Raskaana-Mieheni on täys *usipää

[Mirke]

Odotamme esikoistamme.
Parisuhde on pinnallinen enkä jaksaisi aina yrittää yksin avata keskustelua ja jakaa tunteita. Mieheni sulkeutuu ahdistuneena omasta elämästään ja paineistaan ja on minua kohtaan hyvin epäkunnioittava. Asia näkyy kiukkuna, etäisyytenä ja käytöksessä yleensäkin. Olen aina halunnut lasta, ja tässä pitkässä suhteessa sitä kauan harkinnut. Mieheni on kohdellut minua huonosti aiemmin vuosia. Olimme eron partaalla kerran todella vakavasti. Vihan tunteita nousee edelleen sillä huomaan että mieheni ei viisastu, ei elämästä ei parisuhteesta. Naisista hän ei tunnu tietävän mitään ja luulee olevansa täydellinen. Oma napa on ratkaisevin edelleen.Kaikki näkyy omassa käytöksessä. En halua vielä ainakaan puida enempää niitä tänne.

Tarvitsisin tukea ja apua, mieheni ei ole kiinnostunut olemaan läsnä. Apua tarkoitan sillä että olen raskaana ja monenlaista tässä asiassa nyt muutenkin, kaikkihan on uutta myös minulle. Naisen elimistössä kova prosessi. Olen hyvin yksin. Odotan yksin.Eihän tämän pitäisi kurjalta tuntua vaan olla onnellisinta aikaa. kamalaa sanoa tänne seuraava asia: olen katunut tätä välillä koska olen niin väsynyt epävarmuuteen, siihen että kaikki jää kuitenkin vain minun harteilleni ja hoidettavaksi. Parisuhteemme on vaikea ollut ja on ja mitä se on sitten kun vauva on luonamme. Haluan antaa hyvän perheen ja hyvän lapsuuden, molemmat vanhemmat. Niin olen aina ajatellut ja sen eteen yrittänyt parhaani mukaan toimia. Se ei silti riitä, koska en yksin siihen vaan kykene. Mieheni silmät eivät avaudu kai koskaan. Ja nyt tämä on menoa.
Vielä olisi mahdollista tehdä abortti. Mutta olisihan se kamalaa. En halua tehdä sitä vaikka vihassani tunnenkin sellaisia tunteita. Ja paljon muuta.

Mieheni on pettänyt minua tänä vuonna. Ja on muutakin tapahtunut. Joista hän ei koskaan puhu.Hänellä on tapana pimittää minulta asioita muutenkin..huijata tavallaan. Hän yrittää esittää jotain hyvää ajoittain, mutta pinnan alla on kelju joka tekee selän takana röyhkeyksiä.Tämä on siis todettu. Luottamuspula on aina ollut valtava. Välimme ovat tulehtunteet. Kaikki asiat puhumatta parisuhteessa koska mies ei halua ja kykene. Ja edelleen väittää olevansa "täydellinen"mies ja vain minun mies. Ja hoh! Kaukana!
Edelleen hän jaksaa nuoria naisia huomata kaikkialla..ja koko olemuksesta näkee että taas jotain kiinnostavaa on ja kappas naisia sitäkös se oli taas. Elekieli eli käytös on päivänselvää eikä hän jälleen myönnä että mitään semmoista koskaan olisi. Olen vain vainoharhainen jne hänen mielestään.
Raskaana ollessa haluaisi jo kokea eheyttä parisuhteessa, oikeaa aitoa vastuuntuntoa ja huolenpitoa. Myöskin kumppanin kunnioitusta jota ei tässä suhteessa ole ollut eikä luultavasti koskaan tule olemaan. Kuulostaahan aika pahalta. Tilanne. Tänne on pakko purkaa. Josko joku vastaisi asiallisesti ja keskustelisi asiallisesti. En kestä tätä kaikkea yksin.
Tekisi mieli mennä jonnekin itkemään ja huutamaan juuri nyt sydämensä kyllyydestä..kirota ja rukoilla että kaikki olisi toisin. Miksi elämä on näin? Miksi en riitä ja miksi mieheni ei arvosta!!!?
Millaisia ajatuksia muilla raskaana olevilla ja syntymän jälkeen parisuhteesta..? Miten muilla mennyt ja kuinka miehet käyttäytyvät?

Pettäminen..onko niitä tapahtunut kenelläkään myös raskauden aikana ja vauvan jälkeen esim ensimmäisenä vuonna? Koen olevani"narri", koska näen että mieheni ei ole rehellinen!Rakkaus on kadonnut ja sitä ei ole. Kaikki on vaan väkinäistä yrittämistä sekä kulissia. Mieheni käytös on ??Nämä ovat tuntemuksiani tässä kohtaa. Pelkään lujaa!!!

 

[Pandor]

Ei voi välttyä ihmettelemästä miksi ylipäänsä olet ollut suhteessa tuon miehen kanssa vuosia jos olet samalla halunnut lapsia ja näille hyvän perheen? Sanotaan, että vanhempien parisuhde on lasten henkinen koti. Miksi olet tekemässä lasta tuon miehen kanssa?

 

[Sitä saa mitä tilaa...]

Pakko yhtyä edellisen mielipiteeseen, käsittämätöntä että olet mennyt vielä lastakin tekemään tuollaisen "miehen" kanssa! Kuvittelitko, että hän jotenkin mystisesti muuttuu kun hänen siittiönsä yhyttää sinun munasolusi? On vaikea tuntea myötätuntoa, kun sinulla kerran oli jo vuosien kokemus miehen idioottimaisuudesta, ja silti menit itsesi tuollaiseen jamaan hankkimaan. Sinulla on nyt kolme vaihtoehtoa:

* Jäät suhteeseen, ja yhden vauvan sijaan hoidat kahta. Usko pois, miehesi ei 99,9% varmuudella tuosta kypsy. Lisäksi lapsesi saa täysin kieroutuneen kuvan miehen ja naisen välisistä suhteista.

* Lähdet, ja yrität yksinhuoltajana antaa lapsellesi olosuhteisiin nähden parhaan mahdollisen lapsuuden.

