No me ihmisethän ollaan vaan ihmisiä kuitenkin.
Itse olen avioliitossa ja 3 lapsen isä. Kotona on kaikki hyvin ja seksikin aivan mahtavaa (miten se voi vaan parantua, vaikka vuosikausi oltu yhdessä??).
Mutta siitä huolimatta ihastuin ja melkein rakastuin tässä syksyllä töissä varattuun ikäiseeni naiseen.
Tunne oli kuin suoraan teinivuosilta, posket punoittu, mahassa perhosia jne... Koko se ihastumisen tunne tuli niin vauhdilla että meni aivan jalat alta. Pari viikkoa jatkui niin että tämä ihastus tuli uniinkin. Oltiin vasta pienen flirtin tasolla, lähinnä hymyilyä ja katsekontakteja, sormellakaan ei koskettu.
Sitten jouduin ottamaan järjen käteen. Kun oikein objektiivisesti ja "viileästi" tilannetta arvioin niin totesin:
- Mulla on kotona sekä ulkonäön että luonteen puolesta paljon parempi pakkaus
- Meillä menee vaimon kanssa niin hyvin että en halua pilata sitä sillä että en voisi silmät kirkkaina katsoa sitä enää silmiin
- En halua pilata omaatuntoani ja tulevaisuuttani millään salailurumballa.
- Vaimoakin kävi kyllä sääliksi kun sillä on tämmöinen mies joka ihastuu toisiin, rupesi jo omatuntokin kolkuttelemaan.
Kun nämä tosiasiat oli tunnustettu itselle niin rupesi jo helpottamaan. Kyllä vieläkin kun tämän työkaverin kanssa juttelen niin vähän semmoinen "haikea" olo on, mutta ei sillälailla enää ole "sekaisin" ihastuksesta.
Tulin siihen tulokseen että ihastumisia tulee ja menee, se että lankeaako niihin johtuu paljolti siitä että kuinka toimiva vakisuhde on, ja millainen moraali yleensäkin on.
Ei tämän jälkeen kuitenkaan voi kauheasti ketään sormella osoitella, kyllä se niin vahva tunne oli ja niin "sekaisin" siitä meni että melkein kuin olisi jossain huumeessa ollut. Mut pelasti varmaan vaan se että kotona oli kuitenkin toimiva parisuhde, jos kotona olisi ollut ongelmia niin vaara olisi ollut kyllä paljon suurempi...
Kyllä me ihmiset vaan aika heikkoja ollaan..
:ashamed: