Raskaana olevat/lapselliset koiranomistajat huomio!

[tuskastunut koiramamma]

Vertaistukea vailla..Olen raskaana ja vaivana on kipeitä supisteluja jne. lepoa vaativia vaivoja. "Ongelmana" on meidän kaksi keskikokoista ja vauhdikasta koiraa. Tämän hetkinen ongelma on olla niiden kanssa keskenään kotona, hädän yllättäessä ne vaativat tosi äänekkäästi ulos ja pakkohan se on lähteä viemään. Sitten vaan tulee paikat kipeeksi ja tulee huoli vauvasta. Mies onneksi ulkoiluttaa kotona ollessaan koirat.

Keskenään ollessaan nuorempi koira järsii listoja jne. tuhoaa eteistä, jossa ne ovat lukittuna päiväs aikaan, vanhempi koira ulvoo ja haukkuu sekä rökittää nuorempaansa. Tohon tilaan rajattuna ne ovat useina päivinä melko rauhallisia, toisina taas ihan läkähdyksissä kun tulen kotiin. Ollaan kokeiltu hissukseen totuttamista kahdestaan oloon useampi kuukausi tuloksetta, nyt ne on vaan pakko jättää kun mulla on opiskelu ja miehellä työ. Ollaan siis muutettu kesäkuussa, edellisessä asunnossa vanhempi osasi olla yksikseen, nuorempi koirakin suunnilleen käyttäytyi, oli 4 kk kun muutettiin tähän nykyiseen kämppään. Kuinka kauan toi kotiutuminen voi kestää?!?

Kolmantena huolena on, että mitä tapahtuu kun vauva syntyy. Nyt vielä jotenkin vien niitä tohon lähelle tekemään tarpeensa jos kesken päivän yllättää hätä, mutta kun on vauvakin niin ei se lähtö tapahdu käden käänteessä. Huolettaa myös miten lapsi tulee koirien kanssa toimeen, mutta uskoisin noiden koirien kyllä hyväksyvän pienen, ovat hyvän tahtoisia ja kilttejä koiria, vaikkakin tosi villejä ja vaikka niitä on kovasti kasvatettu pyrkivät olemaan välillä "vähän" tottelemattomia. Jos joku on nähnyt "marley&me", niin meillä on kaksi marleyta...

Pinna vaan kiristyy niin kovin kun maha kipeänä tulin koulusta kotiin ja eteinen on täynnä sahanpurua ja toinen koirista vinkuu ihan hullun lailla että tarvisi päästä ulos. Asutaan siis vuokralla luhtitalon yläkerrassa. Mietin jo synkkiä, että luopuisiko koko elukoista. Toisaalta taas meinaa ihan itku tulla koko ajatuksesta kun ovat niin rakkaita ja lutuisia. Omakotitalossa ei näitä ongelmia niin olisi, mutta siihen ei taida olla varaa moneen vuoteen

Nyt huomasin, että tästä tuli vaan tällanen vuodatus itkuvirsi, mutta jos jollain on jotain ideoita/kokemuksia miten tästä eteenpäin ja miten on pärjännyt vauvan ja kahden koiran kanssa jne. niin mielelläni lueskelisin!

 

[Huisi hippu]

jos on pihaa niin laita ulos paikka koirille, sellainen vaijeri ja siihen hihnat koirille. meillä oli tälleen jokunen vuosi sitten kun koira harrasti karkailua.

 

[TULKINNANVARAINEN]

joskus ei ole muuta vaihtoehtoa kuin luopua ainakin toisesta korasta. näin jouduimme itse tekemään vauvan synnyttyä. koira oli valtavan energinen ja riehakas. en voinut raskaana ollessa sitä taluttaa etten olisi kaatunut. muuten oli ihana ja ystävällinen mutta olisi tallonut vauvan jalkoihinsa touhutessaan.

 

[t-rex]

Kahden vilkkaan koiran omistajana ja pienen lapsen äitinä tiedän, että todellinen helpotus löytyy elämäänne, jos saisitte asunnon, josta koirilla olisi suora pääsy pihalle esim. aidattu rivaripiha. Koirat voisi laskea suoraan pihalle ja jatkaa vauvan kanssa toimia sisällä rauhassa.
Olisko mahdollista laittaa koiria erilleen toisistaan päivän ajaksi? Saattaisi rauhoittaa etenkin jos koirilla on kovin suuri ikäero. Meillä ainakaan 8-vuotias ei tahdo jaksaa 2-vuotiaan häsläystä koko päivää? Leluja ja puruluita päivätouhuksi.

 

[ap.]