* Teet abortin, eli vierität huonon arviointikykysi seuraukset syntymättömän lapsesi kuolemaksi. Yleensä en edes vastusta aborttia, mutta tällaisissa tapauksissa, kun ihan tarkoituksella on hommauduttu raskaaksi, pitäisi sitten myös kantaa päätöksensä seuraukset.

 

[eräsperäs.]

Sitä saa mitä tilaa ja niin makaa kuin petaa.

Miten ihmeen epätoivoisia naiset ovat niitä mukuloita vääntämään ensimmäisen vastaantulijan kanssa joka vaan siitokseen pystyy.


Ai niin. Tällä palstalla ei saa sanoa syyllistää eikä vastuuttaa ketään. Se on rumaa.

 

[niin.....]

Ei se vauvan tulo kuule estä sitä pettämistä yhtään. Saattaa vain yltyä siitä, kuten myös raskaana ollessasikin mies takuulla juoksee vieraissa. Itse en moista miestä katselisi enää hetkeäkään, saatika että lapsia tuollaisen surkimuksen kanssa olisin alkanut pykäämään.

Itse valitsisin sen yksinhuoltajuuden. Ei lapsi tarvi elämäänsä tuollaista miehenmallia, kun kyseessä ei edes ole mikään mies.

Ei sitten hälytyskellot ruvenneet soimaan jo siinä vaiheessa kun sait tietää miehen pettäneen,vaan ihan tietoisesti halusit sitten lapsen hänen kanssaan? Eiköhän olisi löytynyt parempiakin isäehdokkaita.

Todellakin olet narri, jos annat miehen pyöritellä sua miten haluaa. Sehän pitää sua leikkikalunaan, tietää että et kumminkaan lähde sama mitä hän tekee.

Itse jos olisin sinun tilanteessasi, potkisin miehen pellolle, tai pakkaisin omat kassini ja lähtisin, jos todella lasta haluat, niin pitäisin sen ja eläsiin yksinhuoltajana. En mainitsisi lapsen isän nimeä edes syntymätodistuksessa, kerran hän ei sitä olisi ansainnut. En antaisi miehen pitää mitään yhteyttä lapseensa.
Moni muukin yksinhuoltaja on pärjännyt ihan omillaan,vaikka välillä voikin olla vaikeaa. Miksi et siis sinäkin?

Itse olet sen valinnan tehnyt, että tuollaisen luuserin kanssa elämääsi elät, joten sinun on myös tehtävä ratkaisut, että miten jatkossa.

 

[yksi sivustaseuraaja]

On surullista, että yhä vieläkin on vaan niitä naisia, jotka kuvittelevat, että kun hankkii lapsen, niin mies aikuistuu ja oppii automaattisesti isäksi tultuaan kaikki parisuhteen hienoudet. Kuulepas, ei ne asenteet, käytöstavat yms. muutu miksikään, vaikka kuinka olisit hänen lapsensa äiti. Jos hän ei kunnioita ja arvosta sinua, niin yksi vauvan punnertaminen maailmaan ei sitä tilannetta muuta. Itse äitinä voisin jopa väittää, että vauvan syntyminen huonoon parisuhteeseen HUONONTAA parisuhdetta, koska vauva on vaativa, joten jo pelkästään univelka on sellainen asia, joka on raskasta kestää yksin, jos toisesta ei saa apua vauvanhoitoon. Lisäksi vauvan syntymä yleensä korostaa niitä miehen huonoja puolia, koska ei ole enää ympärillä työssäkäyntikiireitä ja tilapäisesti joutuukin olemaan kotona poikkeuksellisen paljon.

ABORTTI:
- yksi varteenotettava vaihtoehto. Mieti, että haluatko lapsen ehdottomasti vai haluatko lapsen vasta siinä tapauksessa, että parisuhde on hyvä.

YKSINHUOLTAJUUS:
- mielestäni paras vaihtoehto. Tosin miehellä on oikeus lapseen, joten tapaamisoikeuksien vuoksi et pääse eroon miehestä koskaan, vaan hän on hyvässä ja pahassa osa elämääsi. Muista myös, että miehesi tulee aikoinaan opettamaan lapsellesi hänen näkemyksensä elämästä, ihmisistä, naisista, parisuhteesta jne. Haluatko sitä taakkaa omalle lapsellesi?

PARISUHTEEN JATKAMINEN:
- haluatko kitua ja kärsiä vain siksi, että haluat, että lapsi syntyy "ehjään" perheeseen eikä erolapseksi? Haluatko jatkaa parisuhdetta vain rahan takia, vaikka mielenterveytesi olisikin uhattuna siksi, että olet yksin parisuhteessa ja joudut sietämään mieheltä pettämistä yms. epäluotettavuutta? Sinun tilanteessasi ehdottaisin miehelle, että parisuhdetta jatketaan vain siinä tapauksessa, että hän suostuu osallistumaan parisuhdeterapiaan ja että hänen käytöksensä muuttuu oleellisesti. Kannattaa myös miettiä tarkkaan, että kykenetkö enää ikinä luottamaan mieheen ja antamaan anteeksi, vaikka hän muuttuisikin kertaheitolla toisenlaiseksi?

Todennäköisesti sinä olet rakastunut miehessäsi siihen, mitä hän VOISI OLLA, jos hän olisi toisenlainen. Sinun on vain opeteltava hyväksymään se, että miehesi on sitä mitä hän on, vaikka kuinka yrittäisit häntä muuttaa. Hän on huomannut, että jatkat suhdetta siitä huolimatta, että hän on pettänyt. Miksi hän muuttaisi käytöstään, kun hän tietää, että et uskalla lähteä, vaan annat anteeksi uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Petollisen ja itsekkään miehen ihannetilanne on sinun kaltainen nainen, johon voi mennä, jos ei ole parempaakaan paikkaa. Hoidat kodin ja sinulta saa seksiä tarvittaessa. Sen edullisempaa ja mukavampaa asumismuotoa ei ole.

