Rakkaus synnytyksen jälkeen - onko yleistä...

["Blues"]

... että tunteet miestä kohtaan laimenevat? Olen aina rakastanut miestäni todella paljon, rakastun joka aamu uudelleen, ja tuntuu että rakkauteni vain kasvaa päivä päivältä. Vaan ei enää synnytyksen jälkeen (synnytin viisi päivää sitten). Rakastan häntä edelleen paljon, mutta tunteet ovat ikään kuin laimentuneet. Mieskin on huomannut muutoksen, ja olemme puhuneet asiasta. Hän uskoo että se kuuluu synnytyksen jälkeiseen aikaan, ja toivoo että se menee ohi. Niin minäkin toivon. Minua ahdistaa ja harmittaa, että tunteet tällä tavalla tekevät käännöksiä.

Onko muilla ollut vastaavanlaista ongelmaa?

 

[harjoituskappale]

Minulla oli myös synnytyksen jälkeen sama homma. Ja raskauden aikana tuntui, että rakastan miestä niiiin paljon.

Mutta itselläni on synnytyksestä nyt 4kk ja tunteeni mieheen ovat "tasoittuneet" eli rakastan miestäni niinkuin ennen. Tai ehkä hieman enemmän, hänhän kuitenkin antoi elämääni todella tärkeän asian, lapsen.

Eli varmaan nuo jotain hormooni juttuja on. Ja mietin myös synnytyksen jälkeen miten rakkaus riittää mieheen ja lapseen.

 

[Eedla]

Muista nyt hyvä ihminen että todellinen rakkaus ei ole tunnetta vaan tahtoa. TUnteet tulee ja menee ja harva saa pidettyä yllä sitä suhteen alkuajan huumaa. Tärkeintä on se, tahdotko rakastaa miestäsi, ei se, että tunnetko huumaavaa rakastumisen tunnetta.

 

[Harlekiinia]

Ette oo tainnu miehen kanssa olla yhdessä kovin monta vuotta. Ei sitä kymmenen vuoden jälkeen rakkaus lisäänny ja kasva joka päivä tai ole pakahduttavaa.

On ihan tervettä, että keskityt lapseen, etkä huokaile sydän pamppaillen tunteidesi huokuessa, kun vain vilkaisetkin mieheesi. Hormonit ovat ohjanneet sinut terveemmälle tielle. En tiedä, onko paluuta suhteen alkuhuumaan pikkulapsiajan jälkeen, mutta voit löytää viereltäsi vastuullisen elämänkumppanin, jota rakastat ja joka ansaitsee kunnioituksesi.

 

[Kotona Kirves Kädessä]

Muista nyt hyvä ihminen että todellinen rakkaus ei ole tunnetta vaan tahtoa. TUnteet tulee ja menee ja harva saa pidettyä yllä sitä suhteen alkuajan huumaa. Tärkeintä on se, tahdotko rakastaa miestäsi, ei se, että tunnetko huumaavaa rakastumisen tunnetta.

hyvin sanottu!

 

["mammax4"]

No viisi päivää synnytyksen jälkeen voi tuntua mikä vaan miltä vaan Ole huoleti, kyllä se siitä normalisoituu ajan kanssa! Onnea lapsesta

 

["vieras"]

Eikö tota aikaa sanota baby bluesiksi, että muutenkin näyttää kaikki vähän harmaammalta? Kyllä se siitä ohi menee. Eikä ne roihuavat ja palavat tunteet aina ole ikuisia!

 

["vieras"]

Mnulla taas oli niinpäin että olin synnytyksen jälkeen pakahtua rakkaudesta vauvaan ja mieheen. Ihan tippa linssissä olin koko ajan kun rakastin niin kovasti. Uskon että ainakin minulla johtui hormooneista.

 

["tiiu"]

Musta tuntu samalta tuolloin ja tuntuu yhä,lapsi on 1v 7kk. Tosin tänä aikana olen oppinut ymmärtämään juuri tuon tahdon asian mistä edellä puhutaan. Haikeana vain muistelen niitä aikoja kun perhoset kutittivat vatsanpohjaa kun odotin miestä palaavaksi töistä,tämä vielä 3 vuoden seurustelunkin jälkeen.

Nyt yhteistä taivalta takana 7 vuotta ja toinen lapsi tulossa ja edelleen siis tuntuu etten rakasta miestäni yhtäpaljon kun ennen lapsia,vaikka järki sanoo että pitäisi rakastaa enemmän. Ja syytä todellakin olisi,niin hyvä mies kun hän on <3

 

[ex-vakkari]

Hormonit rakas, hormonit!

Ehkä jopa lievä baby blues. Ole rakas äiti huoleti. Sinä rakastat, lasta ja miestä.

Älä ystävä rakas murehdi, rakasta ja nauti. Äläkä vertaile. Älä elä "näin pitäisi", ei sellaista olekaan.

Jaa vauva miehen kanssa kuitenkin. Se on teidän yhteinen.

Toivon että miehesi on jo aikuinen, joka nyt antaa voimaa ja tukea sulle, jotta sinä jaksat antaa sitä vauvalle. Näin jonkin aikaa, kunnes taas tulee muutos.... eka vuosi on yhtä muutosta vauvan elämässä ja teidän.


T: ex-vakkari

 

["Blues"]

Kiitos kaikille vastauksista! Helpotti jotenkin tosi paljon, etenkin tuo Eedlan kommentti, tahdosta on kyse. Ja minä tahdon rakastaa. Mies sanoi samaa kuin Harlekiinia, että ehkä suhteemme menee nyt terveemmälle reitille, kaikki muutos ei ole pahasta. Suhteemme ei ole ihan tuore, ollaan oltu "jopa" 4,5 vuotta yhdessä, mutta siis nuori suhde silti. Ehkä tuo meidän 4,5 vuotta tähän saakka on ollut hieman naiivia, nyt on aika astua sellaiseen "oikeaan suhteeseen" lapsen myötä. Joillekin tuo askel tapahtuu ehkäpä avioliiton myötä, mutta me ei olla vielä menty naimisiin. Tosin toki mennään tässä piakkoin...

Tiedän senkin, että hormonit ovat vielä aivan sekaisin, ja baby bluesia on ilmassa. Odotan varmaankin vain turhan malttamattomana tunne- ja perhe-elämämme tasaantumista, vaikka pitäisi antaa itselleen aikaa.

Kiitos vielä arvokkaista vastauksista! Toki keskustelua voi jatkaa edelleen, lienee ihan tärkeä aihe.