Niin meillä ei sitä pihaa ole kun asutaan luhtitalon toisessa kerroksessa. Saatetaan jossain vaiheessa alkaa uutta esim. rivitaloasuntoa etsiä, mutta toisalta eipä ole kiva viedä noita uuteen asuntoon, jossa taas tuhotaan paikat....

 

[palma]

Tätä et kyllä halua kuulla, mutta ei se koirista luopuminen välttämättä huono idea ole. Itsellä tuli morkkis jo siitä, ettei lapsen synnyttyä aikaa tahtonut kunnolla riittää rauhalliselle vanhalle koiralle. Kahden eloisan koiran kanssa olisin varmaan tullut hulluksi, koska morkkis olisi ollut koko ajan niskassa ajan riittämättömyydestä.

Kyllä päällimmäisen tunteen lemmikistä pitäisi olla ilo eikä huono omatunto, eikä se energisille koirillekaan ole oikein, jos elämä kutistuu pieniin pissalenkkeihin vauhujen vierellä. Tuo, että toinen tuhoaa paikkoja, voi jo kertoa siitä, että tekemistä on no nyt liian vähän. Myös tuo läkähdyksissä olo yksinolon jälkeen on outoa, sillä silloinhan koirien tulisi olla rentoja ja levänneitä. Action alkaa vasta kun laumanjohtaja tulee kotiin. Vaikuttaisi siltä, että sun koirillasi on sterssiä jo nyt, joten vauvan tulo voi aiheuttaa lisää ongelmia. Pahoittelen että olen näin pessimisti, mutta olen liikaa nähnyt koiria, joiden alämä typistyy olemattomiin lapsen synnyttyä. Se, ettei niin käy, vaatii tosi paljon jaksamista ja järjestelyjä. Tsemppiä!

 

[ap.]

Kokeiltiin erottamista, mutta koirat kaipaavat toisiaan niin kovin että huutavat oven molemmin puolin. Ikäeroa 1 v. ja toi nuorempi hommattiin vahvistamaan ton vanhemman yksi oloa kun se oli saatu sujumaan, toismpa kävi siinä suunnitelmassa. Siis kun nyt se suurempi ongelma on sitten tuo penikka :/

 

[NinaRinsessa]

Me ollaan päätetty luopua meidän koirasta ennen vauvan syntymää :ashamed:. Koira on hirveä sählä, talloo ja kaataa vieraita ihmisiä (tuttuja vasten ei enää hypi, mutta kokeilee vieraita). Lisäksi on tosi mustasukkanen. Niin ikävää kun se onkin, en uskalla ottaa riskiä vauvan kanssa. Ollaan toivottu, että yksi tuttavaperhe (kaikki aikuisia) ottaisi koiran heidän maatilalleen. Heillä on ennestään saman rotuinen koira ja tietävät mitä ottavat.

 

[t-rex]

Niin meillä ei sitä pihaa ole kun asutaan luhtitalon toisessa kerroksessa. Saatetaan jossain vaiheessa alkaa uutta esim. rivitaloasuntoa etsiä, mutta toisalta eipä ole kiva viedä noita uuteen asuntoon, jossa taas tuhotaan paikat....

Nuoren koiran tuhotyöt ovat yleensä turhautumisen merkkejä. Kyse ei todellakaan ole aina siitä ettei ulkoilua ja lenkkeilyä ole tarpeeksi, vaan että koira tarvitsisi näiden lisäksi kuluttavampaa aivotyötä ja touhuamista. Motivaatiopallot yms, tyhjiin keksipakkeihin ja wc-paperihylsyihin piilotetut makupalut yms. päivätouhuksi koiralle. Tai piilotella makupaloja huoneeseen, johon koira portin taakse päiväksi jää. No siivoahan siitä tulee, mutta saapahan purkaa energiaansa johonkin sopivampaan kuin purkuhommiin...

 

[pampula-]

mekin jouduttiin luopumaan meidän koirasta koska se oli niin villi ja olis tarvinnu tosi paljon kaikkee aktiviteettia mutta en pystyny yksin raskaana sitä ulkoiluttaakkaan ku se aina rupes riehumaan ku vastaan tuli muita koiria yms.. :ashamed: ja se söi meidän eteisen lattian ja seinää ku kapinoi jos joutui oleen vaikka tunninki yksin

 

[ap.]

t-rex, ehkä voisi tosiaan kokeilla antaa niille jotain aktivointia päiväksi. Olen kokeillut jättää rustoluita, jotka tosiaan maistuvatkin koirille, mutta tuntuu että toi penikka syö sen ja alkaa sitten kaluta oven pieltä. Ehkäpä jos se väsyttäisi vähäisen kapasiteettinsa(vähän hitaan puoleinen poju ) jonkin aktivointi härpäkkeen kanssa niin kävisi sitten nukkumaan..