 

[*siri*]

Ensin pitää olla se ehjä ja hyvä parisuhde ja sitten vasta tehdään lapsia.
Nyt menet peppu edellä puuhun ja alas tulet turvallesi varmasti, niin kuin arveletkin.

Onko oma käytöksesi ja lapsentekosi oikein tulevaa lasta kohtaan? Ansaitseeko pieni ihminen tuollaisen kodin ja tuollaiset vanhemmat? Et ole sinäkään vielä aikuiseksi ja vastuuntuntoiseksi kasvanut, kun kuvittelet miehen muuttuvan joksikin toiseksi lapsen myötä.
Abortti, jos vielä mahdollista.

 

[Äpärän äiti]

Tarvitsisin tukea ja apua, mieheni ei ole kiinnostunut olemaan läsnä. Apua tarkoitan sillä että olen raskaana ja monenlaista tässä asiassa nyt muutenkin, kaikkihan on uutta myös minulle. Naisen elimistössä kova prosessi.

Ihan ensimmäiseksi: hän on mies, jos ymmärtäjää tarvitset, etsi vertaistukea naisista.

Toiseksi: miehesi saa olla ihan millainen kusipää tahansa, jos kerran itse näin haluaa. Sinulla on varmasti paljon ajatuksia siitä, millainen täydellinen puoliso olisi, millainen hyvä parisuhde on, millaisen tulevaisuuden haluaisit... mutta parisuhteeseen tarvitaan kaksi. Perheeseen tarvitaan vanhemmuutta, sitoutumista ja sellaisia juttuja. Niitä vaan ei saa kaupasta eikä niitä voi toiseen - eikä itseen - asentaa nappia painamalla.

Esikoistaan odottaa vain kerran. Sinulla on oikeus nauttia tästä ajasta. Jos kerran haluat valita äitiyden, niin katso elämää viiden vuoden päähän. Avaa silmäsi. Nyt on hyvä aika järjestellä asioita.

Miehesi ei näe sinua, olet vain olemassaoleva pala hänen elämässään. Sellainen, jota voi pettää. Ehkä hän jopa kokee sinut asiaksi, josta voisi luopua, olet joku joka rajoittaa hänen elämäänsä, hyvä tekosyy olla ottamatta vastuuta elämästään.

Nyt peilin eteen.

Mitä sinä haluat? Mitä tämä raskaus sinulle merkitsee? Iloitsetko tulevasta lapsesta hänen itsensä takia vai onko hän vain toive sitoa mies itseesi?

Itse muistan... en raskaustestiä, mutta sen tyhjyyden mikä päässäni soi kun istuin pöydän ääreen sulattelemaan positiivista tulosta. Ja sen ensimmäisen ajatuksen joka nousi tyhjyydestä, sen joka toi varmuuden ja rauhan ja pyhitti kaikki tulevat päätökset.

Se ajatus oli "ihmiset on sanoneet, että tämä on parasta mitä heille on tapahtunut"

Minä olen yksi heistä. Ilman äitiyttä en olisi uskaltanut heittäytyä kuten tein. En olisi uskaltanut siivota ylimääräisiä ihmisiä elämästäni (mukaan luettuna biologinen isä), kiltteyttäni olisin antanut elämän vain soljua, ihmisten kävellä ylitseni...

Nyt kun katson sitä ihmistä, ihmettelen, miten hän kykenikään. Mutta kai se on vaan tahdosta kiinni, jos oikein haluaa.

 

[ei näin...]

"YKSINHUOLTAJUUS:
- mielestäni paras vaihtoehto. Tosin miehellä on oikeus lapseen, joten tapaamisoikeuksien vuoksi et pääse eroon miehestä koskaan, vaan hän on hyvässä ja pahassa osa elämääsi. Muista myös, että miehesi tulee aikoinaan opettamaan lapsellesi hänen näkemyksensä elämästä, ihmisistä, naisista, parisuhteesta jne. Haluatko sitä taakkaa omalle lapsellesi?"


Ei miehellä ole mitään oikeutta lapseen, jos isyyttä ei tunnusteta, nimeä ei laiteta syntymätodistukseen, eikä äiti vaadi elareita. Äiti päättää että haluaako hän pitää lapsen isän elämässään vai ei.

Ei kannata "pelotella" asoilla, joista ei ole faktatietoa.

Jos mies vaatimalla vaatii että hänen isyytensä pitää tunnustaa, mutta nainen ei sitä halua, niin sitten mennään käräjäoikeuteen.

Tällaisissa tilanteissa äidillä on kyllä enemmän oikeuksia kuin isällä, sillä hän on lapsen lainmukainen huoltaja. Ja korostan edelleen sitä, että niin kauan kuin isyyttä ei ole tunnustettu, tai syntymätodistuksessa ei lue isän nimen kohdalla mitään, niin ei sillä isällä myöskään ole mitään oikeuksia.

 

[isien oikeudet?]

"YKSINHUOLTAJUUS:
- mielestäni paras vaihtoehto. Tosin miehellä on oikeus lapseen, joten tapaamisoikeuksien vuoksi et pääse eroon miehestä koskaan, vaan hän on hyvässä ja pahassa osa elämääsi. Muista myös, että miehesi tulee aikoinaan opettamaan lapsellesi hänen näkemyksensä elämästä, ihmisistä, naisista, parisuhteesta jne. Haluatko sitä taakkaa omalle lapsellesi?"


Ei miehellä ole mitään oikeutta lapseen, jos isyyttä ei tunnusteta, nimeä ei laiteta syntymätodistukseen, eikä äiti vaadi elareita. Äiti päättää että haluaako hän pitää lapsen isän elämässään vai ei.

Ei kannata "pelotella" asoilla, joista ei ole faktatietoa.

Jos mies vaatimalla vaatii että hänen isyytensä pitää tunnustaa, mutta nainen ei sitä halua, niin sitten mennään käräjäoikeuteen.

