A
Aika on rajallinen
Vieras
Se on helppoa antaa keskustelupalstalla ohjeita ideaalielämästä miten pitäisi elää ja toimia oikein täydellisessä maailmassa.
Jos raotetaan kenen tahansa idylliperheen ovea ja lähdetään hieman pintaa syvemmältä selvittämään lähtökohtia, uskallan väittää että suurin osa ei ole saanut alkuaan ideaalitilanteesta siten että niin motiivit, lähtökohdat, pariskunnan odotukset ja keskinäinen suhde ja kaikki muu olisi ollut juuri niin kuin oppikirjassa kun perhettä lähdetään perustamaan.
Omassa tuttavapiirissäni kaikkein onnellisin ( ulospäin ainakin) tietämäni perhe on saanut alkunsa vahingosta joka päätettiin pitää parin kkn tuntemisen jälkeen. Tämän jälkeen perheeseen tuli vielä kaksoset ja kaikki ovat onnellisia ja vanhemmat edelleen rakastuneita.
Kun nainen lähenee 35 ikävuotta, on helppo sanoa että tuollaisen ja tuollaisen miehen kanssa et voi alkaa perustamaan perhettä. Nainen jää odottamaan ja aika menee ohi. Onko parempi ilmaan yhtään lasta koskaan?
Itse olen saanut ensimmäisen ja tähän mennessä ainoan jälkeläiseni miehen kanssa joka aiheutti lasta suunniteltaessa, "tehdessä" ja edelleen minussa todella ristiriitaisia tuntemuksia.
Silti kamalin vaihtoehto olisi että en olisi saanut lastani. Olisin jäänyt niin paljosta paitsi.
On myös ajattelematonta sanoa että koska tähän asti ei ole jotain ollut kiinnostunut tekemään, ei voi olla koskaan enää jatkossakaan. Voi kuule kyllä voi! Itselläni niin kuin monilla muillakin elämä on jatkuvaa muuttumista ja oppimista. Uusia asioita tulee ja vanhoja menee. Intressit ja tilanteet muuttuu ja se on elämää. Kaikki on kiinni ajoituksesta ja jos uusi perhe osuu siihen kohtaan kun ihminen on siihen valmis ja vastaanottavainen, siihen voi suhtautua ihan eri tavalla kuin ensimmäisellä kerralla.
Jos raotetaan kenen tahansa idylliperheen ovea ja lähdetään hieman pintaa syvemmältä selvittämään lähtökohtia, uskallan väittää että suurin osa ei ole saanut alkuaan ideaalitilanteesta siten että niin motiivit, lähtökohdat, pariskunnan odotukset ja keskinäinen suhde ja kaikki muu olisi ollut juuri niin kuin oppikirjassa kun perhettä lähdetään perustamaan.
Omassa tuttavapiirissäni kaikkein onnellisin ( ulospäin ainakin) tietämäni perhe on saanut alkunsa vahingosta joka päätettiin pitää parin kkn tuntemisen jälkeen. Tämän jälkeen perheeseen tuli vielä kaksoset ja kaikki ovat onnellisia ja vanhemmat edelleen rakastuneita.
Kun nainen lähenee 35 ikävuotta, on helppo sanoa että tuollaisen ja tuollaisen miehen kanssa et voi alkaa perustamaan perhettä. Nainen jää odottamaan ja aika menee ohi. Onko parempi ilmaan yhtään lasta koskaan?
Itse olen saanut ensimmäisen ja tähän mennessä ainoan jälkeläiseni miehen kanssa joka aiheutti lasta suunniteltaessa, "tehdessä" ja edelleen minussa todella ristiriitaisia tuntemuksia.
Silti kamalin vaihtoehto olisi että en olisi saanut lastani. Olisin jäänyt niin paljosta paitsi.
On myös ajattelematonta sanoa että koska tähän asti ei ole jotain ollut kiinnostunut tekemään, ei voi olla koskaan enää jatkossakaan. Voi kuule kyllä voi! Itselläni niin kuin monilla muillakin elämä on jatkuvaa muuttumista ja oppimista. Uusia asioita tulee ja vanhoja menee. Intressit ja tilanteet muuttuu ja se on elämää. Kaikki on kiinni ajoituksesta ja jos uusi perhe osuu siihen kohtaan kun ihminen on siihen valmis ja vastaanottavainen, siihen voi suhtautua ihan eri tavalla kuin ensimmäisellä kerralla.