Y
yksinäinen....
Vieras
Oli suuri kynnys tulla kirjoittamaan tänne. Toivon ettei minua teilata heti kättelyssä... alan ehkä olla jo liian yksinäinen kun kysyn täältä neuvoa.
Odotan toista lastani viikolla 8. Lapsen isän kanssa menivät välit kun tulin raskaaksi. Raskaus oli suunniteltu, mutta mies meni ilmeisesti paniikkiin kun lapsi ilmoitti tulostaan. Minusta tuntuu, että kaikki ystäväni ovat kadonneet johonkin. Suurimmalla osalla ei ole lapsia ja he oitävät etäisyyttä. Tiedän että osa ryntää kahville heti vauvaa katsomaan, mutta ei heitä kiinnosta odotusaikana nähdä ollenkaan. Ne harvat ystävät joilla on lapsia, ovat alkaneet vältellä minua raskaudesta kuultuaan ja heittävät välillä tulkinnam varaisia kommentteja ja vihjailuja siitä, että elämäni on kahden kanssa pilalla yms. Sain juuri viimeksi kuulla, että minun on turha sitten.tulla itkemään mahdollista väsymystä, koska itse olen päättänyt lapsen hankkia. Olen siis yksin esikoisen kanssa ja ei minulla ole ketään täällä auttamassa ollut koskaan (eikä ole ollut tapana valittaa, vaikka aika ajoin rankkaa onkin).
Aina kun yritän sopia jonkun kanssa vaikkapa kahvittelusta, niin on menoja . Ei jaksa lähteä minnekään. Ai, sinulla on lapset mukana, en minä sitten jaksa kun ne vaan huutaa. Myös esikoisen kasvatus on mennyt kuulemma päin mäntyä, koska hänellä on uhma (se tulee vain huonosti kasvatetuille lapsille yms).
Raskaus on vielä alussa, mutta sitä rankemmaksi tämä menee mitä pidemmälle raskaus etenee ja vauva syntyy. En haluaisi minnekään kerhoon lähteä varta vasten seuraa hakemaan. Onko täällä muita vastaavassa tilanteessa olevia?
Odotan toista lastani viikolla 8. Lapsen isän kanssa menivät välit kun tulin raskaaksi. Raskaus oli suunniteltu, mutta mies meni ilmeisesti paniikkiin kun lapsi ilmoitti tulostaan. Minusta tuntuu, että kaikki ystäväni ovat kadonneet johonkin. Suurimmalla osalla ei ole lapsia ja he oitävät etäisyyttä. Tiedän että osa ryntää kahville heti vauvaa katsomaan, mutta ei heitä kiinnosta odotusaikana nähdä ollenkaan. Ne harvat ystävät joilla on lapsia, ovat alkaneet vältellä minua raskaudesta kuultuaan ja heittävät välillä tulkinnam varaisia kommentteja ja vihjailuja siitä, että elämäni on kahden kanssa pilalla yms. Sain juuri viimeksi kuulla, että minun on turha sitten.tulla itkemään mahdollista väsymystä, koska itse olen päättänyt lapsen hankkia. Olen siis yksin esikoisen kanssa ja ei minulla ole ketään täällä auttamassa ollut koskaan (eikä ole ollut tapana valittaa, vaikka aika ajoin rankkaa onkin).
Aina kun yritän sopia jonkun kanssa vaikkapa kahvittelusta, niin on menoja . Ei jaksa lähteä minnekään. Ai, sinulla on lapset mukana, en minä sitten jaksa kun ne vaan huutaa. Myös esikoisen kasvatus on mennyt kuulemma päin mäntyä, koska hänellä on uhma (se tulee vain huonosti kasvatetuille lapsille yms).
Raskaus on vielä alussa, mutta sitä rankemmaksi tämä menee mitä pidemmälle raskaus etenee ja vauva syntyy. En haluaisi minnekään kerhoon lähteä varta vasten seuraa hakemaan. Onko täällä muita vastaavassa tilanteessa olevia?
Tunnen myös toisen yksin odottavan ja itselläni on pieniä lapsia.