Tällaisissa tilanteissa äidillä on kyllä enemmän oikeuksia kuin isällä, sillä hän on lapsen lainmukainen huoltaja. Ja korostan edelleen sitä, että niin kauan kuin isyyttä ei ole tunnustettu, tai syntymätodistuksessa ei lue isän nimen kohdalla mitään, niin ei sillä isällä myöskään ole mitään oikeuksia.

Näinhän se on, että isillä ei ole mitään oikeuksia, vain velvollisuuksia, valitettavasti.
Tässä keskustelussa olevassa tapauksessa ei äidinkään käytös ole moitteetonta ja tulevaa lasta ajattelevaa. Yhtä sekoja kumpikin eli kannattaako tuota lasta edes tehdä?

 

[oikeudet on ansaittava]

Näinhän se on, että isillä ei ole mitään oikeuksia, vain velvollisuuksia, valitettavasti.

Jaa. Onko se ihan vaan ÄITIEN OIKEUS:
-käydä kaupan kautta kotimatkalla
-ehtiä tarhaan ennen sulkemisaikaa
-tehdä ruoka ennen pikkukakkosta
-komentaa siivoamaan, iltapesulle, hoputtaa sänkyyn
-lukea iltasatu
-siivota, kun viimein "oma aika" alkaa
-nousta yöllä, kun piltti näkee painajaisia
-nousta toisen kerran, kun vaippa on vuotanut
-nousta kolmannen kerran kun lastenhuoneesta kuuluu "janottaa"

lopulta kokee oikeudekseen herätä kuudelta, että ehtii laittaa itsensä kuntoon ja jatketaan...
OIKEUS
-tunkea aamun ruuhkaliikenteeseen rattaiden kanssa, koska perheen auto on miehen ja miehen työpaikka on toisessa suunnassa kuin hoitopaikka.
-lisään vielä OIKEUDEN käyttää lauantai pyykinpesuun sekä OIKEUDEN olla ainoa oikea oksennusten pesijä, rään pyyhkijä ja kasvattaja.

Niin että mitä oikeuksia isä näistä haluaisi? Ei ne lapset ole mitään automaatteja, joista saa laatuaikaa silloin, kun itse haluaa.

Parasta onkin, että ne palkitsevat hetket yllättävät lähes joka kerta.

 

[oiyuyh]

Jos pariskunta on naimisissa, niin miehestä tehdään automaattisesti lapsen isä. Jos pariskunta eroaa, niin omaisuus ositetaan ja selvitetään, miten lapsen huoltajuus ja elatus määräytyvät.

Jos pariskunta ei ole naimisissa, niin vauvan synnyttyä äiti saa kirjeen, jossa kysytään lapsen isää. Normaalisti siis avomies käy tunnustamassa isyytensä, mutta on myös mahdollista, että:
a) isä ei halua tunnustaa isyyttä, mutta äiti haluaa
b) isä haluaa tunnustaa isyytensä, mutta äiti ei halua
c) kumpikaan ei halua, että isyyttä selvitetään.

Tapaus C on helpoin, koska silloin nainen vastaa, ettei halua isyyttä selvitettävän. Tapauksissa A ja B isyys selvitetään DNA-testein ja tarvittaessa oikeuden määräyksellä.

Jos isyyttä ei selvitetä, niin äiti ei voi vaatia elatusapua, mutta toisaalta isällä ei myöskään ole oikeutta tavata lasta. Moni vanhempi kuitenkin haluaa pitää yhteyttä, mutta usein puhutaan julkisuudessa vain siitä rahapuolesta eikä ollenkaan siitä, että tunneyhteyttä ei lapsen puolelta synny, jos lapsi ei koskaan näe isäänsä. Jos haluaa olla lapselleen tärkeä, se vaatii hoivaa, rakkautta ja aikaa.

 

[Niin....]

Ap:lla on selvästikin vastuuntuntoa mielestäni. Hän haluaa jakaa asiaa ja puhuu asiasta kaiken kohdanneena ja myöntää tilanteen.
Selvästi on myös rakkautta ja hyvää, koska ei lapsia tehdä muusta syystäkään. Parisuhteen huonot asiat vaan ovat vaikeita selvittää.
Lopulta joka suhteessa saa samat melkein läpi käydä ja täydellistä ei löydy. Kunnioitus on tärkeää ja luottamus ja rehellisyys. Ellei niitä suhteeseenne synny te kuihdutte ja homma menee rikki. muussa tapauksessa tuossa on vielä mahdollisuuksia.
En tiedä yhtään parisuhdetta jossa ei olisi ollut petturuutta, en tiedä yhtään helppoa parisuhdetta enkä sellaistakaan jossa ei bäiden karikoiden kautta ihminen olisi oppinut jotain. Joten miksi luovuttaa nyt, ei tietenkään. Kissa pöydälle ja asiat kuntoon! Se on mahdollista!!!

Miehet ovat miehiä..tiedetään. Eivät aina tajua naisen tarpeita, varsinkaan kun odotatte ensimmäistä vauvaa. Miehelläkin on opittavaa..puhukaa. Jakakaa. Kumpikin kuitenkin tietoisesti perhettä lähteneet hakemaan. Silloin aikuiset ihmiset varmasti tietävät mitä se tarkoittaa. En usko että miehesi haluaa tahallaan olla kurja. Ehkä hänkin vaan on ihminen joka reagoi uuteen tavalla jota et haluaisi kestää. Molemmat te olette uudessa. Se on vaativaa aikaa.Mieti onko suhteenne järkevä, onko siinä mahdollista muuttua , puhua asiat ja mennä eteenpäin.Älä tee aborttia ja nauti ihmeessä äidiksi tulosta..se on ihanin asia päällä maan!!Mies takuulla on myyty myös kun saatte vaan nyt puhki tuon teidän pulmallisen tilanteen.

 

[isien oikeudet?]

