Rakastunut toiseen

[Sekaisin]

Mitä tehdä, kun tietää, että oma sielunkumppani on olemassa, mutta meillä ei ole nyt tilaisuutta olla toistemme kanssa?

Tiedän, että monet jättävät perheensä uuden rakkauden tähden. Mutta meistä kummastakaan ei ollut siihen, emme voineet hylätä pieniä lapsiamme.

Lopetimme yhteydenpidon kokonaan, koska se sattui liikaa. Hän on kuitenkin ajatuksissani joka päivä ja tiedän, että minäkin hänen.

En pysty keskittymään nykyisen suhteeni parantamiseen, koska minusta tuntuu, että se on aivan turhaa. Sillä jokin päivä me saamme rakkauteni kanssa olla yhdessä, se on kohtalo. Tuntuu, että tässä välillä vain kulutetaan aikaa...

Olin aina kuvitellut, että kun perustan perheen, se on ikuista. Itkettää, että tämä menikin näin - että rakastuin toiseen ja suhde miehen kanssa menee totaalista alamäkeä. Mies ei ikimaailmassa voisi kuvitella, että tilanne on tämä. Hän luulee, että meillä menee edes jotensakin hyvin ja ongelmat johtuvat vain ensimmäisen lapsen tuomasta elämänmuutoksesta...

En usko, että pidemmän päälle voin jatkaa tätä. Voinko uhrata oman tunne-elämäni sen vuoksi, että lapsella olisi ehjä koti? Tilanne on kestämätön.

Varsinkin näin joulunpyhien aikaan kun on aikaa miettiä asioita, tuntuu hirveältä. Itkettää...

 

[Minna]

Minusta tuntuu, että olet jo pistänyt ns. muutoksen pyörän liikkeelle. Uskon, ettei sinun tarvitse varsinaisesti ponnistella tai tehdä mitään. Elämällä on taipumus tuoda muutokset eteemme, kun niiden aika on. Ei ainakaan vielä kannata hötkyillä mihinkään suuntaan. Vasta sitten, kun tiedät, ettei ainoastaan tuo toinen mies vaikuttanut avioliittosi epäonnistumiseen, voit miettiä eroa tosissaan.

 

[Minnan Pinna]

kyl se siit ..... kun elämä tuo jotain muuta virikettä ...... unohda koko juttu .......

 

[Joskus silloin]

Minäkin kohtasin sielunkumppanini eikä meilläkään ollut mahdollisuutta olla yhdessä.
Kidutusta se oli, ero oli raastavaa tuskaa pitkän aikaa. Vain se ajatus lohdutti, että seuraavassa elämässä olemme taatusti yhdessä.

Tästä on jo yli 6 vuotta aikaa, arvet ovat parantuneet. Toivon hänelle kaikkea mahdollista hyvää elämäänsä!

 

[ei ole mitään]

... seuraavaa elämää ...
t. uskova

 

[joo]

viimeistään se seuraava ""sielunkumppani"", johon törmäät, saa sut unohtamaan tämänhetkisen ja pistää taas funtsimaan syntyjä syviä, kohtaloa myöten...

se on ihan sama millaseen pakettiin pettämis- ja vaihtelunhalusi puet, se ja itsekkyytesi ei siitä miksikään muutu.

Mitäpä jos koittaisit kasvaa aikuiseksi?

 

[Ilkeä totuus]

""kun tietää, että oma sielunkumppani on olemassa""

Vai ""sielunkumppani"". Taitaa ""sielullasi"" olla herkät limakalvot. Tämä sielunkumppani on joku, jonka kanssa ei ole päivääkään arkea eletty ja tapaamiset on olleet jotain kiihkeitä irti-arjesta extreeme tunne-pläjäyksiä.

Totta kai sen oman siipan sielukkuus vähenee kun sen kanssa joutuu kinaamaan roskien viemisestä ja siitä kumpi jää sairasta lasta hoitamaan. Sitä arki kuitenkin on ja elämä on enimmäkseen arkea.

""En pysty keskittymään nykyisen suhteeni parantamiseen...""