Moni tosiaan vaikuttaa luopuvan koirista, mutta toisaalta nämä on otettu tietäen, että lapsi on haaveissa ja ajatuksena olisi pystyä ne pitämään. Välillä olen kyllä pyöritellyt kasvattajan sanoja päässäni, kun hän totesi tuota ekaa hakiessamme, että jos koira alkaa tuntua taakalta, hän haluaisi sen itselleen takaisin, että lemmikistä pitää nauttia eikä se saa tuntua työltä. Toki huonoja päiviä on kaikissa perheissä, kaikilla kokoonpanoilla. Vielä en kyllä ole valmis luopumaan noista, mutta toisaalta kai sitä ajatusta on valmisteltava koska lapsihan se on ykkös asia ja hänen vuokseen on sitten mahdollisesti jopa luovuttava koirista, vaikka ovatkin perheenjäseniä..

 

[palma]

Moni tosiaan vaikuttaa luopuvan koirista, mutta toisaalta nämä on otettu tietäen, että lapsi on haaveissa ja ajatuksena olisi pystyä ne pitämään.

Ei ne koirat onneksi tajua, vaikka olisit luvannut huolehtia niistä kuolemaan asti. Elämä muuttuu ja siihen kannattaa sopeutua eikä hankaloittaa arkea liiaksi. Ne stressaisivat muuttoa uuteen kotiin ehkä viikon, jonka jälkeen elämä maistuisi taas oikein hyvin. Ihminen vaan tykkää ajatella olevansa korvaamaton lemmikilleen, vaikka tosiasiassa joku toinen pystyisi tarjoamaan paljon mielenkiintoisemman elämän.

 

[t-rex]

Aktivoinnista ja aivotyöstä ei ainakaan mitään haittaa ole! Tosiasiahan on, että ihmisten ollessa poissa kotoa koirat makoilevat ja nukkuvat suurimman osan päivästä, mutta nuori aktiivinen koira tosiaankin saattaa pitkästyä ja purkaa ylenpaattista energiaansa sitten sopimattomalla tavalla.
Valitettavaa on myös se tosiasia, että jos perheen ensimmäisellä koiralla on ollut ei toivottoja tapoja, niin nämä kyllä tarttuvat sitten myös uuteen tulokkaaseen. Ja kohta kotona on siis kaksi ei toivotusti käyttäytyvää koiraa. Voisit myös kokeilla näitä ns. koiraa rauhoittavia DaP-tuotteita. Lisätietoja löydät taatusti joltain nettisivulta....
Koirista ei välttämättä tarvitse luopua lapsen synnyttyä. Meillä oli tuo nuorempi koira alkuun aika ongelmainen mustasukkaisuusdraamoineen, mutta kun koiria ei unohdettu, vaan elämä jatkui heidän osaltaan entistä rataa ja koirille tehtiin arvojärjestys selväksi, niin ongelmia ei ole ollut.
Tsemppiä teille ! Kyllähän se vähän enemmän töitä teetättää vilkkaiden koirien kanssa, mutta kyllä perhe-elämä voi ihan onnellisesti onnistua!

 

[ap.]

Moni tosiaan vaikuttaa luopuvan koirista, mutta toisaalta nämä on otettu tietäen, että lapsi on haaveissa ja ajatuksena olisi pystyä ne pitämään.

Ei ne koirat onneksi tajua, vaikka olisit luvannut huolehtia niistä kuolemaan asti. Elämä muuttuu ja siihen kannattaa sopeutua eikä hankaloittaa arkea liiaksi. Ne stressaisivat muuttoa uuteen kotiin ehkä viikon, jonka jälkeen elämä maistuisi taas oikein hyvin. Ihminen vaan tykkää ajatella olevansa korvaamaton lemmikilleen, vaikka tosiasiassa joku toinen pystyisi tarjoamaan paljon mielenkiintoisemman elämän.

No en nyt ajatellut olevani mitenkään korvaamaton lemmikeilleni ja noilla kun ei mitään ihmeempiä traumoja ole, niin varman ihan hyvin sopeutuisivatkin uuteen kotiin. Kyse siis on siitä, että koirat on otettu siitä itsekkäästä syystä että pidämme niistä ja haluaisimme, että ne kuuluvat elämäämme. Nyt vaan jotenkin alkaa toi päätös ajoittain tuntua raskaalle ja mietin miten pärjätään. Kuitenkin kun molempien elämään on koira kuulunut lähes aina ja haluttaisiin niin olevan jatkossakin, niin antaa nyt vaikeana hetkenä nämä pois ja ottaa sitten uusi tilalle? Kun ei näitäkään oikeen saa jäähylle hetkeksi mihinkään, siitä syystä ajattelin, että josko tässä nyt sinnillä menisi ja katsoisi mitä se tuleva tuo.