Jaa. Onko se ihan vaan ÄITIEN OIKEUS:
-käydä kaupan kautta kotimatkalla
-ehtiä tarhaan ennen sulkemisaikaa
-tehdä ruoka ennen pikkukakkosta
-komentaa siivoamaan, iltapesulle, hoputtaa sänkyyn
-lukea iltasatu
-siivota, kun viimein "oma aika" alkaa
-nousta yöllä, kun piltti näkee painajaisia
-nousta toisen kerran, kun vaippa on vuotanut
-nousta kolmannen kerran kun lastenhuoneesta kuuluu "janottaa"

lopulta kokee oikeudekseen herätä kuudelta, että ehtii laittaa itsensä kuntoon ja jatketaan...
OIKEUS
-tunkea aamun ruuhkaliikenteeseen rattaiden kanssa, koska perheen auto on miehen ja miehen työpaikka on toisessa suunnassa kuin hoitopaikka.
-lisään vielä OIKEUDEN käyttää lauantai pyykinpesuun sekä OIKEUDEN olla ainoa oikea oksennusten pesijä, rään pyyhkijä ja kasvattaja.

Niin että mitä oikeuksia isä näistä haluaisi? Ei ne lapset ole mitään automaatteja, joista saa laatuaikaa silloin, kun itse haluaa.

Parasta onkin, että ne palkitsevat hetket yllättävät lähes joka kerta.

Ja tähän kaikkeen rumbaan miehesi on sinut PAKOTTANUT etkä ole mitenkään voinut osaasi valita tai vaatia mieheltä osallistumista? Avioliitto on kahden kauppa, turha siellä otat hikareita ulkopuolisten sanoista. Sinne peilin eteen vaan, hus. Ja sitten mies ruotuun.

 

[Sitä saa mitä tilaa]

Aivan, töiden jakaminen suhteessa on täysin sen osapuolten päätettävissä oleva asia. Jos on niin pöljä, että suostuu yksin tekemään kaiken, ei voi syyttää kuin itseään.

 

[no huhhuh-65]

* Teet abortin, eli vierität huonon arviointikykysi seuraukset syntymättömän lapsesi kuolemaksi. Yleensä en edes vastusta aborttia, mutta tällaisissa tapauksissa, kun ihan tarkoituksella on hommauduttu raskaaksi, pitäisi sitten myös kantaa päätöksensä seuraukset.

Aborttia ei todellakaan ole syytä vastustaa näin käsittämättömässä tilanteessa! AP, nyt älä ole itsekäs vaan tee se abortti. Ja "sitä saa, mitä tilaa", se sikiön alku ei ole mikään lapsi vielä eikä abortointi ole sille mikään kuolema, eli se siitä.

Ap, nyt abortti ja jätä se sika.

 

[barbi 35v]

On surullista, että yhä vieläkin on vaan niitä naisia, jotka kuvittelevat, että kun hankkii lapsen, niin mies aikuistuu ja oppii automaattisesti isäksi tultuaan kaikki parisuhteen hienoudet. Kuulepas, ei ne asenteet, käytöstavat yms. muutu miksikään, vaikka kuinka olisit hänen lapsensa äiti. Jos hän ei kunnioita ja arvosta sinua, niin yksi vauvan punnertaminen maailmaan ei sitä tilannetta muuta. Itse äitinä voisin jopa väittää, että vauvan syntyminen huonoon parisuhteeseen HUONONTAA parisuhdetta, koska vauva on vaativa, joten jo pelkästään univelka on sellainen asia, joka on raskasta kestää yksin, jos toisesta ei saa apua vauvanhoitoon. Lisäksi vauvan syntymä yleensä korostaa niitä miehen huonoja puolia, koska ei ole enää ympärillä työssäkäyntikiireitä ja tilapäisesti joutuukin olemaan kotona poikkeuksellisen paljon.

ABORTTI:
- yksi varteenotettava vaihtoehto. Mieti, että haluatko lapsen ehdottomasti vai haluatko lapsen vasta siinä tapauksessa, että parisuhde on hyvä.

YKSINHUOLTAJUUS:
- mielestäni paras vaihtoehto. Tosin miehellä on oikeus lapseen, joten tapaamisoikeuksien vuoksi et pääse eroon miehestä koskaan, vaan hän on hyvässä ja pahassa osa elämääsi. Muista myös, että miehesi tulee aikoinaan opettamaan lapsellesi hänen näkemyksensä elämästä, ihmisistä, naisista, parisuhteesta jne. Haluatko sitä taakkaa omalle lapsellesi?

PARISUHTEEN JATKAMINEN:
- haluatko kitua ja kärsiä vain siksi, että haluat, että lapsi syntyy "ehjään" perheeseen eikä erolapseksi? Haluatko jatkaa parisuhdetta vain rahan takia, vaikka mielenterveytesi olisikin uhattuna siksi, että olet yksin parisuhteessa ja joudut sietämään mieheltä pettämistä yms. epäluotettavuutta? Sinun tilanteessasi ehdottaisin miehelle, että parisuhdetta jatketaan vain siinä tapauksessa, että hän suostuu osallistumaan parisuhdeterapiaan ja että hänen käytöksensä muuttuu oleellisesti. Kannattaa myös miettiä tarkkaan, että kykenetkö enää ikinä luottamaan mieheen ja antamaan anteeksi, vaikka hän muuttuisikin kertaheitolla toisenlaiseksi?

Todennäköisesti sinä olet rakastunut miehessäsi siihen, mitä hän VOISI OLLA, jos hän olisi toisenlainen. Sinun on vain opeteltava hyväksymään se, että miehesi on sitä mitä hän on, vaikka kuinka yrittäisit häntä muuttaa. Hän on huomannut, että jatkat suhdetta siitä huolimatta, että hän on pettänyt. Miksi hän muuttaisi käytöstään, kun hän tietää, että et uskalla lähteä, vaan annat anteeksi uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Petollisen ja itsekkään miehen ihannetilanne on sinun kaltainen nainen, johon voi mennä, jos ei ole parempaakaan paikkaa. Hoidat kodin ja sinulta saa seksiä tarvittaessa. Sen edullisempaa ja mukavampaa asumismuotoa ei ole.

Siis eihän noissa ole mitään muuta järkevää vaihtoehtoa kuin abortti.

