin edelleen oman syntymän jälkeenkin! Mutta ei, asenne on muuttunut ihan täysin.

 

[Anatolia]

Rakastan omia lapsiani. Muutaman ystävän/sukulaisen lapsia voin myös sanoa rakastavani. Ja on lapsia, joista pidän ihan tosi paljon. Lapsia, jotka on ihan jees. Ja lapsia, joita hädintuskin siedän, tai en siedä edes hädintuskin.

 

[wrt]

Mulle mun omat lapset "ovat tuoneet onnen". Muitten lapsia en rakasta, en ole erityisemmin koskaan ollut mikään lapsirakas eikä muut lapset herätä mussa vieläkään mitään erityisempiä tunteita. No joskus on jotain erityisen suloisia ja ihania lapsia muillakin, mutta harvoin.