Totta tuokin silti, että jos pitempään alkaa tuntua että ne vaan hankaloittaa arkea niin kaitpa niistä on luovuttava. Täytyykin olla kasvattajaan yhteydessä ja kysellä oisiko sillä mahiksia ottaa niitä joksikin aikaa jossain vaiheessa jos tulee tilanne, ettei pysty huolehtimaan niistä esim. lapsen syntymä jne.

Taidan olla vähän hankala, kun ensin itse kitisen koirista ja kun yritetään tsempata niin kitisen sitten siitäkin

 

[miltzu]

On tosi sääli ettei ajatella että koira tulee olemaan monia vuosia perheessä, vaan ne otetaan aina tämänhetkisen elämäntilanteen mukaan. Ja sitten kun niitä on kateltu pari vuotta niin sitten kiertoon kun se on niin villi. koirahan on just sitä mitä sille on opetettu, ja käytöstapojen puutehan on omistajan vika. meillä kaksi isoa koiraa, joista toinen todella energinen ja olisi varmasti ollut "villi" jos ei sitä olisi todellakin kouluttanut. hyvin selvittiin vauva-ajasta. mun luonto ei ainakaan antaisi periksi antaa koiraa eteenpäin, ja sitten kohta ottaa uutta, vaan siitä syystä että se on niin helppoa.
Mites sitten kun vauva on viisi vuotias villi sählääjä, ja mieleen tulee hankkia toinen vauva??

 

[Ei ymmärrä... ei]

On tosi sääli ettei ajatella että koira tulee olemaan monia vuosia perheessä, vaan ne otetaan aina tämänhetkisen elämäntilanteen mukaan. Ja sitten kun niitä on kateltu pari vuotta niin sitten kiertoon kun se on niin villi. koirahan on just sitä mitä sille on opetettu, ja käytöstapojen puutehan on omistajan vika. meillä kaksi isoa koiraa, joista toinen todella energinen ja olisi varmasti ollut "villi" jos ei sitä olisi todellakin kouluttanut. hyvin selvittiin vauva-ajasta. mun luonto ei ainakaan antaisi periksi antaa koiraa eteenpäin, ja sitten kohta ottaa uutta, vaan siitä syystä että se on niin helppoa.
Mites sitten kun vauva on viisi vuotias villi sählääjä, ja mieleen tulee hankkia toinen vauva??

Niin samaa mieltä!
Mun pääni ei vaan yksinkertaisesti ymmärrä sitä, että kun vauva tulee niin luovutaan koirasta. Ymmärtäisin tilanteen, jos koirasta oikeesti vaaraa vauvalle. Jos syy on vain koiran energisyydessä, sähläyksessä jne. niin olen samaa mieltä, että voi vain katsoa peiliin. Ei ole olemassa koiraa, jolle ei voisi käytöstapoja opettaa. On eriasia, jos koirassa jokin elimellinen vika, joka muuttaa sen käytösät, mutta muutoin on kyse ihan ihmisen omasta tyhmyydestä. Meillä on 3 isohkoa ja vilkasta koiraa. Lapsi syntyi vuosi sitten. Myönnän että jokusen kerran olen koiria kironnut, mutta eipä olisi mieleenkään tullut niitä pois laittaa. Meillä tietysti se etu, että asutaan rivarissa, joten jos jollain yhtäkkiä kauhea hätä, voin päästää ulos. Muutoin olen sitten lapsen ottanut kantoreppuun ja mars lenkille lauman kanssa.
Lisäksi aktivoin koiria ulkona kadonneiden tavaroiden etsinnällä. Kotona taas etsitään makupaloja ja opetellaan uusia asioita. Näin on meitin sählääjät saatu rauhoittumaan.

 

[mimi]

Moi, meillä keväällä otettu 3vee uros joka on aika mahdoton lenkeillä ja minä yritän välttää sen vientiä ku olen raskaana vk 31. mutta miehen kanssa tuli just aiheesta riitaa että ku hän joutuu taluttaa ja minä sen meille halusin.. niin päätin että minähän lenkitän sitä vaikka kuin tekis kipiää..
odotan että saan tämän lapsen ulos niin voin alkaa työskentelemää koiran kanssa ja kouluttamaan kunnolla. saampahan sillä tavoin omaa aikaa vauvasta. kun mies hoitaa sit lasta. Elä luovuta! Mulla on samoja mietteitä ja pelkoja ollu, ja on edelleen. Mutta päätin että minähän en koirasta luovu. Se tuli ennen lasta, vaikka lapsi olikin suunnitteilla sillon.
Jos intensiivisellä hihnakoulutuksella en saa kuriin riehumista toisia koiriakohtaan yms, niin seuraava askel on sitten että juttelen eläinlääkärin kanssa ja kartoitan josko pallien poisto rauhoittaisi tuota hirmua Luovu siitä en, olemme sen kolmas koti ja eteenpäin laitto vain haittaisi koiran luonnetta entisestään. Rotunakin kun leimaantuu niin isäntäväkeensä.

tsemppiä ja kokeile tosiaan kaikkea. meilläkin on kokeiltu DaP- feromoni pantaa, tosin meillä se ei auttanut, mutta toisille voi olla avuksi. Meidän koira tuli vaan itsevarmemmaksi ulkona ja alkoi haukkua. panta sopii ehkä ujoille koirille ennemmin ku riehujille. mutta kaikkea kannattaa kokeilla!

 

[ap.]

Samoilla linjoilla muuten miltzun kanssa, mutta täytyy kyllä sanoa, että kyllä näitä on yritetty ihan tosissaan kouluttaa! Mun kyvyillä niistä vaan ei ole parempia (toistaiseksi, toivon että ikä tekisi tehtävänsä ja tietty koulutusta jatketaan) tullut. Ei koiran villiyteen kaikissa tapauksissa koulutus tehoa tai ehkä se johtuu siitä, että kaikki ei ole huippu treenaajia. Mahdollisuutta koirakouluun ei ole ollut, kun sellasta ei inhimillisellä eteisyydellä järjestetä, mutta kirjaston kirjoja on koluttu läpi ja molemmat osaa peruskäskyt jne. Tilanteet joissa tulee toinen koira tai orava vastaan sitten onkin vähän eri juttu..Molemmat innoissaan pomppivat ja vaikka mitä tekisin niin en saa niitä kulkemaan tällaisissa tilanteissa kauniisti. Myös tiettyjen vieraiden saapuminen aiheuttaa mellakan (tämä johtuu kyllä vieraistakin, miehen sukua enkä kehtaa heitä komentaa kun villitsevät koiria).

Kaitpa se villiyskin on vähän makuasia, ei meilla pöydillä ja sohvilla hypitä ,perheen kesken koirat osaavat mennä omalle paikalleen ja odottaa ruokaansa, pyytää lupaa jne. Suurin ongelma taitaa olla tuo yksin jääminen ja se etten itse tällä hetkellä voi taluttaa koiria ja olen jotenkin siihen turhautunut. Pitää yrittää sinnikkäästi vaan jatkaa etenkin tuon nuoremman koiran hihna käytöksen hiomista niiltä osin kuin pystyn ja koittaa niitä aktivointi härpäkkeitä. Back up suunnitelmana otan yhteyttä kasvattajaan jos tilanne meinaa revetä käsiin niin nuo voi viedä sitten vähäksi aikaa hoitoon ja saa itse ladata akut. Päätin myös alkaa etsimään sitä rivaria meille, onhan tässä jo reilu 3 kk asuttukkin niin johan sitä joutaa muuttamaan...

 

[Ei ymmärrä ei... jatkaa]

Samoilla linjoilla muuten miltzun kanssa, mutta täytyy kyllä sanoa, että kyllä näitä on yritetty ihan tosissaan kouluttaa! Mun kyvyillä niistä vaan ei ole parempia (toistaiseksi, toivon että ikä tekisi tehtävänsä ja tietty koulutusta jatketaan) tullut. Ei koiran villiyteen kaikissa tapauksissa koulutus tehoa tai ehkä se johtuu siitä, että kaikki ei ole huippu treenaajia. Mahdollisuutta koirakouluun ei ole ollut, kun sellasta ei inhimillisellä eteisyydellä järjestetä, mutta kirjaston kirjoja on koluttu läpi ja molemmat osaa peruskäskyt jne. Tilanteet joissa tulee toinen koira tai orava vastaan sitten onkin vähän eri juttu..Molemmat innoissaan pomppivat ja vaikka mitä tekisin niin en saa niitä kulkemaan tällaisissa tilanteissa kauniisti. Myös tiettyjen vieraiden saapuminen aiheuttaa mellakan (tämä johtuu kyllä vieraistakin, miehen sukua enkä kehtaa heitä komentaa kun villitsevät koiria).