Ihminen pystyy keskittymään ja löytää aikaa tasan kaikkeen siihen, johon on motivaatio eli halu. Jos sinulla ei ole halua suhteesi parantamiseen, niin älä ulkoista omaa haluuttomuuttasi joksikin mystiseksi ""pystymättömyydeksi"". Jos lapsesi ei ole riittävä motivaatio siihen että panostaisit nykyperheen koossapysymiseen, niin mitenköhän paljon arvostitkaan lapsiasi? ""Lapset ovat minulle tärkeintä maailmassa"" hokee moni nainen, kun niin kuuluu hokea, mutta lasten eduilla pyyhitään persettä, kun rouva sattuu ihastumaan, suuttumaan tai on tarve kostaa. Arvostukset näkyy teoissa eikä teoriassa.

Jos haluat parantaa suhdettasi, niin pystyt siihen. Ala kohdella lastesi isää kuten rakastettua puolisoa kohdellaan ja pian huomaat, että suhtaudut häneen, kuin rakastettuun puolisoon ja yhteisten lapsien isään kuuluukin suhtautua.

""Olin aina kuvitellut, että kun perustan perheen, se on ikuista.""

Mieleesi ei tullut, että ""suhde"" ja ""perhe"" ei ole jotain joka sinulle annetaaan vaan sinä olet tuon perheen tukipilareista toinen ja ilman sinun aktiivista panosta perheen säilyttämiseksi se ei säily. Kanna vastuusi ja lopeta haihattelu!

""Voinko uhrata oman tunne-elämäni sen vuoksi, että lapsella olisi ehjä koti? Tilanne on kestämätön.""

Tekstistäsi päätellen tunne-elämäsi on noin 13-vuotiaan hertta-sarjojen siuurkuluttajan tasolla. Tuollaisen tunne-elämän uhraaminen ei ole kovin suuri uhraus.

Voisit sen verran herkistää tunteitasi että ajattelisit lapsiasi ja mikä on heille parasta. Saat nykyisestä liitostasi toimivan paljon suuremmalla todennäköisyydellä kuin lähtemällä seikkailemaan jonkun ""sielunkumpanuudeksi"" sublimoidun kiimaunelman varassa. Mitä haluat lastesi uhraavan jotta sinä saisit lähteä toteuttamaan mihinkään perustamatonta suurta unelmaasi.

Et sinä välttämättä ole poikkeuksellisen tyhmä, naivi tai itsekäs. Suurella osalla meistä parisuhteessa eläneistä (sukupuolesta riippumatta) on kokemuksia siitä, kuinka joku ihastus alkaa tuntua elämää suuremmalta ""sielunkumppanuudelta"".

Herää ja järkevöidy! Varsinkin jos ikämittari pyörii jonkun tasaluvuin ympärillä, niin oireet ovat aika tyypilliset. Usko huviksesi: tuo ei ole mitenkään poikkeuksellista. Ja ne jotka eivät ole lähteneen kiimansa perässä juoksemaan ovat enimmäkseen valintaansa tyytyväisiä.

 

[miksi]

kirjoitit kokemuksesi nimimerkillä ""ilkeä totuus"" koska ""totuus"" olisi ollut parempi otsikko

Ei aina tarvitse pudottaa ""kybällä"" toista pilvilinnoista vaikka kirjoittaakin elämän realiteettia - joskus se ehkä kuitenkin on paikallaan. Uskon, että sanomasi meni perille

t. kokemusta löytyy myös ja nyt elämään tyytyväinen

 

[Cisse]

Huvittaa; Kuinka moni voi sanoa ettei ole arjessa ja ajassa joskus vieraantunut kumppanistaan?? Siis pohtinut eroa? Itselläni ystävät jotka ovat perheellisiä puhuvat, että ""jos lapsia ei olisi emme varmasti oltais yhdessä."". Kuitenkaan kukaan ei ole eroamassa, se on vain arkea.

Kaikella on aikansa ja pitkässä parisuhteessa ihastumisiakin sattuu, silti on tyhmää antaa viettien viedä ja itkeä kurjuuttaan. Ihminen on ajatteleva olento joka osaa päättää mitä tekee.. Sitä vain etten usko sen puolison muuttuvan vääräksi tosta vaan... Ja tuskin sitä uudella ""sielunkumppanilla"" voi korvata. Niin ja ihmetyttää missä ne ihmiset elävät jotka sanovat toisessa elämässä?? Tulevaisuudessa vai menneessä? Eikös pitäisi elää siinä ajassa missä on?

 

[aNNASTIINA]

Tiedän miltä sinusta tuntuu...
Minullakin on olemassa se sielunkumppani.
Tapasin hänet jo nuoruudessa, seurusteltiin ja
lähdimme eri paikkakunnille.....
En ikinä unohtanut häntä...mutta elämä kuljettii,
menin naimisiin, tein lapset jne...niin hänkin.
Vajaa vuosi sitten tiemme kohtasivatn jälleen
aivan uskomattomien sattumien summana.
Asumme edelleen eri paikkakunnilla...mutta
tapaamme toisiamme, olemme lähes päivittäin yhteyksissä.

Hän on minulle se suuri rakkaus, ehkä minäkin hänelle.
Emme halua olla enää poissa toistemme elämästä.
Katsotaan mitä elämä meille tuo.....
Uskon ihmeisiin ja suureen rakkauteen.
Välillä elämä on tuskallista ja on ikävä toista.
Aina ei voi olla yhteyksissä kun ollaan molemmat
varattuja. Mutta.....lähetämme aina (vaikka yöllä)
viestejä....toisillemme. Se tuntuu ihanalta kun voi ainakin
purkaa omia tuntojaan koska vaan.
Kaikkea hyvää sinulle ja jos se kohtalosi on sinulle tarkoitettu....saat kyllä hänet. Se aito rakkaus voittaa
aina kaiken muun.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja paljon rakkautta
elämääsi!!

 

[Inhorealisti]

Voi etta jotkut saavatkin itsekkyyden ja pettamisen kuulostamaan kauniilta ja rakastettavalta. Taito se on sekin.

Ps. Miten puolituntematon ihminen voi olla sielunkumppani? Ettei vain olisi pelkka mielikuvitusystava?

 

[Shuit]

Ja se ei-aito rakkausko nukkuu öisin sitten siinä vieressä ja sen kanssa ollaan, vaikka sydän on muualla. On se niin ihanata kun saa rusinat pullasta ja saan pitää ihan sen pullankin, jos tulee vaikka nälkä!

 

[Harha]

Törmäsin ihastukseeni 15 vuoden jälkeen, ihanan hehkutuksen jälkeen sain kalua takaapäin porttikongissa ...Ja menetin ihanan unelmani.

 

[Annastiina]

Noh, jokaisella on oikeus mielipiteeseensä.
Minulla kuitenkin on ilo viettää aikaa
hänen kanssaan.
Tällähetkellä eletään näin.mutta kuka tietää
mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Tarkoitus oli kuitenkin kertoa mielipiteestä
alkuperäiselle kirjoittajalle.

Se että olen valinnut tämän tien, on oma asiani.
Elän ihan itse omaa elämääni, kiitos vaan.
Eikä hän nyt ihan tuntematonkaan ole.
Seurusteltiin nuorena ja nyt jo vuosi takana
tätä uutta tilannetta.
Hyvää mieltä vaan kaikille!

 

[Cisse]

Miten annastiina jaksat itse? Sitä vain että aikansa jaksaa kaksoiselämää mutta loputtomiin et voi pitää kumpaakin... Lastenko takia olet miehesi kanssa? Joko miehelläsikin on sielunkumppani? Sitä vaan ettei mikään pysy salassa=( Voimia vaan mierontiellesi.

 

[nainen]

Hyvä ap.

Kyllä sinä selviät - vaikka lujille se ottaakin, olen saman kokenut.

Sielunkumppani on olemassa, tiedän sen nyt, mutta voimme silti elää elämämme erillään - pakon edessä . Toivon hänelle kaikkea hyvää elämässään, ja hänellä on ikuisesti paikka sydämessäni, uskon että myös minulla hänen sydämessään.

Koskee pitkään, sitten sydän turtuu pakotukseen, arpeutuu...Jäljelle jää rakkaus ilman itsekästä omistamisen halua.

Voimia.

 

[Mies.]

Olen tehnyt paljon virheitä elämässä, mutta en sitä että rupeaisin väärän kans penskoja tekee. Voisko joku sanoa mikä siihen ajaa?

 

[Annastiina]

Jaksan hyvin kiitos...olosuhteisiin nähden.
Olen eroamassa ja mies tietää jo itseasiassa
sielunkumppanistani. Hän on aina tiennyt että
sellainen suuri rakkauteni on olemassa.
Siitä vaan eie koskaan aikaisemmin tarvinnut puhua kun emme tavanneet . Nyt on toisin.

Olen päätynyt ratkaisuun että eroan vaikka
en tiedä huomisesta. On väärin jatkaa jos
oikeasti rakastaa toista. Mieheni on tosi kiva mutta
en myöskään halua pitää häntä hätävarana. Hän ansaitsee
parempaa. Uusi vuosi olkoon kaikille hyvä ja armollinen!

 

[Ilkeä totuus]

Taisit olla provo, kun et vaivaidu osallistumaan aloittamaasi keskusteluun...

 

[Kamu]

Totuus on ilkeä, mutta M-donna puhuu viisaita sanoja.

 

[love rules]

Kammottavaa miten negatiivisesti ihmiset ajattelee rakkaudesta. jos on tehnyt liian aikaisin valinnan tai muuten vaan päätynyt perustamaan perheen väärän ihmisen kanssa ja myöhemmin tapaa oikean, mikä siinä on niin kamalan väärin lopettaa suhde ja aloittaa uusi oikean kanssa? Ihan hirveä ajatus olis viettää vangittuna väärän ihmisen kanssa koko loppu elämä, vaan siksi että ei uskonut parempaa löytävänsä, tai oli nuorempana kovin rakastunut ja sitten vuosien varrella onkin käynyt ilmi että olikin väärä ihminen. Ei se jonka kanssa naimisiin ensin päätyy, ole välttämättä paras vaihtoehto loppuelämäksi. Kummallista. Eikö kukaan usko tosi rakkauteen? Perheen ja ankean arjen väärän ihmisen kanssako pitäsi olla tärkein asia maailmassa, jota ei saa missään tapauksessa rikkoa? Ei kai nyt kukaan normaali ihminen HALUA perhettä rikkoa, mutta ei kai maailma lopu jos niin käy?

 

[Inhorealisti]

Asiaanhan on aina useampi katsontakanta, esimerkiksi näin: Nuorena miehenä annan naisen johdattaa yhteiseloamme eteenpäin. En tunne suurta rakkautta, mutta kyllähän arki on ihan mukavaa, eikä säännöllisestä seksistäkään haittaa ole.

Nainen haluaa elämän vievän eteenpäin. Pienen vihjailun jälkeen ostamme sormukset, nainen hössöttää häät ja jättää pillerit pois. No, näin kai sen elämän kuuluu mennä.

Nuoremman vielä lattialla kontatessa alan pikku hiljaa sisäistämään ""love rulesin"" peräänkuuluttaman tosirakkauden perään. Töistä tai kuppilasta luulen löytäneeni sielunsukulaiseni ja eikun lusikat kotona jakoon. Mikäs siinä auttaa kuin todeta, että nuorena tuli valittua vähän tyhmästi, mutta tosi rakkauden nimissä jätän lapseni hyvillä mielin äidilleen, maksan elatusmaksut ja vilkutan lähtiessäni.

Eihän maailma lopu ratkaisuuni. Päin vastoin, ehkä entinen vaimoni löytää tilalleni sen tosi rakkauden, johon meistä jokaisella on toki oikeutemme. Toivon hänelle kaikkea hyvää nautiskellessani uudesta lemmestäni...

 

[Vittu]

Hauskaa on se, että romanttiset sielusta ja sydämistä puhuvat yleensä ""ajattelevat lämmöllä"" lastensa isää. He eivät tahdo loukata ja säälivät miestään joka nukkua tuhisee silläaikaa kun vaimo lähettelee sielujen sydämiä tekstiviestinä ukolle, joka häneltä haluaa kyytiä. Yöllä kävelevät talossa puhelimen kanssa ja laittavat miehelle peittoa päälle, kumpa se edes nukkuisi hyvin, niin viaton ja niin ihana, mutta ""kun en vain enää rakasta"". Paha olo hänen puolestaan, mutta uusi tekstiviesti antaa voimaa, uusi ukko siellä myöskin ""kaipaa ja rakastaa"". Kuinka pahalta tuntuu ajatus kodin jättämisestä ja uudesta elämästä- On syytäkin.
Veikkaan, että monille näistä tulee itku pitkästä ilosta.
Uusi kohtalo ei otakaan tuulta siiven alle ja palataan kotiin itkemään kuin pikkulapsi eron ja hylkäämisen primitiivistä surua..en tarkoittanut loukata, anteeksi, se oli virhe, etkö rakastakaan minua enää kun olen jakanut pimsaa muille..jne.
Tervetuloa elleihin sitten otsikolla : ""Elämäni virhe"" tai ""Olen huora"" nimimerkillä ampukaa minut.
""Sydämeeni sattuu kun näen kuinka olen häntä loukannut, mutta olen pyytänyt anteeksi tuhat kertaa. Nauhoitin tuhat kertaa anteeksi jopa vanhalle c-kasetille ja laitoin sen soimaan talossamme koko päiväksi. Silmäni ovat muurautuneet umpeen itkemisestä, ja mies löi kirveellä mankan rikki. MItä tehdä, hänellä on oikeus vihata minua mutta silti pelkään lasteni puolesta. Kuinka kauan muilla on mennyt että mies antaa anteeksi, voiko suhde koskaan palata ennalleen. Anteeksi hyvä mieheni, rakastan sydämestäni mutta olin heikko ja Niiiin tyhmä!""

 

[N 72]

""Kammottavaa miten negatiivisesti ihmiset ajattelee rakkaudesta.""

Olen samaa mieltä, tosin mielestäni juuri ap itse ajattelee siitä kauhean negatiivisesti. Hän kutsuu vääräksi sitä miestä, jonka kanssa on yhdessä elämää rakentanut ja jopa perheen perustanut, sitä miestä, joka luulee vaimonsa rakastavan häntä yhtä vilpittömästi kuin itse tätä rakastaa.

Mutta nyt ap kärsii tämän itselleen väärän ja väliaikaisen miehen rinnalla. Hänen tunne-elämänsä tuhoutuu tässä suhteessa, koska se todellinen sielunkumppani onkin joku muu, jota ap tuskin tuntee. Se ainoa oikea onkin joku, jonka kanssa ei vielä ensimmäistäkään arkipäivää, tylsistymistä tai edes pientä kriisinpoikastakaan ole tarvinnut kohdata.

Mielestäni on aika negatiivisesti ajateltu rakkaudesta, että arjen tylsyyden keskellä oitis päättelee, ettei tämän lasteni isän kanssa rakkautta koskaan ollutkaan. Tosirakkaus onkin jossain muualla, mitä ei vielä tosielämä ole päässyt koskettamaan. Missä ei ole riitoja roskien viennistä ja telkun katsomisesta, missä kumppanin jutut ei koskaan tympäise eikä jalkahiki haise. Tosirakkaus onkin jotain mihin ei tarvitse edes panostaa.

Sitä en usko, että maailma kaatuu, vaikka ap miehensä jättäisikin ja aloittaisi uuden autuaan elämän sielunkumppaninsa kanssa. Mutta ihmettelen syvästi miten voi kutsua sielunkumppaniksi ihmistä, jonka sieluun ei kovinkaan syvällisesti ole edes päässyt tutustumaan. Toivon todella, että tämän sielunkumppanin sielunkumppanuus ei rapise sitä mukaa, kun hänkin ajallaan osoittautuu vain ihmiseksi ja sinällään epätäydelliseksi.

 

[sara lamberg]

hallusin ihastuA AINAKIN TOIVOISIN ETTÄ MINÄ HALLUAN
AINAKIN SINUT