 

[vapaaeht lapseton 40+]

Jaa. Onko se ihan vaan ÄITIEN OIKEUS:
-käydä kaupan kautta kotimatkalla
-ehtiä tarhaan ennen sulkemisaikaa
-tehdä ruoka ennen pikkukakkosta
-komentaa siivoamaan, iltapesulle, hoputtaa sänkyyn
-lukea iltasatu
-siivota, kun viimein "oma aika" alkaa
-nousta yöllä, kun piltti näkee painajaisia
-nousta toisen kerran, kun vaippa on vuotanut
-nousta kolmannen kerran kun lastenhuoneesta kuuluu "janottaa"

lopulta kokee oikeudekseen herätä kuudelta, että ehtii laittaa itsensä kuntoon ja jatketaan...
OIKEUS
-tunkea aamun ruuhkaliikenteeseen rattaiden kanssa, koska perheen auto on miehen ja miehen työpaikka on toisessa suunnassa kuin hoitopaikka.
-lisään vielä OIKEUDEN käyttää lauantai pyykinpesuun sekä OIKEUDEN olla ainoa oikea oksennusten pesijä, rään pyyhkijä ja kasvattaja.

Niin että mitä oikeuksia isä näistä haluaisi? Ei ne lapset ole mitään automaatteja, joista saa laatuaikaa silloin, kun itse haluaa.

Parasta onkin, että ne palkitsevat hetket yllättävät lähes joka kerta.

Onneksi ei tullut koskaan lisäännyttyä.

 

[xxx]

Kirjoitan pikaisesti oman tarinani vastaavanlaisesta tilanteesta.

Olemme olleet mieheni kanssa reilut 3v yhdessä ja nyt meillä on pian 6kk ikäinen maailman ihanin tyttövauva. Ja meidän molempien mielestä maailman ihanin.

Tein raskausaikana samaa kuin sinäkin; kirjoitin keskustelupalstoille huonoa tuuriani, itkin, kärsin, pelkäsin. Mieheni oli lyhyesti muotoiltuna välinpitämätön sika. Piti yhteyttä exäänsä, tod. näk. pettikin, menetti halunsa minua kohtaan lähes täysin, ei arvostanut, ei tukenut, oli aina poissa, töissä, asiakasilloissa ja ties missä. Riidellessä asiasta totesipa jopa että on maailman kauhein katastrofi että meille kahdelle on syntymässä lapsi ja minä yksin halusin ja manipuloin meidän tähän tilanteeseen.

Tein lähtöä kymmeniä kertoja, olin pakannut tavaroitani säkkeihin, asuntohakemuksia oli vetämässä, taas palasin yrittämään vaikkei mieheni edes sitä aina pyytänyt. Yritin todellakin yksin ja olin maailman ahdistunein ihminen. Kysyin vaan itseltäni että miten elämäni voi mennä kurjasti, kun parikymppisenä vielä ajattelin että olen saanut upeat kortit elämässä. Olin ollut todella optimistinen tulevaisuuteni suhteen ennen tätä herraa.

Siinähän olikin upeaa nauttia raskaanaolosta ja siitä että meistä on tulossa perhe, hihhei ! Kaukana siitä..

Noh, vauva syntyi. Mies tuli mukaan synnytykseen ja voi sitä kyynelten määrää mikä hänen silmissään näkyi kun vauva syntyi. Kun hän rääkäisi ensimmäisen kerran ja tuli rintani päälle makoilemaan pehmeänä, märkänä, lämpimänä "ihmiskönttinä" ja tapitteli siinä meitä. Sanoen katseellaan: "tässä minä nyt olen. Tulin luoksenne kun pyysitte.."

Mies lähti kylvettämään heti vauvaa kätilön kanssa ja siitä päivästä alkaen hänen rakkautensa vauvaa kohtaan on vaan kasvanut joka päivä. Hän sanoi että se on parasta mitä hänelle on koskaan tapahtunut.

Ja miestä ei raskausaikana todellakaan asia paljoa muuta tehnyt kun ahdistanut.

Mies ei edelleenkään ole minulle maailman paras mies, tekee paljon töitä edelleen ym. mutta on PALJON parempi mies ja osallistuva, vastuunsakantava isä. Hän höpöttelee vauvalle, huolehtii kokoajan ettei sillä ole liian kylmä/ kuuma, ei saa syöttää liikaa, pitää varoa sitä ja tätä.'

En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan mutta mies muuttui kun vauva syntyi. Toki olen katkera varmasti lopun elämääni alkuaikojen ja erityisesti raskausajan väärinkohtelusta ym.sta mutta olemme vain esimerkki että tosielämässä asiat eivät todellakaan aina mene kuten sadussa tai ihanne-esimerkissä.

Muistan kuinka luin raskaana vauvalehtiä ja itkin kun siellä oli juttuja osallistuvista iseistä jotka hieroo raskaana olevien naistensa jalkoja ja jopa pesee hiukset puolesta. Meillä meni eri tavalla mutta tässä ollaan, eletään ja porskutetaan ja vauvamme on todellakin kaiken kärsimyksen ja vaivan arvoinen. Jos joskus eroamme, uskon että olemme silti hyviä vanhempia vauvallemme, joka todellakin muutti kaiken. Hän oli rakkauden lähettiläs.

Voimia sinulle sylikaupalla. Älä menetä toivoasi kokonaan, vaikka toki pitää varautua myös pahimpaan. Mutta silti, vauvan tulo elämään muuttaa monet miehet!

 

[joopatijoopatijoo!]

Olemme olleet mieheni kanssa reilut 3v yhdessä ja nyt meillä on pian 6kk ikäinen maailman ihanin tyttövauva. Ja meidän molempien mielestä maailman ihanin.

Tein raskausaikana samaa kuin sinäkin; kirjoitin keskustelupalstoille huonoa tuuriani, itkin, kärsin, pelkäsin. Mieheni oli lyhyesti muotoiltuna välinpitämätön sika. Piti yhteyttä exäänsä, tod. näk. pettikin, menetti halunsa minua kohtaan lähes täysin, ei arvostanut, ei tukenut, oli aina poissa, töissä, asiakasilloissa ja ties missä. Riidellessä asiasta totesipa jopa että on maailman kauhein katastrofi että meille kahdelle on syntymässä lapsi ja minä yksin halusin ja manipuloin meidän tähän tilanteeseen.

Tein lähtöä kymmeniä kertoja, olin pakannut tavaroitani säkkeihin, asuntohakemuksia oli vetämässä, taas palasin yrittämään vaikkei mieheni edes sitä aina pyytänyt. Yritin todellakin yksin ja olin maailman ahdistunein ihminen. Kysyin vaan itseltäni että miten elämäni voi mennä kurjasti, kun parikymppisenä vielä ajattelin että olen saanut upeat kortit elämässä. Olin ollut todella optimistinen tulevaisuuteni suhteen ennen tätä herraa.!

Lyhensin sun tekstiäsi vähän, mihin viittaan. Voi kuule, sanompa vain että toivottavasti äijäsi pysyy kunnollisena, mutta pahaa pelkään ettei. Tules katsomaan mun kaveri- ja sukulaispiirin nuoria perheitä. Aluksi iskä on innolla mukana ja jokeltelee penskojen kanssa, mutta ennenkuin pentu kouluun pääsee, on isällä kummasti tullut yyber paljon kaikenlaisia kokouksia, työpaikan "pakollisia" ulkomaanreissuja viikkotolkulla ja muitakin kosteita illanviettojuttuja. Entäs lapsen äidillä? Ei koskaan eikä mitään. Naisen tehtävä on istua hiljaa kotona penskansa kanssa, sehän sitä on halunnut.

Pieni vähemmistö sikamiehistä oikeasti muuttuu ja kokee jonkun herätyksen kun beibi syntyy maailmaan, mutta suurimmalla osallal tahti vaan menee hullummaksi kun alkuinnosutksesta on toivuttu. Ja kuka valvoo lapsen kanssa yöt, se on kyllä aina äiti. Niin kauas kunnes hän on mielisairaalassa itse hoidettavana ja sen jälkeen jääkin sitten isukille iso vastuu.

Sitä saa mitä tilaa.

 

[xxx]

Lyhensin sun tekstiäsi vähän, mihin viittaan. Voi kuule, sanompa vain että toivottavasti äijäsi pysyy kunnollisena, mutta pahaa pelkään ettei. Tules katsomaan mun kaveri- ja sukulaispiirin nuoria perheitä. Aluksi iskä on innolla mukana ja jokeltelee penskojen kanssa, mutta ennenkuin pentu kouluun pääsee, on isällä kummasti tullut yyber paljon kaikenlaisia kokouksia, työpaikan "pakollisia" ulkomaanreissuja viikkotolkulla ja muitakin kosteita illanviettojuttuja. Entäs lapsen äidillä? Ei koskaan eikä mitään. Naisen tehtävä on istua hiljaa kotona penskansa kanssa, sehän sitä on halunnut.

Pieni vähemmistö sikamiehistä oikeasti muuttuu ja kokee jonkun herätyksen kun beibi syntyy maailmaan, mutta suurimmalla osallal tahti vaan menee hullummaksi kun alkuinnosutksesta on toivuttu. Ja kuka valvoo lapsen kanssa yöt, se on kyllä aina äiti. Niin kauas kunnes hän on mielisairaalassa itse hoidettavana ja sen jälkeen jääkin sitten isukille iso vastuu.

Sitä saa mitä tilaa.

Onkohan kenties tässä kirjoituksessa ihan hippusen verran kärjistelty ja kurjisteltu asioita?

Tiedän että monilla naisilla se että ei rillutella ja vietetä kosteita iltoja, vaan sen sijaan istutaan lapsen kanssa kotona on tietoinen valinta. Olen viettänyt 28 vuotta elämästäni ( jos nyt pilkun tarkkoja ollaan niin alkaen teinivuosista) kosteita iltoja ja viikonloppuja, opiskellut, asunut miljoonakaupungeissa ja kolunnut kaikki isoimmat klubit niistä yhtä lailla kuin istunut iltaa asiakkaiden kanssa tai pikkukaupunkien lähiökuppiloissa. Yhtä tyhjää täynnä kaikki tätä nykyä. Olen käynyt ulkona lapsen saamisen jälkeenkin; ihan kivaa joo mut ei mitään verrattuna oman lapsen kanssa viettettyyn vaikka leffailtaan.

Ja onhan lapselle muitakin hoitajia kuin isä. Pienokaisemme ottaisi kiljuen riemusta hoitoon kummatkin mummit, tädit, serkkuni, jos vaan itse haluaisin viettä iltaa jossain muualla kuin hänen kanssaan. Mutta kun en halua! Ja jos haluan myöhemmin niin ei kun menoksi, ei se sen kummempaa ole. Miksi asiat pitää saada kuullostamaan niin synkiltä ja vaikeilta?

Ja heräänhän minä hänen kanssaan öisin. Herään kun hän alkaa yöllä tuhisemaan ja otan rinnalle jossa hän syö hetken ja on pian taas unessa. Joskus yölläkin jään valvomaan ja katsomaan häntä, joka on maailman ihanin ja suloisin olento. Minä herään yöllä MIELELLÄNI.

Jos elän 90 vuotta ( optimistisesti) niin se että herään vaikka 9 kk ( joka on pitkä aika vauvalle) joka yö, on melko lyhyt aika elämästäni.

Mutta ei näitä asioita näe kuin he joilla on oma lapsi ja jotka ovat löytäneet sen vanhemmuuden suurimman onnen.

 

[Kertokaas]

Olen itse seurustellut nyt yli kolme vuotta miehen kanssa jolla on kaksi omaa lasta. Käsittääkseni miehellä on menojalka vipattanut siihen tahtiin että sekin osaltaan aiheutti heidän eronsa eikä nämä lapsetkaan saaneet rauhoittumista aikaan.

Nyt olen itse alkanut toivoa perhettä ja kun katselen miehen menoa epäilyttää suuresti muuttuisiko tahti yhtään minunkaan kanssani. Pelkään ettei näin kävisi. Mies on kyllä sanonut että koska "epäonnistui" lastensa kanssa silloin haluaisi yrittää tosissaan jos lapsi tulisi. En haluaisi päätyä yksinhuoltajaksi kuitenkaan vaikka nykymaailmassa se ei ole mikään ihmeellinen juttu. Kyllä siitä pitää lähteä että ainakin aluksi kaikki asiat olisivat kunnossa ennenkuin alkaa edes harkita perheen perustamista.

Mutta nyt en tiedä mitä teen, en uskalla luottaa mieheen niin paljoa että alkaisin perhettä perustamaan. Pakko olisi kuitenkin tehdä päätöksiä suuntaan tai toiseen. Olisiko meillä mitään mahdollisuuksia miehen historian tietäen?.......

 

[usko sie vaan]

Olen itse seurustellut nyt yli kolme vuotta miehen kanssa jolla on kaksi omaa lasta. Käsittääkseni miehellä on menojalka vipattanut siihen tahtiin että sekin osaltaan aiheutti heidän eronsa eikä nämä lapsetkaan saaneet rauhoittumista aikaan.

Nyt olen itse alkanut toivoa perhettä ja kun katselen miehen menoa epäilyttää suuresti muuttuisiko tahti yhtään minunkaan kanssani. Pelkään ettei näin kävisi. Mies on kyllä sanonut että koska "epäonnistui" lastensa kanssa silloin haluaisi yrittää tosissaan jos lapsi tulisi. En haluaisi päätyä yksinhuoltajaksi kuitenkaan vaikka nykymaailmassa se ei ole mikään ihmeellinen juttu. Kyllä siitä pitää lähteä että ainakin aluksi kaikki asiat olisivat kunnossa ennenkuin alkaa edes harkita perheen perustamista.

Mutta nyt en tiedä mitä teen, en uskalla luottaa mieheen niin paljoa että alkaisin perhettä perustamaan. Pakko olisi kuitenkin tehdä päätöksiä suuntaan tai toiseen. Olisiko meillä mitään mahdollisuuksia miehen historian tietäen?.......

Miten joku voi edes olla noin torvi, että haluaa muka aloittaa uudestaan kun epäonnistui? Ei ne lapset olleet mikään kakku tai pulla, joka heitetään pois kun meni pilalle. Miehellä on kaikki eväät osoittaa olevansa kunnon isä niille vieläkin.
Sinuna kyllä miettisin vielä ja ainakin olettaisin miehen osoittavan isyytensä näiden olemassa olevien kanssa. Siitä näkisit, onko sitä isyyttä ja vastuuntuntoa siinä miehessä olemassakaan.

 

[ei ne puheet vaan ne teot]

Miten joku voi edes olla noin torvi, että haluaa muka aloittaa uudestaan kun epäonnistui? Ei ne lapset olleet mikään kakku tai pulla, joka heitetään pois kun meni pilalle. Miehellä on kaikki eväät osoittaa olevansa kunnon isä niille vieläkin.
Sinuna kyllä miettisin vielä ja ainakin olettaisin miehen osoittavan isyytensä näiden olemassa olevien kanssa. Siitä näkisit, onko sitä isyyttä ja vastuuntuntoa siinä miehessä olemassakaan.

Olen samaa mieltä kuin edellinen. Jos mies kokee itsekin epäonnistuneensa nyt olemassa olevien lastensa kanssa, niin mitä hän on tehnyt asian eteen juuri nyt??? Se, että hän elää onnellista elämää sinun kanssasi, ei todellakaan poista sitä tosiasiaa, että hänellä koko ajan on olemassa muualla (pois silmistä, pois mielestä...?) lapsia. Mitä hän aikoo tehdä juuri nyt sille seikalle, että hän on ollut huono isä? Miten hän aikoo TEHDÄ, jotta hän olisi isompi osa lastensa elämää ja oppisi löytämään yhteisen tavan toteuttaa isyyttään lastensa kanssa?

Minusta on aivan ääliömäistä luottaa miehen PUHEISIIN, kun TEOT on niitä, jotka ratkaisevat. Itse haluaisin vastaavassa tilanteessa nähdä, että miten hän alkaa rakentaa isä-lapsi -suhdettaan uudestaan. Isyys ihan kuten äitiyskään ei tosiaankaan ole pelkkää onnea, autuutta ja iloa, vaan siihen kuuluu tosi paljon velvollisuuksia, vastuuta, kotitöitä ja rutiineja. Jos mies ei kykene pitkäjänteiseen työhön, niin miten ihmeessä hänelle riittäisi kakkavaippoja tehtaileva käärö, jonka kanssa ei voi "tehdä" mitään??? Rakkaus syntyy nimenomaan sen hoivan ja työn kautta eikä niin, että toimii kaukoisänä.

Jos mies ei osaa/halua/tahdo luoda yhteyttä olemassa oleviin lapsiinsa, niin se olisi vahinko myös tulevan lapsenne kannalta. Eikö lapsellakin pitäisi olla oikeus tutustua isosiskoihinsa ja -veljiinsä, vaikka ovatkin vain "puolikkaita"? Sitä paitsi, jos miehen ongelmanratkaisukyky on niin heikko, että hän jättää vaimon ja lapset, jos tilanne käy tukalaksi, niin miten sinä sitten olisit toisenlainen, jonka kanssa mies kykenisikin ratkomaan ongelmia ja arjen tylsyyttä ilman, että menojalka alkaisi uudelleen vipattamaan? Ehkä hän uudestaan haluaisi ratkaista ongelman siten, että hän etsii kolmannen lapsettoman naisen...

 

[Mies 50]

Sanana rakkaus on pelkkää tyhjää. Niinpä se vaatii aina rinnalleen tekoja. Näin sana rakkaus saa sen voiman mikä sille kuuluu.
Kyllä ihmetyttää tuo ihmisten yltiösosiaalisuus, otetaan minkälaisia kumppaneita tahansa pilaamaan oma elämä. Yksin ei tulla ollenkaan toimeen.