Kaitpa se villiyskin on vähän makuasia, ei meilla pöydillä ja sohvilla hypitä ,perheen kesken koirat osaavat mennä omalle paikalleen ja odottaa ruokaansa, pyytää lupaa jne. Suurin ongelma taitaa olla tuo yksin jääminen ja se etten itse tällä hetkellä voi taluttaa koiria ja olen jotenkin siihen turhautunut. Pitää yrittää sinnikkäästi vaan jatkaa etenkin tuon nuoremman koiran hihna käytöksen hiomista niiltä osin kuin pystyn ja koittaa niitä aktivointi härpäkkeitä. Back up suunnitelmana otan yhteyttä kasvattajaan jos tilanne meinaa revetä käsiin niin nuo voi viedä sitten vähäksi aikaa hoitoon ja saa itse ladata akut. Päätin myös alkaa etsimään sitä rivaria meille, onhan tässä jo reilu 3 kk asuttukkin niin johan sitä joutaa muuttamaan...

En tosiaan tarkoittanut sitä, ettetkö olisi koiria osannut kouluttaa. Kaikki kouluttaa tyylillään. Meillä on usein aika ehdoton meininki tämän lauman kanssa asioissa. Meillä lenkkeily tapahtuu pääosin metsässä remuamalla. Onneksi vieressä sellainen on.

Mutta nyt kun olet turhautunut siihen ettet koiria voi lenkittää, niin sinulla varmaan olisi nyt sitten kuitenkin kykyä aktivoida koiria käyttämään nenäänsä ja päätänsä. Suosittelen myös ihan turhien asioiden opettamista (kieriminen, ryömiminen, esineeseen koskeminen, roskien kerääminen ämpäriin...) koirille. Tämä on juuri sitä päähommaa joka taas väsyttää koiria paljon enemmän kui lenkkeilyt. Saisit siis sinäkin itsellesi paremman mielen ja koirat ehkä väsyneemmiksi tuollaisen session jälkeen.

Kannattaa harkita nyt myös koirien lenkittämistä yksittäin, jolloin asioiden opettaminen helpompaa.

Yksin jäämisessä kannatan tilan rajoittamista. Meillä koirilla ei päivisin ole pääsyä olohuoneeseen lainkaan ja joskus oli rajoitettu myöskin makkari. Jolloin tuhoa vahinkoja sattui vähemmän.

 

[miljoonakala]

Mä en jaksanut lukea koko ketjua läpi, anteeksi jos asiat on siellä jo tullut esiin.
Mutta koira oppii kyllä hallitsemaan rakkoa. Aamulla jos itse herää vaikka varttia ennen että ehtii pukemaan vauvan niin ehtii koirien kanssa ulos ennen kuin vahinkoja tulee.
Avuksi hallintaan suosittelen koulutusta mutta ellei se ole mahdollista jostain syystä apuvälineitä löytyy hirmu paljon hallintaan. Valjaat,kuonopanta, kontaktipanta yms. varmasti löytyy sopiva.
Silloin on helppo hallita isoakin koiraa vaikka yhdellä kädellä.
Onko koirat mahdollista erottaa toisistaan päiväksi,meillä koirat on paljon rauhallisempia kun ova erikseen.
Ja yksi mikä aiheuttaa lisää ongelmia on liika aktivointi. MIKÄÄN koira ei kaipaa koko aikaista aktivointia vaan koirankin kuuluu osata olla ja levätä. Eli kannattaa miettiä missä tilanteissa nostaa koiran kierroksia ja milloin on syytä vähän vähentää vauhtia. Meillä esimerkiksi oli katastrofi jos aamulla vetäisin korkean kierroksen lenkin ja jättäisin noille leluja päiväksi..
Ja tuohon riehumiseen kun vieraita tulee sanoisin että alatte harjoittelemaan siellä kotona enempi paikalla oloa yms vierastapoja.
Ja opettelet komentamaan miehesi tai vaikka paavin sukulaisia jos kyse on sinun koiristasi. Sinä vastaat koirista ja määräät miten niiden kanssa ollaan ja riehataanko niitä vai ei.
Ja koirat on kuin pikkulapsia, ne huomaa jos mammalla ei ole ohjat käsissä, ne on täysiä piruja kun ottavat vallan.

 

[2 koiraa ja lapsi]

Meillä oli koirat lapsen syntyessä 1,5v ja 4v. Olin melko varma, että nuoremmasta joudutaan luopumaan kun lapsi syntyy.
Koira todella energinen, hössöttävä ja paikkoja tuhoava!
Tuhoamisen esteeksi tuli häkki. Koira oli jo pentuna siihen opetettu. Pienenä sai sinne ruuan, luut ja se oli muutenkin pennun oma paikka (ovi oli tällöin aina auki).
Kun lapsi syntyi, käyttäytyi nuorempi koira lasta kohtaan todella mahtavasti. Oli äärimäisen rauhallinen ja ystävällinen. Vieraita ei kyllä alkuun päästänyt yksin lapsen luo.
Koira oli aina siellä missä lapsikin, makoili lattialla vieressä, istuskeli sitterin lähellä yms. Kaikki sählääminen loppui kun lapsi oli lähettyvillä.

