raskas keskenmeno ja toiveessa uusi raskaus

[mammaliina]

Hei!
Täällä 20-vuotias pienen poikalapsen äiti, joka aloitti toisen lapsen kuumeilun marraskuussa, ja ensimmäinen yrityskerta tärppäsikin. Raskaus eteni vain viikolle 6+3, ja sain keskenmenon joulupäivänä.
Suru on aivan valtava, en uskonut että ottaisin keskenmenon näiin raskaasti. Yritän nauttia rakkaan poikani seurasta, mutta heti kun olen yksin ja on hiljaista, ajatukset alkavat rullata taas ympyrää. Olen toisaalta vihainen itselleni, ja pettynyt. Toinen lapsi on kovasti haaveissa, ja olin todella innoissani uudesta raskaudesta. Nyt tuntuu etten saa nukutuksi, enkä ole pystynyt tapaamaan läheisiäni ollenkaan keskenmenon jälkeen, tuntuu etten halua poistua kotoa lainkaan.

Lääkäri sanoi, että täytyy odottaa yhden kuukautiset, että voi alkaa yrittämään taas. Joten yritys on tämän kuun jäissä. Tuntuu että se myös pahentaa oloani, tuntuu että edessä on pisin kuukaus ikinä. Ja sittenkään ei tiedä, miten pitkään menee että raskaudun uudestaan, jos edes raskaudun. Tämä kaikki ottaa todella koville...

Koitan ajatella elämää päivä kerrallaan, ja nauttia ihanan rakkaan poikani seurasta, mutta tämä ahdistus ja unettomuus vie voimia.

Kertokaa, miten muut olette selvinneet keskenmenosta..?

 

[tsemppiä sinulle]

Hei!

Kertokaa, miten muut olette selvinneet keskenmenosta..?

Itkemällä, suremalla, puhumalla, antamalla ajan kulua, itkemällä vielä lisää. Ekan keskenmenon jälkeen kävin vielä psykologin puheilla viiden kuukauden kuluttua tapahtuneesta kun vieläkin oli raskasta ja vaikeaa. Toka ja kolmas keskenmeno olikin sitten jo hieman nopeammin selätettäviä, mutta kyllä niissäkin valui monen monta kyyneltä. Itseä auttoin vertaistuki todella paljon, kirjoittelin aikoinaan tuossa KM:n jälkeen plusaavat-ketjussa, sieltä löytyi monen monta kohtalontoveria - ja aika monelle se pikku nyytti onkin sitten lopulta suotu.

Paljon voimia sinulle ja perheellesi.

 

[mammaliina]

Kiitos paljon!

päivä kerrallaan tässä eteenpäin mennään, monet itkut itketty. Paras tuki mulle on ollut oma mies ja sisko, muille en ole halunnut asiasta puhua. Tuntuu että pahin alkaa olla jo ohi.. vain iltaisin nukkumaan mennessä taas ajatukset laukkaa, mutta kyllä se tästä pikkuhiljaa!

uuden keskenmenon pelko on kuitenkin mielessä, toista lasta kun kovasti haluamme. Mutta ehkä sitä sitten osaa olla liikaa innostumatta, jos raskautuminen onnistuu.

 

[katzu]

Moi!
Otan osaa suureen suruusi ja lähetän valtavasti voimia
Minulla itselläni on myös joulupäivänä tullut keskenmeno neljä vuotta sitten ja sen jälkeen meni noin 11 kk että tulin uudestaan raskaaksi mutta myös se raskaus meni kesken.Oli kohdunulkoinen raskaus.Minulla voi kyllä ikä vaikuttaa myös raskautumiseen sillä olin jo yli 30v.No sitten tuon kohdunulkoisen jälkeen meni 5 kk että tulin jälleen raskaaksi ja se raskaus pysyi loppuun asti ja sain toisen pojan joka juuri tänään täyttää 2 v ja nyt olen taas noin puoli vuotta vauvakuumeillut ja pelkään taas pettyväni.Niin ensimmäinen keskenmeno tuli 7+0 ja toinen 6+3. Myös minulla suru oli aivan valtava ja olo oli tyhjä.Ja jouluna ku viel vauvojen muistokivelle kynttilät tulee vieläkin itku.Ehä tänä jouluna ekaa kertaa joulu tuntui pikkuisen paremmalta mutta kun se kävi jouluna ei joulutkaan enää tuntuneet samalta.
Minä selvisin puhumalla,puhumalla ja vielä kerran puhumalla ihan vaan kelle pystyy puhumaan ja kuka vaan kuuntelee.Myös täällä plazan keskustelupalstalla sain tärkeää vertaistukea.Pitkään ne minullakin pyörivät päässä aina kun olin yksin mutta se suru oli vain läpikäytävä.
Anna rauhassa kohdun toipua eli pidä ne yhet kuukautiset siinä välissä.Vaikka se tuntuu pitkältä se aika.Mutta varmasti sinä vielä saat pojallesi sisaruksen:

Hei!
Täällä 20-vuotias pienen poikalapsen äiti, joka aloitti toisen lapsen kuumeilun marraskuussa, ja ensimmäinen yrityskerta tärppäsikin. Raskaus eteni vain viikolle 6+3, ja sain keskenmenon joulupäivänä.
Suru on aivan valtava, en uskonut että ottaisin keskenmenon näiin raskaasti. Yritän nauttia rakkaan poikani seurasta, mutta heti kun olen yksin ja on hiljaista, ajatukset alkavat rullata taas ympyrää. Olen toisaalta vihainen itselleni, ja pettynyt. Toinen lapsi on kovasti haaveissa, ja olin todella innoissani uudesta raskaudesta. Nyt tuntuu etten saa nukutuksi, enkä ole pystynyt tapaamaan läheisiäni ollenkaan keskenmenon jälkeen, tuntuu etten halua poistua kotoa lainkaan.

Lääkäri sanoi, että täytyy odottaa yhden kuukautiset, että voi alkaa yrittämään taas. Joten yritys on tämän kuun jäissä. Tuntuu että se myös pahentaa oloani, tuntuu että edessä on pisin kuukaus ikinä. Ja sittenkään ei tiedä, miten pitkään menee että raskaudun uudestaan, jos edes raskaudun. Tämä kaikki ottaa todella koville...

Koitan ajatella elämää päivä kerrallaan, ja nauttia ihanan rakkaan poikani seurasta, mutta tämä ahdistus ja unettomuus vie voimia.

Kertokaa, miten muut olette selvinneet keskenmenosta..?

 

[Alllila]

Hermo menee. Maanantaina todettiin keskeytynyt keskenmeno. Laitettiin lähete naistentautien polille lääkkeelliseen tyhjennykseen. Siitä lähtien olen odottanut puhelin kourassa jotain tietoa milloin pääsen tyhjennykseen mutta mistään ei kuulu mitään. Olen hermoraunio jo keskenmenon takia ja sitten tämän odottelun. Pitää varmaan kohta marssia polille ja kieltäytyä poistumasta ennen kuin saan tyhjennysääkkeet. Haluaisin vain saada pois tämän päiväjärjestyksestä, päästa suremaan ja jatkamaan elämää.