U
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Alkuperäinen kirjoittaja Santtu82:Hei hyvä väki täällä!
Luen tätä palstaa uskollisena ja itselleni vähän nauraen. Miten aikuinen ihminen ja fiksu nainen voi olla näin irrationaalinen? Pohdin tässä raskaudenmahdollisuutta enkä tee testiä, vaan mieluummin luen tätä palstaa ja vertaan muiden oireita itseeni. Jotenkin huvittavaa ja säälittävää yhtä aikaa.
Tiedän enemmän kuin hyvin, että on tavallaan turhaa vertailla: samalla henkilölläkin voi olla kovin erilaiset oireet eri raskauksissa, tai sitten ei oireita lainkaan. Tiedän myös järjellä, että oireet ovat pitkälti samat kuin ennen kuukautisia muutenkin. Tiedän myös, että raskautta toivova nainen pystyy mielellään kehittämään oireet fyysisiksi asti, niin että kirjaimellisesti yrjö lentää aamuisin. Ja silti, ei ole raskaana. Tämän kaiken tiedän järjellä. Niin ja mikä tärkeintä: tiedän, että asia selviää vain ja ainoastaan yhdellä tavalla. Tekemällä sen perhanan pirullisen testin.
Silti, vaikka yleensä olen työelämässä ja muualla kovin rationaalinen sekä järkevä, on järki lentänyt nyt ikkunasta. Olen naurettavana taikauskoinen, kyttään omia fiiliksiäni, enkä ratkaise tilannettani tekemällä testiä. Jos ystäväni olisi samassa tilanteessa, olisin marssittanut hänet apteekkiin jo aikoja sitten. Tai jos työelämässä joku asia olisi näin helposti selvitettävissä, olisin hoitanut sen oitis. Mutta nyt? Ehei. En tee muuta kuin luen tätä palstaa, kyttään omaa oloani ja jännitän jokaisella vessareissulla, alkaako ne kuukautiset vaiko eivät. Pelkään, että siitä puhuminen käynnistää menkat ja että todennäköisesti tämän viestinkin kirjoittaminen saa ne maagisesti alkamaan. Naurettavaa!
Onko kellään muulla näin ristiriitaisia fiiliksiä omaa sekoiluaan kohtaan?
Olen avoliitossa elävä nainen, ja toivon ensimmäistä lasta perheeseemme. Periaatteessa olemme puhuneet (tai mieheni on siis vaatinut), että alkaisimme tehdä lasta vasta ensi vuoden puolella, ehkä myöhemmin keväällä. Olemme käyttäneet kondomia ehkäisynä, sillä hormonit eivät sovi minulle. Olemme käyttäneet (aikuisina ihmisinä) sitä hyvin orjallisesti ja tarkasti. Se on ollut aivan alusta asti aina päällä, ei ole (silminnähden) koskaan hajonnut tai liukunut pois paikaltaan. Mutta nyt minun kuukautiset ovat viikon myöhässä. Kiertoni on 30 pvä ja nyt menoss 37 pvä. Testin siis voisi tehdä, mutta en uskalla... Pelkään pettymystä. Ihan kuin se olisi pahempi silloin kun tekee testin versus silloin kun menkat vain luonnostaan alkavat.
Oireetkin raskaudesta olevinaan itseltäni löydän ja en löydä. Mua on jo vajaan viikon ajan vuorotelle paleltanut ja hikoiluttanut. Lämpöä olen mitannut orjallisen (ja naurettavan) usein, mutta varsinaista lämmönnousua ei ole havaittavissa. Nuha mulla on, öisin nenä on tukossa, päivällä se välillä vuotaa. Rinnat on sairaan kipeät. Niin... Ja kaikki oireet voivat yhtä hyvin merkitä sitä, että menkat alkavat tai sitten sitä, että olen saanut flunssan(tai sikataudin lievänä).
Voi argh. Te varmaan ymmärrätte?
Alkuperäinen kirjoittaja nainen:Heippa!
Lopetin pillerit tuossa 19. päivä marraskuuta ja 22. päivä alkoi viimeksi menkat. Sen jälkeen olen ollut suojaamattomassa yhdynnässä muutaman kerran eikä ole mitään käsitystä koska kuukautisteni pitäisi alkaa sillä olen pillereitä popsinut yli 2 vuotta enkä muista kierron pituutta (ja se voi tietysti olla sekaisinkin pillereiden jälkeen).. ehkäpä kahden viikon päästä olisi aika alkaa? no mutta kuitenkin. nyt on minulla nännit tullut kosketusaroiksi ihan tämän päivän aikana eikä ne aiemmin ole olleet. Väsymystä ehkä on hieman kun olen paljon normaalia pidempiä yöunia nukkunut. Välillä hieman turvonneen oloinen masu. Voikohan nämä olla raskausoireita? Olisihan kuukautisiin vielä ehkäpä se pari viikkoa (vaikea sanoa), mutta onko kellään tullut jo näin pian joitakin oireita raskaudesta ja ollutkin raskaana?
Lapsi olisi kyllä tervetullut..testin tekemistä saa odottaa malttamattomana vielä kauan.. :/ kunpa voisin vain nukkua sen pari viikkoo että pääsisi testin tekemään..
Alkuperäinen kirjoittaja TiiaRiitta:Tässä on jo pari kk toivottu raskautta pillereitten pois jättämisen jälkeen. Minäkin menin halpaan tunnustelemalla liikaa tuntemuksia heti pillereitten jätön jälkeen. Sillon heti menkkojen jälkeen oli rinnat älyttömän kipeet. Oli pidettävä rintsikat päällä kokoajan ettei sattunu. Nyt pari kk myöhemmin on tullu vähä samankaltasia tuntemuksia rintoihin, tosin lievempinä. Parina päivänä on tuntunu ikävä repäisy alavatsassa. Menkat pitäs minun laskelmointien mukaan alkaa tänään. Tässä kieltämättä tulee luulotautiseksi. Toivon raskautta ehkä jo liikaakin.![]()