Kyllä meilläkin koirat jäi pakosta vähemmälle huomiolle lapsen syntymän jälkeen, mutta uskon, että se teki koirille kuitenkin ihan hyvää (ne ovat kuitenkin vain koiria). Äkkiä koirat siihen tottui, että ulos mentiin silloi kun minulle sopi, ruoka tuli kuppiin silloin kun minulle sopi, silloin leikittiin ja paijailtiin kun minulle sopi (ei menty täysin koirien ehdoilla enään). Koirat ovat kuitenkin hyvin sopeutuvaisia!

Nyt kun lapsi on reilu 2v, on ihana katsella kun lapsi ja koira nauttii toistensa seurasta. Hellitään, suukotellaan ja leikitään =)

Näin meillä asiat muuttui, vaikka lähtökohdat tuntui mahdottomalta. On toki ollut päiviä jolloi huono omatunto vaivaa, kun koirat pääsevet vaan pikasesti pissille, tai ei ole moneen päivään tullut tohuttua niiden kassa mitään ihmeellistä yms... Mutta tyytyväisiltä nuo vaikuttavat ja tietenkin niillä on eritysen tärkeä paikka meidän perheessä!

 

[miltzu]

Meillähän esim. autolla kaupungin läpi ajelu on ollut paremmin väsyttävää kun lenkki... koska asutaan syrjemmässä niin se on ollut koirille tosi extremeä nähdä niin paljon vilskettä ). Kyllä mä sen ymmärrän että ei se aina helpoo ole, mutta sekin on yksi huonous jos koirilla on niinkin pieni ikäero. Joukossa tyhmyys tiivistyy! Koita saada vaikka toinen jonnekin vähäksi aikaa, ja treenata yhtä kerrallaan?! Meilläkin rajattiin tilaa nuorempana, ja yhdessä vaiheessa jouduttiin käyttämään suurta näyttelyhäkkiä kun alkoi olemaan tuhot päivisin jo koiralle vaaraksi. Ja kyllä me siitä sitten treenamalla selvittiin, ja vanhempana koira oli itse rauhallisuus

 

[ap.]

miljoonakala, kyllä näillä rakko on ihan hyvin hallinnassa, mutta toisalla koiralla välillä on mahan kanssa vaivoja, eli kiire tulee sille isommalle hädälle

Ei ymmärrä, mullakin on ollut sellainen käsitys että olen ehdoton ja koirani elävät jossain nuhteessa, mutta toi vanhempi koira kun muutti meille 8 viikkosena niin valui luulot aika nopeasti viemäriin. Esim. pentu nukkui meidän vieressä ihan siitä syystä, ettei hermo kestänyt kovin montaa yötä kuunnella kun se eteisessä ulvoi nenä kohti taivasta suoraa huutoa, välissä siis vain yksi normaali ovi meidän makkariin. Olin myös ajatellut pitää sitä pentuna tarhassa työpaikallani, mutta enimmäkseen se juoksi mun perässä kun eihän sitä asiakkaiden silmissä kehtaa pitää kiljuvaa ja hyppivää pentua tarhassa, kokeilin pitää pääni ja aika paljon huomautuksia tuli huonosta kohtelusta. Se vaan koki niin hylätyksi itsensä heti jos joutui olemaan hetkenkin yksin. Minäkin sitten jouduin aika paljon ehdottomuuttani nielemään kun se pentu aika vaan oli jotenkin niin vaikeaa olevinaan. Ihan kaikesta väännettiin kättä, jopa siitä että pysyykö panta kaulassa ja voiko hinassa ottaa yhtä ainutta askelta eteen päin, pissat tuli vaikka tunninkin ulkona kykkimisen jälkeen heti sisälle jne...

Aluksi sitä opetettiinkin olemaan yksin sen aikaa, että käyn tupakalla. Reilun vuoden ikäisenä se oli niin kypsynyt että pystyi olemaan yksin tupakan ajan ja nukkumaan yksin. Siitä sitten pikku hiljaa kun ikää tuli lisää niin oppi olemaan yksin useempia tunteja ja neropattina viime keväänä ajattelin ottaa sille kaverin, että sitten selviäisi muutosta jne. helposti kun on tuttu kaveri vaikka mamma lähteekin pois kotoa. Ojasta allikkoon, ei tuo uusi penikka tosiaankaan ole läheskään yhtä paha, mutta se on jotenkin kaivanut toiselta vanhat traumat esiin.. tai jotain. Että semmosta, kyllä näitä koulutettu on ja koulutetaan edelleen, kaikki koirat vaan ei ole tarkoitettu toko kentille

