Rasittavaa kun lapsi ei osaa olla hetkeäkään ilman äitiä tai isää

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mun keskimmäinen on samankaltainen, ikää 8 v. Ei uskalla jäädä koulun pihaan yksin, kotona, voi olla yksin omassa huoneessaan, mutta hänen pitää tietää missä kotona oleva vanhempi on. Koulun jälkeen on iltapäiväkerhossa, leikkii kavereiden kanssa. Ei ongelmia. Jos jättää autoon siksi aikaa, että hakee vaikka unohtuneen lippiksen, ehtii itkemään tosissaan, avaamaan ikkunan ja tulemaan miltei autosta ulos. Ja kaupassa käynnin ajaksi ei tule kuuloonkaan, että lapsen jättäisi yksin.

Ja kaikki 3 lasta on kasvatettu samoin, esikoinen tai kuopus eivät takerru tuolla tavalla. Apuakin on pyydetty koulukuraattorilta, tämä sanoi osan lapsista vain olevan tuollaisia, mitään ei taustalta löytynyt. Nyt on vain yritetty rohkaista lasta olemaan hetkittäin kavereiden kanssa ihan itsekseen.

Ja on eri asia itkettää protestoivaa lasta, joka yrittää saada tahtonsa läpi, kuin lasta, josta näkee, että tällä on oikeasti hätä.

Tsemppiä ap, toivotaan, että joku ratkaisu löytyisi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja jep:
Ja sinä olet aina takertunut häneen, pitänyt kädestä kouluikään asti, varoittanut joka asiasta ja varonut joka vaaraa.

Ja ennen kaikkea: huutamisen ehdoilla on tehty kaikki. Jos on ollut pienikin riski, että lapsi alkaa huutaa, toimintaa on heti muutettu sellaiseksi, ettei lapsen tarvitse huutaa.

No en voi kerrostalossa antaa lapsen huutaa. Ihan oikeasti.

Meillä sama ongelma ja kun kerrostalossa ei voi antaa huutaa :( Meille on pari kertaa naapurit tulleet valittamaan asiasta. :(
 

Similar threads

Yhteistyössä