 

[hmm]

Mulle tule ekana mieleen, että onko teilläpäin ap koirapuistoa. Jos on niin voisiko esim. miehesi käyttää koiria siellä niin että saavat purkaa energiaansa ja telmiä. Kannattaa myös yrittää kouluttaa yhtä koiraa kerrallaan vaikka siellä sisällä ollessa niin että toinen on eri huoneessa. Vaikka vain kymmenen minuutitia kerralla, mutta edes vähän (paikkaa, istumista jne). Niin koira helpommin toimii muissakin tilanteissa ja se on koiran aktivointia. Kerroitkin että olet kouluttanut, mutta sitä kannattaa vain jatkaa ja jatkaa.

Minusta tuo koirien käytös voi kuulostaa eroahdistukseltakin, netistä löytyy siihenkin teitoa ja apua.

Kannattaa muistaa, että lapsi opetetaan alusta alkean siihen, että koira on koira, se saa olla rauhassa kun haluaa, sitä ei mennä halailemaan ja pussailemaan vaan sitä voi nätisti silittää, silloin kun koira itse haluaa olla paikalla ja lähellä.

Minusta koiraa ei voi liikaa aktivoida ja lenkittää, jos mennään koiran ehdoilla. MIkäli koira itse tykkää pitkistä lenkeistä jne, niin ne on okei.

Meillä otettiin vetäville villeille koirille kuonopannat ja vedonestovaljaat (osalle toiset ja osalle toiset mikä parhaiten kävi) käyttöön ja volaa, ne auttoivat, enää ei tarvita.

Ymmärsin, että koiranne (tai ainakin toinen on nuori) vielä. Energiset koirat ovat usein hankalia siihen 3-4-vuoteen saakka ja sitten helpottaa. Mutta ylipäänsä ei kannata uutta koiraa ottaa ennekuin edellinen on täysin hallinnassa (teillä jo myöhäistä). Mutta jos tilanne on liian stressaava niin ota kasvattajaan yhteys, niin saat apua. Ja voithan jo nyt kysellä mitä tehdä. Koska ei sitä itku kurkussa, masennukseen saakka kannata mennä koirien takia (koska villit koirat on ihan eri asia kuin rauhallisemmat tapaukset ja villejäkin on vaikeita ja tosi vaikeita). Silloin ei ole hyvä enää kellään. Joskus on parempi luopuakin koirasta.

 

[Saimaanrannan äippä]

Aika samanlaisia neuvoja olisi miultakin tullut kun olet jo saanut. Kuonopanta on hyvä apuväline ulkoiluun (toimi ainakin meidän hurtalla :heart: ) Itse ajattelin myös että tulee suurempiakin ongelmia tuon nykyisin ainoan koiramme kanssa ku poitsu syntyi. Herralla kun ikää oli vuoden verran sekä vauhtia ja elämää enempi kun "laki sallii". Mutta yllätys oli ihan päin vastainen. Jo ensimmäisenä iltana kantoi koira poitsulle pallonsa sen näköisenä että heitä jo. Poitsun kasvaessa oli koira oiva "lapsenvahti". Poitsu makoili omalla alustallaan koira vieressä ja höpötti koiralle niin ilonsa kuin surunsakin . Ja mikä parasta äiti pystyi tekemään omia hommia kun oli lapsella seuraa. Lisäksi silloin kun poitsu oli vielä vaunuissa ei vierailla ollut mitään asiaa vaunuihin kurkkimaan, jos en ollut itse mukana. Meillä koirat eivät jääneet huomiotta, ja kyllä oli välillä vaikeaa mutta missään vaiheessa en edes harkinnut koiristani luopumista. Vaikka hermoja kiristikin se että poitsun päiväuni aika meni lenkkeillessä koirien kanssa ja kun vauhti loppui loppuivat poitsun päiväunetkin. Mutta aika aikaansa. Nyt on koira reilu 5 v ja poitsu reilu 4v ja ovat erottamattomat ystävät. Toki pitää miun pitään heitä silmällä keskenään kun keksivät kaikenlaista...

Ei muuta kun tsemppiä ja pitkää pinnaa mutta kyllä sie pärjäät. Tässä oli meidän tarina. Nyt ei ole enää kuin tuo yksi koira vanhempi kun piti viime syksynä lopettaa reilun 14 vuoden iässä. Kovasti olen ruvennut haaveilemaan kaverista koiralle mutta nyt pitänee ainakin vuodella sitä siirtää keväisen perheen lisäyksen takia.